Tunnen täällä Suomessa useita sekä miehiä että naisia jotka ovat kotoisin Kamerunista. Niin paljon minä näen ja haluankin nähdä siinä maassa, elämäntavoissa, kulttuurissa yms hyvää ja sitä hyvää olen paljon myös nähnyt. MUTTA vaikka tunnen myös afrikkalaista kulttuuria jossain määrin laajemmin, eri eripuolilta Afrikkaa kotoisin olevia henkilöitä, heidän elämäänsä, taustojaan, tapojansa jne. niin jollain tavalla olen kuitenkin sydämessäni pettynyt. Pettynyt siihen, että on vain murto-osa näistä Kamerunin miehistä joihin voi edes YRITTÄÄ luottaa. Niin moni on jäänyt suoralta kädeltä valheesta kiinni tai sitten myöhemmin. Ystävyyttä voi käyttää häikäilemättä hyväkseen ja senkin jälkeen vielä katsoa silmiin, kuin mitään ei olisi negatiivisessa mielessä tapahtunut.... meidän individualistiseen kulttuuriimme moinen hyväksikäyttö ei kuulu luonnollisena osana vaan me puhumme tietoisesta auttamisesta ja avunannosta ja sen avun pyytämisestä. Henkilöt tietoisesti sitoutuvat antamaan ja vastaanottamaan apua. Kun taas näiden edellämainittujen kamerunilaisten kanssa tuntuu usein siltä, että aina pitäisi olla valmis auttamaan, antautumaan--- tekemään mitä tahansa heidän puolestaan - saamatta edes kiitosta.
Olen empaattinen ihminen, mutten sinisilmäisen tyhmä.Ja kuluneina aikoina kokemani asiat jos jotkut ovat opettaneet, että pelkkää hyväsydämisyyttäni EN tarjoa apuani ................se johtaa pahimmillaan yksisuuntaiseen hyväksikäyttöön ja siihen kulminoitumaan, että kun sitä kierrettä katkaisee, saa mielettömän aggression niskaansa.
Olen aina uskonut ja haluan vastedeskin uskoa, että luonnostaan PAHOJA ihmisiä ei ole. Elämä, kulttuuri, ympäristö, olosuhteet.............kaikki muovaavat sitä, mitä meistä kehittyy. Eurooppalainen kulttuuri on niin kaukana siitä "puutteesta ja taistelusta elämässä selviämisessä ja jokapäiväisen leivän hankinnassa" ettemme ehkä koskaan voikaan ymmärtää sitä, että miksi afrikkalainen mies yrittää tilanteen salliessa HYÖTYÄ niin paljon kuin voi - ja kaikesta. He näkevät sen niin, että kun "meillä täällä kaikki on niin hyvin"...vaikkei se tässä meidän yltiöhyvinvointiyhteiskunnassamme oliskaan niin realistinen näkemys.
Kertokaa ihmiset kommenttejanne............. minä olen henkilökohtaisesti ihan väsynyt kuulemaan valheita toistensa perään ja valheita joilla yritetään korjata kiinnijäätyjä valheita. Vaikkei se totuuskaan edes satuttaisi niin paljon kuin se, että pitää alentua valehtelemaan ja pitämään sitä kulissia. Onko se alemmuuden tunne NIIN voimakas, että kulissin pitäminen on niin elintärkeätä henkisesti?
Olen yritänyt rakastaa ja antaa mahdollisuuksia ja pettynyt kerta toisensa jälkeen. En ole itsekään mikään prinsessa.... eli minun kanssani sitä saa mitä tilaa..........................en vain myötäile. mutta keskustellen kyllä aina kompromissiin. tätä keskusteluyhteyttä vaan kun ei suostuta luomaan, koska se ilmeisesti käy liikaa "ylpeyden" päälle.
