Huomasin vihdoin, kuinka kaukana Hän tosiaan on. Kaipaan Hänen tuoksuaan, öljyn rasvaamia käsiään, kosketustaan, likaisia hiuksiaan ja ennen kaikkea sitä katsetta, jonka Hän aina loi minuun.
En ole nähnyt Häntä pitkään aikaan. Viimeinen yö yhdessä, viimeinen rakastelu, viimeinen suudelma, viimeinen halaus.. Ja Hän oli mennyt.
En huomannut aluksi, kuinka paljon Häntä tarvitsen. En arvostanut Hänen puhelinsoittojaan, ne tekivät erosta paljon vaikeampaa. En halunnut kuulla Hänestä mitään. En soittaa itse, en pitää mitään yhteyttä. En mennä katsomaan Häntä, en antaa Hänen tulla luokseni.
Nyt olen istunut päivät ihmetellen: Miksi menettelin niin? Olen kuluttanut aikaani turhanpäiväisillä asioilla, yrittänyt työntää muistot kauemmaksi. Kuitenkin jokainen ilta loppuu kyyneleten tullessa, unen viedessä sinne missä Hän on.
Tiedän Hänen olevan nyt hyvin onnellinen. Hän tuskin edes muistaa minua. Olen vain yksi muisto siinä suuresa muistojen valtameressä. Olin yhden pienen hetken Hänen naisensa, Hänen omaisuuttaan. Tunnen olevani vieläkin. Haluaisin soittaa Hänelle ja kertoa tehneeni virheen. Hän nauraisi minulle. Ei enää ottaisi kädestä kiinni ja rakastaisi.
Välimatka ei kelpaa hyväksi syyksi, mutta minä pelkäsin tunteitani Häntä kohtaan ja pelkasin, etten kestäisi välimatkaa enkä lopullista eroa, jos olisin rakastanut. Nyt huomaan, että olen koko ajan rakastanut Häntä. Olen koko ajan toivonut Hänen ottavan ohjat käsiinsä niinkuin ennenkin, pakottavan minun tajuamaan, että minun on pysyttävä siinä suhteessa. Että ilman Häntä olen onneton.
Minulla on vaihtoehto, hypätä huomenna junaan, matkustaa pitkä matka hänen luokseen ja mennä katsomaan mikä on muuttunut, vai onko mikään muuttunut. Minulla on vaihtoehto. Mutta onko minulla rohkeutta?
"On niin vaikeaa olla rohkea, kun on vain niin pieni eläin", sanoi Nasu.

Vastaukset 3
Vanhimmat
juttusi kuulosti kuin ajatuksiltani! vain yksi ero. mina en voi ottaa seuraavaa junaa ja matkustaa hanen luokseen, silla en edes tieda missa han asuu!
tekisin mita tahansa jotta saisin haneen yhteyden ja voisimme tavata. haluaisiko han edes tavata minut? en tieda. epatieto kuitenkin kalvaa. miksi erosimme? miksi paastin hanet luotani niin helposti? miksi en vaatinut tarkempia selityksia?
minakaan en halunnut satuttaa, en itseani enka hanta. mutta tajuan vasta nyt miten vaarin tein. olisinko edes voinut estaa hanen lahtoaan? voi jospa...jos..niin jos.. inhoan jossittelua, mutta niin kauan kun en tieda vastausta, tapaa hanta ja juttele hanen kanssaan, niin kauan se ajaa minua takaa, tekee minut hulluksi. miten jollain ihmisella voikin olla niin paljon valtaa minuun!?
siis tee se! meilla on vain yksi elama elettavana. ela se siis! ja ainakin tiedat missa han asuu. ota seuraava juna, puhu hanen kanssaan ja selvita asiat. vaikkei teista enaa mitaan tulisikaan ainakin tiedat syyn.
Tiedätkö onko hänellä jo toinen? Me ihmiset olemme hölmöjä kun emme osaa kuunnella sydäntä. ja sitten kun kuuntelemme, on jo myöhäistä. Jos menet ilmoittamatta pitää varautua yllätyksiin, jos kestät sen teet sen.
kirjoittnut että hän on nyt onnellinen.. Kannattaisko ensin ilmottaa että olet tulossa?
Kuullostaa siltä kun teidän juttunne olis historiaa, aiakin textisi perusteella.Kirjotit että hän on nyt hyvin onellinen..hän on siis rakentamassa elämää jonkun muun kanssa?
Kirjoitit myös että olit pienen hetken hänen
naisensa?Päätit mitä tahansa niin muista että muiden suhteita ei saa sotkea ja jos hän on onnellinen niin tuskin sotketkaan mutta kannattaa kuitenkin ilmoittaa ja kysyä että oletko edes tervetullut.Kaikki ihmiset eivät välitä olla yhteydessä ex.nsä..