...kukaan selväjärkinen ei kirjoittele tänne, täytyy olla jotain pahasti vinossa jotta voi näin julkisesti avautua. Niin minäkin.
Olen ollut naimisissa jo useamman vuoden. Meillä on ollut aina hankalaa, ollaan molemmat aika itsepäisiä, mutta nyt mä olen väsynyt tähän.
jostain syystä tuntuu, että en saa ajatuksiani ja tuntemuksiani ymmäretyiksi, siis vaimoni taholta. Hän ei ymmärrä miltä minusta tuntuu... yritän avautua ja kertoa tunteistani mutta hän ei kuuntele... jotenkin se aina menee niin että syy on minussa... että poljen hänen tunteitaan ja syyllistän häntä...
ei siinä kaikki... en ole nauttinut seksistä aikoihin... vaimoni ei suostu rakastelemaan kanssani, vaan haluaa minun rakastelevan häntä... ei siis vastarakkautta, kukaan ei helli minua... koskaan.
mies ei itke... tai itkee mutta yksin.
Olen ollut naimisissa jo useamman vuoden. Meillä on ollut aina hankalaa, ollaan molemmat aika itsepäisiä, mutta nyt mä olen väsynyt tähän.
jostain syystä tuntuu, että en saa ajatuksiani ja tuntemuksiani ymmäretyiksi, siis vaimoni taholta. Hän ei ymmärrä miltä minusta tuntuu... yritän avautua ja kertoa tunteistani mutta hän ei kuuntele... jotenkin se aina menee niin että syy on minussa... että poljen hänen tunteitaan ja syyllistän häntä...
ei siinä kaikki... en ole nauttinut seksistä aikoihin... vaimoni ei suostu rakastelemaan kanssani, vaan haluaa minun rakastelevan häntä... ei siis vastarakkautta, kukaan ei helli minua... koskaan.
mies ei itke... tai itkee mutta yksin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi sinä väsynyt, kyllä tänne voi kirjotella pahaa oloaan. Parempi se on että pystyt sen jonnekkin purkamaan kuin pitämään sisälläsi.
Oletkin tehnyt oikein kun olet keskusteluissasi punut juuri siitä miltä sinusta tuntuu ...
syyttelyt ei autakkaan asiassa millään tavalla. Kummankin pitää saada puheenvuoro kertoakseen omista tuntemuksista ja sen jälkeen yhdessä miettiä ratkaisuja asiaan.
Miettikää vaikka yhdessä seurustelunne alkutaivalta ja hakekaa sieltä ne mukavat muistot joita muistella ja miettiä sitä tunnetta mitä on joskus ollut... yhdessä kun puhallatte siihen hiileen niin varmasti se nuotio jossakin kohtaa roihuaa jälleen
voimia toivottaa kuiske
ps. saa miehetkin itkeä :)
Tunnistan tunteen ja olotilan. Joskin olen nainen. Hae ensiksi apua itsellesi. Pitäkää tauko kaikessa. Kun väsymyksesi hellittää keskustelkaa avionne mielekkyydestä. Raskasta ja surullista, mutta jos kommunikointi on aivan katkennut ei juuri monia vaihtoehtoja ole. Itse sairastut jos et nyt tee jotain. Älä anna vaimosi enää alistaa sinua kerjäämään läheisyyttä.
" Onpa tutun kuulosta. Ihan voisin kuvitella, että sinä oma kultani olisit tämän kirjoittanut. Jota en kuitenkaan jaksa uskoa. Jos kaiken tämän minulle kertoisit, olisi sinulla kuuntelija. Mutta ethän halua, että se kuuntelija olisin minä. Et, vaan kaikki muut ovat paljon fiksumpia ihmisiä. Eihän minulle kannate mitään selittää. Enhän minä voi ymmärtää, kun olen niin "lapsellinen ämmä", kaikki on sanottu moneen kertaan ja plaa, plaa...Ja kun ne fiksummat naiset osaavat antaa ja ottaa rakkautta paremmin kuin minä lapsellinen, yksinkertainen,(suora lainaus mieheni sanomisesta) jolle ei kannate edes puhua. Riittää kun joskus pakosta päätä puistaa merkiksi EI. Ei sille muuta tarvi vastata."
Tämä kirjoitus herätti minussa tällaisia ajatuksia. Meidän tilanne on tämä. Ja se selväjärkinen on tietenkin mielestään mieheni, joka on niin itsenäinen, ettei maailmassa tarvita muita. Paitsi ryyppyilloiksi juomaseuraa. Nyt on 30 v. takana yhteiseloa, valoa ei ole ollut näkyvissä missään ikkunassa vuosiin. Vaikka paljon olen yrittänyt tilanteita selvittää, ongelmia ratkaista, aina menee metsään. En osaa olla hyvä, parempia löytyyy maailmalta milloin vain. Niin se väittää miehenikin, ei muka ole nauttinut seksistä aikoihin, ja sekin on minun syyni.Kun ei suostu edes yrittämään, ei saa mennä lähellekään, kun hänkin on jättänyt minut rauhaan. Seksiin kiinnostus on sammunut sitten molemmilta ja se tuntuu suhteessa. Näännyttää minutkin rakkaudettomuudellaan, käskee mennä minun pois, siis lähteä kotoa. Voi hitto, tämän täytyy olla oma ukkoni, sehän kävi tässä äsken koneella.
Miten voi olla näin tuttua tekstiä.Vaimoni ei myöskään ole ymmärtänyt 10 vuoteen tuntemuksiani meidän yhteiselämän arvoista. Hän kumoaa minun ajatukset, mutta ei ole valmis kertomaan omia mielipiteitään. Näin voitaisiin avoimesti keskustella mikä olisi paras ratkaisu yhteiselämämme kannalta.
Olen kirjoittanut mielipiteitäni ja tuntemuksiani, mutta hän ei suostu lukemaan niitä.
Olen ostanut parisuhde kirjoja ja yrittänyt saada sitä kautta keskustelua aikaiseksi. Vastaus on ei näitä kirjoista opita.
Hänen vastaus on , että minulla on ongelma , että minun pitää mennä selvittämään asiat asiantuntijan kanssa.
Itsekkin jo rupesin uskomaan, että vika on minussa. Kävin psykologin testissä ja kaikki on OK.
Vaimo nähtyään tuloksen ,sanoi kaikkihan on kunnossa, mutta silti ei suostu keskusteluun.
En haluaisi muuta kuin avointa ja rehellistä mielipiteiden vaihtoa, mutta siihen vaimo ei suostu. Mitä teen ?
Olemme olleet yli 20v yhdessä ja seksielämä on auttanut pitämmään suhdettamme kasassa.
Tämä voi tuntua koomiselta , mutta näin on.
Tasan ei käy onnenlahjat. Itse olen nainen ja luin kaikkia seksikirjoja ja parisuhdekirjoja ja muutin itseäni ja yritin keskustella. Ostin parhaita kirjoja kotiin, että mies voisi lukea niitä ja että selvittäisimme puhumattomuuden kuilun. Mutta ei. Ei kiinnosta, ei voi lukea matkan päällä kun tulee ikävä. Ei voi puhua. Ei voi muuta kuin syyttää kylmäksi ja haukkua huoraksi. No se johti eroon. Enkä tiedä vieläkään miksi. Hiljaisuus tappoi 17 vuotta vanhan avion.
Niin,enkö olekaan ainoa tällaisessa tilanteessa elävä..meillä vaan on asiat niinpäin että mies on se joka ei ikinä halua kuunnella tai keskustella asioista tai ongelmista suhteessamme.Hänen mielestään se kaikki on "ihan turhaa" ja meillä ei ole mitään ongelmaa.
Todellisuudessa ongelma on,ja paha.En tiedä jaksanko enää elää hänen kanssaan koska hän ei näytä välittävän.Tyttäremme takia olen yrittänyt ja olen vuodenpäivät itsepäisesti sinnitellytkin,ei tunnu kivalle rikkoa lapsen kotia.
Yhdessä olemme olleet 5 vuotta joista pian 3 kihloissa,tyttäremme on hieman yli 2-vuotias.
Miehelleni tuntuu olevan hänen kaverinsa elämisen ehto,kaiken aikansa viettää heidän kanssaan koska on työtön. Ja lissää löylyä kiukaalle,näiden kavereiden myötä mieheni on ruvennut juopottelemaan enemmän kuin ennen ja kulkemaan millon missäkin,en edes tiedä kaikkea.Eihän minulle ikinä voi kertoa totuutta mistään,minähän olen vain "tyhmä ja huora" niinkuin hän itse minua nimittää.
Olen hänelle sanonutkin että jätän hänet mutta ei,hänhän nauraa vasten naamaa.Hänen mielestään minä en pärjää kahdestaan tyttäremme kanssa.
Ehkä en välittäisi jos itselläni olisi kavereita,mutta olen aivan yksin.Ei täällä pienessä tuppukylässä ole parikymppisiä naisihmisiä,joutilaita jätkiä kyllä on pilvin pimein joiden kanssa mieheni hengailee.
Aika paljon olen häneltä sietänyt,olen kokenut niin henkisen kuin ruumiillisenkin väkivallan.Hänen takiaan itsetuntoni on välillä ihan nollilla,mutta sitten tajuan etten anna hänelle sitä mielihyvää.
Elän sellaisessa helvetissä että sitä en soisi kenellekään.En muuta kaipaisi kuin hellyyttä ja rakkautta,kauniita sanoja ja yhteistä aikaa..ajan ei pitäisi olla ongelma koska molemmat olemme kotona.Mutta se aika täytyy käyttää kaikkeen muuhun kuin suhteeseemme...
Tulipas tästä nyt pitkä sepustus,mutta ei ole ketään kenelle kertoa...Ja sinulle "väsynyt",ymmärrän kuule paremmin kuin hyvin.Mutta eiköhän se aurinko paista risukasaankin!
Kaikkea hyvää sinulle ja kaikille muillekin jotka elävät samanlaisessa tilanteessa!!Virheistä oppii ja mikä ei tapa se vahvistaa...