Olemme olleet naimisissa yli kakskytvuotta ja
en ole pettänyt vaimoani koskaan.
Nyt vain tuntuu siltä eten saa enää vaimolta
mitään vastakaikua.
Teen yleensä kotitöitä jotta illalla jäis yhteistä
aikaa, koska lapsetkin on pois eikä häiritse.
Mutta siinä käy yleensä niin että vaimo keksii
lisää töitä ja lopuksi hän alkaa katsoon nauhalta
vaikka kaunnita ja rohkeita.
Lpputulos on nukkuminen ja sen jälkeen ei kyllä
enää kannata toivoakkaan yhteistä iltaa.
Nyt vain kävi niin kun oltiin miestn kanssa ulkon
viettämäs iltaa.
Minua haettiin tanssimaan ja sen jälkeen jutella,
tanssittiin vielä pari kappaletta.
Niin minulle kuiskattiin suoraan, mä haluun sua.
Sitten kun ilmoitin että olen luvannut vaimolleni olevan uskollinen joten kiitos vain.
Tosin ilmoitin kylläkin että jos olisin vapaa niin minäkin haluaisin sinua, koska minulle ei vielä elämmässäni ole kukaan sanonut haluavnsa minua.
Tosin olen aina pitänyt kiini siitä että olen uskollinen vaimolle joten kyseistä tilannetta ei ole pääsyt kai syntymäänkään.
Nyt vain tästä on taas kulunut pari kuukautta eikä kotona asiat ole muuttunut, vaikka siitä on useaan kerttan keskusteltu.
Eli olenko tyhmän uskollinen vai jatkanko uskollisuutta.
en ole pettänyt vaimoani koskaan.
Nyt vain tuntuu siltä eten saa enää vaimolta
mitään vastakaikua.
Teen yleensä kotitöitä jotta illalla jäis yhteistä
aikaa, koska lapsetkin on pois eikä häiritse.
Mutta siinä käy yleensä niin että vaimo keksii
lisää töitä ja lopuksi hän alkaa katsoon nauhalta
vaikka kaunnita ja rohkeita.
Lpputulos on nukkuminen ja sen jälkeen ei kyllä
enää kannata toivoakkaan yhteistä iltaa.
Nyt vain kävi niin kun oltiin miestn kanssa ulkon
viettämäs iltaa.
Minua haettiin tanssimaan ja sen jälkeen jutella,
tanssittiin vielä pari kappaletta.
Niin minulle kuiskattiin suoraan, mä haluun sua.
Sitten kun ilmoitin että olen luvannut vaimolleni olevan uskollinen joten kiitos vain.
Tosin ilmoitin kylläkin että jos olisin vapaa niin minäkin haluaisin sinua, koska minulle ei vielä elämmässäni ole kukaan sanonut haluavnsa minua.
Tosin olen aina pitänyt kiini siitä että olen uskollinen vaimolle joten kyseistä tilannetta ei ole pääsyt kai syntymäänkään.
Nyt vain tästä on taas kulunut pari kuukautta eikä kotona asiat ole muuttunut, vaikka siitä on useaan kerttan keskusteltu.
Eli olenko tyhmän uskollinen vai jatkanko uskollisuutta.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Vaimosi ei osaa arvostaa aarretta, jonka hän on sinussa saanut. Suurimmassa osassa näiden palstojen kirjoituksia itketään kumppanin petollisuutta ja uskottomuutta.
On myös tilanteita, joissa mies on turvallinen, hellä, keskusteleva ja vielä hyvä seksikumppanikin, mutta silti vaimo saattaa mennä vieraisiin "jännityksen vuoksi".
Eli on turhaa sanahelinää se, että uskollista ja kunnollista miestä todella arvostettaisiin.
Mitähän vaimosi tuumaisi, jos perustellusti väläyttäisit eron mahdollisuutta?
Sano mitä kaipaat suhteessa.Kyllä se vaimo herää siitä yrittämään ja jos ei tilanne korjaannu niin vihjaise asumiserolla.Jaksamisia.
Luulenpa että asiasta on keskusteltu moneenkin kertaan jo.
naisena arvostan kaltaistasi miestä.
moniko mies olisi lähtenyt siltä istumalta
tuon naisen luokse...?
neuvoisin sua puhumaan vaimosi kanssa niistä asioista jotka sinua vaivaavat
muista vaihtoehdoista? Se asumusero voisi olla paikallaan. Siinä tilanteessa kyllä alkaa kumpikin tajuamaan missä mennään ja toivottavasti korjaa suhteen jos tosiaan rakastaa toista.
On kyllä mietitty.
Muttei ihan näin pitkän suhteen jälkeen
helposti viitsis antaa periksi.
Sitä kyllä yrittää ja haluu ymmärtää
toistakin.
Ja sitten sitä helposti saa muitten silmissä
sen avioliiton rikkojan maineen.
Tosin on ainakin se hyväpuoli että ei lähtisi
sentakia että olis jokin toinen.
Tosin uskoisko muut sitä lähtöa kun moni
uskoo kaiken olevan kunnossa.
Ja ainahan sitä sanotaan etti vika ole vain
toisessa osapuolessa.
Mutta onko tämä niitä avioliitoja joka näyttää
ulospäin hyvältä.
Eli sitä on joskus tullut mietittyä kun jotku
eroaa että niillähän meni ulospäin niin hyvin.
asumuserolla otatte vähän etäisyyttä suhteessanne ja mietitte yhdessä mikä meni vikaan? Toivottavasti saatte pulmat ratkottua ja voitte palata yhteen asiat selvinneenä jne.
Tämä oli minulle ja miehelleni hyvä ratkaisu(20v. yhdessäoloa),saatiin asiat setvittyä ja muutimme takaisin yhteen puolen vuoden miettimisen jälkeen. Pari vuotta jo siitä erosta ja ollaan aloitettu tavallaan puhtaalta pöydältä,hyvin on pyyhkinyt muukin kuin vileda. Puhumalla näköjään asiat ratkeaa ja kun perustelee vielä hyvin niin laittaa toisen miettimään.
Toivotan teille parasta.
Kerro tunteistasi vaimollesi.
Kyllä täälä kateudesta vihreänä karehdin vaimoasi kun on saanut tuollaisen miehen... Huah! Toivottavasti oppii vielä arvostamaankin sinua.
Yleensä elämän tässävaiheessa olevat sanovat erottuaan, että "me jotenkin kasvoimme erilleen". Miksi niin sitten käy. Aika menee kuin siivillä, lapset kasvaa, ei ole aikaa jne. Mutta suhdettakin pitäisi hoitaa ja ylläpitää alusta-alkaen, ei sitten, kun elämänraiteet vie erisuuntiin. Nyt tilanteen korjaaminen vaatii todella töitä ja ennenkaikkea molempia. Jos toisen mielestä kaikki on hyvin, mutta toinen kärsii, lähtökohta on huono. Mutta yritä saada aikaan muutosta, teidän molempien elämään ja rutiineihin. Silloin ehkä alatte kasvamaan yhteen, ja löytyy se alkuaikojen tunne toista kohtaan. Silloin voisit jatkaa kunnioitettavaa uskollisuuttasi vaimoasi kohtaan.
Oli hienosti sanottu, osuit naulankantaan.
Olen aina halunnut elämääni tilanteen jossa
molemmat sais toiselta sen tunteen jossa olis
hyvä elää ja kaikkein tärkein on se minulle
kun toinen haluu toista.
Oikeastaan tuli kyyneleet silmistä.
... se lämpö ja läheisyys katoaa useastakin parisuhteesta vuosien myötä. Useammankin kuulee sanovan että kärsii läheisyyden puutteesta liitossaan. Ei koe tulevansa rakastetuksi, saavansa hellyyttä jne. Niin lähellä mutta niin kaukana.
Kerro tunteesi vaimollesi. Yllätä hänet jollakin. Ostat punaviiniä, seksi asun vaimollesi tms. Kerro että olet puutteessa ja haluat vaimoasi ennenkuin se on myöhäistä. Noinkin pitkä liitto kannattaa suojella viimiseen asti. Hommaa vaikka sauva kaupasta lisukkeeksi vaimollesi. Tempaise kunnon piristys ruiske. Kauniiden ja rohkeiden tilalle vaikka seksi video ja silleen kyllä se siitä. Kauheaa se on puutteessakin elää...
Naisen hormoonitaso laskee huimasti vähän ennen 40 ikävuotta. Ja kun lapsetkin on tehty niin moni nainen ajattelee että saa toi seksikin sitten olla. Jos vaimosi sisäistäisi sen, että seksi ei ole vain lastentekoa varten vaan keskinäisen kiintymisen osoitus kumppanille, niin ehkä hän siinä piristyisi iloksesi. Mutta tämän tahdon pitää tulla vaimolta itseltään.- Kauan sitten edellinen mieheni valitti että olen kylmä, etten osallistu seksiin. Hän oli matkatöissä ja itse olin lasten kanssa yksin vaatimattomisssa oloissa kotona viikon. Viikonlopuksi isä tuli kotiin, juotiin viiniä ja harrastettiin seksiä, mutta en aina ollut niin mukana vaan tein sen vain velvollisuudentunnossa: Sillä johan raamatussa sanotaan että anna miehellesi se mikä miehelle kuuluu.Ja minä annoin. Sitten kun hän oli tyytymätön hain alan kirjallisuutta kirjastosta ja löysin eräästä meditaatiokirjasta tuon selityksen ja mielestäni se oli aika kattava. Ja siitä lähtien muutin sisäistä ajatustapaani ja käänsin sisäisen ajatukseni lisääntymisajatuksesta rakasteluajatukseksi. Ja onnistuin siinä ihan hyvin.Ongelmaksi vaan muodostui ex-miehen "keski-ikä" Meni pari vuotta kun taas häntä ei lainkaan seksi kiinnostanut ja minä joka olin löytänyt seksuaalisuuteni olin hänen mielestään huora. En kyllä käynyt vieraissa edes avioeron harkinta-aikana.-Jos vain vaimosi löytäisi sen toisen puolen itsestään ehkä onnenne kukoistaisi jälleen. Ihan fyysistä apua olisi muutamasta leikkikalusta makuuhuoneessa eikä kosteuttavaa voidettakaan kannata unohtaa. Tilkkanen viiniä edesauttaa naisen kiihottumista. Mutta kaikkeen tähän sinun pitäisi saada vaimosi mukaan. Uskottomuutta en suosittele missään tapauksessa. Se on sitten avioero ja itsellesi kamalan huono omatunto. Se on liian raskas tie, minun mielestäni. Tsemppiä Sinulle
Onko vielä olemassa uskollisia miehiä? Ihana. Toivo ei ole menetetty.
Joskus on sokea näkemään toista ihmistä vierellä. Arkipäivä vie mennessään. Jonkun asian pitäisi pysäyttää näkemään ja tuntemaan. Itsellä esikoisen syntymän jälkeen vaivuin masennukseen. En havainnut omaa tilaani saati sitten miestäni. Se ajoi varmaankin miehen toisten naisten seuraan.
Se taas jollain tasolla loukkasi ja aiheutti lisää ongelmia. Ja vetäydyin kauemmas.
Joskus yhteinen loma kaukana kodista ja sen totutuista rutiineista voi olla hyvä keskeytys arkeen. Joidenkin uusien asioiden tekeminen ja opetteleminen yhdessä, antaa potkua suhteelle. Kesällä esim. telttailu luonnossa tai sitten jos satsais yhteiseen matkaan.
Olimme mieheni kanssa yhdessä sukelluskurssilla. Se yhdisti myöskin. Se oli yhteinen vedenalainenseikkailu, tutkimusmatka.
Molemmat vanhempani ovat eronneet kolme kertaa... Ero on mielestäni kamala asia. Omat lapsenne ovat ilmeisesti jo suht vanhoja, joten ero ei ehkä heihin vaikuttaisi niin vahvasti.
Asit ratkeavat usein puhumalla. Kannattaa yrittää puhua asiasta vaikka olet varmasti jo yrittänytkin niin yritä vielä lisää. Naiset ovat muutenkin niin kummallisia otuksia toisinaan..
Jonkun naisen on ehkä vaikea myöntää, että haluaa seksiä. Ajatus saattaa tuntua jotenkin rasittavalta. Väsyttää ja seksi on muutenkin niin "likaista". Pitäisi käydä suihkussa jne..
Koita vain saada vaimosi ajatukset muualle, niin hän saattaisi innostuakin. Älä suoraan ehdota, että mitä jos vähän pantais. Vaan koita saada vaimosi haluamaan.
Se on ikävää ja tuntuu pahalta, jos tulee monta kertaa torjutuksi. Viini tilkkanen voisi tosiaan auttaa asiaa. Älä lannistu! Jos muut asiat ovat suhteessanne kunnossa niin selviätte varmasti tästäkin.
Kyllä olisivat helppoja ratkaista nämä parisuhteiden ongelmat, jos "keskustelu ja viinitilkkanen" aina auttaisi.
Ja miksi naiset niin usein vetoavat siihen, että ovat "niin kummallisia otuksia"? Millä lailla se tieto auttaa miestä?
En itse ole koskaan sitä onnea löytänyt, että olisin saanut aidon, pitemmän suhteen. Muutama kuukausi, kerran repaleinen vuosi...
Ehkä sitten tosiaan olen naiivi, mutta en vaan yhtään ymmärrä miksi läheisyys voi olla vastenmielistä.
Onko kyse siitä, että seksi on vaimollesi kivuliasta? Periaatteessa ymmärrän kieltäytymisen, jos ihan oikeasti sattuu.
Ja toisaalta, onko seksielämä ollut kuitenkin joskus ihastuttavaa. Äitini (50v) kanssa joskus avoimesti keskustellessa kävi ilmi, että hän tajusi ensi kertaa vasta yli 45-vuotiaana, hiukan nuoremman miehen kanssa seurustellessaan ettei seksi välttämättä olekaan viiden minuutin suoritus, vaan rakastelu, eri muodoissa, voi jatkua tuntikausia. Minä taas kuvittelin sen olevan itsestäänselvyys, että mies ymmärtää ettei pelkkä yhdyntä naista voi mitenkään tyydyttää.
Mutta jos kumpikaan asia ei ole itse ongelma, niin sitten en kyllä voi tajuta miksi ei miestä voisi sen vertaa helliä. Itse olen aina ollut suhteissani se, joka seksin suhteen on aloitteet tehnyt. Joten herranjestas sentään, jos mies joskus sen suuntaista vinkkiä antaa, niin väsynyt tai ei, teki mieli tai ei, niin minä en näe mitään syytä kieltäytyä.
Voihan se olla naiselle tietysti hiukan epämukava fyysisesti, jos ei oikeasti halua ole, mutta onhan se välittäminekin yksi hiton hyvä syy rakastella - ei siihen aina himoa tarvita. Kyllähän se mieskin minun haluani ainakin yrittää tyydyttää silloin kun tilanne on toisin päin.
yks juttu.
Minä ymmärrän tämän vamhenemisen tuomat
ongelmat ja ettei sitä enään niin helposti syty.
Onko se sitten niin jos vaikka halaa niin tuleeko
siitä semmonen tunne ettei sillä toisella ole
muuta mielessä kun seksi.
Myönnän kyllä vieläkin tällä ikää haluavan rakastella vaimoni kanssa.
Entäs sitten jos haluu vaikka nyt tässätapauksessa
vaimon pukevan ulos lähtissä jotain muutaku
sen iän ikuisen jakkupuvun.
Eli olenko minä jotenkin poikkeava mies.
En sano että olen mikään ihanne mies olen vain
ilmeisest vanhentunut.
Ja vielä kiitoksia hyvistä vastauksista olen
kyllä huomannut sen puhumalla asiat selviää.
Sitä vain haluais olla haluttu.
ps:yritän vain selvittää tilannettani vai enkö
tosiaan tajua ikääntymistäni tältä osalta.
Yritä lähestyä vaimoasi muulla tavoin kuin seksillä. Kysy, mitä hänelle kuuluu ja yritä huomioida hänen tarpeitaan ja mieltymyksiään. Kerro, kuinka rakastat ja miten mukavalta hän näyttää. Puhukaa ja puhukaa. Hellitelkää ja suukotelkaa. Eiköhän se seksuaalinen halu sieltä taas herää, kun muut "tarpeet" eli hellyyden ja hyväksitulemisen tarpeet, on tyydytetty. Jos kerran on nauttinut seksistä, on se mahdollista jatkossakin. Tsemppiä!
moi rakas vastaa heti t minna