Oon tässä jo lähes vuoden ajan pohtinut avioeroa. Olen huomannut että en enää rakasta miestäni, hänestä on tullut minulle vain asuintoveri. Seksi hänen kanssaan ei kiinnosta, lähinnä ällöttää kaikki hänen lähestymisyritykset. Meillä on yksi lapsi. Onko liittoa järkeä jatkaa kun toista ei rakasta ja on kasvanut toisesta täysin erilleen?
Onko järkeä
jatkaa
332479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Minusta kysyt oikeastaan väärän kysymyksen. Ei ole kyse siitä onko järkeä jatkaa vaan siitä vieläkö sinulla on halua ja tahtoa jatkaa. Avioliitto on nimenomaan tahdon asia, huonoja aikoja ja hetkiä tulee kaikille. Jotkut jaksavat niitä paremmin, toiset huonommin. Jos sinulla on tahtoa jatkaa, voit tehdä paljonkin. Voit mennä yksin terapiaan tai voitte mennä yhdessä parisuhdeterapiaan. Tai voit vain yrittää kaivaa taas esiin niitä hyviä asioita ja hetkiä ja katsoa vieläkö ne tunteet sieltä löytyisivät. Mutta jos sinulla ei ole tahtoa, ei oikeastaan mitään ole tehtävissä. Silloin ne tunteet eivät sieltä tule sillä olet jo oikeastaan päättänyt miten avioliitossasi käy.
Millaista yhdessä olonne on muuten, onko arki kovin rankkaa? Oletko lapsen kanssa yksin kotona kun mies käy töissä? Olisiko taustalla masennusta, oletteko käyneet pariterapiassa. Rakkaudesta sanotaan, että se on ennen kaikkea tahdon asia, onko sinulla tahtoa yrittää parantaa välit mieheesi? Mainitsit seksin, onko se pääsyy, miksi teillä menee huonosti?
Sun pitää kysyä itseltäsi, mikä on riittävä parisuhde? Kipukynnys kun on kaikilla erilainen, toiset on valmiita pysymään huonossakin suhteessa jo pelkästä muutoksenpelosta, toiset eivät koskaan kestäisi huonoa suhdetta päivääkään. Onko sinulla suhteellenne vielä annettavaa, entä puolisollasi? Avainkysymys mielestäni kuitenkin: millaisen mallin parisuhteesta haluat(te) antaa lapsellenne?
"Avainkysymys mielestäni kuitenkin: millaisen mallin parisuhteesta haluat(te) antaa lapsellenne? " "Huonosuhde" ei välttämättä anna vääristynyttä kuvaa lapselle. Tämä siinä tapauksessa, että kyse on normaalista suhteen ajoittaisesta viilenemisestä. Vakava väkivalta yms. on asia erikseen. Lapsi voi saada realistisen kuvan, että parisuhteessakin on ajoittain huonoja aikoja ja välillä taas parempia. Eroaminen ihan noin fiilispohjalta, ei anna lapselle hyvää mallia. Tai se, että vanhemmat eivät ole halukkaita yrittämään ja tekemään kovasti työtä parisuhteensa eteen.
hätäisesti fiilispohjalta on ehkä huono ratkaisu. Järki kannattaa pitää kädessä. Mutta toisaalta, jos liitosta on kadonnut tunne, niin harvoin sen takaisin saa. Ei vaikka kuinka tahtoisi. Niinikään ei kannata jatkaa liittoa, jos toinen ei tee mitään sen jatkumisen eteen. Ei myöskään kannata jatkaa liitossa, kun tietää haluavansa jotain aivan muuta.
Siis eikö parhaimmmissakin liitoissa aina välillä tunne ole kokonaan poissa. Esimerkiksi puoliso saattaa opiskella muutaman vuoden, eikä kykene tuomaan sinä aikana mitään parisuhteeseen. Sitten tulee taas parempia vuosia ja tunne palaa takaisin. Alkuhekumahan häviää joka tapauksessa viimeistään parin vuoden kuluttua. Sääliksi käy nykyajan lapsia, jotka oppivat, että mikään tässä maailmassa ei ole pysyvää tai tuttua ja turvallista. Se on tietenkin eri juttu, jos suhteessa tapahtuu jonkin sortin väkivaltaa tai pettämistä, sitä voi olla hyvin vaikea antaa anteeksi. Jos pari selviää sellaisesta kriisistä niin nostan hattua, mutta siinä tapauksessa ymmärrän myöskin eron.
Minä olen vahvasti sitä mieltä, että jos tunne kerran katoaa kokonaan, niin se ei enää koskaan tule takaisin. Joskus tunne siirtyy ikäänkuin taka-alalle (mutta siellä se jossain tuntuu kuitenkin) ja sieltä se voi tulla uudestaan kehiin vielä sangen voimakkaanakin. Paitsi silloin, jos se on ollut jäähyllä kovin kauan.
Onko erolle syitä mielestäsi jos mies on valehdellut koko liiton ajan kaikesta, juuri sain selville ja pistänyt tulevaisuuden onnettomaksi sen takia, on kyse raha-asioista. En ole a.p kirjoittaja mutta olen samaa mieltä kanssasi mutta minulle kävi näin ja en pääse tästä yli enkä ympäri. Naimisissa oltu 8 vuotta enkä ikinä olisi uskonut hänestä tähään. Hänellä ei ole halua hoitaa asioitaan koska on helpompi pistää pää multaan piiloon. Meillä myös lapsia ja olen alkanut inhota häntä tämän takia.
Velkaneuvojan kautta voitte päästä maksuohjelmaan, jonka avulla mahdollista säilyttää asunto. Seuraavanlaisen mahdollisuuden näen. Sano miehellesi, että ainoa mahdollisuus rakentaa luottamus ja saada sellainen turvallisuuden tunne, jota naisena edellytät avioliitolta on tämä. Mies saa luvan toimia aktiivisena osapuolena sotkujenne selvittämisessä. Hän saa tilata ajan velkaneuvonnasta tai pankista (jos ongelma on niin lievä, että sen voi hoitaa pankkkijärjestelyin). Jos mies selittää, että mitään ei tarvitse tehdä niin voit sanoa, että asia tärkeä, koska kyse perustavaa laatua olevasta kotinne turvallisuuteen liittyvästä asiasta. Sano, että et voi mitenkään kunnioittaa miestä, joka jättää tuollaiset sotkut hoitamatta. Voit vielä terävöittää tätä sanomalla, että tässä punnitaan miehesi arvostus miehennä.
Meillä sama tilanne. Tunteet viilenneet täysin ja jotenkin "kulissit kaatuneet", suhde perustui liikaa mielikuviin toisesta. Ja se seksi. On todella ankeeta herätä aamulla tajuten, että panettaa, mutta oman ukon nähdessä halut katoavat taivaan tuuliin... meilläkin, kuten varmaan kaikissa suhteissa, alkuun oltiin kuin jänikset. Sitten alkoi tulla sellaista, että jos minua ei kiinnostanutkaan, mies mökötti. Ja minä annoin sovun ylläpitämiseksi. Mutta sitten alkoi tulla sellaista, että kun miehellä teki mieli, niin hän kiipesi päälle vaikka väkisin. Ja minun haluni kuivuivat kasaan kuin rusina. En ole enää vuosiin halunnut, mutta vielä joku aika sitten annoin pari kertaa kuukaudessa välttyäkseni riidoilta ja miehen raivareilta. Nyt ei mies enää edes kinua seksiä, epäilen, että hän tyydyttää halunsa muualla. Enkä edes välitä, itse asiassa toivon, että hänellä olisi joku, ettei minun tarvitsisi tuntea huonoa omatuntoa pihtailustani... On tämä vaan niin rankkaa. Ja kun tuo seksi ei edes ole suurin ongelma parisuhteessamme :(
Asia on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen. Jos, et halua seksiä, niin sano miehellesi, että rakastat häntä vaikka hän hakisi seksinsä muualta. Sinulla on nyt lukko päällä, joka ei tahdo aueta. Tämän jälkeen mies ei välttämättä hae seksiä muualta, ehkä hakee mutta ei kerro siitä sinulle jos on fiksu. Se mitä miehesi tekee on, että hän alkaa rakastamaan sinua ja kokee, että on onnellinen mies jolla on mahtava vaimo. Näin hän tekee koska tuntee itsensä rakastetuksi. Samalla saat niin paljon rakkautta, että ongelmat ovat pian historiaa.
mutta itse koen, että vuosien varrella mieheni on nöyryyttänyt ja alistanut minua niin paljon, etten ole enää varma, haluanko häneltä rakkautta. Kun oikeus omaan seksuaalisuuteen ja nautintoon on viety (mieheni esimerkisi suuttui minulle kerran, kun halusin näyttä, kuinka saan orgasmin. Samoin ainoat ajat, jolloin hän ei halunnut seksia minun kanssani, oli silloin, kun minulla oli jokin hormoonimyrsky ja halusin seksiä koko ajan. Hänestä se oli ahdistavaa eikä sopinut "kunnon kotirouvalle"), niin miksi haluaisin seksiä tai rakkautta. En voi sille mitään, mutta olen aina ollut hyvin seksuaalinen ihminen, ja nyt tunnen olevani vieras ihminen omassa elämässäni. Kaikkea sellaista, jota en koskaan halunnut olla.
Joo ei meilläkään oo tosiaankaan toi seksi ainut ongelma. Meilläkin se kyllä oli juuri tollaista et mä säälistä annoin ukolle, ettei tulisi mitään ylimääräistä hässäkkää. Mut nyt tuntuu siltä että mä oikeasti oksennan jos mun täytyy se vielä kerrankin tehdä. Mulle on aivan sama vaikka se pettäis mua, tai oikeestaan mä toivonkin sitä, sitten mä saisin sen lopullisen syyn lähteä. Mua ei vaan kiinnosta toi ukko milläänlailla. Mä kyllä oikeasti haluaisin jatkaa elämääni lapseni kanssa...Mä en ymmärrä miten joku parisuhdeterapia vois auttaa jos ei toista rakasta ja kun ei oo mitään mielenkiintoa edes yrittää jatkaa tätä liittoa. Lapsen takia vain ja ainoastaan yritän kestää. Ja inhottavaa tässä on se, että tiedän että mieheni rakastaa mua... Tiedän olevani itsekäs, mutta haluaisin vain pois tästä. Uskon, että mahdollisen lähdön jälkeen pystyisin paremmin keskittymään lapseeni.Voisin antaa hänelle enemmän kun nyt pystyn ja jaksan.En halua uutta suhdetta vaan haluan ensimmäisen kerran elämässäni olla omillani ja pystyä itse huolehtimaan itsestäni ja lapsestani.
Musta tuntuu ihan samalta. Tuntuu etten voi olla oma itseni tässä liitossa, vaan minun pitää esittää jotain kilttiä pullantuoksuista kotiäitiä. Olen myöskin seksuaalinen ihminen, mutta aikanaan kun yritin mieheni kanssa jakaa fantasioitani, hän tyrmäsi ne täysin.Hänen mielestään seksiä kuuluu aina harrastaa sängyssä saman kaavan mukaan. Sen jälkeen minua on yhä vähemmän ja vähemmän seksi kiinnostanut ja orgasmia en ole tainnut reilun 10 yhteisen vuoden aikana saada koskaan... Tunnen että olen täysin vieras omassa elämässäni ja en jaksa enää esittää. Haluan olla sellainen kuin oikeasti olen. Mieheni haluaisi vaimonsa olevan kiltti kotirouva jonka koko elämä pyörii kodin ympärillä. Hän on mustasukkainen heti jos minulla on jotain muuta elämää. En oikeasti jaksa tällaista elämää...
Mistä tiedät, että miehesi rakastaa sinua? Itse vastaavassa tilanteessa yrittäisin antaa sitä rakkautta mikä on sisälläni ihan vain parantaakseni asiat. Miehen näkökulmasta ajattelen, että on monta syytä saada suhde toimimaan kuten, yhteinen lapsi ja talous. Eikö olisi mahtavaa, jos miehesi olisi tässä tilanteessa joku jota rakastat todella paljon ja haluaisit seksuaalisesti paljon? Miehen logiikalla ajatellen juuri edellä mainitsemani toteuttaminen on sitä minkä tulkitset hänen puoleltaan rakkaudeksi. Jotenkin tuntuu siltä, että teillä on jonkinlainen pidempi aikainen katkos kommunikaatiossa, joka on aikaan saanut paljon padottua kaunaa. Oli ratkaisusi mikä tahansa niin toivotan onnea.
Miksi opikeastaan edes kyselet täällä onko teillä enää mitään mahdollisuuksia? Tästä viimeisestä viestistä näkyy aivan selvästi että olet jo oikeasti valintasi tehnyt. Sanot ettei sinulla ole edes mielenkiintoa yrittää suhteenne parantamista. Silloin mahdollisuudet ovat kyllä tasan nolla. Vai ajattelitko että rakkaus vain jotenkin maagisesti ilmestyisi takaisin kun vain pähkäilet tarpeeksi? Ei se tule. Rakkaudelle pitää antaa mahdollisuus, väkisin se ei palaa. Jos nykyinen olosi suhteessa on pelkkää tuskaa niin repäise toki itsesi irti. Mutta muista että joskus voit vielä ajatella että olisi sittenkin kannattanut vielä todella yrittää ja katsoa loppuun asti...
Pistä poikki. Ei tuollaista miestä tarvii kenkään kestää. En voi ymmärtää miehenä tuollaista käytöstä. En usko että tuo enää puhumalla tuosta paranee, on sinua niin paljon loukattu, arvet ovat ehkä liian syvät, jatkaaksesi vaikka saisitte muutoksen aikaan. Et todellakaa ansaite tuollaista kohtelua. Nainen ei ole mikään leikkikalu. voimia sinulle päätöksen tekoon, helppoa se ei tule olemaan, tiedän sen...
Meillä taas oli sellasta, että ei enää säälistä eikä muustakaan syystä, ei vuosiin. Muutaman vuoden ajan, ennen täydellistä seksin loppumista siis, luulin että kai sitä aina määrävälein "pitäis" olla, tai "kuuluis" olla .. ja se olin mä kun tein aina alotteen silloinkin. Monta vuotta meni niin, että "pysyin laskuissa" että koskas sitä tulikaan viimeks oltua silleen. Että sitä olikin typerä kun näin kauempaa nyt asiaa joskus ajattelee. Itte en saanu hommasta mitään, eikä toinen kyllä ees yrittänytkään. Ja tiesi kyllä mitä pitäis/vois tehdä, mutta ei vissiin välittäny. Alkuun kun aikoinaan oltiin kuin kanit, niin tiedon puutetta se ei ollut. Niinpä sitten lopetin aloitteen teot. Hiljalleen välit edellisestä kerrasta piteni. Mitä sitä suotta. Hän hoiteli ittensä, ei aina välittäny vaikka satuin näkemäänkin. ps. Ja harrasti sitä kaiken aikaa, alussakin, vaikkei ollut selibaattia, että sikäli.. Netistäkin katteli kaikenlaista, ei kieltänyt tai ollut moksiskaan. Ja erillään nukuttiin joo. Mutta sittenkään, ei seksi ollut ees ainut ongelma. Oli alistamista, väkivaltaa niin henkistä kuin muutakin. Jostain ihme syystä tuli roikuttua kauhean kauan, vaikka prosessoin lähtöä vuosia. Sanoinkin asiasta vaan ei kait uskonut. Sitten kun aika oli kypsä, niin sen vain tiesi että NYT. En ole katunut hetkeäkään, en ainuttakaan taakse jäänyttä asiaa. Joo niinhän tuo kuulema rakastaa mua. Mutta ei se vaan riitä että toinen rakastaa, kun parisuhde nyt vaan on kahden kauppa. Mulla kans alkoi tympiä niin moni asia, että kävi tosi ahdistavaksi olla ees samassa asunnossa, ja ei tosiaan ole asiat reilassa jos se rakas (?) ihminen ällöttää. Juu ei siinä terapiat voi rakkautta taikoa suhteeseen, eikä se aina syty uudestaankaan ellei ole mitään sytykkeitä. Lapsi ei ole riittävä syy olla yhdessä sanottiin sitten mitä tahansa. Lapsen vanhempien pitää olla toistensa parhaita ystäviä, kunnioittaa ja rakastaa toisiaan syvästi. Jos nippa nappa sietää, niin kyllä se on nostettava kytkintä. Et sä mikään itsekäs ole. Teet ittelles hallaa ja katkeroidut jos jatkat hampaat irvessä, jos olet ihan saletti tunteistasi ja uskot vakaasti että suhteenne on loppuun kaluttu. Itseään pitää rakastaa että voi rakastaa toista, ja sä et voi rakastaa itteäs jos teet väärin itteäs kohtaan.
Mutta aloittajalla on varmaan ihan tavallinen mies. Jostain syystä vain rakkaus on alkanut hiipumaan. Ilman, että siihen liittyy minkäänlaista väliinpitämättömyyttä miehen puolelta. Siis sulla oli hyvä syy erota, mutta aloittaja vaikuttaa vain kyllästyneeltä, eikä ole ehkä antanut miehelleen edes tilaisuutta.
Samoja ajatuksia täälläkin.Seksi kiinnosti miehen kanssa alku vuosina ja ennen lapsien syntymää.Nyt liittoa takana reilu 20v ja seksi todella tuntuu vastenmieliseltä.Siksi olenkin kieltäytynyt kokonaan siitä.Itsekin olen toivonut että mies löytäisi jonkun toisen,että olisi helpompaa lähteä liitosta.Alussa tykkäsin kokeilla kaikenlaista kivaa ja uutta,mutta mies ei kauheen innostunut ollut silloin.Tunnenkin,että olen vaan yhdessä siksi että lapset vielä tässä kotona.Asutaan kuin veli ja sisko.
Jos sinusta tuntuu tommoiselta niin eroa rohkeesti ja lähde mutta ennen kun teet sen niin onko sinulla töitä ja saat tarpeeksi rahaa vuokraan ja lapsen hoitoon jne. Tee elämäsi semmoiseksi että pystyt olemaan omillasi ja itsenäisesti lapsen kanssa. Ala tekemään suunnitelma siitä miten tämän teet ja mihin aika rajaan. Muista että olet itse vastuussa onnellisuudestasi ei kukaan muu.
Kun naiselle ei merkitse se käykö mies vieraissa nainen ei einää rakasta miestä Ei miehen kiitollisuus poista sitä, että nainenkin silti kaipaa jotain jota rakastaa.
sinun tapauksessasi se on selvästi terve ratkaisu. Nuo muut uskottomuus virittelyt ja kulissit sairastuttavat pahemmin.
ja kieltäytyy vastaanottamasta mieheltä rakkautta. Niin eikö ole silti reilua sanoa miehelle, että ota rakastajatar, mutta minä pysyn sinulle silti uskollisena. Vaikka olemme yhdessä, niin en huoli sinun rakkauttasi, mutta sallin sen sinulle enkä hae rakkautta suhteen ulkopuolelta. Tiivistettynä jos pysyt liitossa niin, mikset huolehtisi miehesi onnesta kannustamalla häntä etsimään rakastajatar?
Aika lailla samassa tilanteessa olen kuin alkuperäinen kirjoittajakin. Aika parisuhdeterapeutille on varattu, vasta kuukauden päähän saatiin aika. Mies haluaa katsoa kaikki kortit läpi. Itse en pistäisi vastaan, jos mies haluaisi erota. En ole lähdössä terapeutille mitenkään vastentahtoisesti, mutta tuntuu että olen menossa sinne vain siksi että niin kuuluu tehdä. En siis ole lainkaan varma siitä, haluanko edes liiton "pelastuvan". Ehkä olen menossa terapeutille siksi, että se on keino päästä puhumaan miehen kanssa erosta ja saada tälle tukea kun hänelle selviää minun ajatukseni ja kun hän selvittää omia ajatuksiaan. Olenkin ehkä menossa parisuhdeterapeutin sijasta eroterapeutin luokse. Omassa ajatuksissa olen jo jakamassa omaisuutta ja mietin omaa pärjäämistäni eron jälkeen. Toisaalta ajatus eron jälkeisestä elämästä on hyvinkin lohdullinen ja houkutteleva vaikka se tarkoittaisi taloudellisesti hyvinkin niukkaa elämää. Nyt kuitenkin kahdestaan pärjäämme aivan kohtuullisesti. Aivan kuin tuo taloudellinen tilanne olisi ainoa joka meitä pitää yhdessä. Lapsen lisäksi. En ole edes varma haluanko kokeilla löydänkö entiset tunteeni takaisin. Se tarkoittaisi oman itsen muuttamista joksikin toiseksi mitä nyt olen. En tosin halua miehenikään muuttuvan vain siksi, että saisimme liittomme toimimaan. Ei ihmisen pidä muuttaa itseään toisen takia. Kait. Vai pitääkö jos rakastaa? Olen katsonut taaksepäin ja näen omat virheeni. Tiedän mikä meidät on tähän tilanteeseen johtanut. Olen yrittänyt ajatella yhteistä tulevaisuutta, mutta en osaa kuvitella sitä muunlaisena kuin se nyt on. Nykyisyys ahdistaa aivan julmetusti. Ei voi olla kolmenkympin kriisikään, koska tilanne on ollut sama jo kahdeksan vuotta. Sillä erotuksella, että viimeiset pari vuotta olen myöntänyt tilanteen itselleni ja se vasta ahdistaakin. Voiko kukaan vain päättää, että nyt minä alan rakastaa tuota ihmistä vaikka tunteet ovat laimenneet jo vuosikausia sitten?
Odotat, että terapia on tilaisuus jossa pääsee puhumaan ja saamaan puheille tukea. Eikö miehesi olisi voinut jo vuosia sitten kuunnella kärsivällisesti ja eläytyä tunnetiloihisi. Kyllä varmaan olisi, jos asia olisi esitetty hänellä rakentavalla tavalla. Sinä olet näköjään menettänyt uskosi, mutta muille muutama vinkki rakentavalle keskustelulle: 1) sanokaa, että asia on teille tärkeä 2) kysykää mieheltä, että ymmärtääkö hän varmasti, että asia on tärkeä. 3) älkää vaatiko miestä ymmärtämään, miksi asia on tärkeä. Näin hän motivoituu ja ajattelee kyseessä on näköjään tärkeä asia. 4) miestä ei kannata syyllistää, koska sen jälkeen hän PELKÄSTÄÄN puolustautuu ja selittelee 5) jos ette jaksa vatvoa asioita niin sanokaa, että sopiiko, että puhutaan tästä myöhemmin. nyt ei ole oikea hetki puhua tästä asiasta. Ehdottakaa jotain aikaa milloin asiasta voitaisiin puhua.
ollenkaan eikä välttämättä tuo ehdotuksesi... Ex ei ikinä halunnut oikeasti keskustella mistään minulle tärkeästä asiasta. Koska hän ajatteli asioita järjellä, hän oli oikeassa. Minä nyt vain olin sellainen tunteellinen pöhkö. No - varmasti hänen näkökulmastaan olinkin. Hänelle keskustelu merkitsi sanelupolitiikkaa - hänen puoleltaan - ja minun piti siihen sopeutua. "Ehdottakaa jotain aikaa milloin asiasta voitaisiin puhua. " Juu, ex sanoi aina (vuosikaudet) kun lähestyin häntä minulle tärkeässä asiassa "katsotaan myöhemmin, nyt ei ole aikaa". Minä hullu uskoin siihen!
Me miehet kuuntelemme ja huomioimme tunteita. Olemme valmiita unohtamaan kaiken järjen ja logiikan. Mutta se edellyttää sitä, että asian tärkeys ilmaistaan selkeästi. Miehelle usein riittää kun sanoo, että jos et lopeta tuota loogista järkipuhettasi niin ja keskity kuuntelemaan niin otan eron. Tälläinen herättää miehen ja hän ajattelee, että asia on näköjään sen verran tärkeä, että on paras jättää omanäkökulma sivuun. Toinen vaihtoehto on, että mies sanoo, että selvä erotaan vaan, mutta silloin olisi tulossa ennemmin tai myöhemmin. Ei asiat puhumatta korjaannu.
Niin oikessa. Naisen pitää todellaiki ilmaista asiansa selkeästi eikä olettaa että mies ymmärtäisi jostain olemattomasta vihjeestä, ilmeestä tai jostai vastaavasta, että nyt ollaan menossa kohti tuntematonta. Jokainen mies niinkuin totesit jos haluaa liiton jatkuvan, pysähtyy kuin seinään jos nainen sen asian noin esittäisi, ekä niin kuin minulle. Heitti paperin vaan syliin, vailla mitään mahdollisuutta puhua mikä siihen johti. Kyllä minä olen varma siitä, että jos olis sanonut tuon asian vaikka edes muutama kuukausi sitten, tilanne olisi nyt toinen. Kyllä se pysäyttää ajattelemaan miks rakas ihminen ei ole pystynyt aikaisemmin laittaa jauhoja suuhun, et nyt täytyy tehdä jotain.
monet miehet, mutta ex ei. Hän kyllä tiesi mikä minulle on tärkeää, mutta kaikki hänen tärkeä oli kaikkein tärkeintä. Sanoin kyllä sitten lopulta hänen erääseenkin "ehdotukseen", että jos niin teet, se johtaa kyllä meidän eroon. Hän teki sitten kuten päätti, luimisteli minulle, yritti olla mieliksi. Ei auttanut. Ero tuli, vaikka hän pisti hanttiin. Siinä sivussa puhui vielä muutaman kuukauden "järkeään" minulle osoittaakseen, että tunnen väärin ja hän on oikeassa. Eromme johtui hänen mielestään vain minun "oikuttelusta". Olisi ehkä pitänyt alkaa oikutella kunnolla jo paljon aiemmin.
Jos mies ei usko kuin erolla uhkaamalla tulee helposti sellainen kierre kuin meillä. Uhkailen jatkuvasti erolla. Tämä on väsyttävää...
Että miten tuohon tilanteeseen on sitten päästy , onko siihen joku erityinen syy ? Ja varmaa on myös se että miehesikään ei varmasti ole voinnut olla huomaamatta tuota sinun erkautumistasi ja miettii varmaan siis mielessään että onko sinulla joku kolmaspyörä kuvioissa. Jos olet eroamassa niin muista nyt kuitenkin informoida miestäsikin ajoissa jotta ei sitten tule homma ihan yllätyksenä hänellekkään , siitä kun ei seuraa muuta kuin tiukkaa jälkivääntöä jos puuntakaa ajattelit hänelle asian ilmoittaa.
Ei oo mitään järkee jatkaa kun sun mies vielä yrittää lähestyä noin ihanaa ihmistä kuin sinä. Oot tosi hienosti pohtinut jo vuoden ajan asiaa ja kasvattanut itsesi erilleen miehestäsi ja toivottavasti myös lapsestasi.(ettei sosiaalisea perintönä saa äidin "pohdinta ja erilleen kasvutaitoja". Lähde pois...