Eli naisilla. Uteliaana miehenä kyselen. Olen suhtautunut nännilävistyksiin hieman nihkeästi, koska nänneillä on sellainen oma tärkeä tehtävänsä ja toiseksi, niitä ei tavan tallaaja tule kummiskaan kohdanneeksi? Mutta näin tuossa erään mielenkiintoisen kuvan, jossa nuorella naisella naisella on molemmissa nänneissä lävistykset, mutta ei esim. navassa! Lävistyksien hohtoa heikentää juurikin se että ne kenelläniitä on, niin niitä on joka paikassa ja ei mikään yllätys. Mutta kun perusläväri, eli napa puuttuukin ja onkin nänneissä, niin syntyy aivan erilainen kutina. Varsinkin kun rinnat ovat ryhdikkäät ja muodokkaat, sellaiset keskivertoa ihmeellisemmät, yksinkertaisesti isot ja hyvät, joista nainen voi helposti olla tyytyväinen ja omata luonnollisesti hyvän itsetunnon. Niiden lävistäminen tuntuu ihan luontevammalta kuin joidenkin perus appelsiinien, koska ne rinnat herättäisivät kaikkea huoiota jo ilman niitä läväreitäkin. seuraa muutamia kiintoisia kysymyksiä. Mitä iloa läväreistä nänneissä on? -rinnathan pitää olla paljaana että niitä läväreitä voi ihailla onko läväreiden kanssa helpompi olla yläosattomissa? ja jos niin sehän on plussaa paras tilannehan on kun nainen kokee olonsa parhaaksi juurikin yläosattomissa ja rinnat ovat tuolloin varmasti aika hotit kun niitä tohtii paljaina esitellä. missä niitä tohtii paljaana esitellä? eikö ole aika köyhää loppupeleissä jos vain omalle miehelle makuuhuoneessa? koska moinen omaisuushan olisi häpeä pitää vain omana tietona? jotenkin tuntuu ahtaalta että nainen panostaa rintoihinsa niin paljon ja ne ovat oikeasti aivan hot ja sit niitä ihaillaan vain miehen kanssa makkarissa? Missä muualla sinä nainen voisit kuvitella paljastavasi rintasi? niin että sinulle itsellesi tulisi hyvä mieli ja et pahoittaisi toisten mieltä,päinvastoin tokihan miehenäkin olisin ylpeä naisestani joka laajemmallakin tasolla herättäisi huomiota kuin pimeässä makuuhuoneessa ja itse miehenä hyväksyisin jos nainen haluaisi näyttäytyä jossain muuallakin. useat naiset ovat rintsikoiden orjia ja kokevat rintojensa olevan kauniit vain rintsikoissa. Ehkä näin onkin. Mutta ripauksella hyvää itsetuntoa keskihyvistäkin rinnoista voi olla ylpeä yläosattomissa sopivissa piireissä. Aiempaan viitaten "täydellisistä" rinnoista voi ola ylpeä missä vain. Siis missä? Onko hohdokasta ottaa nänniläväri omaksi iloksi? -voi kai olla eikö nännilävärin eräs tarkoitus ole herättää ajatuksia ja jopa paheksuntaa? Voiko nänniläväri "täydelliissä" rinnoissa olla kapinaa omaa täydellisyyttä kohtaan ja jopa "rangaistus". Uhrata oma täydellisyys turhuuden alttarilla ja nauttia kivusta tai siitä että on leimannut omat rintansa "julkisesti" upeiksi. Koska läväreitä ei uskalla varmaan ottaa muuta kun silloin kun on aikas hyvät tissit. On niin hyvät tissit että ei tarvi välittää kenenkään ajatuksista kun tietää et toisia ei ihan heti vastaan tule ja jos tulee niin ollaa isojen tiimissä ja ollaan samalla puolella. Entä jos lävärin ottaa vain toiseen rintaan! Silloinhan toinen rinta on "paljaampi" ja joku voi luulla että nainen ottaa aurinkoa yläosattomissa. Kun lävitetyn puolen huomaa, ni auringonotto topless on hyväksytympää (lävistyksen takia nainen yläosattomissa) onko coolimpaa lävistää molemmat rinnat vai vain toinen? minun mielestä vain toinen, koska toinen rinta on silloin juurikin auringonottotilanteessa aivan luomu ja "paljaampi" kuin lävistetty. Ja lävistys toisessa vain siksi että tohtii olla yläosattomissa ja nauttia omista rinnoistaan. Ja sen on mielestäni kutkuttavan jännää että vain se pieni raudan murikka siellä toisessa nännissä oikeuttaa naisen olemaan "eri" ihminen. Lävistämättömien rintojen paljastelu on vaikeammin perusteltavissa kuin lävistettyjen. Lävistys on hyvä syy? Jos nänneistä vain toinen lävistetty niin mielestäni se herättää entistä enemmän kysymyksiä. Miksi toinen on jätetty rauhaan. Se on mielestäni cool ja rohkeaa. Katselija (tirkistelijä) saa valita kumpaa rintaa katsoo, koska naisella on tarjota molemmat vaihtoehdot. lävistetty ja lävistämätön. Mikä on nännilävistyksen perimmäinen tarkoitus? Vaikuttaisiko se juuri sinun käytökseen ja rohkeuteen paljastaa rintasi? ottaisitko molempiin vai vain toiseen? Mikä merkitys kivulla on? Millaisen korun ottaisit ja millainen viesti on renkaalla tai tapilla? eli ottaisitko paikallaan pysyvän korun vai sellaisen jota voi liikutella. toivottavasti tissineitikin vastaisi ihmettelyyn!
nännilävistys
13
5341
Vastaukset
- Minja.
Onpa joku jaksanut pohdiskella kovasti nänniläväreitä. Tylsää sinulla? Jotain vastailen kuitenkin. Naisella voi olla kauniit rinnat ja hyvä itsetunto ilman isoja meloneja. Se on vain sovinistinen, joidenkin miesten käsitys, että rintojen pitäisi olla isot. Mitä iloa on mistään muustakaan läväristä? En itse ainakaan ota mitään lävistyksiä muuta kuin sen takia että jostain kumman syystä ne on miun juttu. On nännilävistykset, genitaaleissa, kasvoissa, korvissa. Ne on minua. Ei lävistyksissä tarvitse olla mitään tiettyä syytä, ne vain viehättää. Sitäpaitsi on miulla tatuointeja ja lävistyksiä piilossa, en ota niitä sen takia että joku saisi ihailla enkä kulje rinnat ja alapää paljaana että joku saisi ihailla niitä. -_- Onko rinnat arvokkaat vain nännilävärien kera? :DDD Hitto ei voi muuta sanoa kuin että naurettavaa jauhamista, mut se tekeekin tästä tylsästä aamusta hiukan mielekkäämmän. Rintaliivejä btw käytetään ihan syynkin vuoksi. TUEKSI. Lävistykset eivät enää nykypäivänä nosta hirveämmin paheksuntaa. Ennakkoluuloja enemminkin. Yleensä lävistyksen ottaja pitää lävistyksiä kauniina tai hyvännäköisenä, itselleen sopivana ja haluaa omalla tavallaan koristaa ja korostaa itseään. Ei siitä mistään rankaisemisesta tai rumana pitämisestä ole kysymys. Miksi kukaan ottaisi LÄVISTYKSEN takia aurinkoa yläosattomissa? Eikös silloin yleensä haluta rajatonta rusketusta? O.o Lähestyt ja pohdit asiaa täysin väärin. Voi olla että joku ottaa näyttelynhalusta lävistyksiä (joka on vain typerää) mutta useimmat vain kokee sen itselleen ominaiseksi. Niinkuin minä. En näyttele tissejäni joka paikassa enkä tykkää ottaa yleisillä paikoilla aurinkoa yläosattomissa vaikka minulla onkin nännärit. Huoh. Sekava teksti, sekava vastaus.
- tosimies
kiitos persoonallisesta vastauksesta! Saikulla ole ja yritän toipua sikainfluenssasta. vielä huominen. Kun on hyvin levännyt niin ajatukset harhailee, varsinkin kun ei parempaakaan tekemistä Olisi todella kiehtovaa keskustella kanssasi asioista, jos vain tahdot. Mutta tällaiset keskusteluaihee herättää kaikki irvistelijät kommentoimaan ja et varmaan halua keskustella/kertoa itsestäsi mitään. Genitaali tietysti aivan ykkönen, siinä rinnat unohtuu, joten aihekin lipsuisi muuhunkin kuin alkuperäiseen nänniläväriin. Juu itse olen tavallinen kulkijainen, nuorimies, mutta tuskin kohtaan mitään sellaista, mitä sinulla on ja mielipiteeni ovat tuulesta temmattuja toisin kuin sinulla ja siksi ehkä täällä olenkin. Kaikesta huolimatta et mielestäni ymmärtänyt tekstini sisältöä jostakin syystä, tai ainakin sellainen olo tuli että en tuota aivan tarkoittanut. Mutta tekstini on usein niin sekavaa että eipä siitä ota selvää... On hauska havaita että joku viestiini vastasi ja parasta kun ihan omia kokemuksia, eikä toista samanlaista arvailijaa kuin minä. itse en lävistyksiä ole ajatellut itselleni, ehkä joku tatska menisi, mutta naiselle sopivat mielestäni hyvin. En tiedä miksi? mutta aivan erityiseltä tuntuu jos naiselta puuttuu joitakin normilävistyksiä, kuten napa ja onkin jossain intiimimmässä paikassa kuten nänneissä. erityisen kiehtovaa olisi nainen jolla genitaalissa, mutta sen lisäksi ei muualla kuin ehkä korvikset. Tällaista naista ei löydy? Miksi näin ei voisi olla? ihan jauhantaahan tämä on mutta kiehtovaa miesnäkökulmasta. Kyllähän lävistyksissä on jotakin voimaa, ei ehkä enää sellaista kuin jokunen vuosi sitten koska yleisyys ehkä laimentaa ja katse tottuu. Mutta jos nainen jolla nänneissä niin eihän se mikään ihan lapanen voi olla? et kommentoinu mitään että onko mitään väliä onko vain toisessa rinnassa. otitko itse molempiin kerralla? onhan läväreistäsi mielestäsi mukava keskustella vaikka et niitä esittelisikään julkisesti missään rannalla tms? ihan kunnioittavasti: tosimies
- Minja.
tosimies kirjoitti:

Luin kirjoituksesi niinkuin itse sen ymmärsin, ja mielestäni siinä oli paljon miesmäistä näkökantaa ja ymmärtämättömyyttä. En itse ajattele nännäreitäni sen seksuaalisimpina kuin esim huulta. Se on seksuaalisessa paikassa, muttei omasta näkökulmastani lisää tai vähennä rintojen seksuaalista merkitystä. Itse otin nännilävistykseni erikseen, halusin ensin kokeilla ja nähdä miltä yksi näyttää ja tuntuu. Ja omalta se tuntui, joten lävistytin toisenkin. Se vain kuuluu minun persoonaani ja joidenkin mielestä itselläni on lävistyksiä liikaa. Mutta olkoot, ei niistä pidä välittää. Jokainen tavallaan. Joku tykkää vain yhdestä tai muutamasta lävistyksestä tietyssä paikassa, toinen enemmästä. Ei se ole säännöissä sanottu, ettei ole naista jolla on vain nännilävistykset tai genitaalit. Tunnen sellaisia naisia, ja miehiä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä.
- tosimies
Minja. kirjoitti:

juu vaikea sitä seksuaalisuutta unohtaa. Mutta jotakin tykkään enemmän pienirintaisista naisista kuin isorintaisista ja ainoa syy rintsikat. Mielestäni hauska nähda nainen kotosalla t-paidassa,topissa tai kesämekossa ilman rintsui. Toki jossain julkisilla paikoilla erijuttuja rinnathan tietennii isommat rintsuis ku ryhdikkäämmät. mutta nänniläväriin sopii mielestäni paremmin iso rinta, ainakin joku c-kuppi jos sitä voi niin ilmaista, mutta vähintään keskikokoinen tai isompi, hyvä rinta. tämä on minun näkemys eli koru on silloin pinnallinen koriste uhkeassa povessa, eikä kenties sellainen henkilökohtainen juttu tai voi olla jos naisella sellainen rinta... ;) itselleni se on enemmän koriste, kuten arvelit nännin tulis mielestäni olla sellainen korulle suotuisa, eli vähän perusnöpöttävä, jolloin käytännössä koruton ja korullinen nänni ovat kumpikin levossa samannäköiset eikä niin et toinen nänni isompi korun takia. Mutta tämäkin vain minun näkemys! ja kärähdin seksuaalisuudesta sikäli, että koen renkaan idearikkaampana kuin tapin. Tappi on rajumpi ja rengas mielikuvituksellinen. Rengasta voi myös liikutella ja se on sikäli härski, jälleen pinnallinen asia. Yllätyksekseni koen että napaläväri on erittäin kaunis, jopa ehkäpä kaunein! koska vatsa on kuin taulu, jonka teos koru on. Erityisesti sellainen hintelä riipus jossa vaikka jotain kimalteleviä kiviä, pieni riimu. toivottavasti joku pystyy lähestymään aihetta eri äkökulmasta ja vastailemaan joihinkin alkuperäisiin kysymyksiin ;)
- derpty derp
tosimies kirjoitti:
kiitos persoonallisesta vastauksesta! Saikulla ole ja yritän toipua sikainfluenssasta. vielä huominen. Kun on hyvin levännyt niin ajatukset harhailee, varsinkin kun ei parempaakaan tekemistä Olisi todella kiehtovaa keskustella kanssasi asioista, jos vain tahdot. Mutta tällaiset keskusteluaihee herättää kaikki irvistelijät kommentoimaan ja et varmaan halua keskustella/kertoa itsestäsi mitään. Genitaali tietysti aivan ykkönen, siinä rinnat unohtuu, joten aihekin lipsuisi muuhunkin kuin alkuperäiseen nänniläväriin. Juu itse olen tavallinen kulkijainen, nuorimies, mutta tuskin kohtaan mitään sellaista, mitä sinulla on ja mielipiteeni ovat tuulesta temmattuja toisin kuin sinulla ja siksi ehkä täällä olenkin. Kaikesta huolimatta et mielestäni ymmärtänyt tekstini sisältöä jostakin syystä, tai ainakin sellainen olo tuli että en tuota aivan tarkoittanut. Mutta tekstini on usein niin sekavaa että eipä siitä ota selvää... On hauska havaita että joku viestiini vastasi ja parasta kun ihan omia kokemuksia, eikä toista samanlaista arvailijaa kuin minä. itse en lävistyksiä ole ajatellut itselleni, ehkä joku tatska menisi, mutta naiselle sopivat mielestäni hyvin. En tiedä miksi? mutta aivan erityiseltä tuntuu jos naiselta puuttuu joitakin normilävistyksiä, kuten napa ja onkin jossain intiimimmässä paikassa kuten nänneissä. erityisen kiehtovaa olisi nainen jolla genitaalissa, mutta sen lisäksi ei muualla kuin ehkä korvikset. Tällaista naista ei löydy? Miksi näin ei voisi olla? ihan jauhantaahan tämä on mutta kiehtovaa miesnäkökulmasta. Kyllähän lävistyksissä on jotakin voimaa, ei ehkä enää sellaista kuin jokunen vuosi sitten koska yleisyys ehkä laimentaa ja katse tottuu. Mutta jos nainen jolla nänneissä niin eihän se mikään ihan lapanen voi olla? et kommentoinu mitään että onko mitään väliä onko vain toisessa rinnassa. otitko itse molempiin kerralla? onhan läväreistäsi mielestäsi mukava keskustella vaikka et niitä esittelisikään julkisesti missään rannalla tms? ihan kunnioittavasti: tosimies
Ajattelet asiaa väärältä kantilta, ulkonäön pohjalta. Kehottaisin perehtymään lävistystarinoihin, joissa motivaationa ei ole ulkonäkö/itsetunnon kohentaminen. Muita syitä ovat esim. seksuaalisen tunnon kohentaminen nänneissä, hengelliset ja ritualistiset tarkoitusperät, joillain vain on kauan ollut mielikuva että lävistyksien kuuluu olla osa sitä kokonaista itseään. Tuntuu luonnolliselta. Pohdit myös, miksei ole naisia, jotka eivät ole neulatyynyjä mutta reikää löytyy intiimialueilta. Kyllä niitä löytyy, he vain eivät mainosta asiaa. Vastailen mieluusti kysymyksiisi lisää, terv. normaalin näköinen, vaatteiden alta lävistetty :)
- tosimies
derpty derp kirjoitti:

juu, seksuaalisen tunnon kohentaminen on ihan helppo case. Ja varmaan löytyy naisia jotka myös tykkää kikkailla just nännirenkailla, eli rakastelun aluksi napsautetaan harkitun mittainen ketju ja nainen sitten omalla liikehdinnällään nauttii ketjun määrämittaisuudesta. Tahi siten yhteys suuhun josta nainen voi hallita nännejä. mutta tarkoitit varmasti jotakin muuta? kenties ihan sitä kun esim. rengasta liikuttelee vaikka mies kielellä tai jos tuhmempi tyttö ni ihan omin käsin siitä hempeästi kynnenpäillä vetää. ok voi tuntua myös rintsikoissa se koru kun on siellä puristuneena. juu neulatyyny. hauskasti sanottu. Mielestäni minulle miehenä olisi iloinen yllätys kun hillitystä kuoresta löytyykin jotain mikä kaipaa selitystä. mielestäni on vaikeampaa ottaa lävistys intiimialueelle pelkästään kuin muiden lävistysten jatkoksi. Eli itse olet tällainen nainen, siis hieman yllättäen lävistetty. tulee siis miehelle yllätyksellisesti. ei voi aavistaa. on hyvin intiimiä jos joku nainen hankki klävistyksen omaksi ilokseen ja silloinhan se saattaa olla hieman yllättävä juttu rituaalisuuskin kiehtoo syynä. Ja yksi syy miksi arvostan lävistystä joka on kylmänviileästi otettu intiimiin paikkaan on myös se että siellä se ei aiheuta kenellekään mielipahaa. Kun taas jos on ns. neulatyyny niin lävistykset ovat niin voimallisesti läsnä. sanonko rumasti? ei urheiluautossakaan tarvitse lukea takaluukussa, urheiluauto kun painaa kaasua niin kyllä se siitä sitten selvinee mielestäni piilotettu lävistys on voimallisempi kuin paljastettu toki yhä hyväksyn ja kannata rintojen paljastamista kun on lävistetty ja ehkä kumminkin yhä pidän kiini siitä että ihan mitä vain rintoja ei vois lävistellä, vaan tarttee olla ihan sitä tissiä ja terhakka nänni. rituaalisesti voisin kuvitella pieneen rintaan. mutta isossa kauniimpi JOTEN AJATTELEN YHÄ VÄÄRÄLTÄ KANTILTA olenpa itsepäinen ehkä hieman jo nöyrryin?

Tissiä ei tarvitse olla ja terhakoita nännejä en ainakaan itse omista. Perus ketunkuonomeininkiä, niinkuin useimmilla naisilla. Rituaalisuudella tarkoitan sitä, että lävistys tarkoittaa naiselle enemmän, kuin koristusta. Se voi olla esim. palkinto opiskelu-urakasta, oman kehon haltuunottoa väkivaltaisesta suhteesta päästyään jne jne. Tatuoinneilla on usein merkitys, joten miksei lävistyksilläkin? Monilla naisilla syynä on lisätä tuntoherkkyyttä, esim. joillain sitä ei ole ilman läväreitä, tai niiden kautta nainen oppii arvostamaan omia "rumia" ketunkuonojaan. Omasta mielestäni ulkonäkö kuuluu siihen omaan private spaceen, kuten esmes jos seisot kauppajonossa, ethän halua takana olevan hönkivän niskaasi? Siksi on mielestäni tekopyhää loukkaantua jonkun ulkonäöstä. Ehkäpä olen oudon hyväksyväinen, en paljoakaan ihmettele ihmisten valintoja, hyväksyn sellaisenaan. Minulle neulatyynyt ja yllärilävistetyt ovat tavallisia ihmisiä siinä missä tavikset, jotka värjäävät hiuksiaan. Ethän ihmettele sitäkään miksi jollakulla on ruskea tukka? Olet selvästi urautunut ajattelunäkökulmaasi ;)
- tosimies
derpty derp kirjoitti:
Ajattelet asiaa väärältä kantilta, ulkonäön pohjalta. Kehottaisin perehtymään lävistystarinoihin, joissa motivaationa ei ole ulkonäkö/itsetunnon kohentaminen. Muita syitä ovat esim. seksuaalisen tunnon kohentaminen nänneissä, hengelliset ja ritualistiset tarkoitusperät, joillain vain on kauan ollut mielikuva että lävistyksien kuuluu olla osa sitä kokonaista itseään. Tuntuu luonnolliselta. Pohdit myös, miksei ole naisia, jotka eivät ole neulatyynyjä mutta reikää löytyy intiimialueilta. Kyllä niitä löytyy, he vain eivät mainosta asiaa. Vastailen mieluusti kysymyksiisi lisää, terv. normaalin näköinen, vaatteiden alta lävistetty :)
Kutkuttavan hankala perustella jos naisella on vain toisessa nännissä rengas. kun jos se otetaan nautinnollisista syistä niin silloinhan se olisi molempiin, koska kahdesta tuplasti iloa ja vaatisi naiselta aika paljon "munaa" tyytyä vähempää kuin mitä tarjolla olisi. toisaalta myös symmetrisyys kärsii jos on vain yhdessä olen kokoajan ollut hieman kannalla että vain toiseen, ehkä siksi että se on enemmän yllätys kuin molemmissa. voi näet nähdä lävistämättömän nännin ensin ja vasta sitten lävistetyn ja se tulee enemmän yllätyksenä (jälleen ulkonäkö mielessä) yksi (rengas) on myös kiltimpi koska on selvää et silloin ei voi ketjun kanssa puuhata tai se olisi aika mielikuvituksetonta nyhtää vain yhtä nänniä. mutta tappi voisi toimia vain toisessa nännissä, eikä sitä voi seksuaalisesti kiusata. Tappi toisessa nännissä on aika vaikeasti miellettävä asia ja herättäisi varmaan eniten ihmetystä? siihen ei jää syyksi kuin rituaali nyt herääkin sinulle kysymys molempiin vai toiseen rengas vai tappi ja onko aivotteluni ihan tyhmää ja kaukana todellisuudesta, vai osuinko renkaineni arkaan kohtaan genitaali on mielestäni vahvimmin rituaali ja kokisin oikeutettuinpana sen itse naiseuden rengastettuna aikuisen naisen huolellisuudella ja sopivalla julmuudella? Sitähän ei huvikseen tee! Vaan se sattuu aikuistenoikeasti. Lävistys on koko naiseuden läpäisevä tai ympäröivä, kuin vihkisormus sormessa? Kietoo naisen johokin rakkaaseen ja yhdistää. tuo lävistys ei ole nahassa? ei rustossa, se on lihassa...just siinä erityisessä tietyssä lihassa, joka erottaa naisen miehestä! menikö jo uskonnoksi... :( ni on se aina eriasia kuin takapihalla roiskeläppiin ammutut piikit jotka pistelee häijysti....
- tosimies
derpty derp kirjoitti:
Tissiä ei tarvitse olla ja terhakoita nännejä en ainakaan itse omista. Perus ketunkuonomeininkiä, niinkuin useimmilla naisilla. Rituaalisuudella tarkoitan sitä, että lävistys tarkoittaa naiselle enemmän, kuin koristusta. Se voi olla esim. palkinto opiskelu-urakasta, oman kehon haltuunottoa väkivaltaisesta suhteesta päästyään jne jne. Tatuoinneilla on usein merkitys, joten miksei lävistyksilläkin? Monilla naisilla syynä on lisätä tuntoherkkyyttä, esim. joillain sitä ei ole ilman läväreitä, tai niiden kautta nainen oppii arvostamaan omia "rumia" ketunkuonojaan. Omasta mielestäni ulkonäkö kuuluu siihen omaan private spaceen, kuten esmes jos seisot kauppajonossa, ethän halua takana olevan hönkivän niskaasi? Siksi on mielestäni tekopyhää loukkaantua jonkun ulkonäöstä. Ehkäpä olen oudon hyväksyväinen, en paljoakaan ihmettele ihmisten valintoja, hyväksyn sellaisenaan. Minulle neulatyynyt ja yllärilävistetyt ovat tavallisia ihmisiä siinä missä tavikset, jotka värjäävät hiuksiaan. Ethän ihmettele sitäkään miksi jollakulla on ruskea tukka? Olet selvästi urautunut ajattelunäkökulmaasi ;)
Rituaalisuudella tarkoitan sitä, että lävistys tarkoittaa naiselle enemmän, kuin koristusta. Se voi olla esim. palkinto opiskelu-urakasta, oman kehon haltuunottoa väkivaltaisesta suhteesta päästyään jne jne. -tuollaista en silleen tullut ajatelleeksikaan. upeasti ilmaistu! mutta jos on kyse rinnoista, ni mitä eroa on että lävistääkö molemmat vai vain toisen. ajatteleeko nainen automaattisesti että tottahan molemmat lävistetään. ja kumpi on kauniimpi ulkonäöllisesti, molemmat vai vain toinen itse ainakin vertailisin heti katsella rintoja jos vain toisessa Mut molemmat olisi tasapainoisempi
- derpty derp
tosimies kirjoitti:
Kutkuttavan hankala perustella jos naisella on vain toisessa nännissä rengas. kun jos se otetaan nautinnollisista syistä niin silloinhan se olisi molempiin, koska kahdesta tuplasti iloa ja vaatisi naiselta aika paljon "munaa" tyytyä vähempää kuin mitä tarjolla olisi. toisaalta myös symmetrisyys kärsii jos on vain yhdessä olen kokoajan ollut hieman kannalla että vain toiseen, ehkä siksi että se on enemmän yllätys kuin molemmissa. voi näet nähdä lävistämättömän nännin ensin ja vasta sitten lävistetyn ja se tulee enemmän yllätyksenä (jälleen ulkonäkö mielessä) yksi (rengas) on myös kiltimpi koska on selvää et silloin ei voi ketjun kanssa puuhata tai se olisi aika mielikuvituksetonta nyhtää vain yhtä nänniä. mutta tappi voisi toimia vain toisessa nännissä, eikä sitä voi seksuaalisesti kiusata. Tappi toisessa nännissä on aika vaikeasti miellettävä asia ja herättäisi varmaan eniten ihmetystä? siihen ei jää syyksi kuin rituaali nyt herääkin sinulle kysymys molempiin vai toiseen rengas vai tappi ja onko aivotteluni ihan tyhmää ja kaukana todellisuudesta, vai osuinko renkaineni arkaan kohtaan genitaali on mielestäni vahvimmin rituaali ja kokisin oikeutettuinpana sen itse naiseuden rengastettuna aikuisen naisen huolellisuudella ja sopivalla julmuudella? Sitähän ei huvikseen tee! Vaan se sattuu aikuistenoikeasti. Lävistys on koko naiseuden läpäisevä tai ympäröivä, kuin vihkisormus sormessa? Kietoo naisen johokin rakkaaseen ja yhdistää. tuo lävistys ei ole nahassa? ei rustossa, se on lihassa...just siinä erityisessä tietyssä lihassa, joka erottaa naisen miehestä! menikö jo uskonnoksi... :( ni on se aina eriasia kuin takapihalla roiskeläppiin ammutut piikit jotka pistelee häijysti....
Tuota noin, sinulla on selvästi BDSM-vaikutteisia mielipiteitä. Tapeilla paranee naisella paremmin. Niistäkin saa rengastettua, jos haluaa. Monet eivät symmetrisyyttä ajattele, vaan ottavat ensin toisen ja arvioivat ottavatko sille kaverin myöhemmin. Jotkut eivät näe syytä ottaa molempiin ja ajattelevat että vain toisessa nännissä on hyvä. Eiväthän monet ota kulmalävistystä kuin yhteen kulmaan, vaikka niitäkin on kaksin kappalein. Tappi on esteettisesti minulle kauniimpi vaihtoehto, mukavampi jokapäiväisessä käytössä sekä seksuaalisesti tuottaa saman "ilon" kuin renkaat, sillä vetäminen ei ole minun juttuni. Jotkut alapäänlävistykset tuottavat mielihyvää, jotkut ovat kiva kilinäpiriste, se oma salaisuus, esim sisempien tai ulompien häpyhuulten "tikkaat", vierekkäin renkaita tai tappeja päällitysten. Eipä ne genitaalilävärit niin kauheasti satu. Nipistää helvetillisesti, mutta kipu loppuupi siihen. Vrt. kielilävistys tai rustolävistys joka saattaa olla kipeä viikkoja ;)

kilinäpiriste, mikä ilmaisu! heh totta puhuakseni minulla ei käynyt mielessäkään tikapuut. en vain ymmärrä kuinka tappeja voi laittaa päällitysten... jos sama tappi tökätään molemmista häpäreistä ni sehän on tiesulku! ehkä minun ei kaikkea tarvi seikkaperäisesti tietääkkään! aika vinkee ajatus että sisemmissä 1 1 ja ulommissa 3 3 ja ei muuta kuin hölkkälenkille! varmaan kilinäpiriste... fillari saa seisoa varastossa ;) tikkaat kuulostaa erikoiselta ja persoonalliselta ja olisikin hyvin erikoista naiselta jolla ei juurikaan mitään näkyviä lävistyksiä ja "oma salaisuus" on todellakin jotain, ei ihan sama kuin fazerin sininen piilotettuna kirjahyllyyn. kylläpä naiseus voikin olla kiehtovaa ja yllättävää!

Niin siis jokainen lävistys omalla korulla, neljä reikää, neljä tappia tai rengasta. Yhdistetyt genitaalilävistykset arkipäiväkäytössä HYVIN epäkäytännöllisiä. Fillarilla ajelu kuulemma hieman vaatii asettelua ja tietöyssyissä nostettava sitä peppua ylös ettei räsähdä. toivottavasti olen saanut avattua mielimaailmaasi edes hieman!

kävin hieman katselemassa ja miehen koru tuli ekana vastaan ni maku meinasi mennä jo heti ensi klikkauksilla. opinpa myös sen että nykynuorilla on hieman erilainen korsetti, mut perusidea sentäs sama! kyllä jossain kohtaa menee sairaaksi. Kirjoittelu on helppoa, mutta kun näki vähän tarkemmin... kuten vinkkasitkin jo ni tyttölihan rengastus on kokolailla rankkajuttu. ja onko se edes kaunis, toki ulkonäköönhän ei saanut takertua vaan käyttäjän omat ilot ja halut ja sellaiset miehenä naisesta ajattelen myös ulkonäköä ja naisellisuutta. Miksi en saa? kun mä tahon. eli kyllä se "piikkien ammuskelu roikeläppiin" on kumminkin ehkä fiksuinta sellaisille jotka harrastelumielessä liikkeellä. fanaatikot tehköön mitä lystää. mutta kun kerran piilottelun tiellä ollaan ja lavistyksiä ei vieläkään missään näkösällä, vaan ikäänkuin omaksi iloksi. jos kuvitellaan sellainen oppikirjagenitaali. Isot isot häpärit ja pienet pienet häpärit Niin vain kaksi rengasta, symmetrisesti sinne pienempiin. Ne olisi siellä suojassa ja turvassa ja aika huomaamattomasti, naisellisessa ojennuksessa. Sieltä ne kurkkisivat isojen suojasta kuin oravat ja välähttelisivät viekasta kimallusta. uskosin että jo ne kaksi piristäisivät kilistellen todella kivasti iltalenkillä ja fillarilla ajoakin voisi vielä joskus sentäs suunitella. Mut mikä viehkointa, minkä oivalsin. Naisen vessareisuihin tulee oma persoonallinen lisänsä. Ja puskasta kuuluu perinteisen sijaan hiljaista itkua? Kyllähän tosinaiset ovat oikeesti aika rankkoja Mimmejä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856284
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283130Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11936Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46929Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849