miehen idioottijutut

Ongelma saattaa kuulostaa pieneltä, mutta on kyllä oikesti todella raivostuttava. Mieheni on muuten ihan hyvä suhteellisen hyvä elämänkumppanivalinta, mutta typerät alapääjutut ja vitsit erityisesti silloin, kun olemme aloittamassa petipuuhia vievät totaalisesti haluni. Esiin nousee valtaisa ärtymys, kun molemmat osoittavat kiinnostusta, asiat voisivat edetä mukavaan hetkeen, mutta sitten - sitten lauotaan jotain niin typerää ja idioottimaista alapäähuumoria kesken "alkulämmittelyjen" että kertakaikkiaan minulta katoavat halut ja tilalle tulee aikamoinen ärsytys, minkä jälkeen ei vaan seksi kiinnosta eikä mikään muukaan. EIKÖ KERTAKAIKKIAAN VOI OLLA VAIN HILJAA SIINÄ VAIHEESSA? Mutta ei, olen pyytänyt nätisti, että hei voitko jättää nuo jutut tälläselle hetkellä (edes), mutta ei niin ei. Pakko laukoa idioottimaisuuksia kerta toisensa jälkeen. Pittääkö tätä nyt kestää sitte koko loppuelämä? Nyt useamman vuoden joutunut näitä juttuja kuuntelemaan, mikään ei auta. Keskustelua asiasta on turha yrittää, saan vain kuulla olevani huumorintajuton. Haluaisimpa nähdä sellaisen naisen, jota nämä jutut naurattavat. No on kai niitäkin. Mietin, onko ikää miehellä 13, vai 33. Kun tietäskin. Mitä tehdä, siedänkö vaan vai hankinko ehkä korvatulpat ettei idioottijuttuja tarvi kuulla ja turhasta ärsyyntyä?
203305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Sano miehellesi seuraavalla kerralla näin: seksi olisi muuten ihanaa, mutta nuo sun juttusi vievät halut. Senpä vuoksi en halua harrastaakan seksiä nyt. Katsotaan huomenna tai joku muu päivä uudestaan. Jos miehesi loukkaantuu, niin hän luulee, ettei olekaan maanmainio huumorimies, niin voit rohkaista häntä sanomalla: Juttusi ovat varmaan ihan hauskoja, mutta valitettavasti vievät kaikki halut. Kokeillaan ensikerralla seksiä ilman noita juttuja.

Äänestä

Ja laita joku hyvä musa kovalle taustalle. Sano ukolles, että HYSSSS, sä nautit nyt.

Äänestä

Siis mies haluaa puhua jotain pervoa? Kiihottuakseen? Tuskin se mitään varsinaista vitsinkerrontaa on. Vai mistä on kyse?

Äänestä
  • Varmaan jokatapauksessa ällöä. :) No enpä tiedä mistä on kyse

    Äänestä

  • eräs n kirjoitti:

    Varmaan jokatapauksessa ällöä. :) No enpä tiedä mistä on kyse

    No voi pyhä sylvi!!!!! Näin kääpä miettiii .jot on pienet aivot!!! 'Mamuli

    Äänestä

  • kääpä kirjoitti:

    No voi pyhä sylvi!!!!! Näin kääpä miettiii .jot on pienet aivot!!! 'Mamuli

    Herjaatko? Saako viestistäsi ylipäätään joku selvää?

    Äänestä

Olet huumorintajuton ja sillä siisti.

Äänestä
  • Eikö miehessä ole mitään hienotunteisuutta ????????

    Äänestä

  • YÖK kirjoitti:

    Eikö miehessä ole mitään hienotunteisuutta ????????

    eroon laittamalla jalat ristiin, ja ihan kunnolla. Joihinkin miehiin ei kuule tehoa mikään sanominen, koska ne eivät tajua muita ihmisiä edes ihmisiksi. Eli jos hänestä on hauskaa laukoa seksin aikana rasvaisia ällöjuttuja, vaikka se vie sinulta halut ja tekee sinut vihaiseksi, niin hänhän laukoo ja sinusta viis. Itse ollessani samassa tilanteessa tein heti ekalla kerralla selväksi että halut meni ja seksi loppui siihen. Ilmoitin että seuraavalle kerralla uusiksi ja katotaan sitten osaako herra käyttäytyä. Osasi kummasti, ja siihen loppui päänaukomiset siltä ukolta. Ei miehiin koskaan puhe tehoa, se on otettava heti teot mukaan ja oltava jämpti ja sanojensa takana, vähän niinkuin lasten ja koirienkin kanssa.

    Äänestä

  • miehen päänaukomisista kirjoitti:

    Me miehet ajattelemme usein, että naisen ei on sama kuin kyllä ja kyllä voi tarkoittaa ei. Sen vuoksi kannattaa puhua mahdollisimman selkeästi ja ottaa tekoja mukaan, kuten jalkojen ristiinlaitto.

    Äänestä

Älä hanki korvatulppia, hanki UUSI MIES!!!

Äänestä
  • Mene sinä eronnut erakoksi erämaahan, avioliiton rikkoja.

    Äänestä

onpa sitkeä tapaus. Mennäänkö leffaan?

Äänestä

Komppaan edeltä neuvoa, että tiukka linja jalkojen ristimisen kanssa. Jos mies syyttää huumorintajuttomaksi, niin ei muuta kuin myönnät vaan: "Kyllä, minä olen huumorintajuton. Ihan turhaan siis yrität kertoa minulle vitsejäsi." Mutta jo ennen varsinaista tilannetta ottaisin sinuna asian vielä kerran puheeksi ja sanoisin tiukasti siitä, että haluat olla kiihottunut silloin, kun seksiä harrastetaan. Aika itsekästä mieheltä, jos yrittää torpedoida sinulta mahdollisuudet nauttia. Ehkä hän ei ole täysin käsittänyt, että asia on sinulle oikeasti ongelma.

Äänestä

Onko tuollaisen kanssa pakko harrastaa yhtään mitään? Jätä se idiootti.

Äänestä

Hänellä on kakkat housuissa ja hän sen takia möläyttelee tyhmiä kesken esileikkien. Sano hänelle suoraan että jätä vitsit vähemmälle ja tee jotain. Tai sitten voit sanoa että pidä suusi kiinni nyt kun otan sinulta suihin.

Äänestä
  • Jos sanoo että "pidä suusi kiinni", samalla kun ottaa suihin, se kuulostaa "vlönk klyök äyk yök" ja alkuperäinen viesti häviää.

    Äänestä

  • tarkkailija 2b kirjoitti:

    Jos sanoo että "pidä suusi kiinni", samalla kun ottaa suihin, se kuulostaa "vlönk klyök äyk yök" ja alkuperäinen viesti häviää.

    Eikä se mihinkään häviä.

    Äänestä

pakko saada tietää mitkä repliikit saavat aikaan noin suuria tunteita :) Kerro muutama top 5 möläytys mitä ukko on suustaan päästänyt.

Äänestä
  • tästä tuli mieleeni muinainen exäni, joka kerran kesken seksin, kun olin käymässä ratsastusasentoon, loihe lausumaan lepertelevällä äänensävyllä, jolla yleensä puhutellaan kaksivuotiaita: "Noin, pikku Lissu (nimi muutettu) ihan itte kiipee kullin päälle." Seksihalut kuolivat siihen paikkaan, vetäydyin kauemmas ja tein selväksi, että katsotaan ehkä ensi viikolla huvittaisiko silloin, ja että seuraava tuonkaltainen möläys olisi sitten viimeinen. Meni perille, ja seksi sujuikin vuosia ihan hyvin eikä typeriä huumoripläjäyksiä tullut. Suhde sitten loppui muista syistä. Aloittaja, minäkin olen utelias kuulemaan mitä tökeryyksiä sinun ukkosi on laukonut!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vie halut kirjoitti:

Ongelma saattaa kuulostaa pieneltä, mutta on kyllä oikesti todella raivostuttava. Mieheni on muuten ihan hyvä suhteellisen hyvä elämänkumppanivalinta, mutta typerät alapääjutut ja vitsit erityisesti silloin, kun olemme aloittamassa petipuuhia vievät totaalisesti haluni. Esiin nousee valtaisa ärtymys, kun molemmat osoittavat kiinnostusta, asiat voisivat edetä mukavaan hetkeen, mutta sitten - sitten lauotaan jotain niin typerää ja idioottimaista alapäähuumoria kesken "alkulämmittelyjen" että kertakaikkiaan minulta katoavat halut ja tilalle tulee aikamoinen ärsytys, minkä jälkeen ei vaan seksi kiinnosta eikä mikään muukaan. EIKÖ KERTAKAIKKIAAN VOI OLLA VAIN HILJAA SIINÄ VAIHEESSA? Mutta ei, olen pyytänyt nätisti, että hei voitko jättää nuo jutut tälläselle hetkellä (edes), mutta ei niin ei. Pakko laukoa idioottimaisuuksia kerta toisensa jälkeen. Pittääkö tätä nyt kestää sitte koko loppuelämä? Nyt useamman vuoden joutunut näitä juttuja kuuntelemaan, mikään ei auta. Keskustelua asiasta on turha yrittää, saan vain kuulla olevani huumorintajuton. Haluaisimpa nähdä sellaisen naisen, jota nämä jutut naurattavat. No on kai niitäkin. Mietin, onko ikää miehellä 13, vai 33. Kun tietäskin. Mitä tehdä, siedänkö vaan vai hankinko ehkä korvatulpat ettei idioottijuttuja tarvi kuulla ja turhasta ärsyyntyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu