vahinkopieru

Onneksi tästä voi kirjoittaa _nimettömänä_ edes tällaisessa paikassa, sillä hävettää niin vietävästi. Niinpä niin. Olen alkanut tapailla erästä aivan ihanaa miestä ja hän on ollut yötä luonani muutaman kerran. Tänä aamuna havahduin unestani (mies vieressäni) siihen, että minulta pääsi vahingossa pieru. Tiedän miehen olleen hereillä, sillä herätyskello oli jo soinut ja hän oli nousemassa pian töihin - minun ei vielä tarvinnut nousta. Hävettää niin paljon, että voisin vajota maan alle. Se ei ollut nimittäin mikään pieni vaan sellainen pitkä ja matala paukku. Olemme todellakin vielä sillä tapailuasteella ja haluaisin, että minut nähtäisiin vielä sellaisena 'herkän hempeänä' ja seksikkäänä, eikä minään kamalana ilmatyynynä. On ollut suoranainen morkkis koko aamun, vaikka ihan luonnollistahan tuo, enkä minä sitä varmaan unestani olisi pystynyt estämään. Ihan käsittämätöntä, millaisen häpeän, pahan mielen ja kynnyksen seuraavalle tapaamiselle yksi metaanikaasumöykky voi luoda.
162990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Sori nyt mut nauroin jutulles! :D Toi on niin luonnollista, ihan samalla tavalla naiset piereskelee mitä miehetkin. Just tollasessa tilanteessa tärkeintä on ottaa vahinko huumorin kannalta ja että osaa nauraa itselleen. Itselläkin pari kertaa kesken kiihkeän seksin! päässyt vahinko ja mies yleensä vaan revennyt rennosti nauruun. Naura mukana =)

Äänestä

Jos herkän hempeä voi tapailuasteella naiskennella miehen kanssa, voi kyllä pierräkin. Et kai sentään kokematonta miestä tapaile? Oikeat miehet nimittäin tietävät naistenkin pierevän.

Äänestä

Itselleni kävi samoin kuin sinulle.Olen kylläkin asunut mieheni kanssa yli kaksi vuotta...täytyy myöntää että hävetti.Mieheni kertoi että olin nukkuessani pierraissut häneen syliin(nukuimme kyljelleen lusikassa) ja kaiken lisäksi olimme alasti.... Piereskely seurassa kuin seurassa on mielestäni epäkohteliasta,mutta minkäs sitä luonnolle ja vahinkolle mahtaa!:) Onneksi emme ole turhan vakavia mitä tällaissiin kommeluksiin tulee.. Ole niinkuin asiaa ei olisi tapahtunut,tai jos mies siitä huomauttaa pyydä anteeksi vahinkoa(tai esitä edelleen tiedotonta) ja vaihda puheenaihetta.Lopeta murehtelu,jos miestä tuollainen haittaa hän ei ole sinua varten.

Äänestä

että murehdit tuollaista jolle ei voi mitään, kun kuitenkin nukut samassa sängyssä tuon "puoli tuttun" miehen kanssa! Itse olisin revennyt nauramaan mokomalle. Ei piereminen voi noin vakavaa olla?! Itselläni tulee joskus paukkuja kesken "aktin", ja sille nauramme niin minä kuin mieheni.

Äänestä

Heh, älä tommosesta turhaan murehdi. Olet herttainen, kun jaksat tuollaisesta noin häpeillä. T. mies 23v :)

Äänestä

Eihän kukaan voi olla vastuussa siitä, mitä ääniä ja tuoksuja keho tuottaa kun itse on unessa. Olet siis täysin syyntakeeton!

Äänestä
  • Niinpä, kaipa on ihan turhaa moista häpeillä. Taidan vaan paisutella asiaa mielessäni naurettavuuteen asti. Ehkä pelkään, että hänen käsitykseni minusta jotenkin muuttuu (mitä ei kyllä varmaan näin pienen kommelluksen takia voi tapahtua), olen muuten niin hirmuisen tyttömäinen eikä tapoihini kyllä kuulu yleisillä paikoilla paukuttelu. Pahinta oli, etten edes kerennyt (tai tajunnut) antaa mitään reaktiota (jos tämä olisi tapahtunut hereillä niin olisin varmaan suhtautunut nauraen koko asiaan), koska olin ihan puoliunessa ja oli jo liian myöhäistä remahtaa nauramaan, kun tajusin vasta parin minuutin kuluttua, että mitä juuri oli tapahtunut. En vaan vielä tahdo tämän suhteen arkistuvan, kun kaikki on tällä hetkellä niin huumaavaa ja kutkuttelevaa! (:

    Äänestä

voin ymmärtää tilanteesi täysin. ja ei siinä mitään jos se mies alkais ensimmäisenäki nauramaan mutta että kerta vasta tapailuvaihe niin jos olisit itse alkanut nauraa niin mitä lie mies olis aatellu.. että mokoma nauraa vielä omille pieruilleenki ja mikä sika lie. :D ja mikäli oisit vaihtanu nopsaa puheenaihetta niin ois kait ollu vielä nolompaa ku ei tiiä toisen ajatuksia.. saati olla vaan hiljaa. miten se aamu sitte lähti liikkeelle? jos miehen kokonaan tuntee niin ihan eri asia.    

