Älkääkä sanoko, että ota ero. En halua erota.
Vaimoni ei koskaan tee mitään fyysisen kontaktin aloitetta. Hän kyllä vastaa halaukseen tai pusuun kun sellaisen annan. Seksiä emme ole harrastaneet yli kahteen vuoteen, seksi loppui vaimon erittäin vaikean raskauden seurauksena.
Ensimmäinen seksitön vuosi oli ok. Mutta, mikä neuvoksi kun seksittömyys jatkuu. Vielä enemmän kärsin siitä, että hän tee mitään aloitetta fyysiselle kosketukselle.
Olen toki vuosien aikana lihonut ja olen muuttunut vuosien varrella ruumiinrakenteeltani ehkä tanakaksi. Mutta naiset usein kehuvat, että olen erittäin komea mies. Sanoin tämän seikan itsestäni siksi, että en oikein usko syyn olevan huonontuneessa ulkoisessa olemuksessa.
Vaimoni on itse sanonut, että hän ei ole empaattinen ihminen. Tämä pitää paikkaansa kuullessaan, että jollain on jokin ongelma (en puhu vain itsestäni), niin hän ahdistuu ja muuttuu jopa aggressiiviseksi. Hän koskaan lohduta ketään, millään sanoilla, toki hän osaa kuunnella.
Tämän epäempaattisuuden tai jonkun muun syyn vuoksi vaimoni kokee minun kärsimykseni ärsyttävänä.
Miten voisin lähestyä vaimoani, jokainen tapa ja ajankohta tämän puheeksi ottamiselle tuntuu olevan väärä?
neuvokaa please
neuvoton mies
231920
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Vaimosi lienee jonkinlaisen ammatillisen avun tarpeessa. Ihan oikeasti. Ei hän tietenkään mikään "hullu" ole, mutta noin pahat lukot ihmisellä, joka elää avioliitossa ja parisuhteessa pitäisi liiton säilymisen kannalta ilman muuta avata ja hoitaa. Koita olla apuna ja lähestyä asiaa asiallisen ystävällisesti. Kerro mitä tämä kaikki sinulle merkitsee ja mitkä ajatukset ja tunteet sulla on tällaisessa tilanteessa, joka ei millään muotoa ole normaali parisuhteen tila. On mahdollista, että vaimosi ongelmat on on jossain syvemmällä ettekä pysty niitä omin voimin selvittämään ja parantamaan.
Kävimme pariterapiassa ja se auttoi luomaan keskustelu yhteyden kaikkeen muuhuun paitsi ei hellyyden osoittamiseen. Sitä asiaa emme tosin silloin terapiassa ehtineet käsitellä, koska käyntikertoja oli vain 6. Epäilen, että ongelma juontaa juurensa vaimon turvattomasta lapsuudesta. Appi vanhemmat ovat hyvin herkkänahkaisia, täynnä häpeää ja appiukko on alkoholisti. Olen ajatellut, että tämä on se syy, miksi hän suhtautuu kaikkeen pelolla ja epäluulolla. Jos yritän puhua niin hän ahdistuu ja vetäytyy kuoreensa. Ehkä seksuaaliterapeutista voisi olla apua?
Menneisyys,,Se tuo monelle vastenmielisyyden kaikkea läheisyyttä kohtaan.
Yksilöterapia voisi olla vaimollesi hyödyllinen vaihtoehto. Ihan hyvä, että olette jo hakeneet apua ja sinä tiedät, ettet syyllistä itseäsi vaimosi haluttomuudesta tai muista mahdollisista tunne-elämän ongelmista. Auttaa sua jaksamaan, koska vaimosi tilanteen normalisoituminen voi olla pitkä tie.
Vaikean raskauden jälkeen on varmasti pelkoa tul- la uudelleen raskaaksi,lisäksi hän voi liittää mielessään kivut ja intiimin suhteen suhteen syy- seuraus-suhteeksi.Sanotaan.että itsetunto ja empa tia kyky ovat verrannollisia.Akloholistin tytär vihaa heikkoutta.Ahdistusta voi helpottaa keskus- telulla.Itseluottamusta rakkaudessa syntyy siten, että antautuu siiheh kaikin voimin,pelkäämättä.
"Sanotaan.että itsetunto ja empatia kyky ovat verrannollisia. Alkoholistin tytär vihaa heikkoutta." Tuo on aivan totta sen kanssa, mitä olen kokenut. Ehkä minun pitää pyrkiä jollain tavalla vahvistamaan hänen itsetuntoaan. Helppoa se ei aina ole, koska tilanne on itsellenikin hyvin ahdistava. Mutta pidän tämän mielessä.
Insestikin voi olla mahdollista, mutta jotain väkivaltaa on ollut. Ainakin hänen äitinsä on väsyneenä hakannut lapsiaan, kun ei ole mistään apua saanut ja olo on ollut kamala.
Pystyt ilman muuta tukemaan vaimosi itsetuntoa, mutta perimmältään hänen pitäisi itse oppia rakastamaan itseään terveellä tavalla, hyväksymään itsensä ja sitä kautta vahvistaa itsetuntoaan. Tunnevamma muhii juuri rakkaudettomuudessa itseä kohtaan ja arvottomuuden ja häpeän tunteissa. Nää on niitä asioita, joihin me saadaan peruseväät kasvuvuosissamme niiltä aikuisilta, joiden kanssa olemme vuorovaikutuksessa - lähinnä vanhemmiltamme.
alkoholisteja jopa se jättää jo aikamoiset tunne traumat.. nimim kokemusta löytyy. ehkä kumminkin puhuminen ja kuunteleminen voisi olla hyvä asia kenties? jos muutakin ikävää vaimosi vanhemmat hänelle aiheuttanut? ja tuo läheisyys juttu sekin kumminkin liittyy paljon ajatuksiin ja tunteisiin.. että ellei vaimollasi paikat mennyt "raskauden takia" ellei jäänyt pelko synnyttämiseen ja muuhun. niin se (seksittömyys on lienee henkistä) että keskustelua keskustelua! koska kyllä se jos yhdessä ollaan olisi hyvä jos huomioisi sitä kumppaniansakkin:) koska yhdessä olo on kahden kauppa!
Sanoit että olet vuosien varrella lihonut. Sinun kannattaisi jokatapauksessa laihduttaa. Jos vaimon haluttomuus johtuu siitä niin asiahan korjaantuu, mutta mikäli asia ei korjaannu, joudut jokatapauksessa jossain vaiheessa katselemaan uuden vaimon. Siinä vaiheessa ei kannata olla lihava.
Jos elämä ja ihmissuhteen kiemurat olis noin yksinkertaisia ja ratkaisu noin simppeli, ei mitään avio-ongelmia olisikaan. Tolla logiikalla anoreksiaa sairastavat olisivat kaikkein onnellisimpia ihmisiä.
neuvo, jolle nauraisin, jos en olisi niin hämmästynyt. Ihanko totta laihduttaminen on pätevä neuvo kaikkiin tilanteisiin? Maailma pelastuu kun kaikki heittäytyvät laihduttamaan ja laihtuvat. Ei hyvää päivää. Mä luulin että mulla on korvien välissä vikaa, mutta mä olenkin vain ylipainoinen, niinkö?
Entä onko vaimollasi enää Rakkauden tunteita sinua kohtaan?! Jos rakkaus kuolee, ei nainen halua rakastella! Niin yksinkertaista se on, ei siihen vaikuta pätkääkään onko laiha vai lihava, auttaako mies kotitöissä tai lapsen hoidoss jne jne. Tiedän mistä puhun, olen eronnut pitkästä avioliitosta, kesti 20 v. Eroa mietin n.10 vuotta koska tunteeni miestä kohtaan yksinkertaisesti kuolivat, siinä ei ollut mitään järkeä, en halunnut häntä enää, pelkkä kosketus suorastaan inhotti. Ei ollut väkivaltaa eikä sellaista, meillä oli vaan ns.nuoruuden liitto joka oli loppuun eletty, siihen ei enää auttanut mikään! Muista että tunteita toista kohtaan ei voi pakottaa, eikä siihen auta mitkään terapiatkaan jos tunteita ei ole!
Ehkä homma menee usein noin, mutta onko sen pakko olla noin karua? Mietin vain vihkivalaa, missä kysytään, että "tahdotko rakastaa puolisoasi..". Usein puhutaan, että rakkaus on tahdon asia ja jos tahtoa on niin, on olemassa toivoa herättää kipinä uudelleen. Käsittääkseni kaikissa liitoissa tulee aikoja jolloin tuntuu, että kaikki rakkaus on yksinkertaisesti kuollut. Sitten toisinaan se rakkaus taas putkahtaa pinnalle, jollei sitä ennen erota.
Oppimisesta on kysymys.Jos saat lapsena paljon hellyyttä tiedät miten suloista se on.Jos lasta pidetään paljon sylissä fyysinen kosketus tuntuu hyvälle.Jos saat tunnustusta,kiitosta,itsetuntosi kasvaa.Jos sinulle puhutaan kauniisti,tunnet ole- vasi hyväksytty.Avioliitto on kasvuprosessi,usein oppimista ulos lapsuuden traumoista.Seksuaalinen suhde jotta se olisi tyydyttävä,vaatii tunteita. Kukaan ei ole kivikova,tunteille on avauduttava.
Lapsena saatu ehdoton rakkaus, hyväksyntä ja huolenpito on perusta terveelle itsetunnolle ja tunteelle siitä, että on rakastettu omana itsenään. Se kantaa läpi elämän ja auttaa selviytymään elämän kolhuista. Jos kuitenkin on käynyt niin, että ei jostain syystä ole kokenut rakkautta ja on joutunut taistelemaan eri keinoin sopeutumalla tullakseen hyväksytyksi, saattaa tunne-elämä jäädä vajaaksi. Jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, että kehno lapsuus ei välttämättä määrää ihmisen koko elämää. Ihmisellä on myös aikuisena mahdollisuus parantaa rakkauden haavansa ja päästä tunne-elämässään tasapainoon. Tämä ei välttämättä onnistu omin avuin. Avioliitossa tietysti tällainen tunne-elämän ongelma on aika hankala, koska se estää aidon tunnesuhteen syntymisen ja ylläpitämisen. Kumppani joutuu koville, koska ei välttämättä ymmärrä miksei pysty omalla rakkaudellaan tekemään toista onnelliseksi. Valitettavasti se ei ole mahdollista, ellei ihminen itse tunne eikä koe itseään rakastetuksi. Siinä mielessä rakkaus ei ole tahdon asia. Mutta se on tahdon asia, että ihminen tunnistaa puutteensa ja ongelmansa ja lähtee aktiivisesti hoitamaan itseään ja parantamaan suhdettaan omaan itseensä. Tätä kautta löytyy myös ne tunteet ja rakkaus toista kohtaan.
Hei alkuper.Tässä on oiva vastaus aloittamaasi kysymykseen.Tätä kautta solmut aukeaa ja saatte elämänne parantamiseen tarvittavat työkalut.
Oli todella hieno kirjoitus. Pitää oikein ajan kanssa sulatella sitä.
"Maailma pelastuu kun kaikki heittäytyvät laihduttamaan ja laihtuvat. Ei hyvää päivää. Mä luulin että mulla on korvien välissä vikaa, mutta mä olenkin vain ylipainoinen, niinkö? " Eli koska laihduttaminen ei kuitenkaan kaikkia ongelmia ratkaise, ei kannata edes harkita? Jos murrat kätesi niin sinä kai et syö särkylääkkeitä kun ei sitä kättä kummiskaan paranna? Tuo on täysin älytön ajattelumalli. Laihduttaminen normaalimittoihin on aina hyvästä kun käytetään terveyden kannalta hyviä keinoja eikä ihmedieettejä tai -rääkkejä.
Laihduttaminen kannattaa, jos on liikapainoa. Samoin kannattaa ottaa lääkettä, jos on pää pipi ja mennä lääkäriin kipsattavaksi, jos käsi on murtunut. Mutta en ihan heti miellä miten laihduttaminen tai murtuneen käden hoito auttaa parisuhteen perustavaa laatua olevan tunne-elämän ongelman ratkaisussa. Kerro sinä, jos omaat tästä parempaa tietoa.
Mitä jos puhuisit sille vaimolle, jos se kerran osaa edes kuunnella? En ole lukenut näitä muita viestejä... Varmaan on jo ehdotettukin.
Vaimollasi on ollut luultavasti turvaton kiintymyssuhde vanhmepiinsa ja se peilautuu myöhemmissä ihmissuhteissa. Jos toinen vanhemmista on alkoholisti ja toinen hakkaa, niin on todella vaikea luoda mitään pohjaa luottamukselle tai empatialle. Hän ei ole koskaan saanut lapsuudessaan näyttää omia heikkouksiaan, ja sen vuoksi hän ei kestä sitä muiltakaan. Pari vuotta sitten olin samassa tilanteessa kuin vaimosi. Kaikki läheisyys ja kosketus inhottivat ja saivat pakokauhun valtaan. Tunsin kuristusta ja minua suorastaan oksetti aina joku yritti halata minua tai yksinkertaisesti taputtaa olkapäälle. Minun vanhempani olivat alkoholisteja ja näen vieläkin väläyksiä lapsuudestani, jolloin äitini päissään hakkasi minua ja potki kun olin kaatunut maahan. En osannut yhdistää lapsuuttani ja läheisyyden kammoani, ennen kuin ystäväni painosti minut terapiaan... Nyt kaksi vuotta terapiassa käyneenä voin sanoa, että se oli paras ratkaisuni ikinä. En pysty vieläkään täysin luottamaan kehenkään, ja tuskin ikinä pystynkään... mutta olen oppinut ymmärtämään itseäni ja sitä kautta työstämään avoimesti näitä ongelmiani. Kun jokin ahdistaa, kerron suoraan miehelleni ja siten voimme yhdessä puhua asiasta ja tilanne helpottaa... :) Joten kannattaa ehdottaa vaimollesi yksilöterapiaa. Pariterapia on tässä vaiheessa turhaa, koska ennen kuin pystytte työstämään ongelmaa yhdessä, vaimosi täytyy pystyä itse kohtaamaan asiat ja hyväksymään itsensä! Jos haluat olla avuksi hänelle, niin ole hänen turvansa ja anna hänelle vakaa pohja mihin nojata, kun ahdistaa. Älä petä hänen luottamustaan äläkä painosta. Tiedän, että sinullakin on vaikeaa, mutta muista että vaimosi ei tee sitä tahallaan! tsemppiä :)
Olen joutunut olemaan tämän asian kanssa aika paljon yksin. Kun moni ihminen, jolla ei ole asiasta kokemusta on valmis neuvomaan, mutta on kuitenkin pahasti hakoteillä. Yritän jotenkin hienovaraisesti saada vaimoni terapiaan. Se pitää tehdä jotenkin todella hienovaraisesti, kun usein ihmiset ottavat aika henkilökohtaisesti tuollaiset terapia kehoitukset (ajattelevat, että luuleeko tuo, että mussa on jotain vikaa). Nyt se yrittää taas jotenkin manipuloida. Kuten tiedät, niin en halua mitään manipulaatiota vaan sen, että suhteessamme on kaksi onnellista aikuista (lapsemme lisäksi). Tuo sinun kirjoituksesi oli hyvin rohkaiseva, kiitos!