On se kumma juttu, kun ystävyysuhteisiin liityy usein kilpailuhenki ja kateus. Välillä ihmetyttää, onko jokin asia kateutta vai ylimielisyyttä? Jos toinen piikittelee tai alentaa toista, onko siinä aina kateus taustalla vai puhdas paremmuuden tunne, jolla viestitetään, että toinen on jotenkin huonompi? Tällaiset ystävyyssuhteet ova kuitenkin historiaa. Miksi olisin sellaisten henkilöiden kanssa tekemisissä, jotka aiheuttavat mielipahaa tai itse täytyy kokoajan olla toiselle asettamassa rajoja ja osoittaa, että minua kohtaan ei käyttäydytä noin.Itsekin tunnen kateutta välillä ystäviäni kohtaan. Jos jollakin on jotain, mikä itselle on tärkeää, mutta omalta osalta puuttuu, kyllä se kateutena ilmenee. Mielestäni kateus on osa ihmisen luonnetta. "En koskaan ole kateellinen kenellekään". Mielestäni se on pötypuhetta. Jokainen varmasti on tuntenut kateuden piston elämänsä aikana. Mutta se, kuinka oman kateuden tunteensa käsittelee, on avainasemassa. itsellä on se, että joko sanon suoraan, että olen nyt kateellinen tai en osoita kateutta millään muotoa. Mietin vain asiaa omassa päässäni.
kateus/ylimielisyys
ystävyyssuhteissa
71155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jokainen on varmasti joskus ollut/on kateellinen jollekkin toiselle ulkonäöstä, asemasta, miehestä/naisesta, älykkyydestä mutta juuri tuo että miten sen tunteen itsessään käsittelee on tärkeää, koska itseään voi muuttaa toisia ei.
.. on joutua ystävän kateuden kohteeksi. Kun itsellään on jotain, mitä toisella ei, on toinen heti piikittelemässä. Minkä sille voi jos joskus sattuu onnistamaan, vaikka yleensä elämä potkii päähän? Tuntuu että jotkut ystäväni roikkuvat seurassani vain tunteakseen itsensä paremmiksi, kun itselläni menee niin huonosti, mutta nytpä koitti onnenpotku kun sain todella ihanan miehen ja muutakin hyvää on tapahtunut ja tuntuu että joutui heti kaveriporukan epäsuosioon.
Mulle taas kateus ei oo kovin tuttua. Muita kuolemansyntejä voi löytyä, mutta kateus on mulle vierasta. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja jos joku osaa valita oikein ja pärjää, niin ite oon iloinen toisen puolesta. Ja ihan aidosti vielä. Miksi ei voi yrittää elää elämäänsä niin kuin hyväksi näkee, jolloin ei tarvitse kadehtia muita. Jos joku on vaikka päässyt opiskelemaan arvostettuun paikkaan ja parempiin hommiin, niin todennäköisesti hän on myös tehnyt töitä sen eteen. Jos jollain on hieno talo, niin todennäkösesti myös laina on valtava. Kun elää elämänsä niin että itse on tyytyväinen, niillä edellytyksillä, mitä itsellä on, niin ei tarvii kadehtia. Mut tosiaan yks ärsyttävimpiä piirteitä toisissa ihmisissä on ylimielinen asenne tai tahallinen ilkeys. Semmoset ihmiset on jotenki... puistattavia.
Minä oon myös samoilla linjoilla sun kanssa. Oon myös hyvin vähän kateellinen kenellekään. En naapureille, en ystäville enkä muillekaan tutuille. Osaan olla aidosti iloinen, jos jollekulle mulle tärkeälle ihmiselle sattuu jotain hyvää. En vertaa elämääni heidän elämäänsä. Naapurien tekemiset eivät taas jaksa kiinnostaa. En edes osaa kadehtia, kun en vertaa elämääni muiden elämään. Sisaruskateus on ihan tuntematonta. Kyllä varmaan pikkulapsena olen kadehtinut veljeä, mutta enpä enää. Toivon rakkaille ihmisille vain pelkästään hyvää. Tuo sisaruskateus on sinällään ihan käsittämätöntä. Usein sen ylimielisyyden taakse on piilotettu varmaan ihan muita tunteita. Ujous, tietämättömyys, huono itsetunto jne.. Se vain verhotaan ylimielisyyteen ettei se oma puute näy ulospäin. Sama siinä ilkeydessäkin on varmaan takana.
Tuttavapiirissäni on eräs naishenkilö, joka ei yksinkertaisesti osaa olla iloinen toisen puolesta, vaan suhtautuu niissä tilanteissa väheksyvästi ja nopeasti latelee, mitä kaikkea hän onkaan ehtinyt tekemään. Hän aina kuitenkin tarvitsee kannustusta muilta, niin innokkaasti luettelee omia tekemisiään. Mutta on todella surullista, että muita hän ei osaa kannustaa. On sitten kyse vaatehuoneen järjestämisestä, remontin tekemisestä kotona tai vaikkapa liikunnasta. Mun täytyy sanoa, että en viihdy hänen seurassaan, vaikka vahva ihminen olenkin. Saan onneksi kannustusta ja positiivisia sanoja muilta ystäviltäni ja läheisiltä ihmisiltä. Jokainen ihminen tarvitsee toisten ihmisten hyväksyntää ja palautetta, sellaista rehellistä ja lempeääkin.
Sellainen kateus, jossa halutaan toiselta jotain pois, on kyllä puistattavaa. Ja kyllä itse ainakin kannustan ystäviäni, vaikka pienen kateuden pistoksen tuntisin joissakin asioissa, en kaikkien asioiden kohdalla. Jotkut ihmiset vain ovat "ilkeäluontoisia". Jos Joku iloitsee jostain asiasta, tällaisilla paskamaisilla henkilöllä tulee tarve pudottaa toinen maanpinnalle. Esim. jos onninstuu tiputtamaan painoaan, toinen saattaa sanoa " Ei se painon pudottaminen vaikeaa ole vaan sen pitäminen kurissa.. jne". Yksi tuulesta temmattu esimerkki. Pahansuovalla kateudella halutaan jotenkin aina latistaa toinen ja tuodaan omaa muka-paremuuttaan esille. Niin, tämä onkin jossaakin ihmissuhteissa tullut esille. Onko tämän tyyppinen käyttäytyminen kateutta vai ylimielisyyttä? Mikä tälläiseen ajaa ihmisiä? Omaa nahkaansa täytyisi varmaan vieläkin kovettaa ja olla lähinnä huvittunut ilkeiden ihmisten kommenteista. Mitenköhän se onnistuisi?
Tää voi mennä vähän kaukaa haetuksi, mutta mielestäni koko tämä meidän kulttuuri keskittyy kilpailuun ja oman paremmuuden luomiseen. Kuitenkin samaan aikaan suomalaiset ovat aika vaatimatonta kansaa, mikä on aika paradoksaalista. Ehkäpä tämmöinen ihminen joka latistaa toisia, kokee toisen menestyksen uhkana itselleen ja haluaa asettaa hänet "ruotuun". Joskus taas toisen menestys voi muistuttaa itselle vaikeista asioista. Lapsettomalle voi olla vaikeaa nähdä ystävien saavan lapsia ja masentunut ei kestä toisen yliampuvaa iloa. Itse en ole kateellista sorttia, mutta minua häiritsevät eniten tilanteet, joissa jään jatkuvasti muiden varjoon. Sukujuhlat taas muistuttavat siitä, miten nuoriso on pariutunut, kun taas itse kuulun sinkkuihin. Enemmänkin koen sitten harmia itseäni kohtaan, kun en ole tarpeeksi rohkea todella toteuttamaan itseäni. Vastaavasti ihailen niitä, jotka uskaltavat elää omaa elämäänsä.