Pää sekaisin

ihan sekaisin. Tapasin exäni vuosia sitten. Aloimem seurustelemaan. Suhde kaatui siihen että minä en ollut tyytyväinen suhteeseemme ja useaan otteeseen siitä sanoin: "tämä ei toimi tai tästä ei tule mitään." Mies halusi erota. Kertoi ettei kestä kuulla minulta tälläistä. Kuitenkin useasti jatkoimme tapailua ja olimme paljon yhdessä.Hän erään kerran kysyi,voisimmeko koettaa yhdessä uudestaan. Suostuin. Jolloin hän hävisi kuin tuhka tuuleen. Kävi kuitenkin niin että minä löysin uuden ja niin myös hän. Kuitenkin hän piti yhteyttä ja olisi jatkuvasti halunnut nähdä. Minä kieltäydyin,koska en halunnut pahoittaa toistemme toisten mieltä. Tämä exäni nainen sai tietää meidän viestittelystä. Exäni ei ollut tätä kertonut hänelle. Naiselta tuli vihainen viesti minulle,missä kysyi mitä meillä on meneillään. Kerroin että olemme ystäviä jonka jälkeen pyysin exääni jättämään minut rauhaan. Koska elämästä ei muuten mitään tule. Tämän tapahtuneen jälkeen he erosivat. Ja exä otti taas yhteyttä. Kertoi miten on kaivannut minua ja on miettinyt paljon asioita. Kysyi taas voisimmeko yrittää. Halusin yrittää. Mutta taas.... mies häipyi. Ei vastannut puheluihin ei viesteihin. Vihdoin ja viimein otti yhteyttä jolloin napautin että nyt saa riittää. En halua olla missään tekemisissä enää hänen kanssaan. Meni tovi ja mies otti taas yhteyttä. Halusi minun tietävän mitä tuntee minua kohtaan. Olen hänelle tärkeä.Mutta ei pysty seurustelemaan. Sovimme että ystäviä voimme olla. Ei muuta. Nyt on käynyt niin että hän haluaa olla koko ajan yhteydessä ja nähdä. Kertoo kuinka rakas olen ja maailman tärkein. En ymmärrä. Tälläistä säätöä näin monen vuoden aikana,jotta olisimme vain ystäviä? Vai onko niin että exä ei uskalla alkaa suhdetta kanssani,ensimmäinen kokemuksen perusteella? Pelkää ettei pysty antamaan sellaista suhdetta,johon olisin tyytyväinen? Kun tästä syystä juuri erosimme ekalla kerralla. En tiedä. Pää hajoaa ja tunteet sekaisin. Mietin että jospa haluaa vain seksiä. Mutta aika vääntämistä seksin takia monta vuotta. Auttakaa nyt joku,mikä tässä voisi olla kyseessä!
224398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Joo toivon, että joku osaisi vastata sulle. Koska saisin itsekin vastauksia, sillä tarinasi voisi olla omani. Mies halusi lopulta erota, koska ei kestänyt ns. jahkaustani ja sitä, että sanoin ettei suhde toimi. Mies myös on hävinnyt uusien yritysten myötä tuhka tuuleen. Ja minä riuduttanut sydäntäni. Koko ajan olemme yhteydessä, enemmän hänen aloitteestaan kuitenkin ja minusta sekin kertoo jotain. Vai onko vain seksin perässä? Taas oli yhteydessä. Haluaa olla ystäväni ja on joskus sanonut, että pelkää että jos se menisi siihen samaan. Minäkin olen miehelle erityisen tärkeä mutta hän ei pysty seurustelemaan. Ja hän, hän oli unelmieni mies. Mäkin olen kahvilla. Miksi tuollaista vain sen takia että voi olla ystäviä? Osaisiko joku mies valaista asiaa? Voiko kyse olla siitä, että mies pelkää ettei osaisi olla minulle hyvä mies? Sitä hän tosiaan voisi olla!! Mä olin tyytymätön häneen suhteemme aikana siksi, että olin ollut vaikeassa suhteessa ennen sitä ja minun piti saada pääni selväksi itseni suhteen. Siinä elämän tilanteessa en ollut tyytyväinen mihinkään, olin masentunutkin. Tyytymättömyys omaan tilanteeseen heijastui suhteeseen. Mutta nyt näen, että olisimme voineet olla pienellä säädöllä oikein onnellisia. Puhe, seksi ja huumori toimi, se on mielestäni paljon. Mitä hemmettiä pitäisi tehdä? Jutella miehen kanssa oikein kunnolla? Miten häntä voisi edes lähestyä? Viimeksi kun näimme, se oli kuin haastattelu että onko elämässäni kaikki hyvin, jotta... Mä en kestä enää! Jos hän pelkää noin paljon, niin auttaako siinä enää vaikka mitä tekisi? ...

Äänestä
  • oma tarinani. Itsekin riudun,sillä mies on unelmani. En tiedä mitä tehdä. Olen uhkaillut että antaisi minun olla. Mutta ei... Ja tätä on jatkunut jo monta vuotta. En jaksa uskoa että kyseessä olisi vaan pelkkää seksin hakua. Sitä nyt saisi helpoimminkin. Olen haukkunut miehen,olen uhkaillut..kaikkea että jättäisi rauhaan jollei mitään musta halua. Mutta ei...aina ottaa yhteyttä. Mutta joka kerta kun sovitaan että yritetään,hän katoaa... En ymmärrä. Kuitenkaan hän ei halua lähteä elämästäni. On sanonut että haluaisi perheen kanssani. Ei kai tuollaista sanota pelkästään seksin takia?? Erosimme tosiaan sen johdosta että en ollut tyytyväinen. Kerran ennen kuin taas hävisi,sanoi että hän haluaa todella olla kanssani. Mutta...miksi hän pakenee aina? En jaksa vaan uskoa että tälläistä vääntöä mies jaksaisi pelkän seksin takia? Vai onko niin että olen todella hänelle juuri SE,mutta pelkää että olen taas tyytymätön suhteeseen? Lähettelee kuitenkin viestejä kuinka rakas olen. Onko kyseessä pelkoa vai mitä? Mun teksti on varmaan ihan sekavaa. Mutta ajatus on ihan sekaisin.

    Äänestä

  • samalta kuin kirjoitti:

    oma tarinani. Itsekin riudun,sillä mies on unelmani. En tiedä mitä tehdä. Olen uhkaillut että antaisi minun olla. Mutta ei... Ja tätä on jatkunut jo monta vuotta. En jaksa uskoa että kyseessä olisi vaan pelkkää seksin hakua. Sitä nyt saisi helpoimminkin. Olen haukkunut miehen,olen uhkaillut..kaikkea että jättäisi rauhaan jollei mitään musta halua. Mutta ei...aina ottaa yhteyttä. Mutta joka kerta kun sovitaan että yritetään,hän katoaa... En ymmärrä. Kuitenkaan hän ei halua lähteä elämästäni. On sanonut että haluaisi perheen kanssani. Ei kai tuollaista sanota pelkästään seksin takia?? Erosimme tosiaan sen johdosta että en ollut tyytyväinen. Kerran ennen kuin taas hävisi,sanoi että hän haluaa todella olla kanssani. Mutta...miksi hän pakenee aina? En jaksa vaan uskoa että tälläistä vääntöä mies jaksaisi pelkän seksin takia? Vai onko niin että olen todella hänelle juuri SE,mutta pelkää että olen taas tyytymätön suhteeseen? Lähettelee kuitenkin viestejä kuinka rakas olen. Onko kyseessä pelkoa vai mitä? Mun teksti on varmaan ihan sekavaa. Mutta ajatus on ihan sekaisin.

    Tuntuu, että ollaan kohtalotovereita. Tulisipa nyt joku tänne antamaan meille neuvoja, onko joku mahdollisesti selvinnyt tilanteesta.. Miten tuollainen on päättynyt jne. Mulla oli puolitoista vuotta ajatus aivan sekaisin. Nyt tuntuu, että olen selkeämmillä vesillä. Olen hyväksynyt sen, että mies ei minua halua vaikka siis ns. on haluavinaan. Siinä ei voi toinen kaiketi mitenkään auttaa, vai voiko? Miten saada mies rohkaistumaan? Onko ainut tie olla ystävä? Ja sitä kautta?? Niin että ystävyys lievittää sen pelon tieltä? Onko mies selittänyt sulle pelkojaan lainkaan? Ja sitä miksi pakenee? Se on kuitenkin minusta aika vastuutoonta ja raukkamaista toimintaa toista kohtaan jos pelaa ns. kissahiiri-leikkiä. Vähempikin sekoittaa toisen. Mutta aika vaikea on ymmärtää jos niin sun kuin mun mies ei kerro mitä ajattelee. Vai eivätkö edes oikein tiedä itse?? Soiteltiin eilen mun miehen kanssa. Se nauroi siellä ja oli iloisen kuuloinen. Sanoi puhelun loppuun että soitellaan huomenna. Mä olen nyt päättänyt että alan ystäväksi jos se hänelle niin merkitsee. Mutta samalla elän omaa elämääni eteenpäin ja hyväksyn sen että me ollaan vain ystäviä. Koska suhdesekoiluun minusta ei ole enää. Siinä hajoitan vain itseni.

    Äänestä

  • samassaveneessä kirjoitti:

    ettö kohtalotovereita tässä ollaan :o(. Kyllä neuvot olisivat arvokkaita tässä pikku hiljaa. Tai edes pientä vinkkiä mitä tässä pitäisi tehdä tai edes tuumata asioista.Koska aika rikki alan pikku hiljaa olemaan. Olen yrittänyt omaa elämääni elää,mutta kun toinen ei anna olla rauhassa. Vaikka kuinka olen anellut. Ja kun ottaa yhteyttä kaikki tunteet nousee pintaan,enkä haluakaan olla kuulematta hänestä. Ei ole selittänyt mistä tämä johtuu. Sanoo aina vaan ettei pysty seurustelemaan. Ei ole kuulemma mun vikani vaan hänen.Selittämättä sen tarkempaa. Kerran sanoi että mun pitää uskoa että haluaisi olla kanssani. En kuitenkaan ymmärrä miksi on nyt 2 kertaa pyytänyt aloittamaan ja joka kerta perääntynyt ja hävinnyt.Puhunut perheen perustamisesta kanssani. Mikä idea tässä on ollut? En tiedä. Ja se hajottaakin. Nämä meidän hetken ovat kaukan ystävyydestä. Sekin hajoittaa. Tunnen ettei hän pysty olemaan ilman mua. Mutta miksi pelkää? Hänelle ei näiden vuosien aikana ole ollut kuin 1 nainen,mun lisäkseni.Ja heidänkin ajan,hän piti koko ajan yhteyttä ja halusi nähdä. Tulla yökylään yms. Luonteeltani olen todella kiivas ja tulinen. Sanon asiat samantien ja suoraan. Kiertelemättä. Hän taas on hiljainen,itsekseen pohtija,vetäytyväinen. Olen ajatellut että jospa tässä olisi tästä kyse. Hän pelkää seurustelua kanssani,luonteeni takia ja siitä että voisin olla tyytymätön ja vaadin asioita. Nyt kun päätin että olemme vain ystäviä,jonka johdosta otan itse rennommin,hän on kuin toinen ihminen mulle. Iloinen,hauska,hellä ja huolehtivainen.Ei paineita siis että tuottaisi mulle pettymystä kun en odota ystävänä mitään. En jaksa uskoa että kukaan mies pitää exäänsä näin kauan yhteyttä ja tälläisiä vaiheita käy läpi vuosien ajan,jollei jotain isompaa ole. Tiedän että jos kiivastun ja tulistun hänelle jostain,hän aina ottaa hetken päästä yhteyttä. Tässä tämän vuoden puolella tulevat viestit ovat olleet niin ihania viestejä. En edes sellaisia saanut kun seurusteltiin. Suhdesekoiluun ei mustakaan enää ole. Olen ystävä ja katson mitä se tuo tullessaan. Vaikeaa se on,koska mies on unelmani :o(.

    Äänestä

  • Todellakin tuntuu kirjoitti:

    Mitä mieltä olet jos meidän molempien pitäisi ehdottaa tapaamista ja asioiden juttelua ihan kasvotusten? Silti olen vähän skeptinen sen suhteen, koska vastaukset voisi olla ihan tuota samaa mitä aina ennenkin. Siispä, mitä voi tehdä? Aika aseeton sitä on... :( Onko sulla tullut mitään kuningasideioita? Varmaan vaan jatkettava omaa elämää ja ajateltava niin, että jos olisi miehelle se tärkein, niin varmasti hän sitten sen eteen tekisi jotain. Eikö?

    että kyllä mies tekisi jotain jos tärkein olisin. Olen miettinyt tuota asioiden juttelua kasvotusten. Se joko sitten antaa jotain tai en anna. Ainakin olisi asioita käsitelty. Vaikka itsekin luulen että vastaukset ovat niitä samoja... Olen nyt vaan jatkanut omaa elämääni ja näyttänyt sen myös hänelle. Mutta sitä enemmin hän kiinnittyy minuun,miten vapaammalta näytän hänelle. Eilen jo tuli pieni tunnustus siitä että hänkin on miettinyt asioita.. Hän tuumasi että tuleeko tämän meidän juttu ikinä loppumaan. En tiedä sanoiko tuon pahalla vaan sillä että on sen tajunnut itsekin.....

