Hei te kurvikkaat kaunottaret,
onko joku tilannut Ulla Popkenilta.?
Onko laatu hyvää ?
Kelpaako visa elektron ?
Hei kaikki
Tuhti Tiina
1789
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen tilannut monta kertaa, tosin elektronista en tiedä, koska käytin perusvisaa. Vaatteiden laatu on hmmm... vaihteleva. Jotkut halvat trikoopaidat ovat olleet aika liruja ja nyppyyntyneet rumiksi muutamassa pesussa. Mutta sitten on ollut niitäkin vaatteita, joita olen pessyt ja pitänyt, pessyt ja pitänyt, ja silti ovat kuin uusia. Mittakaavasta sen verran, että koot vastaavat melko hyvin suomalaisia kokoja. Vaatteet on myös tehty rintaville naisille (rintavuus lienee ylipainoisille tyypillistä), joten itse en pienirintaisena sieltä kovin tarkasti räätälöityjä ja vartalonmyötäisiä paitoja osta. En tiedä mistä johhtuu, mutta Popkenin vattteet ovat viiden vuoden asiakkuuteni aikana muuttuneet kivoista ja edullisista melko kalliiksi ja vähän tanttamaisiksi, siksi en ole enää viime aikoina tilannut. Kunnon alennusmyyntejäkin on enää vain harvoin, ennen niitä oli harva se viikko. Synttärit tosin lähestyvät (ja ylimääräinen synttärialennus), joten varmaankin taas loppukuusta tilailen muutamia juttuja. Paketti tulee yleensä perille vajaassa kahdessa viikossa.