http://www.iltalehti.fi/uutiset/200904279486855_uu.shtml
Porin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1956 syntyneen miehen seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuomio on ehdollinen, koska miestä ei ole aiemmin tuomittu.
Raha ratkaisee, ihminen on niin halpa.
http://www.iltalehti.fi/helsinki/200904289492443_hi.shtml
Helsingin käräjäoikeus oli jo aiemmin tuominnut naisen kahdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen, eikä asia muuttunut hovissa
Jotenkin tuntuu, että omaisuusrikoksista saa suhteessa ankaramman tuomion, kuin vaikkapa taposta. Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin, en ole ehdottamassa omaisuusrikoksien tuomioiden lievennyksiä, vaan muiden tiukennuksia.
Tuomiot linjassa?
scale
13294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ennaltaehkäisyn periaatteen mukaan niin pitää olla.
ihan järkyttävää et lapsiinsekaantujatkin saavat niin lieviä tuomioita. Eihän toi ole käytännössä mitään. Niille lapsille jää loppu elämäkseen arvet. En voi käsittää Suomen oikeuslaitosta. On kyllä pahasti pielessä kaikki täällä.
ne uusivat takuuvarmasti rikoksensa. Seuraavalla kerralla saattaa kiinnijäännin pelossa tappaa.
jos joku tekee lapsiin kohdistuvia rikoksia niin pakkohoitoon heti. Toi haluhan saadaan ihmisestä pois. Ja tietysti pitkät vankilatuomiot. Nykyinen laki on naurettava suorastaan.
On aina niitä joissa tuomiot on kovempia. Ihmishenki on halpa ja raiskaustuomiokin määräytyy keston mukaan. Semmoista se on.. ne säästöt. Ei voi antaa kunnon tuomioita koska sitten täyttyy vankilat ja Suomen mainen vähävankisena maana, puhumattakaan rahanmenosta.
pakkotyössä et niistä olis rahallista hyötyä kansalle.
niin se vaan taitaa olla. kovastihan sitä aina höpistään, että pitäisi saada vankilat tyhjenemään, mutta jos keinona on tuomioiden lieventäminen, on keino väärä. Tärkeempää on turvata tavallisten ihmisten turvallisuus, tarvittaessa pitämällä vaaralliset ainekset suljettuina, ei niin, että viattomat joutuvat lukitsemaan itsensä lukkojen taa turvaan.
Jos vangit tekis pakkotyötä toisten eduksi se johtaisi siihen että rikoksista rankaistaisiin aina vain ankarammin ja tällöin saatisiin orjia. Ihmisen tekemästä työstä palkkion on tultava hänelle itselleen. Koskee myös vankeja. Vanki on vapausrangaistuksessa eikä suinkaan orjan asemassa. Aloittakaa jo se ajatteleminen. Ja jos "vangeille jaettava suklaa" on mielestänne kovinkin hyvä osa niin ei muuta kuin vankilaan. On se kumma kuinka rikolliset yleensäkään ei sinne halua vaan koittavat vältellä ja paeta. Eli eipä taida vankila nykymuodossaan kuitenkaan olla mikään miellyttävä paikka.
Ilmeisesti sitä selitetään sillä, että jos rikoksista saisi kovemmat tuomiot, niin sitten se rikollinen ennen kiinnijäämistään ei enää välittäisi mitä tekee, koska saisi kovan tuomion kuitenkin, ja tekisi enemmänkin rikoksia, mutta mä en ole ihan vakuuttunut tuosta logiikasta. Ainakin pedofiilien ja murhaajien tuomiot saisi koventaa moninkertaisiksi, koska siltä uhrilta viedään koko elämä.
Niin, siis mitä vittua toi eka on tehnyt niin hirveää? Juottanu pari kersaa känniin ja antanut jotain tabletteja. Siinä se. Toki väärin ja helvetin huono juttu mutta mitään kovin kummoista vahinkoa tuollainen ei aiheuta vaikka iltalehdessä revitelläänkin "henkisillä vammoilla". Jos sä meet ja ostat penskoille kaljaa niin sä teet tuon teon lievempänä. Ja kuitenkaan penskoille hakemista ei yleisesti pidetä kovin kummoisena rikkeenä vaikka sen ehkä pitäisikin olla. Näyttöä seksuaalisesta ahdistelusta ei ole, joten sen mukaantuominen on omaa mielikuvitustanne. Mitään "ennaltaehkäisevää" hyväksikäyttörangaistusta ei tälläisissä tapauksissa pidä langettaa, koska näyttöä mistään sellaista ei ole. Ihminen on syyllinen vain tekoihin joita on oikeasti tehnyt - tää kyseinen herra ei ole seksuaalirikollinen. Tässä tapauksessa ne kersat on siis menneet suunnilleen omatoimisesti sinne mestaan, juoneet viinaa ja polttaneet tupakkaa. Tällöin heidän "uhriutensa" on itseasiassa hyvin vähäinen koska kersoja ei olla sinänsä pakotettu juuri mihinkään, näin minä tuon tilanteen luen. Joku mielentilatutkimus äijälle olis kyllä syytä tehdä ja penkoa kaapit ja katsoo onko sillä jotain lapsipornoo tms ja sitten sen mukaan edetä. Mutta kun muuta rikosta ei ole kyseessä niin mistä rangaista? Toinen tapaus taas selvä jatkettu törkeä huijaus ja vastuuaseman törkeä väärinkäyttö josta on syytä rankaista ankarasti ettei vastaava toistu jonkun toisen neropatin ansiosta. Uhrit ovat hyvin selvästi ja pitkäjaksoisesti hyväksikäytettyjä. Tuomiot OVAT kohtuullisesti linjassa suhteessa rikoksen määrään ja laatuun. Scale lopettaa mussuttamisen ja aloittaa ajattelemisen.
Koskas sitä herätään siihen, että tämähän on Pääoman valtakunta eikä "yksityistä omistusta" sovi millään tavalla ahdistaa. Lihalliset oikeustoimihenkilöt ovat aina kakkossijalla korvauksista tai rangaistuksista päätettäessä. Näin on ollut kruunun ajoista lähtien ja näin se tulee aina olemaan. Jos ei...
Jos lihallisia henkilöitä alettaisiin arvostaa olisivat pääomaintressit pahasti kusessa. Katsokaas, kun joku voisi pian äkätä että toimeentulotuella olevalla työkykyisellä ihmisellä ei olekaan elämänlaatu kohdillaan ja asialle pitäisi kiireesti tehdä jotain että hänelle JÄRJESTYY TILAISUUS ansaita oma tasapuolinen osuutensa omalla työllään. Koska tälläisen tilaisuuden järjestäminen vaatisi tulonsiirtoja on parasta ettei ihmiselle anneta juurikaan arvoa, joka johtaa tosin näihin ääri-ilmiöihin - ja homma toimii niin että se mille oksalle sijoitut syystä tai toisesta on se määrä riistäjyyttä tai uhrina olemista joka noteerataan "arvoksesi". Toisaalta olisihan se ironista että ihminen menettäisi ihmisyytensä 18 vuotiaana, joten näennäisen tasaveroisuuden kannalta on asioiden oltava niin että lasta kohtaava ankeus on samantasoista ja suhteutettavissa aikuisia kohtaavaan ankeuteen.
"Jos lihallisia henkilöitä alettaisiin arvostaa olisivat pääomaintressit pahasti kusessa." No niinpä. Ja niin, niinpä. Mutniin, minkäs teet?