    Äänestä

  • mieltä kanssasi kirjoitti:

    Moi taas! Mukavaa, kun voidaan olla vertaistukena toisillemme. :) Mäkin olen miettinyt tuota asioiden keskustelua kasvotusten. Ei siitä kai haittaakaan olisi.. Jotenkin vaan väsyttää koko tilanne, se on jatkunut niin kauan.. :( Samoin, olen itse jatkanut omaa elämääni ja se on myös tuonut tätä miestä lähemmäs minua. Hän on sanonut joskus, että jos meille voisi tulla jotain uudestaan, sen pitäisi alkaa ystävinä. En tiedä, miksi. Ehkä sitä pitäisi kysyä. Toista on niin vaikea tulkita ja saattaa tehdä sen niin että menee täysin pieleen. Siksi kysymykset ovat tärkeitä. Arvelen kuitenkin että esteenä on tämä pelko siitä ettei riitä. Mies on sanonut, että ollaan aina tärkeitä toisillemme. Enkä usko, että sun mies sanoo pahalla tuota lausetta, vaan sillä että miettii sitä juuri noin. Eri asia on sitten se mihin se johtaa. Mutta, mä ajattelin että soitan hänelle ensi viikolla ja kysyn, nähtäisiinkö. Me periaatteessa puhuttiin jo viime kerralla, että pitäisi kai jutella asioista pidempään ja tarkemmin. Kysyin silloin, että haluaako hän tehdä tämän minun vuokseni että puhumme. Hän sanoi, että onko sillä väliä minkä vuoksi jotain tekee tai kenelle. Minusta tuntuu, että nämä miehet haluaisivat mutta heidän itsetuntonsa on saanut kolhun ja se on tiellä. He tykkäävät meistä, mutta eivät luota että voisivat olla meille hyviä miehiä. Se estää heitä ja se on surullista. Miehellä on ollut tyttöystävä, mutta hän sanoi, että pitäisi tuntua siltä mitä meillä oli. Se on aika paljon sanottu. Jotain hän siis selvästi kaipaa suhteestamme, mutta miettiikö että voisiko sen saada jonkun toisen kanssa... Pakko varmaan jutella, ei tämä tästä muuten parane. Kyllä, on mulla aika iso ikävä häntä. Tunne on oikea.

    Heipä hei! On todellakin mukavaa että voidaan olla vertaistukena toisillemme :o). Ystäväni eivät enää oikein jaksa kuunnella tätä,eivätkä jaksa enää ymmärtää. Tokaisevat vain että tehän rakastatte toisianne,miksette tee asialle jotain. Niinpä niin... kun kaikki olisikin noin yksinkertaista. Olen nyt kovasti miettinyt mitä hän tarkoitti sillä mitä sanoi. Luulen todella että hän on ajatellut myös asiaa. Lause meni oikeastaan näin että: Jos löydämme kumppanit niin tuleeko tämä meidän juttu siltikään ikinä loppumaan? En osannut sanoa mitään. Silitän vain häntä... Aion tarttua tuohon lauseesee nyt. Ja kertoa että jos löydämme uudet kumppanit itsellemme niin on todella kohtuutonta tuoda heitä väliimme. Nimittäin meillä on kokemusta että tämä ei loppunut vaikka hän seurusteli. En tiedä mihin heidän suhteensa kaatui,mutta kaatui heti siihen kun tämä nainen sai minusta tietää...Ja minä ilmoitin etten halua olla enää yhteydessä. Jotain siis on. Jos olisin pelkkä ystävä,ei suhteen siihen pitäisi kaatua. Nyt hän kertoo koko ajan mitä on tehnyt,missä on ollut ja kenen kanssa. Ja aina niin ettei ikinä mihinkään liity muita naisia. Aina kertoo kaverit nimeltä,kenet on nähny ja kenen luo on menossa. Sekin on minusta vähän outoa...kaverisuhteeksi. Myös mies on sanonut että olen maailman tärkein hänelle. Ja niin rakas. Jotenkin uskon että kyseessä on riittämättömyys. Hän kerran kysyikin että eikö hän olekin kiltti minulle. Ja onneksi oivalsin tässä vaiheessa kehua kovasti :o). Jotenkin kyllä luulen että tässä on kyseessä pelko riittämättömyydestä. Sillä tosiaan suhde kaatui sen takia kun ei kestänyt minun hokemaani ettei suhteesta tule mitään. Hän on sanonutkin että minun pitää tietää että haluaa olla kanssani. Hän suukottelee,pitää kiinni ja halailee. En nyt oikein koe että tämä on pelkkää ystävyyttä. Vaikka tällä hetkellä yritän sen niin ottaa. Haluaisin puhua asioista,mutta pelkään että hän menee kauemmaksi... Ikävä häntä on kova. Tunne on oikea.

    Äänestä

  • Eiköhän noissa teidän tapauksissa ole tämä perinteinen, eli olette tavallaan varalla :( Kun ei parempaa löydy niin mies ei osaa irtautua. Julmaa mutta näin maailma ja miehen pää toimii. Ja onhan se yksinäistä olla ihan ypöyksin, ilman että kukaan olisi edes se varalla, näin taitaa suurinosa ihmisistä ajatella ainakin alitajunnassa. Ei vaan uskalleta päästää kunnolla irti, entäs jos ei sitten ketään löydykkään. Antaisin neuvoksi kokeilla sitä suhdetta vielä kerran vakavasti ja jos ei toimi niin sitten katkaista välit ihan TÄYSIN. Muuten te kaikki kuljette monen hyvän miehen/naisen ohi edes tajuamatta sitä. Tsemppiä tytöt, kyllä se siitä joskus etenee suuntaan tai toiseen. Raja tulee joskus vastaan. Nimmerk: 6-vuotta yhdessä ja sen jälkeen samaa leikkimistä 2-vuotta.

    Äänestä

  • mieltä kanssasi kirjoitti:

    että kyllä mies tekisi jotain jos tärkein olisin. Olen miettinyt tuota asioiden juttelua kasvotusten. Se joko sitten antaa jotain tai en anna. Ainakin olisi asioita käsitelty. Vaikka itsekin luulen että vastaukset ovat niitä samoja... Olen nyt vaan jatkanut omaa elämääni ja näyttänyt sen myös hänelle. Mutta sitä enemmin hän kiinnittyy minuun,miten vapaammalta näytän hänelle. Eilen jo tuli pieni tunnustus siitä että hänkin on miettinyt asioita.. Hän tuumasi että tuleeko tämän meidän juttu ikinä loppumaan. En tiedä sanoiko tuon pahalla vaan sillä että on sen tajunnut itsekin.....

    elä omaa elämääsi!
    Älä anna hänen enää hämmemtää itseäsi!
    Tee selväksi että teidän juttu on loppu.
    Kaikkea hyvää sinulle!

    Äänestä

Kuinka tälläinen exsän uudelleen kohtaaminen/ kuvitelma yhteen palaamisesta uudelleen ja loputtomat hairahdukset tulisi ymmärtää! Mielestäni kyse on heikkoudesta ja myöskin vähäisestä elämän kokemuksesta. Vinkkini on se kaikille teille exsiinne hullaantuneet. Pysykää suhteessa niin pitkään, ottamatta ainuttakaa harha-askelta liiton aikana. Että voitte sanoa rehellisesti, olen lähes kaiken nähnyt/ kokenut kuin myöskin kaiken sietänyt tässä suhteessa. Näin kun toimitte. Rakkaus loppuu itsestään ja kipu joka on olemassa, puolittuu minimoituu.

Äänestä
  • Aika kultaa muistot, älkää jääkö tosiaankaan vatvomaan niitä exiä vaan päästäkää irti, helpottaa:)

    Äänestä

  • uudet tuulet kirjoitti:

    Aika kultaa muistot, älkää jääkö tosiaankaan vatvomaan niitä exiä vaan päästäkää irti, helpottaa:)

    ennen kuin kommentoitte. Ette nyt olleet ymmärtäneet yhtään mistä on kyse! "Pysykää liitossa,älkää hairahtuko." EI TÄSSÄ SELLAISESTA OLE KYSE!! Olisin pysynyt liitossa oikein mielelläni ja mutta jostain kumman syystä mies ei,eikä ole sitä kertonut miksi. Ja nyt lämmittelee tunteita. Minulla on AINA JA ON EDELLEEN tunteita tätä ihmistä kohtaan. Minä en häntä jättänyt,enkä olisi halunnut erota. "Aika kultaa muistot" Mitää vikaa minusta suhteessa ei ollut,joka on kauttaaltaan kultaa! Ette nyt oikein ymmärtäneet mistä on kyse tässä...

    Äänestä

Itselleni on käynyt aika lähelle samoin, tapasin entiseni, joka aikoinaan jätti minut. Aikamme keskusteltuamme hän kertoi vasta nyt voineensa myöntää, että häntä harmittaa eromme edelleen. Hän oli sitoutumisen pelossa ottanut aina etäisyyttä, kun jotakin lähentävää oli tapahtunut. Vaikka rakkaus ei kuole, voiko sitoutumispelkoisen kanssa tosissaan yrittää rakentaa suhdetta? Vaikka toinen yrittäisi parhaansa, hän tuskin onnistuu. Käsittäessään tämän, hän tavallaan haluaa olla toisen lähellä, mutta myös pysyä sopivan etäisyyden päässä. Jostain syystä ihmisen mieli haikailee tuskallisen usein jotakin sellaista, jota ei voi saavuttaa.

Äänestä
  • Asuin tuollaisen miehen kanssa, joka lähes alusta lähtien aika ajoin sanoi ettei usko meillä olevan tulevaisuutta. Ei kuitenkaan halunnut erota. Riidat päättyivät yleensä siihen ettei asioita saatu sovittua koska mies oli sitä mieltä ettei kannata jatkaa. Mutta ei kuitenkaan halunnut lähteä. Sairastuttuani masennukseen käskin hänen pakata ja lähteä, koska pelkäsin että tappaisin itseni yrittämällä aina uudestaan ja uudestaan saada parisuhdetta pysymään kasassa. Ja epäonnistuisin kerta toisensa jälkeen. Luulen että kyllä hän omalla tavallaan välitti ja ehkä rakastikin koska seurusteluakin kesti jo useamman vuoden. Hän aina tuli takaisin. Olen aina rakastanut häntä ja hänellä tulee aina olemaan paikkansa sydämessäni, mutta hänen sitoutumispelkonsa veisi minulta hengen.

    Äänestä

  • Sydämensä amputoinut kirjoitti:

    Asuin tuollaisen miehen kanssa, joka lähes alusta lähtien aika ajoin sanoi ettei usko meillä olevan tulevaisuutta. Ei kuitenkaan halunnut erota. Riidat päättyivät yleensä siihen ettei asioita saatu sovittua koska mies oli sitä mieltä ettei kannata jatkaa. Mutta ei kuitenkaan halunnut lähteä. Sairastuttuani masennukseen käskin hänen pakata ja lähteä, koska pelkäsin että tappaisin itseni yrittämällä aina uudestaan ja uudestaan saada parisuhdetta pysymään kasassa. Ja epäonnistuisin kerta toisensa jälkeen. Luulen että kyllä hän omalla tavallaan välitti ja ehkä rakastikin koska seurusteluakin kesti jo useamman vuoden. Hän aina tuli takaisin. Olen aina rakastanut häntä ja hänellä tulee aina olemaan paikkansa sydämessäni, mutta hänen sitoutumispelkonsa veisi minulta hengen.

    mitä tehdä,kun tiedän että ottaa lähelle ja kun on saanut lähelle häviää. Annanko enää niin tehdä? Hän varmaan jatkaa sitä hamaan tulevaisuuteen asti. Sillä taas edellinen viikko meillä meni yhdessä lujaa ja oltiin tiiviisti yhdessä. Tämä kaikki taas päättyi siihen kun mies tokaisi meidän suhteesta,sellaista mistä huomaa että hän miettii meitä. Sen jälkeen ei ole mitään hänestä kuulunut. Laitoitte että voiko sitoutumiskammoiseen sitoutua? Luulen ettei voi....ellei todella kammoisuudessa tapahdu muutosta. Mutta tälläinen sitoutumiskammoisuus,tuntuu toisen tunteiden leikittelyltä. SE tuskastuttaa,kun näkee että toisella on tunteita ja paljon,mutta ei....ei vaan pysty sitoutumaan ja juoksee JOKA KERTA karkuun kun antaa tulla tarpeeksi lähelle. Viikko taas ilman häntä...sitä ennen halailua,suukottelua,yhdessä olemista ja kauniita sanoja. Repii ja raastaa toisen tuollainen käytös,kun itsestään antaisi koko ajan 100 % toiselle. Kiukuttaa että mikä itsessä on vikana ettei toinen uskalla sitoutua? Olenki minä niin huono hänelle?

    Äänestä

Mitä? En tiennytkään, että muilla olisi samanlainen ongelma. Luulin eläväni yksin tällaisessa omituisessa tilanteessa. Jätin miesystäväni pari kuukautta sitten (en ollut tyytyväinen suhteeseen ja sanoin näin usein suhteen aikana), mutta olemme ikävöineet toisiamme puolin ja toisin. Olimme 5v yhdessä ja nautimme aikalailla koko ajasta, ei ollut paljon riitoja ja suhde oli todella läheinen. Olisin ollut jo valmis sovittelemaan ja palaamaan yhteen, mutta mies ei halua. Hän sanoo minun olevan maailman tärkein..rakas hänelle..ja ties mitä. Hän on myös sanonut, että pelkäisi pahoin tlanteen ajautuvan uudelleen samaan pisteeseen kuitenkin muutaman kuukauden kuluttua ja että en olisi tyytyväinen kuitenkaan.

Hän ei kuitenkaan suostu myöskään jättämään minua rauhaan vaan keksii jatkuvasti kepulikonsteja joiden varjolla minun on käytävä hänen luonaan. Välit eivät ole pelkkää kaveruutta sillä tuolloin hän haluaa makoilla sylikkäin, suukotella ja rutistaa. Seksiä harrastimme myös alussa, mutta nyt olen kieltäytynyt siitä. Joskus olen itkenyt hänelle sitä, että ikävöin aikaa yhdessä. Tällöin hän jotenkin esittää sitä "järkevää" ihmistä ja sanoo että kyllä sinä löydät uuden ja elämä jatkuu. Mutta kun kuulee minun tavanneen uutta miestä hän keksii nopeasti kepulikonstin saada minut käymään luonaan ja käyttäytyy suhteellisen epätoivoisen ihmisen tavoin ja on ahdistunut ja masentuneen oloinen. Välillä se suunnittelee yhteisiä menoja nyt kesäksi..välillä ne unohtuvat (en kysele suunnitelmien perään). En ymmärrä tätä menoa alkuunkaan. Kunpa joku samantyyppinen mies voisi kertoa mistä ihmeestä on kysymys. Oletan tilanteen johtuvan siitä, että painostin häntä osoittamaan enemmän sitoutumista suhteessamme. Hän luultavasti rakasti ja rakastaa minua koko ajan...mutta ei ollut oikein päässään valmistautunut mihinkään sitovampaan. Tuntuu että hän olisi ollut se täydellinen puoliso juuri minulle, mutta ehkä tuosta ajatuksesta on vain luovuttava ja viriteltävä uudet jutut. Hän vain tekee aika hyvää duunia häirikkö-hommassaan..ja pitää huolen etten poistu hänen elämästään kun hän haluaa olla "kaveri" kuitenkin.

Äänestä
  • kohta ihan hermoni menettänyt!

    Sun kirjoitus oli suoraan mun elämästä. TÄYSIN!
    Olen yrittänyt olla "vain" ystävä,mutta tämä mies loukkaantuu siitä että muistutan kuinka olemme "vain" ystäviä. Mutta kuitenkaan ei päästä liian lähelle.
    Olen raivonnut,huutanut ja käyttänyt kaikki naiselliset toimenpiteet että jättäisi minut rauhaan. Mutta ei!
    Hän keksii aina syitä,miksi meidän pitäisi nähdä. Ja jos tosiaan ilmoittelen muista miehistä,hän joko loukkaantuu tai leikkii mykkää. Ei edes vastaa ihan kaveri viesteihin milläänlailla.

    En ymmärrä miten päin minun pitäisi olla. Yritän olla "vain" kaveri,mutta se ei aina näytä riittävän hänelle. Kun yritän enemmän,hän vetäytyy. Olen sitten miten päin tahansa,niin mikään ei ole hyvin. Olen yrittänyt todellakin olla huoleton hänen suhteensa ja olla painostamatta mitenkään. Mutta tästäkin hän mykkääntyy ja on hetkisen hissukseen. Kunnes taas ottaa yhteyttä jonkun syyn varjolla.

    Hän myös suunnitteli yhteisiä menoja,ja loukkaantuikin erään kerran kun peruin meidän menon. Mutta muisti koko illan pommittaa missä olen ja kenen kanssa. Voidaanko silti nähdä.

    En ymmärrä yhtään.

    Mitä mies tarkoittaa toiminnollaan että loukkaantuu jos heittäytyy ihan kaveriksi,mutta ei kuitenkaan päästä lähelleen? Mitä ihmettä se merkitsee??

    Äänestä

muistakaa likat aikuisen kypsän naisen OMANARVONTUNTO.

VAI OLETTEKO LIKKASIA VAIN, LEIKITTELYN HALPAA IKÄNNE LOPPUUN.

Äänestä

""Auttakaa nyt joku,mikä tässä voisi olla kyseessä!""
Siinä se taas tuli.
Naiset haluamme aina ymmártää ja ymmärtäÄ, jotta voisimme auttaa ja vielä jotenkin auttaa..,ei kannata!!

Ymmärtää ei voi, kun toinen ei kypsä puhumaan ja jäsentämään tunteitaaan,oletteko alle 30v?
Googlatkaa narsisti.
Tuhlaatte itsejänne.

Oma opittu mielipiteeni on siis että jos toisen jokin teko
a) tuntuu huonolta
b) ja on (huomio:) JATKUVAA

Ei tarvitse enää ymmärtää,vaan lopetakaa leikittely.

Kannattaa laittaa stop. muuten riutuu ja rikkoo itsensä psykiatrikuntoon.
kokemusta on 20 vuotta hukkaa.,vasta nyt ero edesä.

Äänestä

Itekin ihan samantyyppisessä jutussa- vanha suola janottaa. Ei aina todellakaan tiedä missä mennään, tällähetkellä tosin taas siinä viileemmässä vaiheessa- huoh!!

Ja ulkopuoliset - te ette ymmärrä tilannetta kun ette siinä ole itse olleet: ei ole yksinkertaista vain "päästää irti" tai "etsiä joku muu" tai "puhua asiat selviks"

Muille samassa tilanteessa oleville: muistakaa tunnepuhe-> miltä tuntuu !!?? ja kertokaa se tälle toiselle...

Äänestä
  • tälläistä tilannetta jos eivätoleitse siinä olleet. Mitenkä olisikin helppoa vaan päästää irti ja jatkaa elämää! Mutta ei se niin mene.... eroja on monesta syystä. Ei aina siistä syystä ettei suhde toimisi.

    Otin käyttöön tuon tunnepuheen.... ja kerronjatkuvasti siitä nyt toiselle. Ja hyvää vastakaikua saan. Meillä kun eroon johti se tten osannut kertoa tunteistani toiselle. Nyt sen teen ja ihanaa huomata miten saa toiselta vastakaikua :o)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja kaikki nyt kirjoitti:

ihan sekaisin. Tapasin exäni vuosia sitten. Aloimem seurustelemaan. Suhde kaatui siihen että minä en ollut tyytyväinen suhteeseemme ja useaan otteeseen siitä sanoin: "tämä ei toimi tai tästä ei tule mitään." Mies halusi erota. Kertoi ettei kestä kuulla minulta tälläistä. Kuitenkin useasti jatkoimme tapailua ja olimme paljon yhdessä.Hän erään kerran kysyi,voisimmeko koettaa yhdessä uudestaan. Suostuin. Jolloin hän hävisi kuin tuhka tuuleen. Kävi kuitenkin niin että minä löysin uuden ja niin myös hän. Kuitenkin hän piti yhteyttä ja olisi jatkuvasti halunnut nähdä. Minä kieltäydyin,koska en halunnut pahoittaa toistemme toisten mieltä. Tämä exäni nainen sai tietää meidän viestittelystä. Exäni ei ollut tätä kertonut hänelle. Naiselta tuli vihainen viesti minulle,missä kysyi mitä meillä on meneillään. Kerroin että olemme ystäviä jonka jälkeen pyysin exääni jättämään minut rauhaan. Koska elämästä ei muuten mitään tule. Tämän tapahtuneen jälkeen he erosivat. Ja exä otti taas yhteyttä. Kertoi miten on kaivannut minua ja on miettinyt paljon asioita. Kysyi taas voisimmeko yrittää. Halusin yrittää. Mutta taas.... mies häipyi. Ei vastannut puheluihin ei viesteihin. Vihdoin ja viimein otti yhteyttä jolloin napautin että nyt saa riittää. En halua olla missään tekemisissä enää hänen kanssaan. Meni tovi ja mies otti taas yhteyttä. Halusi minun tietävän mitä tuntee minua kohtaan. Olen hänelle tärkeä.Mutta ei pysty seurustelemaan. Sovimme että ystäviä voimme olla. Ei muuta. Nyt on käynyt niin että hän haluaa olla koko ajan yhteydessä ja nähdä. Kertoo kuinka rakas olen ja maailman tärkein. En ymmärrä. Tälläistä säätöä näin monen vuoden aikana,jotta olisimme vain ystäviä? Vai onko niin että exä ei uskalla alkaa suhdetta kanssani,ensimmäinen kokemuksen perusteella? Pelkää ettei pysty antamaan sellaista suhdetta,johon olisin tyytyväinen? Kun tästä syystä juuri erosimme ekalla kerralla. En tiedä. Pää hajoaa ja tunteet sekaisin. Mietin että jospa haluaa vain seksiä. Mutta aika vääntämistä seksin takia monta vuotta. Auttakaa nyt joku,mikä tässä voisi olla kyseessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu