Tunnen jokseenkin olevani hullu. Meillä on minun puoleltani suhteessamme luottamuspula. Lähiaikoina on tullut ilmi, että haluaisin että miehenikään ei luottaisi minuun niin paljon?! Tunnen olevani täysin itsestäänselvyys, kun miehelleni sopii minun menemiseni täysin. Vaikka kuinka 'hulluja' menoja ehdotan, niin mieheni mielestä se on ok, jos olen vain kiltisti. Ennen olin itse myös yhtä luottavainen. On tietenkin hienoa että mieheni luottaa minuun, mutta käännän sen nykyään päässäni siten, ettei mieheni välitä minusta enää. Ennen hän oli mustasukkaisempi, eikä ollut halukas että lähtisin ilman häntä johonkin. Olen jopa sortunut uhkailemaan tyyliin 'en kyllä sitten tiedä mitä sillä reissulla tapahtuu'. Mieheni tuntuu kuitenkin vain luottavan minuun. Hänen mielestään voin lähteä, jos itse luotan itseeni. Ja toinen ongelma on se, että vedän herneen nokkaan jos hän lähtee johonkin. Siis ryyppäämään esim. ystäviensä kanssa. Sanon hänelle että tottakai voit mennä, mutta kuitenkin toivon ja odotan, että hän ennemmin haluaisi olla minun kanssani. Ja kun hän sitten lähtee, olen totaalisen loukkaantunut ja suivaantunut. Välillä pystyn sen peittämään, mutta välillä homma räjähtää käsiin. En kuitenkaan haluaisi 'estää' häntä menemästä. Onko kellään samankaltaisia kokemuksia? Miten ihmeessä tällaisesta kummallisesta ajatusmaailmasta pääsee eroon?? Olen itse onneton, kun olen tällainen. Saati sitten mieheni. Vaikka hän kyllä yrittää kaikkensa että minä olisin onnellinen. Mutta eihän hänkään voi olla onnellinen näin hullun kihlatun kanssa??! Auttakaa minua!! :)
onko muita?
hullu
71218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun olis omaa elämäänsä lukenut:)
Minä kun olen aina luullut että olen ainoa joka tyhjästä tupsuaa.
Mutta että se riipoo kun toinen vaan on mieltä, tee mitä haluut luotan suhun kyllä. Mitenkä???
Pistää pikkasen miettimään miksi näin on. Mitä olen niin hienoa tässä liitossa tehnyt, että olen täydellisen luottamuksen tienannut. Tosin mitään mikä luottamuksen veisi ei ole tullut tehtyä. Olemme olleet naimisissa jo 15 vuotta. Eroamista emme ole edes koskaan harkinneet.
Vaan tänään taas riipoo, miehellä saunailta. Itsellä huomenna.
Että yksin et ole, olen minäkin täällä. Eikä tästä täysin eroonkaan ole päästy, eletty vaan.
Ollaan muita yhdessä:))
Niinkun mun elämä! Mulla on ihan käyny mieles että pitäiskö mun pettää et sais sen taas mustasukkaiseksi. Tarkoittaen et vaik vaan pussaisin jotain niin et sais tietää. Nyt kuitenkin olen edes pikkasen ruvennu elämään omaa elämää, koska en voi elää hänen..Ja onhan se vähän tuonut positiivisia asioita. On edes vähän ruvennu kyselee ja pyytelee et oo ny välil kotonaki. Ehkä liika kiinni oleminen on saanu hänet irtoutumaan??Koita säkin!
Älä syylistä itseäsi,sillä miehesi ei käyttäydy
oikein,pidä vain oma oikea ajatus mailmasi
kurissa,sillä sinä olet oikeassa,pahinta pelkään
että suhde ei tule onnistumaan,rasitat vain
itseäsi,sillä jos hän on tuo luontoinen,että
kehotuksesta huolimatta hän ei kuuntele sinua,
kokeile vielä,sano hänelle juuri niin kuin
sydänmesäsi tunnet,istuta mies kuuntelee sinua
ja ole tosisasi,älä anna hänelle puheen vuoroa
ennen kuin ole itse saanut kaiken kerrottua,
aloita keskustelu rauhallisesti,silloin he
kuuntelevat paremmin.Jos hän tämänkin jälkeen
kohtelee sinua samalla tavalla,niin harkitse
eroa,sillä sinullakin on oikeus elää myös itsellesi,etsi ihminen joka ottaa sinutkin
huomioon.Tämän olen kokenut ja siihen menettänyt
paljon omaa aikaa,kaikki neuvominen meni hukkaan.
Hmph! Siis just näin....hitto teitä naisia on vaikee pitää tyytyväisinä! =)
Jos kyselet ja huolehdit missä toinen menee, olet mustasukkainen ja omistushaluinen. Taasen jos luotat toiseen, etkä halua kahlita, niin olet välinpitämätön ja et enää rakasta.
Itsekin olen ollut koko ajan tuolla luottamuslinjalla (kun ei ole mitään syytä ollut epäillä), mutta näköjään pitää välillä vaihtaa tuolla mustasukkaisuuslinjalle, että pysyy suhde kasassa.....
Itsellä on ollut jo monta vuotta hyvin luottavainen mies ja olen pelkästään tyytyväinen kaikkien niiden liian mustasukkaisten retkujen jälkeen. :)
Hän näyttää välittävänsä, halailee, pusuttelee ja hellittelee jatkuvasti, kertoo menonsa ja tulonsa, on rehellinen ja se riittää minulle vallan hyvin. Olen itse samanlainen, enkä jaksa olla mustasukkainen turhasta, siihen minulla ei ole käyttää energiaa.
Koen että hän rakastaa minua tällä tavoin enemmän kuin kaikki entiset miehet yhteensä.
samanlaisia huomioita oon tehnyt. me annetaan toisillemme se vapaus mitä toinen haluaa ja kyllähän me ollaan aina haluttu pitää oma reviiri. tilanne ei kuitenkaan aina miellytä: jos häntä ei kiinnosta mun menot, huomaan, ett yritän kuitenkin kertoa niistä. mutta nyt olen ajatellut, että jos ei kiinnosta niin miks kertosin:´( vääntäen. en tiedä luottaako minuun, ei nimittäin kannattais... no, itsekin yritän olla kysymättä liian tarkkaan mitään hänen menoistaan. MUUTEN meillä menee normaalisti ja mukavastikin jo monen vuoden jälkeen
... on sullakin ongelma, voi jessus. Enää puuttuisi, että tänne joku kirjoitaa, että "mun mies ei varmaan enää rakasta mua kun ei hakkaa joka perjantai mua sinipunaiseksi..."
Siis mustasukkaisuus on rasittava tunne ao. henkilön omassapässä ... ja kun oikein mustasukkaisuus kukkii, niin on rasittava tunne KAIKILLE. Miehesi onnkesi vapaa tästä fiiliksestä, ja ymmärtää että puolisoon luetetaan koska uskotaan ettei tämä loukkaa rakastaan. Siis, hän uskoo tahtotilaasi -- sinä olet omasta elämästäsi ja sen valinnoista vastuussa, ei hän.
No, sitten on välittäminen ja välinpitämättömyys. Eli, vaikka luotan omaan puolisooni tahdon tietää missä menee ja milloin palaa -- koska välitän hänestä ja olen kiinnostunut hänen elämästään ja mitä siinä tapahtuu. Tuon tunteen puuttuminen todellakin on häiritsevää ja kertoo suhteestanne jotain ... mutta älä tuota mustasukkaisuuteen sekoita (tai ainakaan sitä toivo kohdallesi).