Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa 6 vuotta joista kaksi vuotta on asuttu yhdessä. Rakastan miestäni ja kaikki on ihan ok. Mies on 23 ja minä 21.
Noin kolme vuotta sitten minua alkoi vaivaamaan eräs ongelma. Minä itse kuuntelen heviä ja pukeudun mustiin jne. kun taas mieheni on ei. Aluksi asia ei vaivannut kuin harvoin ja nykyään todella paljon.
Meillä on eri kaverit ja eri mieltymykset siitä mitä tehtäisiin esim viikonloppuna. Minä tahtoisin mennä vaikka jonnekin keikalle tms ja häntä ei voisi vähempää kiinnostaa. Olemme siis hyvin erilaisia.
Jokin aika sitten mietin pitäisikö minun jättää mieheni näinkin pienestä syystä, asia kuitenkin vaivaa yhä enemmän vaikka kaikki muu on ihan ok, että näinkin voisin elää, mutta uskoisin että asiat olisivat paremmin jos seurustelisin omanlaiseni ihmisen kanssa.
Nyt ole sitten kuukausi sitten tutustunut aivan ihanaan loistavaan ja komeaan mieheen joka on minunlaiseni. Hän erosi juuri omasta tyttöystävästään juuri tästä syystä, että tyttö oli niin erilainen eikä tälläinen hevi-ihminen.
Tuntuu lähinnä kohtalolta.
Mies asuu kuitenkin naapurikunnassa ja hänen koulunsa on siellä minun täällä. Nykyiseni perhe on mukava, meillä on kiva koti jne jne, minua siis ressaavat tälliset käytännön järjestelyt jos yhtäkkiä hyppäisin tämän uuden miehen matkaan. Enkä ole tuntenut häntä siis kovin kauaa.
En tiedä mitä tehdä, ajattelen tätä toista koko ajan.
En tiedä saiko tästä nyt oikean kuvan tilanteestani.
Olisi kuitenkin mukava kuulla mielipiteitä, lähteä vai jäädä?
Noin kolme vuotta sitten minua alkoi vaivaamaan eräs ongelma. Minä itse kuuntelen heviä ja pukeudun mustiin jne. kun taas mieheni on ei. Aluksi asia ei vaivannut kuin harvoin ja nykyään todella paljon.
Meillä on eri kaverit ja eri mieltymykset siitä mitä tehtäisiin esim viikonloppuna. Minä tahtoisin mennä vaikka jonnekin keikalle tms ja häntä ei voisi vähempää kiinnostaa. Olemme siis hyvin erilaisia.
Jokin aika sitten mietin pitäisikö minun jättää mieheni näinkin pienestä syystä, asia kuitenkin vaivaa yhä enemmän vaikka kaikki muu on ihan ok, että näinkin voisin elää, mutta uskoisin että asiat olisivat paremmin jos seurustelisin omanlaiseni ihmisen kanssa.
Nyt ole sitten kuukausi sitten tutustunut aivan ihanaan loistavaan ja komeaan mieheen joka on minunlaiseni. Hän erosi juuri omasta tyttöystävästään juuri tästä syystä, että tyttö oli niin erilainen eikä tälläinen hevi-ihminen.
Tuntuu lähinnä kohtalolta.
Mies asuu kuitenkin naapurikunnassa ja hänen koulunsa on siellä minun täällä. Nykyiseni perhe on mukava, meillä on kiva koti jne jne, minua siis ressaavat tälliset käytännön järjestelyt jos yhtäkkiä hyppäisin tämän uuden miehen matkaan. Enkä ole tuntenut häntä siis kovin kauaa.
En tiedä mitä tehdä, ajattelen tätä toista koko ajan.
En tiedä saiko tästä nyt oikean kuvan tilanteestani.
Olisi kuitenkin mukava kuulla mielipiteitä, lähteä vai jäädä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sellainenkin pelottaa, että mistä sitten tiedän onko tämä uusi mies yhtä hyvä ja parempi kuin vanha?
Kenties hänessä voi ilmetä myöhemmin piirteitä joista en vielä tiedä ja joista en pidä, vaikka nyt hän tuntuukin maailman parhaalta ihmiseltä.
Ei sitä voi oiken kokeillakaan ja palata taas nykyisen luo pienen 'seikkailun' jälkeen.
Kaikkein vähiten haluaisin loukata nykyistä miestäni ja jättää hänet näin 'kummallisesta' syystä.
En osaa neuvoa pitäiskö lähteä vai jäädä, mutta kuuntele itseäsi, mitä haluat, mitä saat,mitä saavutat. Ennen kaikkea ole itsellesi rehellinen. Katsele, jos pystyt, asiaa vähän aikaa ihan rauhassa, kuuntele mitä koet tämän nykyisesi kanssa,mitä sen hevimiehen. 6 vuotta sun iässä saman kanssa on pitkä aika,joka kasvetaan yhdessä.Harvinaista ei ole sekään, että kasvetaan erilleenkin, eihän ihminen ole pääsisällöltään vielä valmis, ja sinne mahtuu niin monenlaista.Mitä on sun pitkäaikaisen poikaystäväsi mielessä, mistä sä senkään voit tietää.. Ehkä sitä harmittaa kun sä et muuta väriä näytä tunnustavan kuin mustaa, eikä muu musiikki mene perille kuin metalli..eikä tiedä voiko noin tyhmän syyn takia lopettaa yhteiseloa..
Elämässä joutuu ottamaan riskejä monta kertaa.Ethän sä voi etukäteen mitenkään tietää millainen toinen on,tiedät vain sen minkä olet kokenut ja elänyt. Oikeassa olet, ei ketään voi pitää varoilla odottelemassa.Tietysti jos sovitte, että sä katsot tuon toisen ja saatko tarpeen vaatiessa tulla takaisin olkapäätä vasten nyyhkimään, niin eri juttu, mutta harva sellaseenkaan suostuu, ja mitä se kertoisi suhteesta, että mies ihan lapasena odottelee jotta on paikalla jos ei menekään hyvin..
Pahimmassa tapauksessa sä tulet joka tapauksessa kaipaamaan jotain:joko sitä tuttua ja turvallista miestä tai sitten sitä hevimiestä.Kaipauksen kesto saattaa olla lopun ikää, teit niin tai näin. Kakkua kun ei voi yleisestä käsityksestä poiketen sekä säästää että syödä. Otatko riskin, nyt ei voi kilauttaa kaverille, eikä yleisön mielipidekään kovin ratkaiseva saa olla.
Jos olisi mun kohdalla, niin mun vaakani kallistuisi uudelleenkin hevimiehen puoleen.Olen elänyt "tavallisen" miehen kanssa ennen kuin törmäsin hevimieheen, jonka takia olinkin ykskaks valmis laittamaan kerralla kaikki kortit pöytään. Tottahan elämä edellisen kanssa olisi ollut porvarillisempaa ja ehkä hyväksytympää kuin tämän mustissa kulkevan hevarin, mutta hän on kuitenkin sielunveljeni, joka ei ole koskaan ihmetellyt minun kummallisia haluja kulkea mustissa, jenkkihuivi päässä, vitjat roikkuen siinä missä useimmat vanhat rouvat jakkupuvuissa käsilaukkuineen kukkahattuineen. Loppujen lopuksi on todella tärkeää että vierellä on ihminen, jonka kanssa voi olla ihan just sitä mitä on, eikä sellanen kenen kanssa pitää miettiä miten ja mitä voi tehdä. Itsesi takia käy kuitekin läpi mielessäsi tilanne, että kestät senkin, jos sinulla ei ole kumpaakaan, ettet epätoivoisesti kiellä tunteitasi sen takia, ettet uskalla pysty kykene elämään itsesi kanssa, jos jotain odottamatonta tapahtuu.
Rohkeutta !
Usein hypyssä tuntemattomaan on kauhistuttavinta hetki, jolloin jalat on jo irti tutusta ja turvallisesta,vaikkakaan ei välttämättä parhaasta mahdollisesta,muttei vielä tiedä mihin ja miten kovaa kohta tömähtää. Joka tapauksessa aina ottaa jalat maahan, ja melko kovistakin koettelemuksista selviää:sanoovat sen vahvistavan mikä ei tapa.
Nyt on sanottava vielä sekin, ettei kohta joku ala veisteleen, että voiko jonkun ottaa tai jättä sen perusteella että on hevimies.Tässä tapauksessa "hevi,heavy" on koko elämäntapa, ei pelkkää pintaa jota paremmat piirit jaksaa kauhistella.
Uskomatonta mutta totta, mutta ollaan samassa veneessä. Olen samanikäinen ja seurustellut ja asunutkin yhtä kauan kihlattuni kanssa. Mutta tapasin mielestäni "paremman" miehen hieman aikaa sitten. Se juttu kaatui omaan saamattomuuteeni, koska en halunnut loukata pitäaikaista miestäni. Jäin siis asumaan ns. "kotiin"... Nyt en kuitenkaan ole ollenkaan onnellinen ja mietin miksi en tee kuten itse haluan. Itsehän elämästäni päätän. Niin sitä luulisi ainakin! Tämä toinen mies halusi minut ja toivoi että lähtisin hänen matkaansa, mutta suuttui kun en sitä tehnyt. Nyt kaipaan tätä ihmistä täydestä sydämestä ja mietin mitä kaikkea olisin voinut hänen kanssaan kokea. Hän oli täydellinen, juuri se mitä olen aina etsinyt... Mutta miksi en saa tehtyä mitä haluan, pelkään liikaa juuri sitä isoa askelta uuteen elämään. Nyt pelkään että kaikki on menetetty enkä saa ikinä enää takaisin tätä "toista miestä"... jään lopulta varmaan ypöyksin koska miten voin elää nykyiseni kanssa koska en rakasta häntä enää ja olemme liian erilaisia..minunmielestäni, hän on minuun tyytyväinen, mutta minä en häneen.. MIKSI ELÄMÄ ON NIIN HEL..TIN VAIKEAA??
Kiitos paljon teille molemmille, sain taas lisää mietittävää joka voisi helpottaa päätöstäni
Ensimmäinen kirjoittaja ymmärsi pointtini täydellisesti 'hevy on hevy'..
Seuraava taas kiteytti asian hyvin siihen että pelottaa niin perkeleesti tehdä se ratkaiseva siirto.
Tiedän että tämä uusi mies pitää minusta kovasti yms mutta en tiedä uskaltaisinko puhua hänelle, että mitä mieltä hän olisi jos jättäisin nykyiseni hänen takiaan..en siis tiedä sen enempää hänen tunteistaan. Voihan olla että han tahtoo vain olla ystäväni tms
Jos rakastat nykyistä miestäsi niin lopetat sen keikkailun ja muun teinityksen. Jos et rakasta niin sitten jätät miehesi sillä hänellä on oikeus parempaankin.
Tarinastasi päätellen olet jonkin sortin ateisti koska pidät hauskanpitoa ja sen sellaista elämäsi tarkoituksena.
Kuulkaahan kaikki minun laifstoorini...
Seurustelinpa nuorena lupaavan muusikonalun kanssa, joka ei tosin ollut hevi vaan rock. Itse olin kumpaakin ja vähän päälle... Olimme onnellisia siihen asti kunnes minuun iski periporvallinen vauvakuume ja vauvoja en taas olisi suostunut tekemään ilman poroporvallista avioliittoa. Joten tiemme erkanivat, vaikkakin ystävyys jäi: Tapaamme edelleen yli 20 vuoden tuttavuuden jälkeen.
Vähän tämän jälkeen tapasin mieheni jonka kanssa menin naimisiin ja sain lapsiakin. Avioliittomme on ollut enemmän kuin toimiva, vaikka olemme täydellisen erilaisia ihmisiä: Mieheni on bisnes ja minä entistä enemmän hevi. Miehelläni ei koskaan ole ollut mitään keikoilla käyntejäni eikä muitakaan rientojani vastaan. Teinitän siis vieläkin täysillä ja mitä pahaa on hauskan pitämisessä? Ryppyotsainen aikuisuus ei juuri kiinnosta. Elämä on laiffii!
Tietysti täytyy sanoa, että elämäni mieheni rinnalla ei olisi yhtään kivaa jos hänellä olisi kaikkiin tekemisiini jotain vastaansanomista.
Olen ollut itsekin "kahden miehen välissä" ja silloin valitsin että lähden pois vanhasta suhteesta suin päin yhteen uuden miehen kanssa. Se oli kertakaikkinen virhe. Ei siksi että uudessa miehessä olisi ollut jotain vikaa tai että olisin halunnut palata takaisin vanhaan suhteeseen, ei kumpaakaan. Minulle ei jäänyt mahdollisuutta toipua vanhasta suhteesta ja saada omasta itsenäisyydestäni kiinni. Uusi suhde kariutui koska en ollut valmis oikeasti siihen sitoutumaan vaikka todella halusin. Suhteesta toipuminen todella ottaa aikansa. Kokemukseni perusteella toivonn sinulle rohkeutta (jos siis päätät lähteä) elää ensin yksin ilman uutta suhdetta.
Teillä on niin pitkä suhde takana että minä kyllä miettisin uudelleen ja uudelleen ja tarkasti. Nimittäin jos se kuitenkin olisi hetken huumaa niin katumus on turhan rankka.. Muista että ihastuminen on huumetta, silloin ei ole oma itsensä.. Ja jos nyt lähdet..muutat monen elämän.
kannattaa muutes sun Nainen79 käydä lukemassa noita muitakin osioita. Ei ole yksi tai kaksi tarinaa kun pitkästä avioliitosta,jossa on jo lapset aikuisia,lähdetään eri teille.Siellä ei tunnu painavan yhtään yhdessä eletyt ja koetut vuodet:lasten syntymät,kuolemat,asuntolainat,veneet,kesämökit,autot..mikään ei paina liikaa kun on joko saatu viimein omat silmät auki näkemään mitä elämältään on oikeastaan halunnut,mitä saanut,kenen haluja ja tarpeita toteuttanut.Puhumattakaan miten lujaa viedään, jos kokee kerrankin ihastuneensa ja rakastuneensa siihen ainoaan oikeaan,joka ei ole kuitenkaan se,jonka kanssa on jo lupauksia ja sitoumuksia tehnyt. Jos ihminen on elänyt 21vuotiaana jo 6 vuotta yhden ja saman kanssa, se on todella hyvä alku ja pohja eteenpäin, mutta ei mikään velvoite. Isompi velvoite pitäisi olla avioliitto,perhe,jonka on velvollinen hoitamaan,lapset,joitten koko elämä on siinä,että vanhempien parisuhde pysyy.Tietänet, ettei nekään velvoita sopivan "tuulen" puhaltaessa yhtään mihinkään. Jos edelleen olisi mun juttu, mä menisin, ottaisin ja kokeilisin rohkeasti mitä elämä tuo.Lapset ei ole hyvä syy jäädä, ei edes ne mahdolliset tulevat,noilla kymmenillä niitäkin ennättää ihan hyvin, mikäli niitä on tarkoitettu. Taas tätä omaa stooria:Tavallisen miehen kanssa sain hädintuskin yhden lapsen, vaati lääkärit ja tabletit, kuumemittarit ja kaikki muut tehosteet. Hevimiehen kanssa sovittiin hyvinkin pian, että kaksi. Siinä ei tarvinnut muuta kuin siittiö ja munasolu, loppu hoitui itsestään. Niinkuin periaatteessa elämä kokonaisuudessaan: se kantaa !!
Kunpa osaisin minäkin vaan lähteä, mutta en uskalla ottaa vastuulleni jos toisen osapuolen elämä menee päin helv.... jos jätän hänet..hän uhkaa melkeinpä tappaa itsensä..miten voin ottaa vastuuta tuollaisesta, en vaan uskalla..onko hän todella niin itsekäs että haluaa olla onnellinen minun kanssani, viis minun tunteistani..kunhan hänellä menee hyvin..ja miten saan hänet ymmärtämään että on parempi kummallekin jos tiet erkanevat...tämä on niin kamalaa että en tiedä mitä teen..luultavasi jään vain kärsimään enkä saa ikinä elää itselleni..tiedän mitä pitäisi tehdä mutta miksi en uskalla!? taidan olla hullu
Nyt meinaa käämitykset vähän lämmetä:en uskalla ottaa vastuuta kun toisen elämä menee päin helvettiä; oman elämän helvettiin menoko ei ole yhtä paha asia ? Kukaan ei voi kantaa vastuuta kenenkään toisen elämänmenosta, paitsi vanhemmat lastensa, mutta vain ja ainoastaan, eikä sekään vastuu ole iankaikkinen.
Hän uhkaa melkeinpä tappaa itsensä: melkeinpä: ei siitä vielä kuole, uhkailu on raukkamainen tyyli pitää kiinni ihmissuhteesta. Ja jos tappaa, sekin on hänen omaa valintaansa, ei kenenkään muun. Peilaa mitkä ovat tunteesi, ovatko sääli ja pelko parhaita syitä elää elämäänsä jonkun kanssa, eikö elämältä mahdollisesti muuta kaipaa? Elämä kuitenkin kuluu päivä päivältä, ja joskus tajuaa ettei sitäkään ollut rajattomasti. Jotkut ihmiset, ja valitettavan usein juuri miehet yksinkertaisesti tarvitsevat jonkun hoitamaan, hellimään, huolehtimaan tarpeistaan. Usein he ovat niitä, joitten touhuista valitetaan sanomalla, että hän vaan menee omia menojaan, ei kuuntele, ei välitä. Voi olla vaikka 35vuotias, ja käyttäytyy kuin 16vuotias, ja se on totisinta totta, eikä vaan kuvittelua. Kolmevitonen ei tietenkään enää useinkaan ole äitinsä helmoissa saamassa palveluita, sehän on vähän epänormaalia, mutta aina voi valjastaa tähän tehtävään tyttöystävän, joka ei välttämättä vielä älyä miten kuvio kulkee, vaan ajattelee miehestä huolehtimisen jotenkin omaksi asiakseen, ja suorastaan velvollisuudeksi. Herätkää siskot, ei teidän t a r v i t s e huolehtia kenenkään toisten lapsista, etenkään jos vielä ovat olevinaan miehiä, aikuisia. Tällainen mies ON todellakin niin itsekäs, ettei jaksa piitata toisen hyvinvoinnista, kunhan omat tarpeet, eikä vain ja ainoastaan seksuaaliset on tyydytetty. Tyttöystävähän tekee muutakin: pesee pyykin, laittaa ruoan, huolehtii siisteydestä ja puhtaudesta, ehjät vaatteet päälle, kengät jalkaan, onko tarpeeksi päällä kun on kylmäkin, voi voi aja varovasti, selviätköhän pärjäätköhän, kuin äiti konsanaan. Kuulostaa julmalta, mutta kyllä aikuisen on itse osattava huolehtia itsestään. Tässä varmasti syy, miksei kannata rynnätä suhteesta seuraavaan, vaan olisi hyvä ennättää nähdä, mihin on juoksemassa. Siinä on mahdollisesti myös pohtimisen aihetta miksi jää suhteeseen jossa ei ole hyvä olla.
Miten saat ymmärtämään ? Et mitenkään ! Tällainen ihminen suorastaan varoo tilanteita, joissa väkisinkin alkaisi ymmärtämään. Keinoja tilanteesta poistumiseen on monia: voi uppoutua telkkari ääreen, voi omistautua autoille,mopoille, urheilulle,kavereille, viinalle, mille tahansa, joka vie yhteistä aikaa enemmän kuin virkistykseksi olisi tarpeellista. Ainoa keino on tyytyä tilanteeseen tai sitten itse ymmärtää lopettaa äitinä oleminen ja ottaa vastaan muutakin. Meinasin kirjoittaa vaatia, mutta se vaan ajaa tilanteeseen, jossa toinen polkee jalkaa ja esittää ehtoja, joihin toinen kenties suostuu, vaikkakin tilapäisesti. Loppujen lopuksi kokonaistilanne ei muutu vaatimalla mihinkään, ratkaisun avaimet on omissa käsissä. Älä missään nimessä sorru tuohon, että jäisit kituen suhteeseen josta jo tiedät, että se vaatii oman uhrautumisesi. Se ei ole tarpeen ! Uhraa mieluummin epätyydyttävä suhde, josta jo tiedät ettei se kauas kanna sinua kiduttamatta.
Hulluutta tuo ei ole, vaan kenties kokemattomuutta, kypsymättömyyttä ja arkuutta seisoa omin jaloin, rohkeana ja itsenäisenä naisena. Ainoat keinot päästä noista on oivaltaa, olevansa oman elämänsä sankari.
Loppukaneettina taas maininnat ettei tietenkään kaikki miehet ole näitä itsekkäitä äitiä tarvitsevia rikottuja pikkupoikia, mutta heistä ei tässä ole edes kyse. Heistä puhutaan jossain muualla.. en vaan tiedä vielä missä.
Tekstisi perusteella et ole tarpeeksi onnellinen nykyisessä suhteessasi. Koska olet jo alkanut katselemaan muita et luultavasti raksta enää kumppaniasi tarpeeksi.
Ota aikaa itselleni ja mieti. Mieti mitä todella haluat elämältäsi. Taidat haluta jotain muuta mitä nykyinen suhteesi antaa. Silloin oikea ratkaisu on lopettaa suhde ja elää yksinään kunnes todella tietää mitä elämältään haluaa. Jos taas päätät pysyä nykyisen luona niin unohda muut.
Uusi suhde harvoin toimii eikä sekään välttämättä ole sitä mitä haluat todella. Se olisi ehkä lähellä sitä, muttei kuitenkaan tarpeeksi..
On vaikeaa luopua varsinkin ensimmäisestä todellisesta rakkaudestaan. Jos ei toista rakkautta löydykään. Saatat koko loppuelämäsi muistella tätä "ensimmäistä miestäsi" vaikka tiedät, ettei suhteenne ollut kuitenkaan sitä mitä tarvitsit.
Suhteen lopettaminen oli ainakin omassa samankaltaisessa tilanteessa oikea ratkaisu, vaikka vanha suhde kummittelee vieläkin joka päivä mielessäni.. Ja uusi mies on jo kainalossa.