Teoria kristittyjen homovastaisuudesta

Minulla on teoria siitä miksi moni kristitty vastustaa homoutta niin kiivaasti.
Syynä on heidän kalvava omatuntonsa siitä, että tekevät sitä, tosin naimisissa mutta kuitenkin.
Paavalihan sanoo aivan selvästi, että se joka pystyy luopumaan avioliitosta ja seksistä tehköön niin.
Ajatellaan esimerkkinä jotakuta pari vuotta uskossa ollutta ja itseään kaikin tavoin tyydyttämätöntä henkilöä, joka siis mitä ilmeisemmin pystyisi olemaan ilman niitä juttuja loppuikänsä.
Sitten hän kuitenkin tapaa kivannnäköisen ja -oloisen tytön, menee naimisiin tämän kanssa ja tekee myös sitä, vaikkei se pääasia olisikaan.
Eikö hän tällöin kuitenkin riko Paavalin määräystä?
Ilmestyskirjassakin puhutaan niistä, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa.
Tämän kiusallisen asian sovittamiseksi on kaikenlaisia True Love Waits-kampanjoita.
5226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja hullu jos tuon tosissasi kirjoitit

Äänestä
  • tästä saa aikaiseksi, vaikka olen aiemminkin yrittänyt.

    Äänestä

Tuntuu olevan jonkinlainen"muoti-ilmiö"tuo homoliittomeininki yms.Tuntuu omituiselta,kun esm.jotkut ovat lukeneet vuosia teologiaa,ja koettavat todistella, ettei Jumalan Sana kiellä homoilua...Kuitenkin siellä lukee selkeällä suomen kielellä:"Älkää maatko miehenpuolen kanssa,niinkuin naisen kanssa maataan,sillä se on kauhistus"...Amen.

Äänestä
  • varsinaisesti puolusta, mutta monessa tapauksessa
    ei pitäisi maata naisenkaan kanssa kuten äskeisessä tekstissä osoitin.
    Itse en ole kristitty, osoitin vain yhden epäkohdan opetuksissanne, vai kiistättekö tekstini.

    Äänestä

Paavali myös kehoittaa avioitumaan, jos ei voi elää ilman naista. Homoudesta raamattu puhuu luonnottomana (sodomassa) ja Jumalahan lupasi Aabrahamille monia jälkeläisiä, milläs konstilla ne tulisi ellei luonnollisilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Munkki kirjoitti:

Minulla on teoria siitä miksi moni kristitty vastustaa homoutta niin kiivaasti.
Syynä on heidän kalvava omatuntonsa siitä, että tekevät sitä, tosin naimisissa mutta kuitenkin.
Paavalihan sanoo aivan selvästi, että se joka pystyy luopumaan avioliitosta ja seksistä tehköön niin.
Ajatellaan esimerkkinä jotakuta pari vuotta uskossa ollutta ja itseään kaikin tavoin tyydyttämätöntä henkilöä, joka siis mitä ilmeisemmin pystyisi olemaan ilman niitä juttuja loppuikänsä.
Sitten hän kuitenkin tapaa kivannnäköisen ja -oloisen tytön, menee naimisiin tämän kanssa ja tekee myös sitä, vaikkei se pääasia olisikaan.
Eikö hän tällöin kuitenkin riko Paavalin määräystä?
Ilmestyskirjassakin puhutaan niistä, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa.
Tämän kiusallisen asian sovittamiseksi on kaikenlaisia True Love Waits-kampanjoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu