Kun ei tiedä

Heippa! Itse olin noin kk sitten samalla linjalla sinun kanssasi, meillä ei vain ollut lapsia. Minun mielestä jos suhteessa edes miettii asiaa että pitääkö olla yhdessä vai ei, niin se on jo sen merkki että ei. Jos suhde olisi kaikinpuolin toimiva, tälläsiä ajatuksia ei tulisi. Tiedän myös tunteen kun sanot että "en koskaan ole ollut rakastunut avopuolisooni", en minäkään ollut. halusin itseltäni vain niin kovasti että olisin.mutta se ei tarkota sitä että välitystä häntä kohtaan ei olisi. olin suhteessa myös juuri sen takia kun en kestä olla yksin ja tiedän millaista yksinäisyys on. kaipasin ja unelmoin ihannekumppania sekä oikeaa rakkautta mikä vie"jalat alta", se tulee viellä jokupäivä, olen varma siitä sinun kohdallasi ja myös minunkin. minun kumppani ei ollut aina hyvä kumppani, hän valehteli usein, niin usein että minulta "meni järki", kaiken tuon lisäksi, oli kertakaikkiaan hyvä päättää että tämä on minun elämäni, enkä ole ikinä haaveillut että sä olisit tälläistä. tiedän, yksinäisyys on todella kamalaa ja pelottavaa, mutta ei se ole oikeeta kenellekkään:olla vain suhteessa sen takia että odottaa että jotain parempaa tulisi eteen. ei se ole oikein kenellekkään, ei sinulle, miehellesi tai lapsellesi. itse olen käynyt läpi helvetin eron jälkeen, mutta niin sen pitääkin mennä. tällä ajalla olen löytänyt niin paljon asioita itsestäni ja osaan kunnioittaa itseäni eritavalla. ei minun tartte tyytyä OK:hon kun tarjolla olisi hyvä ja oikea elämä! itse olen työtön joten tekemistä minulla ei ole, että saisin ajatuksia muualle kun suhteeseen, siihen olen ottanut tilalle liikunnan. aina jos tulee sellainen olo että nyt ei enään kestä, menee ulos ja liikkuu pahanolon pois. ja itkee aina kun haluaa. antaa sen itkun vaan tulla eikä pidättele, sen jälkeen aina helpottaa! tsemppia sinulle sekä ihania muutoksia SINUN ELÄMÄÄSI!

ongelma. Kun tapasin mieheni,takanani oli liuta eppäonnistuneita suhteita ja kelvottomia miehiä. Hän oli ensimmäinen reilu ja rehti mies elämässäni. En alunperinkään ollut häneen milläänlailla ihastunut. Ajauduin myös suhteeseen hänen kanssaa,koska hänellä oli upeita piirteitä. Nyt tuntuu juuri siltä että elämä lipuu eteenpäin. Ja jään paitsi ihastumisen ja rakkauden tunteesta. Mutta sitten mietityttää (ja kokeneena) ettei niitä kunnollisia miehiä puussa kasva. Mitä jos edelleen löydän vain niitä kelvottomia... vai jäänkö hyvän miehen kanssa joka ei kuitenkaan kolahda tunnetasolla? Hän on erittäin hyvä kumppani myös. Ja mietin myös onko minun haaveeniepärealistista. Että elämässä ei aina saa sitä mitä haluaa. Mutta tuntuu pahalta katsoa kun ystävät ylistävät rakkautta ja rakkautta kumppaniin. Minä en tunne niin. Tiedäne ttä häntä kohtaan olisi reilua erota. Mutta tuntuu pahalta,koska mies ei haluaisi millään erota. Välitän hänestä paljon,mutta en tunne intohimoa enkä ole ollut rakastunut häneen. Nyt meillä on tauko menossa. Pyysin että saan miettiä asioita rauhassa,mitä oikein haluan. Hän ymmärsi tämän. Miettiminen jatkuu... *huoh*

Kaikki nämä tektstit on niin tuttua mullekkin että huh huh, luulinpa jo että olin yksin tämmösessä suhteessa. Olin naimisissa elämäni rakkauden kanssa,hurmurin kanssa ja hän petti minua monesti ja rikkoi sydämmeni ja olen ollut rakastunut muutaman muunkin kerran ihan tosissani mutta eivät olleet hyviä miehiä ja nyt kyn sit löysin itselleni miehen joka on hyvä, ei petä, on fiksu ja hyvin koulutettu ja tekee aina niinku pitää niin en rakastaa voi vaikka kuinka yritän, olemme olleet yhdessä 6 vuotta ja melkein koko ajan olen ajatellut miten pääsen pois mutta halusin miehen joka oli vastakohta menneille mies kokemuksille . Hänkin valehtelee paljon ja kaikesta mikähän siinä on? Joku sanoit mulle että ainoastaan pelkureilla on syytä valehdella ja on kait totta. Minä pyysin häntä lähtemään pari kuukautta sitten ja ei se ero ollutkaan helppoa vaikka en rakastanutkaan tuli todella pelottava olo olla yksin ensimmäistä kertaa elämässä. Mutta ei se ollut vaikeeta sen takia kun olisi ollut miestä ikävä, en ikävöi mitään hänessä mutta hän antoi turvallisen elämän joka on nyt mennyt ja se pelottaa. En kyllä ikinä enää mene suhteeseen jossa en rakasta toista ei se ole elämää vaan valhetta. Mielummin haluan elää ja ottaa vastaan ylä ja alamäet miehen kanssa jota rakastan en tuhlata elämääni inhotessa toista. Suhteen alussa sanoin hänelle että minä inhoan sua joku päivä, enkä sitä tajunnut silloin mitä tarkotin tai hänkään ja lopuksi aloin inhota häntä juuri sen takia kun en rakastanut. Älä jää roikkumaan suhteeseen jossa ei ole oikeita tunteita. Rohkeesti eteenpäin. Kunnon toimivassa suhteessa et edes ajattelisi että haluasit jättää hänet.

Moi! Mun oli pakko vastat tähän viestiin yhdestä syystä ja se on ihmisten pelko yksinäisyydestä. Itse olen vielä nuori vain 25 v, mutta monia elämän karikoita käyneenä, olen tehnyt havainnon kuinka ihmiset tekee liikaa vääriä päätöksiä vedoten yksinäisyyteen. Ihmisten olisi hyvä oppia se tosi asia, että ennen kuin on oppinut elämään onnelliseti yksin, vasta sitten voi olla onnellinen toisen kanssa. Pitäisi osata löytää se perus onni, jossa on tyytyväinen elämäänsä ilman kumppania. Moni hakee kumppania koska ei halua olla yksin, mutta silloin kumppanista tulee täyte tuote, jolla yritetään tehdä elämästä parempi. silloin myös ei pysty tekemään oikeita päätöksiä , koska pelkää että jää taas yksin. Mutta, jos on oppinut, että voi elää täyttä elämää onnellisesti ilman kumppania, silloin pudotus ei ole niin kova ,jos suhde ei loppujen lopuksi toimi. Minusta kumppanin kuuluisi olla se extra onni sen jo olevan onnen päälle eikä täyte tuote, jotta olisi onnellinen. Tässä mun aatoksia, Hyvää kevättä kaikille!

Päästä irti jos et rakasta,se on edessä kummiskin. itse perehdyin uskon asioihin ja kas nyt osaan rakastaa oikealla lailla.Olen varma tästä. Tällainen irrottautuminen on kyllä kivuliasta ja vaatii aikaa mutta on kyllä sitten sen arvoista. Lapsi kyllä pitää ottaa huomioon kaikin tavoin ja antaa tukea.