Tämä ystävällinen nainen edessäni seisoo,
miten suloinen hän onkaan! Kaunis kuin helmi,
ihanin kaunottarista, varsinainen enkeli!
Hän suree, kun aamun kirkkaus himmenee iltaan,
hän murehtii ihmisen ainaista uurrastusta:
Miten vähän iloa ja niin paljon suruja.
Kuljeskelen yöllisiä polkuja ajatellen,
jos näkisin hänet, vannoisin lemmenvalan.
Uskallanko mennä juttelemaan hänelle,
miksi en uskaltaisi mennä tutustumaan?
Olenhan kokenut kaikenlaista päästä päähän,
en selvinnyt hengissä turhaan, en mitenkään.
Ilman sanan sanaa hymy kasvoilla,
sydämmemme humaltuvat toisistaan,
toisiamme kiinteästi katsellessamme,
unohtuu monet surut ja muistuu paljot ilot,
mutta miksi hän etääntyy, kovasti perääntyy?
Voi ei, hän on jo varattu toiselle!
Mieleni on rauhaton, en tiedä mitä tehdä,
mutta kenenkään suhdetta en halua häiritä,
niin itsekäs en voisi olla, en milloinkaan.
Mikä ihme auttaisi saamaan nopeasti pois,
tunteen, joka ei johtaisi kuin turmioon.
Sydäntäni kirvelee, enkä voi sille mitään.
Kun päivät seuraavat toinen toistaan,
itse taivaan lahja ilmestyy eteeni,
vihdoinkin voin kääntää tunteeni,
pois enkelistä toiseen kaunottareen.
Sydämmemme lyövät toisiaan vasten,
onnellisuus on vihdoin saapunut.
Vannomme ikuista rakkautta sieluihimme,
taivaan olot kulkevat päivissämme,
kunnes hän alkaa vetäytyä luotani:
Hän kertoo minun olevan liian hyvä,
lähtien takaisin kauas mistä oli tullut;
hänellä on toinen jo ennen minua!
Mitä olen tehnyt, mitä minulle on tehty?
Sydämmeni on lumottu, revitty rinnasta,
pilkottu paloiksi ja heitetty tuleen;
kaikki oli pelkkää valhetta alussakin.
Viha sekoittuu suureen kaipuuseen,
sieluni on kärsinyt, enkä saa unta.
Liian tunteellinen ihminen minä olen,
tähän kylmään ja kolkkoon maailmaan.
Miksi kaipaan niin paljon rakkautta,
mitä muuta siitä seuraa kuin tuskaa?
Tulkoon minusta vain ajatteleva kone,
lähtekööt tunteeni maailman ääriin asti!
Ei, en saa koskaan vaipua epätoivoon,
hyviä naisia maailmassa on miljoonia,
mutta tarvitsen vain yhden oikean,
josta voin pitää huolta ja rakastaa.
Lähetin tunteeni kauas maailman ääriin,
ehkä sieltä hänet vielä joskus löydän...
miten suloinen hän onkaan! Kaunis kuin helmi,
ihanin kaunottarista, varsinainen enkeli!
Hän suree, kun aamun kirkkaus himmenee iltaan,
hän murehtii ihmisen ainaista uurrastusta:
Miten vähän iloa ja niin paljon suruja.
Kuljeskelen yöllisiä polkuja ajatellen,
jos näkisin hänet, vannoisin lemmenvalan.
Uskallanko mennä juttelemaan hänelle,
miksi en uskaltaisi mennä tutustumaan?
Olenhan kokenut kaikenlaista päästä päähän,
en selvinnyt hengissä turhaan, en mitenkään.
Ilman sanan sanaa hymy kasvoilla,
sydämmemme humaltuvat toisistaan,
toisiamme kiinteästi katsellessamme,
unohtuu monet surut ja muistuu paljot ilot,
mutta miksi hän etääntyy, kovasti perääntyy?
Voi ei, hän on jo varattu toiselle!
Mieleni on rauhaton, en tiedä mitä tehdä,
mutta kenenkään suhdetta en halua häiritä,
niin itsekäs en voisi olla, en milloinkaan.
Mikä ihme auttaisi saamaan nopeasti pois,
tunteen, joka ei johtaisi kuin turmioon.
Sydäntäni kirvelee, enkä voi sille mitään.
Kun päivät seuraavat toinen toistaan,
itse taivaan lahja ilmestyy eteeni,
vihdoinkin voin kääntää tunteeni,
pois enkelistä toiseen kaunottareen.
Sydämmemme lyövät toisiaan vasten,
onnellisuus on vihdoin saapunut.
Vannomme ikuista rakkautta sieluihimme,
taivaan olot kulkevat päivissämme,
kunnes hän alkaa vetäytyä luotani:
Hän kertoo minun olevan liian hyvä,
lähtien takaisin kauas mistä oli tullut;
hänellä on toinen jo ennen minua!
Mitä olen tehnyt, mitä minulle on tehty?
Sydämmeni on lumottu, revitty rinnasta,
pilkottu paloiksi ja heitetty tuleen;
kaikki oli pelkkää valhetta alussakin.
Viha sekoittuu suureen kaipuuseen,
sieluni on kärsinyt, enkä saa unta.
Liian tunteellinen ihminen minä olen,
tähän kylmään ja kolkkoon maailmaan.
Miksi kaipaan niin paljon rakkautta,
mitä muuta siitä seuraa kuin tuskaa?
Tulkoon minusta vain ajatteleva kone,
lähtekööt tunteeni maailman ääriin asti!
Ei, en saa koskaan vaipua epätoivoon,
hyviä naisia maailmassa on miljoonia,
mutta tarvitsen vain yhden oikean,
josta voin pitää huolta ja rakastaa.
Lähetin tunteeni kauas maailman ääriin,
ehkä sieltä hänet vielä joskus löydän...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaunis vaikka kovin melonkolinen runo. Oletko itse kirjoittanut?
Kun mieleni rauhoittui hieman tapahtuneesta, päätin kirjoittaa siitä runon, se auttaa paljon ainakin minua. Runo taitaa olla aika melankolinen syystä, mutta kiitos kuitenkin palautteesta Fatima.
Ymmärsin, että olet purkanut tunteitasi kirjoittamalla. Minullakin on tapana selvittää itselleni omia tunteitani kirjoittamalla sekä runoja että proosaa. Jotenkin se helpottaa. Parempaa jatkoa.
Tuo alter egoni Tintti rupesi kirjoittelemaan puolestani