Arvostatko kauneutta?

Mitäs mieltä itse olet, ketjun aloittaja? Olisko sulla mielipiteitäkin? Ei palkkioksi aloituksestasi mitään erityisen mietittyä, vaan raa'asti jotain: olen esteetikko, mutta en pidä ihmisistä, joiden sielu on niin tyhjä, että pintaa koskeva estetiikka on lähestulkoon korkein tai jopa pääasiallisin arvo, jota ihmisissä, asioissa ja elämässä ylipäätään, kyetään näkemään. Henkilökohtaisesti uskon, että korostunut ajatusmaailmallinen pinnallisuus on jollakin tapaa yhteydessä tyhmyyteen(?) ja mahdollisesti mauttomaan kasvatukseen(?) myös. Olen tuntenut sekä lämminsydämisiä, ulkoisesti huomiota herättävän hyvännäköisiksi mieltämiäni ihmisiä, että sitten myös sellaisia ulkoisesti hyvännäköisiä ihmisiä, jotka määrittävät oman ja muiden arvon pääosin vain ulkonäön ja materiaalisten seikkojen kautta. Seuraava on rankka kärjistys, mutta menkööt(!) tän kerran: jälkimmäiset tuntemani ovat (ilman yhtäkään poikkeusta) mielestäni olleet joko täydellisen laiska-aivoisia ja ajatusmaailmaltaan tympeitä kanoja/jätkiä, joiden aivot eivät ole riittäneet minkäänlaisiin muihin meriitteihin, kuin meikkaamiseen tai uraan...köh.. joo, tai sitten vastenmielisen pyrkyrimäisen kilpailunhaluisia kaikilla elämänsä osa-alueilla ja putkimaisen kapea-alaisen ymmärryksen omaavia omahyväisiä pullamössö-kultalusikka-mammantyttöjä/poikia, joiden empaattinen ymmärrys ts. empatiakäsitys jakaantuu suurinpiirtein samanlaisella arvottavalla ymmärryksellä paria neliötä liian pienestä omasta asunnosta aiheutuneisiin kärsimyksiin kodittomuudesta kärsivän ongelmien kanssa. Ja ei tarvitsenne mainitakaan, ettei em. kyseisissä ( viimeksi mainituissa) koskaan ole mitään laajaan yleisöön vetoavaa todellista karismaa. Sellaiset ovat niitä ns. tyhjiä ihmisiä, joista voidaan sanoa, että ovat hyvännäköisiä, mutta että _se joku_ vaan puuttuu. Joku mielari tai toinen samanlainen pyrkyripinnallistyhmiö saattaa toki kehua, mutta ei kukaan kyseisiä ajatustyhmiöitä paremmin tuntenut sellaisista niiden kuollessa oikeasti sanomaansa tarkoittaen sanoisi, että "vitsi se oli seksikäs" tai että "vitsi, se oli ihmisenä hieno". Mairittelutkin sellaisten täytyy joko ostaa tai sitten meikata tarpeeksi hyvin, ettei rupsahda ja että samaa kehää toistavan elämänsä kantabaarissa samanmieliset muistavat kehua kauniiksi/komeaksi vielä viisikymppisenäkin. *vitsi* Kaikessa oikeasti kauniissa on mukana myös jotakin henkistä. Oli kyse sitten ihmisistä, asioista tai minkälaisista tahansa materiaalisista elementeistä.

Kaikkihan me lienemme huumorintajuisia omasta mielestämme ja sama pätee estetiikkaan. Olen esteetikko, mutta vain omien kriteerieni sisällä. Luulen että muut eivät sanoisi minua esteetikoksi. Kaipaan ja mua tyydyttää juuri tietynlaiset sisustusratkaisut, arkkitehtuuri, miljööt. Makuni ei taida olla aivan mainstream. Rintamamiestalo on kaunis. Se ei ulkoisesti ole oikeasti kovin kaunis, mutta mun estetiikkaa tyydyttää sen "kotoisan" ulkonäön ja sen arkkitehtonisen ajattelun yhteys: rintamamiestalo on sellainen kuin on funktionaalisten ominaisuuksiensa takia. Onko se estetiikkaa? (tämä ajatus tuli alemmasta ketjusta, jossa käsiteltiin aihetta). Naiseni täytyy olla silmissäni kaunis, tietysti, mutta tuskin se tekee muinusta varsinaista esteetikkoa. Omaan habitukseeni suhtaudun aika välinpitämättömästi. En jaksa kiinnostua ulkoisesta olemuksestani kovinkaan pitkälle: pari kriteeriä riittää. Sen verran täytyy pukeutua ettei aiheuta turhaa hämmennystä. Rakkaani pitää siitä että ajelen pääni ja partani. Noista kun selviän, olen esteettisesti tyydytetty itseni suhteen. Useimmissa asioissa taitaa olla niin, että esteettisesti kaunista on se, mikä on eeettisten arvojeni mukaista ja päinvastoin. Ei tää taida riittää esteetikon titteliin?