Äänestä

nykyiseltä mieheltänikin silloin, kun olimme vasta tapailuasteella. Eikä missä tahansa tilanteessa, vaan rakastelumme päätteeksi :) Sanoi vain, että "päästetään nyt kaikki paineet samalla kertaa". Minua tilanne lähinnä huvitti :) T. pierusta huolimatta lähes 20 vuoden liitto

Äänestä

Pierut kuuluvat elämään kuten lintujenlaulu kevääseen. Olen mietiskellyt asiaa näin. Ihmiset ovat valmiita tekemään jo yhden baari-illan jälkeen mitä tahansa genitaalialueen toimintoja, tuntematta toista ihmistä sen kummemmin. Toisin sanoen noihin toimintoihin ei vaadita sen suurempaa luottamuksen, rakkauden tai välittämisen tunnetta. Mutta entäpä pieru, sitä ei yhden tai kahdenkaan tapaamisen jälkeen ole valmis itsestään "kertomaan". Siihen vaaditaan toisen välitön hyväksyntä "ole sellainen kuin olet". Kumppaniin ja hänen hyväksyntäänsä täytyy voida luottaa uskaltaakseen päästää luonnonääniä. Johtopäätös asiasta: Pierulla mitataan suhteen syvyys.

Äänestä
  • BÄRÄYSSS

    Äänestä

Pakko kommentoida... Olen samanlainen kuin sina joten ymmarran yskan. Olemme naimisissa olleet jo 10 v ja edelleen harmittaa jos pieru paasee yllattamaan. Mika lie pieru trauma. Huomattu on vaan etta kun tilanteita alussa jannittaa niin alkaa mahassakin kiertaa. Tahan vaivaan voi ottaa jotain ilman kehitysta estavaa laaketta..Itse olen ollut joskus sairaan tuskaisilla treffeilla kun ilma mahassa aiheuttaa kamalaa kipua.. Maailmassa on todellakin niin kovin suuria ongelmia, joten kai sita on vaan suhteutettava tapatuma huumorin piikkiin ja paatella etta jos se mies pierun vuoksi lahttee niin olisi varmaan lahtenyt joka tapauksessa heti ekassa vastamaessa...

Äänestä

Ei pitäisi ottaa itseään noin vakavasti! Ja jos se äijä ei kestä sitä, että nainen piereskelee, niin ei semmosen kanssa kannata edes olla. Itselläni oli ilmavaivoja tapailuvaiheessa ja kyllähän se vähän hävetti töräytellä saunassa ja elokuvaa katsellessa. Mutta mies sanoi siihen vaan, että anna tulla, ettei tule maha kipeäksi. :) Ja yhdessä on oltu ja ollaan. Musta on hienoa, että voi olla oma itsenäs heti ensi hetkistä lähtien. Mitään alku hempeilyä ei tarvitse, jos romantiikkaa riittää pieruista huolimatta vuosikausiksi. Joillakin ne alun hempeilyt kestää sen vuoden ja sitten onkin niin tylsää ja intohimotonta että.

Äänestä

Kaikilla tulee pieruja, kaikki käy vessa-asioillaan, tuskin tämä mies on sen kummempi. Mietin vaan välillä, että miehet ovat suht estottomia pieriksimään, niin miksei naiset voisi samallalailla päästellä ?

Äänestä

kirjoittamastasi tekstistä :'D Tulee niin mieleen ne ajat, jolloin vielä oltiin nykyisen avokin kanssa alkutaipaleella. Itselläni jostakin syystä suolisto on aina enemmän tai vähemmän tuottanut kaasua ja monesti se tuottaa sitä enemmän silloin kun ei juuri tarvitsisi! Olimme juuri rakastelemassa avokkini kanssa (oltiin seurusteltu n. 4 kk), kun sain sitten sen ison O:n ja samalla päästin varmasti naapuriinkin asti kuuluvan paukun! :D Voi sitä naurun määrää, oikeasti! Häpeä oli ihan suunnaton, mutta ei siinä pystynyt muuta kuin nauramaan itkun partaalla. Se se vasta olikin todellinen turn-off (minun mielestäni)! Avokkini ei siitä tosin liiemmin välittänyt, sanoi vain, että "pieni tuulahdus kyllä palleissa tuntui" :D Siitä sitten jatkettiin hommaa. Ei kannata ottaa asiaa liian vakavasti, sellaista sattuu!

Äänestä
  • kiitti hyvistä nauruista, pieruhuumori ehkä parasta mahdollista :D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


täydellinen turn-off! kirjoitti:

Onneksi tästä voi kirjoittaa _nimettömänä_ edes tällaisessa paikassa, sillä hävettää niin vietävästi. Niinpä niin. Olen alkanut tapailla erästä aivan ihanaa miestä ja hän on ollut yötä luonani muutaman kerran. Tänä aamuna havahduin unestani (mies vieressäni) siihen, että minulta pääsi vahingossa pieru. Tiedän miehen olleen hereillä, sillä herätyskello oli jo soinut ja hän oli nousemassa pian töihin - minun ei vielä tarvinnut nousta. Hävettää niin paljon, että voisin vajota maan alle. Se ei ollut nimittäin mikään pieni vaan sellainen pitkä ja matala paukku. Olemme todellakin vielä sillä tapailuasteella ja haluaisin, että minut nähtäisiin vielä sellaisena 'herkän hempeänä' ja seksikkäänä, eikä minään kamalana ilmatyynynä. On ollut suoranainen morkkis koko aamun, vaikka ihan luonnollistahan tuo, enkä minä sitä varmaan unestani olisi pystynyt estämään. Ihan käsittämätöntä, millaisen häpeän, pahan mielen ja kynnyksen seuraavalle tapaamiselle yksi metaanikaasumöykky voi luoda.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu