Olemme seurustelleet lähes 5 vuotta. Hyvin kiinteästi. Emme ole pettäneet toisiamme ikinä. Minä olen 20 ja hän minua vuoden vanhempi. Hän on nyt armeijassa ja tulee sieltä pois huhtikuussa. Eli on ollut sitten 9 kk sielä. Lomilla on käynyt joka toinen vkloppu maksimissaan, eli paljon ei olla nähty. Kuitenkin soitellaan päivittäin.
Nyt hän on päättänyt, että lähtee rauhanturvajoukkoihin (jos pääsee) tammikuussa -05 ja on luultavasti ½ vuotta. Minä olen luvannut, että odotan täällä häntä. Aloin vakavissani ajattelemaan, että mitä jos hän pettää minua. Pettämisestä siellä olen kuullut niin monta tarinaa (onko sitten totta vai tarua!?)...
Minä odottaisin häntä täällä jopa vuoden ja kun hän tulisi, hän myöntäisi, että on pettänyt. Minä jättäisin hänet. Ei muttia. Luulen, ettei hän pystyisi pitämään sisällään sellaista. Hän kertoisi minulle. Minä en ikinä pystyisi antamaan anteeksi. Itse olen itselleni hyvin ankara pettämisen suhteen, en tanssi muiden kanssa tms. En tee mitään, mitä en haluaisi hänen tekevän. Minä kyllä pystyisin odottamaan, mutta entä hän?! Tiedän, ettei homma siellä ole helpoimmasta päästä ja lipsahduksia sattuu. Mutta minä en vain voisi antaa anteeksi yhtään lipsahdusta.
Nyt haluaisin kuulla erityisesti kokemuksia miehiltä ja naisilta! Kuulin, että sinne pääsee omaiset katsomaan. Kuinka tämä käytännössä toimii!? Ja onko joku mies ollut pettämättä siellä tai nainen, onko miehesi ollut uskollinen? Pääseekö sieltä lomalle Suomeen?? Kaikki tieto asiasta auttaa suuresti! Kiitos paljon etukäteen!
Nyt hän on päättänyt, että lähtee rauhanturvajoukkoihin (jos pääsee) tammikuussa -05 ja on luultavasti ½ vuotta. Minä olen luvannut, että odotan täällä häntä. Aloin vakavissani ajattelemaan, että mitä jos hän pettää minua. Pettämisestä siellä olen kuullut niin monta tarinaa (onko sitten totta vai tarua!?)...
Minä odottaisin häntä täällä jopa vuoden ja kun hän tulisi, hän myöntäisi, että on pettänyt. Minä jättäisin hänet. Ei muttia. Luulen, ettei hän pystyisi pitämään sisällään sellaista. Hän kertoisi minulle. Minä en ikinä pystyisi antamaan anteeksi. Itse olen itselleni hyvin ankara pettämisen suhteen, en tanssi muiden kanssa tms. En tee mitään, mitä en haluaisi hänen tekevän. Minä kyllä pystyisin odottamaan, mutta entä hän?! Tiedän, ettei homma siellä ole helpoimmasta päästä ja lipsahduksia sattuu. Mutta minä en vain voisi antaa anteeksi yhtään lipsahdusta.
Nyt haluaisin kuulla erityisesti kokemuksia miehiltä ja naisilta! Kuulin, että sinne pääsee omaiset katsomaan. Kuinka tämä käytännössä toimii!? Ja onko joku mies ollut pettämättä siellä tai nainen, onko miehesi ollut uskollinen? Pääseekö sieltä lomalle Suomeen?? Kaikki tieto asiasta auttaa suuresti! Kiitos paljon etukäteen!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllähän juttu on niin että ainakin meidän pokukasta suurin osa käytti paikallisia palvelutaloja paineiden purkamiseen, palveluspaikasta riippuen myös paikallisia "ilmaisia" naikkosi on tarjolla. Uniformu on myös paikallisille naisille pikkuhousun kostutin. Että semmoista kansainvälistä suhdetoimintaa.
Tuota mä vähän pelkäänkin. Pelkään että maailmani kaatuisi, jos hän minua pettäisi sielä. Ehkä on parempi lopettaa suhde ennen lähtöä niin kaikinpuolin helpompaa. Tiedän että miehelle kova isku ja tietysti minulle myös mutta jos kerran näin on niin mitä sitä turhia odottelemaan. Jos se sielä kumminkin pettää.
Rauhanturvaamistehtävissä olleelta.
Kotona suomessa vaimo ja lapset.
Ulkomailla vaki "tyttöystävä", joiden kuvia sitten muille kavereille näytetään ja kehuskellaan.
Onhan noita tappavia tautejakin jotkut turvaajat tuoneet mukanaan. Ei ole ihan harvinaista...
Tilaisuus tekee varmaan monesta varkaan, elintasokuilu usein valtaisa turvaajan ja paikallisten ihmisten välillä. "Tilaisuuksia" lienee tarjolla paljon.
Ei varmaan kaikki, mutta...
Suomalaiset rauhanturvaajat lomailevat pääsääntöisesti 4-5 viikon välein Suomessa. Enpä usko, että tuo pettäminen tai pettämättä jättäminen on kiinni rauhaturvaamisesta. Miehesi ei sinua petä rt-tehtävissä ollessaan, jos hän ei petä sinua muutenkaan.
olet varmaan kovin huolestunut, kun lähetät saman kirjeen joka paikkaan. kuule jokaiselta palstalta et muuta tuu saamaan kuin tukea peloillesi ja vainoharhaisuuteesi. ihmiset pesevät huonoa omaatuntoaan tilittämällä saastansa tänne. sen verran pieniä ihmisiä täällä on. minäkin epäilin kultaani vaikka mistä, kun aloin näitä posteja lukemaan.
ei kaikki miehet ole samanlaisia. juttele asiasta ja ole tosi ihana sille ennen lähtöä, niin sitä varmemmin tulet sen pitämään. pidä häneen yhteyttä ja muista itsekin elää säädyllisesti.
Mies ei petä jos pystyy luottamaan sinuun...
Kirjeestäsi päätellen sinulla on menossa luottamus joten ennemminkin hänen pitäisi murehtia sinusta täällä suomessa;)
Kirjeenvaihto, puhelin soitot, sähköpostit, lomat, auttavat asiaa:)
Lisäys edellisiin: Voi olla myös hyvin mahdollista että ukkosi ei sinne rauhanturvahommiin ikinä lähde. Monilla on heti intin jälkeen kova hinku ulkomaille kun on jo tottunut kasarmi-elämään, mutta ulkomaankomennuksille valitaan pääasiassa ammattitaidon (putkimies, sähkömies, jne) ja tarpeen eikä hingun perusteella. Eli vaikka se mies nyt puhuukin että lähtee rauhanturvaajaksi niin on myös mahdollista että paikkoja ei löydy. Ja sitten homma siirtyy hamaan tulevaisuuteen, tai unohtuu kokonaan (esim yleinen yhtälö: koulut käyty hyväpalkkainen duuni = rauhanturvahommat ei enää kiinnosta)
Mitä pettämiseen tulee niin näillä palstoilla nyt puhutaan aina kaikenlaista. Käyhän siellä jotkut huorissa (ja kehuskelee sillä, raukat), mutta yhtä moni ei ikinä vilkaisekaan vieraaseen naiseen. Kyse EI ole siitä pettääkö miehesi sinua rauhanturvaajana. Kyse on siitä onko hän ylipäätänsä sellainen mies joka pettää. Jos on pettäjä-tyyppiä jo valmiiksi niin sitten varmasti käyttää tilaisuuden hyväkseen. Jos ei ole niin ei se Kosovo, Eritrea, jne sitä luonnetta mihinkään muuta. "Tilaisuus tekee varkaan" kun on ihan turhaa lässytystä.
Keskustelemisen aihetta sinulle ja miehellesi. Jos olette 5 vuotta seurustelleet niin osaatte varmaan tälläisistä asioista puhua.
Mieheni on sähkömies... Käsitin niin, että kun haku on nyt niin kun siihen laittaa nimensä alle, niin on sitoutunut lähtemään... Tänään hän meinaa lapun täyttää! Että saas nähdä!
Tässä itsekin mietiskelin, jos tuo nyt on lähdössä, että mikäs mua täälä pidättelee. Ajattelin yrittää päästä vapaaehtoistyöntekijäksi Afrikkaan. Siinäkin on vaan se, että sitte ei nähdä sitäkään vähää... Jos mies nyt ei lomilla tule Afrikkaan mua katsomaan... No sen näkee sitte. Kiitos kommenteista kuitenkin, eiköhän nämä asiat selviä :)
Suosittelisin tutustumaan puolustusvoimien nettisivuihin ja sieltä voit saada jopa asiallista tietoa... Kuten myös muista kuin tämmöisistä paikoista...
Sinuna en olisi huolissaan
terveisin: tälläkin hetkellä kotijoukkolainen
Onkohan nuori nainen ihan tosissaan? Reilu pari vuotta kahdella eri reissulla olleena voin sanoa että harvempi siellä eukkoaan pettää kuin suomessa (paitsi puheissa tietenkin :-). Ja kyllä univormu ei takuulla ole korkeassa huudossa rt-hommissa. Suomilomaa on kyllästymiseen asti m.76vrk vuodessa. Ja kaikki nettiyhteydet, kännykät yms. toimii loistavasti. Luulen että sulla on suurempi todennäköisyys pettää ukkoasi jonkun Masain kanssa siellä Afrikassa :-). Eli ehkä joskus kannasttais luottaa siihen valittuun siippaansa.
hirveen hyvää tietoa on myös hölkkärin sivuilla www.holkkari.net
Kylmä totuus on, että turha murehtia! Koskaan et voi varmasti tietää, mitä toinen tekee erossa ollessanne -niin se vain on. Eli jos siippa on pettävää tyyppiä, niin hän takuulla löytää tilaisuuksia siihen missä tahansa. Et voi vahtia ja murehtia jatkuvasti, se jos mikä tekee hulluksi. Jokainen valitsee ajatuksensa itse ja varma voi olla vain omista tekemisistään. Sen tiedän, että epäily, kyräily ja kyttäys repii suhteen kun suhteen hajalle.
Älä kuuntele ja lue niiden ikuisten pikkupoikien juttuja, jotka joskus muinoin ovat olleet rauhaa turvaamassa ja nyt kaiholla muistelevat naisreissujaan. Älä ainakaan lue hölkkäriä, tai jos luet, niin suodata jutuista 90%.
Mieti sen sijaan, haluatko jatkaa siippasi kanssa, vaikka hän lähtisi rt-hommiin. Ja jos haluat, niin onnea matkaan. Tosi rakkaus kestää. Osoita luottamusta ja ole itse sen arvoinen. Tyhmä ei ole se, jota petetään vaan se joka pettää. Aurinkoista kevättä :)
Näin on, turhaa ei kannata tommosia märehtiä, jossain vaiheessa se alkaa ottamaan molempien hermon päälle eikä ainakaan helpota sitä erossaoloa. Yhteydet toimii tosi hyvin ja niitä lomia on todellakin riittävästi. Ja mitä omia reissuja on takana, niin ei siellä nyt niitä naisia joka nurkassa vaani;-) Ja jos jollakin niin sanotusti flaksi käy, niin siinä vaiheessa iskee kateus, ns. p..lukateus. Pienessä yhteisössä kun sana nopeasti leviää. Ja kun sana kiirii, niin jossain vaiheessa se on sitten ylemmän tahon korvissa ja huonossa lykyssä kotimatka odottaa. Tuskinpa kukaan fiksu kaveri vuoden reissuansa tommosen takia vaarantaa. Itse olen tulevaisuudessa enemmänkin huolissani kotomaan tapahtumista, viime reissun aikana kun nainen kotona petti ja löysi toisen miehen. Että voi se mennä näinkin päin...
Moi!
Kysypäs itse rauhanturjaalita asiasta rauhaturvaajien omalla keskustelufoorumilla Hölkkäri On Webissä.
Keskustelussa on mukana myös rauhanturvaajien vaimoja.
Hölkkäri löytyy osoitteesta: http://www.holkkari.net