Onpas

olla töissä, kun oma kultu on jossain lomilla. Tai ainakin antaa mun ymmärtää olevansa mun kultu. Hänen osastonsa kohtelee mua ihan hyvin. Samoin, jos joku toinen nainen iskee mulle silmää, niin kyllä estämällä estetään etten ihastu. Mutta, kun tää kultu on ollut jo puolitoista vuotta jossain lomilla. Alan jo ajatella ettei hän tule ollenkaan enää takaisin. Ja siksi tuntuu tylsältä. Vappu tulossa eikä voi edes flirttailla töissä. Siis minkälainen nainen antaa odottaa itseään ikuisesti ja samalla estää etten toiseen ihastu? Pitäisköhän vaan yksinkertaisesti unohtaa koko juttu ja siirtyä seuraavaan? Ja miksi hän kuitenkaan ei katkaise välejä minuun?
6827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Koita ny keksiä vähän parempia. Ei sul ainakaan ikävä oo häntä, koska puhut noin leikkisästi toisista :(

Äänestä
  • on kyllä vaan sitä, etten yleensäkään seurustele kuin yhden kanssa kerrallaan. Olkoonkin salaseura mutta en kuiteskaan aio sekoilla monien kanssa samaan aikaan. Ja mun ja vaimon välit on ollu jo vuosia rutikuivat.

    Äänestä

odota, että otat omaa lomaa ja kipaiset hänen viereensä :)

Äänestä
  • kuin avointa kirjaa. Siis en kai mä nyt noin helppoo läpiluettavaa ole?? Vai siis olenko?? On vaan tylsää, kun kevät kutittaa ja mun huumorilla olis kysyntää ja sit pitää olla kuitenkin odottavalla kannalla, kun se söpöin antaa itseensä odottaa. Nitroahan tässä kohta tarvii.......

    Äänestä

  • luetaan mua kirjoitti:

    kuin avointa kirjaa. Siis en kai mä nyt noin helppoo läpiluettavaa ole?? Vai siis olenko?? On vaan tylsää, kun kevät kutittaa ja mun huumorilla olis kysyntää ja sit pitää olla kuitenkin odottavalla kannalla, kun se söpöin antaa itseensä odottaa. Nitroahan tässä kohta tarvii.......

    jos se on parempi kuin mä:)

    Äänestä

  • nitro,, kirjoitti:

    jos se on parempi kuin mä:)

    mutta hauskaa vappua. Ja miten muka sut löytäisin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tylsää.... kirjoitti:

olla töissä, kun oma kultu on jossain lomilla. Tai ainakin antaa mun ymmärtää olevansa mun kultu. Hänen osastonsa kohtelee mua ihan hyvin. Samoin, jos joku toinen nainen iskee mulle silmää, niin kyllä estämällä estetään etten ihastu. Mutta, kun tää kultu on ollut jo puolitoista vuotta jossain lomilla. Alan jo ajatella ettei hän tule ollenkaan enää takaisin. Ja siksi tuntuu tylsältä. Vappu tulossa eikä voi edes flirttailla töissä. Siis minkälainen nainen antaa odottaa itseään ikuisesti ja samalla estää etten toiseen ihastu? Pitäisköhän vaan yksinkertaisesti unohtaa koko juttu ja siirtyä seuraavaan? Ja miksi hän kuitenkaan ei katkaise välejä minuun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu