Olen tehnyt työtä ja ollut työelämässä mukana 13-vuotiaasta lähtien, tällähetkellä olen hieman alle 30v. Työnteosta on tähänastisessa elämässä ollut puhtaasti haittaa lähipoiirin kateuden vuoksi. Viimekertainen työ loppui työnantajan vilppiin jossa laiton työsopimusjärjestelmä koitui viimeisenä työpäivänä tappioksi työnloppumiseen suullisista jatokosopimuksista huolimatta. Ammattiliiton 500-päivän makausraja tulee juuri pian täyteen, joten joudun peruspäivärahalle ja sosiaalitoimiston ja kelan luukuille.
En osaa ajatella itseäni pummaamassa rahaa sosiaalitoimistossa ja kelassa, olenkin nähnyt muutamia viikkoja painajaisia tulevaisuudesta jossa mulla ei ole rahaa tavanomaiseen elämään.
Kertokaa minulle miten saan puhuttua itselleni kohtuullisen elämän työttömyydestä huolimatta. Olenko oikeitettu "oman käden ratkaisuun" tilanteessa jossa kaikki arvoni ja pyrkimykseni ovat kariutuneet?
En osaa ajatella itseäni pummaamassa rahaa sosiaalitoimistossa ja kelassa, olenkin nähnyt muutamia viikkoja painajaisia tulevaisuudesta jossa mulla ei ole rahaa tavanomaiseen elämään.
Kertokaa minulle miten saan puhuttua itselleni kohtuullisen elämän työttömyydestä huolimatta. Olenko oikeitettu "oman käden ratkaisuun" tilanteessa jossa kaikki arvoni ja pyrkimykseni ovat kariutuneet?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pummaaminen on epärehellisesti ja vilpillisesti hankkimista.Lakeihin ja pykäliin perustuva sosiaali turva ei oikein täytä pummaamisen kriteereitä.
Myös nuo arvot ja pyrkimykset on aika jännä juttu.
En ymmärrä,miksi ihmisen pitää näyttää ulospäin,että näin kovaa se meikäläinen raataa rahansa eteen.En tiedä onko sinun kohdalla tästä kyse?Tuskin,koska arvosi ja pyrkimyksesi olisivat varmaankin romahtaneet jo 500 päivän aikana?
Mä olen itse omalla työlläni maksanut tätä 500 päivää jatkunutta sosialisuutta ja pykäliin ja lakeihin vedoten olisin ollut oikeutettu parhaimmillaan kaksinkertaiseen palkkaaaaan jota sain ja laittoman irtisanomisesta johtuen olisin saanut oikeutetusti 9Kk:n palkan, mutta ammattiliittohan ei viitsinyt laittaa tikkuakaan ristiin koska irtisanomiseni oli hyväksi silliselle kuoleman sairaalle pääluottamusmiehelle joka välitti laitonta pirtua työmaalla.
Lain mukaan olisin saanut kaikki asiani oikeuteen sen sijasta, että tänäpäivänä mulla on 3 juttua joita ei ole vaatimuksista hupolimatta käsitelty oikeudessa ja kaksi juttua joissa olen saanut taludellista tappiota mielivaltaise oikeudenkäynnin jälkeen.
Ok.
Mutta edelleenkään en ymmärrä,että pidät sossun luukulle menoa pummaamisena.Ei oikeasti voi käydä ylpeyden päälle.
Muuten tilanteesi esim entisellä työpaikallasi ei kuulosta herkulta..esim. päälluot.mies.
Miksi oikeus ei käsittele juttujasi?
Pääluottamusmies teki samaa työtä samalla koneella eri vuorossa kuin minä. Pääluottamusmies oli syöpäsairas alkoholisti joka oli paljon pois töistä mm. leikkauksen vuksi. Tein hänen työt ja omat, jolloin alemmuuden tunne täytti pääluottamusmiehen. Toisaalta minun ollessa aina työssä, pääluottamusmies ei päässyt tekemään ylityörahaa joka meni alkoholiin.
En niinkään siitä pummaamisesta vaan myös siitä, että mun pitäi menettää rehellisellä työllä ansaittu hyvinvointi toisten vilpin vuoksi. Alkaa hieman poweri loppumaan.
En myöskään voi hyväksyä, että joutuisin tekemään saman palkkarahan eteen enemmän töitä taikka kärsimään erinlaisista vilpeistä kun muiden.
"En myöskään voi hyväksyä, että joutuisin tekemään saman palkkarahan eteen enemmän töitä taikka kärsimään erinlaisista vilpeistä kun muiden."
-ymmärrän hyvin,ihmisen on erittäin vaikea hyväksyä jo kerran nautittua etuutta,asemaa tms.
Mutta voin vakuuttaa,että maailmassa on ihmisiä,ketkä painavat satakertaista työmäärää kuin sinä teit,sadasosan palkkaa vastaan.
Minä en haluaisi tehdä työtä ollenkaan,mutta ei voi vaatia kyllä elintasoakaan(taloudellista),tiedä sitten onko se taloudellinen puoli edes kovin merkittävä elämässä?
Ei suomessa kyllä oikeastaan kenelläkään pitäisi olla valittamista.
Toisaalta oma kärsiminen samaan aikan kun toinen selviää vilpistä kuin koira veräjästä,ottaa kuulaan varmasti,vaikka tilanne ei edes vaarantaisi taloutta.
Mutta ei omasta rehellisyydestä oikeastaan voi eikä pidä olla katkera,ei sillä voi ylpeillä ja samalla kerätä sympatiaa;"kun noi toiset teki noin ja voitti,mää olin rehellinen,ymmärtäkää mua".(siis vertaan tätä nyt vähän siihen,että nykymaailmassa puhdas urheilija ei voi valittaa menestymättömyyttään doupattuja vastaan.Koska rehellisyys näyttää hävinneen taistelunsa tuulimyllyjä vastaan,valitettavasti).Eli pitää joko valita kunniansa ja olla menestymättä tai pelata samoilla säännöillä toisten kanssa,jos se menestys on niin tärkeä.
Tämä on sitä nykyaikaista kovuutta,jota suomessa suositaan,aina niin kauan kuin itsellä menee hyvin.
Vaikken ole kovin vanha,uskallan silti julistaa,"voi kun palaisi vanhat hyvät ajat"
Sinua vaivaa, ei mikään muu. Peruspäivärahalla elävä ihminen ei PUMMAA sosiaalitoimistosta mitään, vaan saa sieltä laissa lasketun minimitoimeentulon puuttuvan osan, jota myös vajeeksi kutsutaan.
Jos sinulla on omaisuutta, kuten oma, maksettu asunto, ei sinulle jää tuota em. vajetta pennin kopekan edestä, jolloin et siis ole oikeutettu toimeentulotukeen.
Nyt pääsemme tähän pummaamiseen, mitä ajattelet kaikkien sossun luukulla käyvien tekevän. Jos sinulla on omaisuutta (kuten nyt tuo mainitsemani asunto) ja et ole oikeutettu toimeentulotukeen, mutta jostain kumman syystä kuitenkin itse ajattelet olevasi siihen oikeutettu ja alat vilpillisesti pimittämään omaisuuttasi (siirrät esim. asuntosi vanhempiesi nimiin, jolloin sinulla ei ole enää omaa asuntoa vaan asut vanhempiesi omistamassa asunnossa muka vuokralla tai jos sinulla on kertynyt säästöjä, siis ylimääräistä rahaa ja siirrät ne pimeälle tilille kuin niitä ei olisi olemassakaan) tällöin et ole muuta kuin pummi, joka PUMMAA toimeentulotukea... Ymmärtänet varmaan, että tuollaisessa tapauksessa tuki on sitä oikeasti tarvitsevilta pois.
Niin ja kerronpa sinulle vielä sen, että sosiaalitoimisto laskee tämän minimitoimeentulon niin, että 300 euroa kuussa henkilöä kohden on raja. Peruspäiväraha on 369 euroa- vuokran omavastuu 7% niin siitä lasketaan sitten toimeentulotuen määrä kuukaudelle. Osaat varmasti sen verran laskea, ettei se tee paljoa. Kahden työttömän taloudessa se on vajaa 100 euroa kuussa (vuokran määrästä riippuen). Jos vuokra on mitättömän pieni, ei luukulta ole kovin isoa summaa tulossa. Sinkun taloudessa yksiössä asuen tuki on jotain 50 erkkiä kuuta kohden. No, onhan siinä se kuitenkin, että jos tarvitset lääkäripalveluja niin sosiaalitoimisto maksaa ne (kunnalliset lääkärimaksut) jos sinulle on myönteinen päätös tehty ja sähkölasku sisältyy toimeentulotukeen. Muuta sieltä ei sitten tavallinen tallaaja saakkaan, joten tuota nyt ei todellakaan edes kannata pummaamisena ajatella.
Eli kun muistat nyt vain sen, että jos sinulla ei ole mitään menoja (vuokrakuluja) tuosta peruspäivärahasta, et ole edes oikeutettu toimeentulotukeen ilman kepulikonsteja eli pummaamista.
Siis 300 euroa kuussa on yhden ihmisen minimitoimeentulo ja sillä on tultava toimeen.
Mitä tarkoitat oman käden oikeudella? Ihmisen voi "arvottaa" ihmisenä itsenään, ei tekojen tai saavutusten kautta. Ihminen itsenään on arvokas ja sitä on elämä. Vielä on elämää, aikaa, mahdollisuuksia. Tämä oli vain yksi vastoinkäyminen; ei sen enempää. Sosiaaliturva on oikeus. Yksinkertaisesti "oikeus". Suhtautuminen sosiaaliturvaan on vuosikymmenten saatossa ratkaisevasti muuttunut ja lähes 10% väestöstä sitä nauttii. Jaksamista sulle, se aurinko vielä paistaa-usko pois!