Mihin kirkkauden tasoon pääsen (joudun)?

Kysymys mormoneille:
Jos oletetaan, että teidän kirkkonne olisi oikeassa, niin mille kirkkauden tasolle minä voisin päästä mielestänne? Olen luterilainen Jeesuksen pelastustyöhön uskova tavallinen tallaaja. Yritän elää hyvin, mutta lankean syntiin tuon tuostakin.
Selestiseen minulla ei liene mahdollisuuksia, mutta entäs siihen keskimmäiseen vaihtoehtoon? (mitkä ne kaksi muuta nyt olivatkaan?)
Helvettiäkö ei mielestänne ole olemassakaan? Millä perusteella?
22682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Jumala tuomitsee meidät tekojemme mukaan. Kirkkauden asteemme riippuu siitä, mille olemme olleet uskollisia ja mihin olemme kelvollisia.

Raamatun mukaan on kolme kirkkauden astetta, joita verrataan auringon, kuun ja tähtien kirkkauksiin. Mainitaan lisäksi, että toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
1. Kor.15:40-42 ja Joh. 14:2 sekä 2. Kor. 12:2 antavat näistä viitteitä.

Korkeinta auringon kirkkautta sanotaan selestiseksi, kuun kirkkautta terrestriseksi ja tähtien kirkkautta telestiseksi.

Selestisessä kirkkaudessa on kolme astetta. Korkeinta sanotaan korotukseksi. Se edellyttää iankaikkista avioliittoa ja kuuliaisuutta sen saavuttamisen ehdoille.

Jos ihminen ei ota vastaan lainkaan evankelimia sellaisena kuin Kristus sen antoi, niin hän voi päästä alimpaan kirkkauteen kärsittyään itse kaikki oikeudenmukaisuuden vaatimukset.

Jos henkilö ei ota vastaan evankeliumia maan päällä eläessään, vaikka hän sen on täällä ymmärtänyt, niin hän voi päästä terrestriseen kirkkauteen, jos hän ottaa evankeliumin vastaan henkimaailmassa. Myös monet MAP-kirkon jäsenet, jotka eivät ole uskollisia liitoilleen maan päällä, saavat tämän tai alemman kirkkauden tekojensa mukaan.

Helvetti on moniselitteinen asia. Se on eroa Jumalasta. Kyllä uskomme lopulliseen helvettiin. Se on paikkka, joka ei ole kirkkauden valtakunta. Sinne joutuvat ihmiset, jotka pilkkaavat Pyhää Henkeä ja tekevät siten itsensä kykenemättömiksi parannukseen. (Matt. 12:31-32; Hepr. 6:4-6; Hepr. 10:26)

Äänestä

Sinä pääset ainakin siihen keskimmäiseen. saattaa olla että pääset selestiseenkin, mutta korotukseen et pääse. Jos sinulle tehdään temppelitoimitukset vaikka sijaistoimituksena, ja otat ne vastaan taivaassa, niin voit päästä korotukseenkin. Eli mormonit ovat suvaitsevaa väkeä - vääräuskoisellakin on mahdollisuuksia ;)

Äänestä
  • Mitä tarkoittaa selestinen tai terrestrinen?
    Entä mitä tarkoittaa "Iankaikkinen avioliitto"?

    Mistä kohtaa löytyvät Raamatusta?

    Olen vasta uusi uskon asioissa, joten suo anteeksi "tyhmät" kysymykseni.. :)

    Äänestä

  • 111 kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa selestinen tai terrestrinen?
    Entä mitä tarkoittaa "Iankaikkinen avioliitto"?

    Mistä kohtaa löytyvät Raamatusta?

    Olen vasta uusi uskon asioissa, joten suo anteeksi "tyhmät" kysymykseni.. :)

    Nimitykset tulevat latinan kielestä. Selestinen tarkoittaa taivaallista, terrestrinen maallista ja telestinen viittaa tähtiin. Maa oli paratiisillisessa tilassaan terrestrinen. Nyt se on telestinen.

    Iankaikkinen avioliitto tarkoittaa ajaksi ja inkaikkisuudeksi solmittua avioliitoa, joka solmitaan tai sinetöidään temppelissä sillä valtuudella, jonka Jumala on antanut tätä toimitusta varten.

    Äänestä

  • Vastauksesi perusteella ei voi olla ajattelematta tällä tavoin:

    1. Jos uskon Jeesukseen vapahtajanani ja luterilainen kirkko on oikeassa, minä pääsen paratiisiin ja mormonit ilmeisesti harhaoppisina helvettiin.

    2. Jos uskon Jeesukseen vapahtajanani ja mormonit ovat oikeassa, minä pääsen terrestriseen kirkkauteen ja mormonit (useimmat) selestiseen.

    3. Terrestrinen kirkkaus aivan ilmeisesti on parempi paikka kuin helvetti. (millainen se muuten on?)

    4. Minun ei missään tapauksessa kannata ottaa riskiä helvettiin joutumisesta kääntymällä mormoniksi, koska nykyuskollanikin pääsen ilmeisesti terrestriseen kirkkauteen.

    Tuo kommenttisi siitä, että mormonit ovat suvaitsevaa väkeä, on ilmeisesti tarkoitettu ikäänkuin osoittamaan kuinka hyvä uskonto mormonismi on. Kuitenkin mielestäni ainut asia, joka uskonnosta tekee hyvän, on se onko se totta. Ongelmaa vain ei taida olla kukaan vielä ratkaissut: Mikä uskonto on oikeassa?

    Äänestä

  • Ronski kirjoitti:

    Vastauksesi perusteella ei voi olla ajattelematta tällä tavoin:

    Terrestriseen pääseminen edellyttää evankeliumin vastaanottamista sellaisena kuin Kristus sen julisti. Siihen kuuluu mm. upotuskaste oikealla valtuudella suoritettuna. Viimeistään henkimaailmassa se on otettava vastaan, mutta silloin joudut tyytymään sijaistoimitukseen.

    Tosi kirkko ja uskonto löytyy etsimällä eikä se ole kaukana.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    No, mutta silloinhan:
    1. Jos nykyuskoni on oikea, olen jo vastaanottanut "evankeliumin sellaisena kuin Kristus sen julisti."

    2. Jos nykyuskoni on väärä ja huomaan sen tuonpuoleisessa, vastaanotan tietysti mielelläni sijaistoimituksen ja sen kautta pääsyn terrestriseen.

    Eli vaihtoehdot ovat
    1. Pysyn nykyuskossani - päädyn paratiisiin tai terrestriseen.
    2. Käännyn mormoniksi - päädyn selestiseen tai helvettiin

    Luterilaisen uskonkäsityksen mukaanhan meille ei anneta toista mahdollisuutta tuonpuoleisessa, silloin on jo myöhäistä.

    Ellet maan päällä oikeasti ymmärrä, että Kristus on palauttanut kirkkonsa, mutta henkimaailmassa vasta ymmärät, niin voit saada selestisen kirkkauden ja vieläpä korotuksen.

    No jopas jotakin - siis onko jotenkin pahempi asia, että olen luterilainen uskova kuin, että en tämänpuoleisessa piittaisi uskonasioista mitään? Siis jos elelee suruttomasti täällä, pohtimatta ikuisuusasioita koskaan, niin silti tuonpuoleisessa voi päästä "korotukseen"? Ja vilpittömästi oman käsityksensä mukaan Jeesukseen uskonut luterilainen päätyy vain toiseksi kirkkaimpaan???

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Nimitykset tulevat latinan kielestä. Selestinen tarkoittaa taivaallista, terrestrinen maallista ja telestinen viittaa tähtiin. Maa oli paratiisillisessa tilassaan terrestrinen. Nyt se on telestinen.

    Iankaikkinen avioliitto tarkoittaa ajaksi ja inkaikkisuudeksi solmittua avioliitoa, joka solmitaan tai sinetöidään temppelissä sillä valtuudella, jonka Jumala on antanut tätä toimitusta varten.

    En ymmärtänyt vieläkään, voitko selittää tarkemmin, tai antaa Raamatunpaikkoja,että voisin itse tutkia omasta Raamatustani?

    Äänestä

  • en ymmärtänyt kirjoitti:

    En ymmärtänyt vieläkään, voitko selittää tarkemmin, tai antaa Raamatunpaikkoja,että voisin itse tutkia omasta Raamatustani?

    Kohdasssa "Tekomme ja Jumala tuomitsevat meidät" on Raamatun kohtia kirkkauksista.

    Iankaikkisesta avioiliitosta ei Raamattu ole niin selvä. Mutta mm. seuraavat kohdat antavat valaistusta:
    1. Moos.2:18
    1. Moos. 2:24
    Matt. 19:6
    Luuk. 20:27-36
    1. Kor. 11:11
    1. Piet. 1:7
    On otettava huomioon, että ihminen luotiin mieheksi ja vaimoksi, Jumalan kuvaksi. Olemme Jumalan edessä aviopareina, jos elämme hänen kaltaistaa elämää iankaikkisuudessa.

    Äänestä

  • Ronski kirjoitti:

    No jopas jotakin - siis onko jotenkin pahempi asia, että olen luterilainen uskova kuin, että en tämänpuoleisessa piittaisi uskonasioista mitään? Siis jos elelee suruttomasti täällä, pohtimatta ikuisuusasioita koskaan, niin silti tuonpuoleisessa voi päästä "korotukseen"? Ja vilpittömästi oman käsityksensä mukaan Jeesukseen uskonut luterilainen päätyy vain toiseksi kirkkaimpaan???

    Siinä se. Jos et täällä muusta tiedä, mutta henkimaailmassa ymmärrät, niin sinulla on kaikki mahdollisuudet.

    Hyvä elämä aina kannattaa elää sitä mistä syystä tahansa.

    Äänestä

  • Ronski kirjoitti:

    No, mutta silloinhan:
    1. Jos nykyuskoni on oikea, olen jo vastaanottanut "evankeliumin sellaisena kuin Kristus sen julisti."

    2. Jos nykyuskoni on väärä ja huomaan sen tuonpuoleisessa, vastaanotan tietysti mielelläni sijaistoimituksen ja sen kautta pääsyn terrestriseen.

    Eli vaihtoehdot ovat
    1. Pysyn nykyuskossani - päädyn paratiisiin tai terrestriseen.
    2. Käännyn mormoniksi - päädyn selestiseen tai helvettiin

    Luterilaisen uskonkäsityksen mukaanhan meille ei anneta toista mahdollisuutta tuonpuoleisessa, silloin on jo myöhäistä.

    Aivan oikein. Minä olen niin tyhmä ihminen, että en pysty päättämään kumpi on oikea, luterilaisuus vai mormonismi.

    1. Jos luterilaisuus on oikea, mutta liityn mormoneihin, joudun helvettiin.

    2. Jos mormonismi on oikea, mutta elän luterilaisena, minulla on vielä hyvät mahdollisuudet säästyä helvetiltä.

    Siispä minulla ei ole mitään syytä liittyä mormoneihin. Siinä on valtava riski. Luterilaisena elämisessä vastaavaa vaaraa ei ole.

    Äänestä

  • olet kirjoitti:

    Eikös lutewrilaisuus opeta että pelkkä uskominen riittää?

    Siinä tapauksessa mormonitkin pääsevät taivaaseen koska mehän uskomme Kristuksen tekemään työhön... Uskomme kuitenkin lisää että meidän tulee tehdä parhaamme täällä maan päällä ja voihan luterilainenkin uskoa niin?

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Kohdasssa "Tekomme ja Jumala tuomitsevat meidät" on Raamatun kohtia kirkkauksista.

    Iankaikkisesta avioiliitosta ei Raamattu ole niin selvä. Mutta mm. seuraavat kohdat antavat valaistusta:
    1. Moos.2:18
    1. Moos. 2:24
    Matt. 19:6
    Luuk. 20:27-36
    1. Kor. 11:11
    1. Piet. 1:7
    On otettava huomioon, että ihminen luotiin mieheksi ja vaimoksi, Jumalan kuvaksi. Olemme Jumalan edessä aviopareina, jos elämme hänen kaltaistaa elämää iankaikkisuudessa.

    Ymmärsin tuon Avioliitto-periaatteen, mutta missä Raamatunkohdassa kerrotaan useammasta taivaasta jonne pelastetut pääsevät?

    Minun Raamatussani mainitaan vain taivas ja helvetti. ei montaa taivasta, mutta voitko laittaa sen Raamatunkohdan misssä tuo asia manitaan, kun voi olla etten tunne Raamattua niin hyvin kuib sinä..

    Kiitti etukäteen!

    Raamatun kohtia on lueteltu kohdassa "Tekomme ja Jumala tuomitsee..." Se on tuossa vähän ylempänä samassa aloituksessa.

    Äänestä

  • olet kirjoitti:

    Aivan oikein. Minä olen niin tyhmä ihminen, että en pysty päättämään kumpi on oikea, luterilaisuus vai mormonismi.

    1. Jos luterilaisuus on oikea, mutta liityn mormoneihin, joudun helvettiin.

    2. Jos mormonismi on oikea, mutta elän luterilaisena, minulla on vielä hyvät mahdollisuudet säästyä helvetiltä.

    Siispä minulla ei ole mitään syytä liittyä mormoneihin. Siinä on valtava riski. Luterilaisena elämisessä vastaavaa vaaraa ei ole.

    Jos tietoisesti laskeskeskelee tällaisia "edullisuuksia" ja jättää totuuden sivuun, vaikka sen huomaa, niin jopa menettää paljon. Totuutta ei voi pettää. Vai kuinka?

    Enpä usko, että voit vedota tyhmyyteesi.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Jos tietoisesti laskeskeskelee tällaisia "edullisuuksia" ja jättää totuuden sivuun, vaikka sen huomaa, niin jopa menettää paljon. Totuutta ei voi pettää. Vai kuinka?

    Enpä usko, että voit vedota tyhmyyteesi.

    Veli, puhut asiaa!

    Kyllähän minä tyhmyyteeni voin vedota. Lukuisat minua viisaammatkin ovat tutkineet eri oppeja, mutta yksimielisyyteen eivät ole päässeet. Toiset pitävät totuutena toisia oppeja kuin toiset. Kaikki osaavat myös perustella.

    Minä voin keskittyä elämässäni oleellisempiin asioihin kuin itsekkääseen "henkilökohtaisen pelastuksen" tavoitteluun. Miksi minun täytyisi hurahtaa johonkin monista ryhmistä, jotka väittävät tietävänsä totuuden? Se kyllä paljastuu aikanaan tai jos mitään tuonpuoleista ei ole, so what?

    Sitäpaitsi jos itselle osoitetaan paikkaa jossain paratiisissa ja jollekulle toiselle helvetissä, eikö jokainen tosikristitty vaihtaisi paikkaa sen onnettoman kanssa?

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Nimitykset tulevat latinan kielestä. Selestinen tarkoittaa taivaallista, terrestrinen maallista ja telestinen viittaa tähtiin. Maa oli paratiisillisessa tilassaan terrestrinen. Nyt se on telestinen.

    Iankaikkinen avioliitto tarkoittaa ajaksi ja inkaikkisuudeksi solmittua avioliitoa, joka solmitaan tai sinetöidään temppelissä sillä valtuudella, jonka Jumala on antanut tätä toimitusta varten.

    Haluaisin löytää viitteen, jossa telestinen viittaa tähtiin. Telestinen on tietääkseni J.Smithin oma keksimä sana....

    Mormonit tulkitsevat kyseisen kohdan omalla oudolla tavallaan...

    Itse asiassa kohdassa selitetään selestisen ja terrestisen ruumiin eroa, ts. ylösnousseen ja maanpäällisen, kuolevaisen ruumiimme eron. Kohdassa ei puhuta mistään valtakunnista vaan ruumiin puhtaus/kirkkauserosta.

    Äänestä

  • Tutkija kirjoitti:

    Sana tulee kaukana olemista tarkoittavasta kreikan sanasta téle.

    Äänestä

sinun kannattaa ottaa taskulamppu ja varaparistoja mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ronski kirjoitti:

Kysymys mormoneille:
Jos oletetaan, että teidän kirkkonne olisi oikeassa, niin mille kirkkauden tasolle minä voisin päästä mielestänne? Olen luterilainen Jeesuksen pelastustyöhön uskova tavallinen tallaaja. Yritän elää hyvin, mutta lankean syntiin tuon tuostakin.
Selestiseen minulla ei liene mahdollisuuksia, mutta entäs siihen keskimmäiseen vaihtoehtoon? (mitkä ne kaksi muuta nyt olivatkaan?)
Helvettiäkö ei mielestänne ole olemassakaan? Millä perusteella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu