Mitä mieltä olette? Serkkuni pukeutuu, kun huora minne tahansa menenkin hänen kanssaan. En uskalla kommentoida mitenkään hänen pukeutumista, koska tiedän että asia kääntyisi minun "kateellisuuteeni". Asia on kuitenkin tosi. Kesällä on ihana käydä istumassa terassilla ja etsiä nomr. miesseuraa. Serkkuni tullessa kuvioon, kaikki aina lähtevät. Kolme senttiä kasvoilla meikkiä, rinnuksia työntää kamalasti esiin, paidat semmoisia, että tissivaot aina vaan näkyy, nykyään vielä lihonnut kamalasti ja silti pukeutuu 38 vaatteisiin vaikka oikea koko on 44. Mitä teen? Olen nainen ja minä en todellakaan ole kateellinen. Pidän omasta imagostani. Kevyt meikki, valkonen t-paita ja farkkuhame.
Oksettaaa vaan suunnattomasti sen käytös! Elekielestä puhumattakaan. Hivuttelee heti tuntemattomien miesten haaroja ja käsiä, kun pystyy! Myy suorastaan itseään.
"huora"
suvussa?
102125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itse seurasin nuorena yhtä kohu-seurapiiriläistä.Matkin ja imitoin.Meni hänen osaltaan kaikki,ihan kaikki,floppiin ja kaakkoon.Onneks ei mulla.
Makuasioista ja moraalista on paha kiistellä, joten voitko vain vaihtaa toiseen seuraan? Jos serkkusi tyyli ja käytös hävettää, niin kukaanhan ei pakota sinuta menemään hänen kanssaan yhtikäs mihinkään.
juhannuksen taas tullessa serkku kyselee aina että minne päin lähdet viettämään juhlaa, kiertelen ja kaartelen että ei onnistuisi seuraamaan, mutta aina se onnistuu löytämään mut, ei varmana haluais että löytäisin oman kullannuppuni =( muutenkin se arvostelee joskus mun ulkonäköä, että sun kiharat tekee susta liian naapurityttömäisen ja että miehet ei kiinnostu susta tai tuu kiinnostumaan oonko liian kiltti? pitäiskö nostaa asia esiin? mietin ihan suoraan valehtelemistakin, että en kertoisi aina kun lähden ulos tai johdattaisin sen joskus väärään paikkaan missä se luulee mun olevan ja sanoisin vaan myöhemmin että kyllä mä siellä olin ja känny vaan oli äänettömällä, virsi ei kuitenkaan toimisi kauaa, joten en tiedä miten tekisin kokemuksia välien poikki laitosta serkun kanssa?
Olet kyllä ihan lällärikamaa itse, jos et osaa sanoa serkullesi meneväsi ihan itsekseen viihteelle. Valehtelemiselle ei ole tarvetta. Vaivut vain hänen tasolleen.
Jos et pysty suoraan kieltäytymään, niin keksi syitä olla tapaamatta häntä. Se vaatii pari kertaa harjoittelua, mutta pikku hiljaa homma toimii.
Taitaa olla niin että seksikäs iloinen serkkusi saa seuraa kun ei ole turhan nipottaja. Olet kateellinen serkullesi ja yrität täällä halventaa ihan huoran tasolle. Menepäs nyt itseesi ja hyväksy toinen sellaisena kuin on.
ihmiset jotka häpeävät toista ihmistä? Ihan kun itse olisivat täydellisiä.
On ikävää seurata sivusta kun jonkun räikeä käytös palkitaan, eikä hillitympää huomata ollenkaan. Mutta näin se vain seura-elämä taaplaa. Ne joilla on uskallusta, eivätkä yritä olla parempia, vain omia rentoja ja rahvakkaitakin itsejään... keräävät potin. Et voi vaihtaa päätäsi, mutta seuran kylläkin. Etsi kaveri jonka vierellä loistat ja pönkität itsetuntoasi.
Jotkut vaan ovat luonnostaan vapautuneempia ilmaisemaan itseään. Ja jotkut taas vapautuu paljon...paljon myöhemmin. Itse raahasin vuosia mukanani kaveria, joka oli niin takakireä että karkotti aina kaikki miehet luotaan. Hän arvosteli jatkuvasti omaani hmmm.. hieman rohkeampaa pukeutumistyyliä ja tapaamiani miehiä. En voinut mitään sille että persoonani veti miehiä puoleeni ja kaverini joutui aina kolmanneksi pyöräksi. Se häntä aina harmittikin, minkä kyllä ymmärrän. Lopulta aloin järkkäämään tupladeitejä, jotta kaverinikin pääsisi seurustelun makuun. Mutta ei auttanut tämäkään. Hän kun arvosteli jokaisen miehen heti ensivaikutelman perusteella, tyrmäsi kaikki. No, nyt HOH 20 vuoden jälkeen olen itse omat häröilyt elänyt, kolmen pienen lapsen onnellinen äiti. Ystävättäreni näin vilaukselta parin ikäisensä naisen kanssa pienen pienissä mekoissa jututtamassa miehiä. Hän oli eniten äänessä ja heitti päätään nauraessaan taaksepäin, mistä oli aina minulle juuri kuittaillut. Ajattelin... vihdoin hänkin on päässyt kiinni elämään...
täällä ois tarvetta huorraalle