Haluaisin kuulla, että onko kellään onnellista ja tasapainoista parisuhdetta/perhettä kamerunilaisen kanssa.................ja kuinka paljon työtä se on kenties molemmilta vaatinut, että siihen on päästy. Missään parisuhteessahan onni ja autuus ei tule lahjana............vaan sen eteen pitää tehdä työtä, mutta kaiken pohjalla on LUOTTAMUS.............. ja sen minä olen joutunut moneen kertaan, LIIAN monta kertaa kyseenalaistamaan ja toteamaan että EN voi luottaa. YHTÄÄN.
Tässä vuodatusta................ja omalla tavallaan.. ikuisella rakkaudella... myöskin.
kertokaa ihmiset kokemuksianne ja jakakaamme niitä! Uskon että meitä on monia!
NEUTRAALI aloitus!!!!! Kertokaa erityisesti naiset - jakakaamme kokemuksiamme kamerunilaisista mi...
Somehow Cameroon allways in...
101055
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen kamerunilaisen kanssa naimisissa ja tunnen sitä myöten kamerunilaisia jotka asuvat Suomessa ja Euroopassa. Tunnen myös puolisoni sukulaisia Kamerunissa. En voi sanoa että he olisivat sen luotettavampia, epäluotettavampia, anteliaampia tai vähemmän anteliaita kun suomalaiset. Ihmiset ovat ihmisiä, porukkaan mahtuu jos jonkinlaista. Sanot että ymmärrät afrikkalaista mentaliteettia. En usko että ymmärrät sitä syvällisesti. Yhteisöllisyys on kaikki kaikessa, ei ole minä itse - käsitettä. Yhteisöllisyys näkyy niin hyvässä kun pahassa. Hyvässä niin että yhteisön tuki taloudellisesti, henkisesti ja käytännön asioissa pätee myös täällä Suomessa. Huonossa lähinnä juoruiluna ja yhteisön keskisinä riitoina ja valtataisteluina. Luottamusta on riittänyt meillä avioliitossa aina ja luottamukseni myös kamerunilaisiin ystäviini on vahva. En ole koskaa joutunut sitä kyseenalaistamaan. En myöskään ole sinisilmäinen, mutta luotan ihmisiin - niin kauan kun he ovat luottamukseni arvoisia. Toki tiedän kamerunilaisia pelureita, niin naisia kun miehiäkin. Ehkä olet tavannut jonkun heistä.
Kaikki tuntemani Kamerunilaiset miehet ovat kyllä olleet melkoisia häntäheikkejä. Enpä uskaltaisi vakavaan suhteeseen ryhtyä.
Ihanaa että otit kantaa kirjoitukseeni. Ja olet varmasti omalla tavallaan todella oikeassa, että en ymmärrä RIITTÄVÄN syvällisesti sitä yhteisön merkitystä ja yhteisöllisyyttä. Tyyliin... yksikertaistettuna, kun joillekin syntyy vauva, niin puhutaan että "meille on syntynyt vauva"............. olen ollut joskus aikojen alussa aivan järkyttynyt jopa siitä - sillä fiiliksellä, että mitä ihmettä joku ventovieras sanoo niin "omistavasti" että meidän lapsemme tai vauvamme......... mutta olen IHAN ihan oikeasti halunnut asettua näkemään asioita kamerunilaisesta näkökulmasta ja oppia ymmärtämään, että se miten asiat ilmaistaan ei ole negatiivinen asia tai että todellakin jotenkin esim em. esimerkin myötä "omitaan" toisen lapsi. Lapsi on syntynyt osaksi yhteisöä ja on näin ollen "meidän" lapsemme. HALUAN... siis todella haluan oppia ymmärtämään ja näkemään asioita ihan oikeassa valossa. Valitettavasti myös tässä keskustelussakin jatkona olleiden viestien mainittuja häntäheikkejäkin on ihan liikaa... ja sitten niiden ns kunnollisten ja tavallisten vastuullisten kamerunilaisten mielestä nämä todella onnistuvat pilaamaan kokonaisuutena heidän maineensa.........ja osittain nämä vaalean naisen perässä juoksijat sen todella tekevätkin. Minullakin on onni tuntea todella ihania kamerunilaisia henkilöitä, joita voin sanoa RAKKAIKSI. ihan oikeasti rakkaiksi ihmisiksi. Heidän kanssaan keskustelemalla ja todella käymällä aktiivista vuorovaikutusta kysellen.. kuunnellen, kyseenalaistaen ja vieläkin kuunnellen... pyrin kasvamaan ihmisenä ymmärtämään enemmän. Toki parisuhde itsessään on aina kahden kauppa. Siinä ei voi olla niin ,että toinen latelee sävelet ja tahdin ja toinen tanssii niiden mukaan. Ei ainakaan suomalaisesta näkökulmasta katsoen. Ja rohkenenpa sanoa, että ei myöskään kamerunilaisesta näkökulmasta katsoen. Ne kamerunilaiset naiset jotka tunnen, ovat vahvoja naisia, jotka omalla taitavalla psykologiallaan ovat jopa opastaneet minua pitämään "ylpeyteni" ja leukani pystyssä ja näyttämään kamerunilaiselle miehelle, että hei.. minä pärjään... teet sitten mitä tahansa. Ja ihailen näitä naisia! On upeata että ihmiset (anteeksi primitiivinen ilmaisu) RISTEYTYVÄT... kansakuntia, kansallisuuksia, rotuja... kaikkea miksautuu keskenään ja lopputuloksena on parhaimmillaan ihania ihmisiä ja ihani perhekokonaisuuksia. Kunhan me aina vaan muistaisimme sen yhden perusasian. Rakastamisen, vaikkei se aina autakaan, niin todellinen rakkaus kantaa pitkälle ja antaa voimia yrittää, uskoa ja toivoa. Ihailen jokaista teitä, jotka olette parisuhteessa kamerunilaisen kanssa ja onnellisia. Työtä se vaatii (parisuhde YLEENSÄKIN, no matter with whom)...........mutta monikulttuurinen suhde jo itsessään ON haaste. Elämä on haasteita täynnä ja jakakaamme kokemuksiamme ja todellakin TOIVN, että asiattomia diipadaapa-haukunpa tuon tuossa kommentteja ei tähän keskusteluun tulisi... vaan ihan OIKEATA pohdintaa...........ajattelua aivoilla ja sydämellä.... Still loving Cameroon.............allways in my heart.
Vielä sen verran miehen ja naisen välisestä suhteesta, että kamerunilainen mies (en yleistä afrikkalainen, kun en tiedä miten on muissa kokonaisen maanosan maissa) on kasvatettu ajattelemaan että hän on naista "ylempi" ja perheen pää. Hänellä on tiettyjä velvollisuuksia ja oikeuksia mitä tulee perheeseen ja sukuun. Suomalainen nainen on kasvatettu ajattelemaan Hieman eritavalla sekä naisen ja miehen "tasa-arvosta" että suhteesta perheeseen ja sukuun, joten viimeistään tässä tulee yhteiselon pahin hikka. Me olemme ennen avioon astumistamme tämän asian keskustelleet ja päässeet omasta mielestämme sopivaan kompromissiin niin että molemmat olemme tyytyväisiä.
...sillä keskusteluhan on KAIKEN a ja o. Se, että pelisäännöt tehdään selväksi niin ettei aliarvosteta kummankaan näkökulmaa. Mutta että miten se keskusteluyhteys aina edes saavutetaan?? siinäpä on todella haastetta. Omalla kohdallani koen, että ne yritykset ovat olleet ja menneet... lopullisesti. Vaikka sydämeni muuta huutaisikin. Realiteetit realiteetteina. Nostan hattua ja kunnioitan teitä!
kysyy tuntemattomilta voiko tuntemattomaan luottaa? Voi hyvänen aika mistä näitä riittää?
..............tuntemattomaan luottaminen............ no........jos tutustut ihmiseen, niin aluperinhän hän on sinulle tuntematon................pitää TUTUSTUA. En ymmärrä pointtiasi.... enkä kommenttiasi. Eihän me kaikki maailmassa toisiamme tunneta... jos hädintuskin omaa sukuammakaan täysin. ja voiko edes sukuun luottaa???? loppuviimein?? No.. ainahan voi kyseenalaistaa. Mutta pitää olla myös rohkeutta elää, tutustua, tunte ja rakastaa sekä luottaa... jos henkilö sen luottamusken arvoiseksi osoittautuu.
Hei! Ikävä kuulla että olet joutunut pettymään ja hyväksikäytetyksi. Kerron omasta näkökulmastani kamerunilaisiin, jos siitä olisi sinulle jotain apua. Kamerunilaisten yhteisö Suomessa on melko pieni joten en halua kertoa yksityiskohtaisesti omasta suhteestani, mutta sen verran kerron että minulla on kamerunilainen mies ja tunnen heistä monia. Naisten kanssa olen kokenut vaikeaksi luoda läheisiä suhteita. Mukava kuulla että jotkut suomalaiset naiset ovat siinä onnistuneet. Tulen kyllä heidän kanssaan toimeen ja osa on hyvinkin ystävällisiä ihmisiä. Osa taas tuntuu olevan sitä mieltä että kamerunilaiset miehet kuuluvat heille eikä suhdetta suomalaiseen naiseen tarvitse kunnioittaa. Suhteeni mieheni kanssa toimii koska olemme molemmat sitoutuneita siihen ja menneet siihen ns. puhtain paperein. Hyväksikäytöstä ei ole missään vaiheessa ollut kyse. Hän ei ole tarvinnut minua oleskelulupaan tai elättämään itseään tai perhettään. Teemme molemmat töitä ja jaamme perheet kulut; asumisen, ruuat, huonekaulujen ym hankinnat tasan. Koskaan hän ei ole pyytänyt minua lähettämään rahaa perheelleen. Minun ei ole siis koskaan tarvinnut kyseenalaistaa sitä miksi hän on kanssani, eli minun takiani. Ei siksi että se olisi hänelle välttämätöntä. Meidän länsimaalaisten on useassa tapauksessa mahdotonta laittaa itsemme köyhistä ja vaikeista oloista tulevien asemaan. Tosiasia on kuitenkin se että monessa ympäristössä ihmiset tekevät mitä vaan selviytyäkseen aivan jokapäiväisestä elämästä. Ihmiset joutuvat jättämään omat lapsensa ja lähtemään toimeentulon perässä toiseen maahan. Omista vanhemmista täytyy myös huolehtia sekä mahdollisesti suvusta laajemminkin. Jos tämä on mahdollista vain jotakuta huijaamalla niin sen katsotaan olevan pienempi uhraus. En missään nimessä hyväksy tätä, mutta toisaalta ymmärrän sen. Samassa tilanteessa laittaisin omien lasteni hyvinvoinnin toisten ihmisten hyvinvoinnin edelle. Siksi esim. suomalaisten naisten (ja miesten) kannattaisi pitää silmänsä auki suhteessa heikommista lähtökohdista tuleviin ihmisiin. Jos rakkautta ei oikeasti ole niin sen huomaa kyllä. Jos mies ei yritä hankkia itse elantoaan tai pitää tienaamansa rahat vain itsellään, on peli mielestäni aika selvä. Tai jos heti täytyy mennä naimisiin tai hankkia lapsi. Eikä tämä todellakaan koske vain Afrikasta tulevia, ei tarvitse mennä Eurooppaa pidemmälle kohdatakseen vastaavan ajatusmaailman. Häntäheikkejä löytyy Kamerunista tulevista miehistä hyvin paljon, se on totta. Muutamia uskollisiakin on toki joukossa. Ikävä kyllä uskottomuus tuntuu olevan melko normaalia käytöstä vaikkei sitä avoimesti hyväksytäkään. Olen koittanut miettiä mitkä ovat suhteemme kantavat tekijät. Yksi elementti mielestäni on että kumpikaan ei saa olla liian kiinni omissa perinteissään. Jos minä haluaisin tehdä kaiken suomalaiseen tapaan, tai hän vastaavasti kamerunilaiseen, olisi ero ollut edessä varmasti jo kauan sitten. Omat tavat on voitava kyseenalaistaa. On siedettävä myös toisen, ei aina niin miellyttäviä, tapoja. Näinhän se menee kaikissa suhteissa, mutta monikulttuurisessa ongelmakohtia löytyy paljon enemmän kesälomien vietosta alkaen. Siinä kun suomalainen odottaa mökkeilyä kesänsä kohokohtana, tekee kamerunilainen sen kesänkin töitä ja koko ajatus maaseudulle menosta on pöyristyttävä. Auringossa löhöily on ajanhaaskausta. Hieman kärjistetysti. Mieheni tekee ruokaa, siivoaa, hoitaa vaatteensa, käy kaupassa ym. normaaleja asioita pyytämättä. Palkkatyönsä ohella. Jos näin ei olisi en todennäköisesti olisi hänen kanssaan, sen verran olen feministi. Hän myös hoitaa kaikki ns. miesten työt. Mainitsemasi kompromissi ja keskustelu ovat kaiken ydin. Ilman niitä voi mielestäni minkä tahansa suhteen unohtaa. Omasta kokemuksestani voin sanoa että kyllä kamerunilainenkin mies noihin pystyy, varmasti paremminkin kuin moni suomalainen mörökölli. Kamerunilaiset ovat kyllä ylpeitä kotimaastaan, me saisimme ottaa heistä siinä oppia. Paljon on hyvää ja paljon on pahaa, meissä kaikissa. Vastaan jos joku jäi mietityttämään Siis asiallisiin kommentteihin.
itselläni on pari kokemusta kamerunilaisista miehistä ja kummatkin perseestä. toinen kiireinen häntäheikki ja toinen niin kiireinen työnarkomaani, että ainoastaan raha, autot ja vaatteet merkkasivat hänelle jotain. mutta enemmän olen silti pettynyt suomalaisiin miehiin ja uskon että niitä hyviäkin on olemasssa ihan kaikissa kulttuureissa. ite taidan olla vaan sellanen mätämuna-magneetti:D
Mielenkiintoinen keskustelu! Vaikka oikein voimia ei olekaan vielä niin silti vastaan tähän. Ymmärrän tuon, että kehitysmaasta tuleva on valmis tekemään melkein mitä tahansa ja olen myöskin itse hyväntahtoinen ihminen ja auttaisin ihmisiä. Siltikin vaikka he kohtelisivat minua välinpitämättömästi. Ja siltikin on pakko sanoa, että itse olisin silti toivonut että lapseni isä olisi voinut suoraan sanoa ettei aio seistä tukenani vaan ainoastaan hyötyä saadakseen viisuminsa. Sen verran jaksoi esittää että hyväuskoisena hölmönä uskoin. Kun se kelakortti ja viisumit oli takataskussa, ei mennyt kuin viikko niin johan tuli halveksuvaa tekstiä... ei tietoakaan siitä mitä oli luvannut. Lupaili koska tiesi että jos ei niin tekisi, minä tulisin haluamaan yksinhuoltajuuden (mikä ei olisi viisumia isälle tuonut) eli isän mukaan "omia" lapsen. Kaikki sen katkeruuden jälkeiset tapaamisten jne sopimiset on täysi mahdottomuus ottaen huomioon afrikkalaisten miesten aikataulun jossa kellonajat voi vapaasti heittää ja työnarkomanian. Viaton lapsi saa kärsiä, eikä afrikkalainen mies osaa tarkastella yhtään mitään sen lapsen näkökulmasta. Rahan puolesta se ainainen vastaus on se "No money" vaikka tekisi töitä yötä päivää. Eikä siinä vielä kaikki, vaan heti jos en jaksa miellyttää ukkoa asiassa jos toisessa niin paskaa sataa niskaan lisää, jatkuvaa piikittelyä, suoraa vittuilua, täyttä välinpitämättömyyttä- ja minäkö muka nalkutan aina?! Fakta on se, että näin kävi ja tehköön mitä tahtoo mutta se että mies yrittää edelleenkin sotkea sitä turvallista arkea jota minä rakennan lapselle. Sitä en voi eikä pidäkään hyväksyä. Siltikin tosiasia on se että ei kamerunilaiset miehet tykkää kovin hyvää jos pitäisi allekirjoittaa paperi tapaamisajoista, etenkin jos äiti ei suostu kovin laajoihin tapaamisaikoihin. Saat miehen vihat jokatapauksessa niskoille toimin sitten miten vaan, pahimmassa tapauksessa mies yrittää vielä myöhemmin käännyttää lapsenkin minua vastaan ihan vaan siksi että ei todellakaan saa tehdä tässäkin asiassa ihan kuinka hän lystää. Ja kiitosta siitä oleskeluluvasta ja onnellisesta tulevaisuudesta minun on turha odotella. Pikemminkin hän yrittää manipuloida minua auttamaan vielä hiukan lisää ja hankkimaan vielä asunnon ja kaiken muunkin mukamas kiitokseksi siitä että "antoi" minulle haluamani lapsen siemenen. Että sitä se on se afrikkalainen ylpeys! Hoh hoh... Päälle vielä alituinen valitus siitä millaista rasismia joutuu huonosti palkatussa työssään kuuntelemaan, millaiset työajat ja millainen palkka ja kiitokseksi tästä hyvästä ei edes saa tavata lastaan vapaasti (tulisi vaikka klo kymmenen illalla jos antaisin- kun lapsi nukkuu niin hän "osallistuu" tulemalla sitten vaikka syömään luokseni) Hänen mielestään hänen kuuluisi saada ottaa lapsi luokseen asumaan ihan yks kaks yhtäkkiä (ja sekin on todellisuudessa vaan paskapuhetta)... (ja tosiasiassa itse olen melkein väkisin tarjonnut niitä mahdollisuuksia olla tekemisissä lapsensa kanssa mutta eipä ole ikinä kiinnostanut). Mutta tämä on vain yksi mies. Eroja kyllä löytyy. Valitettavasti en ollut se onnekas joka löysi sen aarteen. Silti pidän tärkeänä vaalia ystävyyttä niiden luotettaviksi toteamieni kamerunilaisten kesken ja haluaisin että lapseni voisi olla ylpeä siitä kuka hän on. Isänsä virheistä hänen on turha itseään syyttää mutta sen hyväksynnän hakemisen kauden jokainen käy läpi jossakin vaiheessa aikuistumistaan, lopputuloksena todeten että ei tarvitse isäänsä oman onnensa rakentamiseen. Tottakai toivoisin että voisin säästää lastani niiltä kasvukivuilta tarjoamalla hyvän lapsuuden ja turvallisen kodin ja perheen, mutta yhtä aikaa fakta on se, että hän ei ole ainoa lapsi samassa asemassa ja kun tuo sukupolvi kasvaa isommiksi, niin Suomessa on samanlainen vihan ja inhon sukupolvi kuin ruotsissa nyt. Psykologisesti olisi siis parempi jos lapsen isä olisi mahdollisimman kaukana, jotta isästä säilyisi tietty arvokkuus ja illuusio, kuin tämä nykyinen vaihtoehto, jossa mies saa koko lapsen lapsuuden ajan toistuvasti tavata lastaan vaikka on hyvin todennäköistä että lapsi oppii huomaamaan että ei isää todellakaan kiinnosta ja alkaa sitten sanomaan että ei halua mennä isäänsä tapaamaan (ja siltikin tiettyyn ikään saakka sitä miestä on tavattava koska se on isän oikeus). Siltikin tiedän että oikeasti oli se kulttuuri ja kansalaisuus mikä tahansa niin rakkaudessa ei koskaan ole takuita. Pitää vain uskaltaa hypätä. Ja vaikka toisessa ihmisessä on virheitäkin niin pitäisi muistaa että halu elää toisen ihmisen kanssa sovussa ja yhteiselossa on tahdonasia.