Eikös kivikaudella kun jäät suli, joku 10000 vuotta sitten, ihmiset olleet pakostakin VHH dieetillä koko ajan?
Eihän silloin kukaan viljellyt mitään? Mammutteja ja muita eläimiä ihmiset vaan metsästivät.
Kivikaudella..
ihmiset..
17448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
tomaatteja pystyi silloinkin hyvin kasvattamaan jos oli vaan kasvihuone
Että eihän ihmiset tehnyt leipää tai pastaa jne? Silloin toki piti juosta ruuan perässä myös, mutta mietin vain että onko tästä vaikutusta nykyisiin ihmisiin? Olen iltaisin yhdistänyt koneen telkkariin ja katsellut youtubesta näitä tiede dokumentteja ja tais ihmisillekkin tulla järki päähän lihan ansiosta?
Ihmisen alusta! Silloin alussa ei syöty spagettia tai pistetty patonkia poskeen! http://www.youtube.com/watch?v=0dotAHXwSP4&feature=related
monien tulkintojen mukaan alkaneen maanviljelyksen keksimisestä. Tämä siksi, että pelkällä metsästyksellä ja keräilyllä ruokaa ei riittänyt kaikille. Tästäkin aiheesta löytää kivasti dokumentteja youtubea myöten, jos vain haluaa ne löytää.
Näkee puheenvuorostasi miten VHH:lainen on totaalisen erkaantunut todellisuudesta ja ainakin luonnollisuudesta. Ikään kuin syötäviä kasveja ei kasvaisi viljelemättä. Viljakasvitkin varmaan ilmestyivät tyhjästä heti kun joku keksi alkaa viljelemään. Kun VHH:lainen puhuu luonnollisuudesta niin pitää muistaa että heidän luonnollisuutensa tarkoittaa sitä mikä on laboratoriossa pystytty luomaan.
Onhan noita nyt löydetty: makaronipuun fossiili, kivettynyt sokeripensas, ikijäästä löytynyt vehnäpitko! JIM-TV:ltä tuli dokumentti äskettäin...
viljat, sokeri ja vastaavat eivät muodostaneet yhtä suurta roolia ihmisen ruokavaliossa kun nykyään. Tottakai hedelmiä, marjoja ja vastaavia on syöty aina, mutta viljaa syötiin todella paljon vähemmän ennen viljelyn yleistymistä. Silti ihmiset jaksoivat juosta niiden mammuttien perässä...
Viljan tultua yleisemmäksi myös ihmisen elinikä alkoi pidetä.
Onko tähän lähdettä? Ymmärtääkseni ihmisen elinikä on alkanut merkittävästi pidetä vasta lääketieteen kehityttyä, mm. lapsikuolemien laskiessa. Tietty kaupungissa asuminen itsessään varmaan pidentää jonkun verran elinikää: metsästäminen oli vaarallista puuhaa. Mutta onko siis todistetta siitä, että viljansyönti olisi pidentänyt elinikää? Ai ei. Ok.
Hae Wikistä vaikka "viljan viljely". Kun ihminen alkoi muokata maata ja kylvää siemeniä siihen, oli jäätävä paikoilleen eli oli jopa mahdollisuus jäädä paikoilleen ruoan toivossa (=ei tarvinnut vaihtaa paikkaa paremmille riistamaille) hoitamaan maapalaa ja varsinkin vahdittava viljelystä yhdessä, jottei satoa vienyt joku muu. Asutus vakiintui niille paikoille. Ja kun alkoi olla vilja (=ruoka)varastoja, niitä piti suojella ryöstäjiltä ja syntyi sotia. Sotiminen taas vaati hierarkista järjestäytynyttä yhteisöä eli yhteiskuntaa. Ja kun oli ruokaa myös varastossa, jäi aikaa tehdä muutakin, ainakin joillekin, esim. papit ym. henkiset askareet, ts. syntyi ammatteja, joissa ei enää oltu ruoan hankinnassa konkreettisesti joka hetki. On tietty surullista, että sotiminen oli välikappaleena yhteisön joukkotoimintojen kehittymiseen, mutta niin vain oli. Näistä on myös oikeissa teoksissa juttua, jos kiinnostaa. Esim. Suomen historia I-II, ekan osan alkuosassa on Suomen esihistoriasta tutkijoiden kirjoituksia, joihin voinet luottaa, koska ovat alan asiantuntijoita. Mm. kauran viljely alkoi siitä, että sitä oli vaatimattomana villinä eli "hukkakaurana" ensimmäisten viljalajien joukossa. Ihminen kun oli varmaan aika nälissään noina esihistorian kovina aikoina, oli kaiketi ymmärrettävää, että etsivät Suomen alueellakin syötävää luonnosta, ja sehän alkoi kasvaa, kun maata muokattiin. Ne alueet Suomen mailla, joilla oli kova saviperäinen maapohja, eivät aluksi soveltuneet viljelyyn ja olivatkin tutkijoiden mukaan asuttamattomia pitempään, kunnes "maanmuokkauskoneet" kehittyivät.
nämä esimerkit todistavat, että viljan tarjoamat ravintoarvot olisivat olleet syy eliniän pidentämiseen? Taisin jo todetakin jotain kaupungistumisen vaikutuksesta elinikään, ja tietenkin helposti varastoitava ruoka vaikuttaa jossain määrin populaation rakentumiseen. Mutta millä tapaa viljan ravintoarvot vaikuttivat siihen? Eivät millään. Vain ja ainoastaan se, että viljan (ja karjan) kasvatus paikallaan esti liikkuvaisen elämän vaarat, ja ravinnon helppo varastoitavuus esti nälänhätää, vaikutti ihmisiän pituuteen. Ei se, että viljassa olisi ollut mitään sellaista mystistä ainetta, mikä taistelisi esim. kulkutauteja vastaan (kuten täällä väitetään).
esihistorian tutkijalta. Viljan viljelyhän tuli tänne maan ulkopuolelta, jota todistaa mm. se, että niiden nimitykset ovat lainasanoja, kertovat kielentutkijat. Näin maallikkona totean vaan, etteihän se lihansyönti ihan siihen loppunut kun alettiin leipää ja puuroa syömään. Jos mun pitäis jättää ne muutamat leipäpalat pois, varmasti tulis liikaa syötyä sitä lihaa ja rasvaa. Kun lihaa tuotetaan nyt tehotuotantona, se on kyllä aivan kestämätöntä, sekä luonnolle että ihmisen terveydelle. Mites paljon muuten menee lihaa päivässä, jos saa kysyä? Tiedän, täällähän voi kertoa vaikka mitä satua. Entä ne, jotka ei noudata suositusten mukaisesti edes vhh:ta, eikö pelota, että tulevaisuudessa lisääntyvät munuaisten vajaatoiminta, syöpien määräkin voi lisääntyä. Katsos, puolensa on vhh:llakin. Vai luulitko että tavikset yhtäkkiä noudattaisivat vhh:ta tarkalleen suositusten mukaan, jos vhh:sta tulisi vaihtoehto viralliselle, ts. monipuoliselle ruokavaliolle?
kysymykseen. Aloit vain selittää diipadaapaa. En ole väittänyt, että lihansyönti olisi loppunut maanviljelyksen alkuun, mutta tekstiä voi taas ilmeisestikin lukea mielenkiintoisesti.
Jos en jotain tiedä, en tiedä. Mutta sinä tunnut tietävän senkin, etteivät viljat tuoneet ihmisen ravitsemukseen välttämätöntä lisää. Sen tiedän, että on jopa suomen kielen kielisukulaiskansoja Venäjällä Siperiassa, hanteja ja manseja ja muitakin, jotka elivät ja elävät karhua jumalanaan palvoen näihin päiviin asti talvella metsästäen ja poroja hoitaen, kesällä joen varressa kalastaen. He vaihtoivat perhekunnittain (ei riitä 2 lasta, sillä perhekunta käsitti isovanhemmat plus muutkin lähisukulaiset) paikkaa elinkeinojensa takia ja noudattivat perinteitään, joita fennougristit ja kansatieteilijät ovat ahkerasti käyneet tutkimassa. Tv:stäkin on tullut dokumentteja näiden suomen kielisukulaisten sekä muiden Siperian alkuperäisten asukkaiden elintavoista ja perinteistä. He söivät ja ehkä vieläkin syövät raakaa poronlihaa teurastetun poron lämpimässä veressä lihanpalaa kastaen ja siten saaden C-vitamiinia ym. Mutta nyt alkavat riistaeläimet ja kalat olla öljynporauksen takia saastuneita. Ei kun sinne Siperiaan elämään ihanteellista hiilaritonta elämää, se on lähempänä kuin inuiitit ja eskimot ja vielä sattuvat olemaan kielisukulaisia! Ajatteles, kovassa pakkasessa ajelette poroilla koko omaisuus ja teltat muutamassa reessä matkalla maille, jossa poroille riittää syötävää. Sitten pysähdytte ja pistelette poronlihaa tähtitaivaan alla, ja sitten taas matkaan! Kesälläkin pystyivät ajamaan reellä sammalpohjaisella maalla. Ja kun me täällä vietämme joulua, pääsiäistä ja juhannusta, te siellä pidätte karhunpeijaisia viikon verran, tanssitte kaadetun karhun ympärillä, laulatte perinteisiä karhua mielyttäviä lauluja ja teette kaikki ne TAIAT, joiden uskotte heimoanne suojelevan pahan silmältä ym. epäonnelta. Isoissa teltoissa asuen, teltoissa jotka pystytetään ja puretaan, puretaan ja pystytetään, koska se elinkeino, metsästys ja kalastus vaatii paikan vaihdon. On se parempi kuin alkoholisoituminen valtion tarjoamissa puutaloissa viinaa juoden, juurettomana onnettomana perinteensä menettäneenä. Näistä jutuista voit lukea esim. kirjasta Ugrien mailla (jos muistan nimen oikein). Tai googlaa sanoilla hantit ja mansit, tai komit, udmurtit, marilaiset, ym. ym. Myös saamelaisten mytologioista on suomeksi tieteellistä mutta ymmärrettävää juttua. Mutta Lidlit ja sen ostoskorikyttäämisen ym. toisella tavalla ateriansa koostavan kyttäämisen voit ihan rauhassa siellä unohtaa! Ei siihen jää aikaa. Eikä ole univaikeuksia, kun rojahdat telttavuoteelle päivän työt, vaatteiden ompelun, lastenhoidon, kalanperkuun, nahkojen käsittelyn ja vaatteiksi ompelun, teltan purkamisen ja kokoamisen ym. ym. tehneenä. Samantien voit unohtaa myös ulkomaanmatkat ym. modernin maailman hömpät.
elinikä oli n.30 vuotta. Eipä ehtinyt syöpä, sydänkohtaus tai diabetes iskeä kovin moneen. Ilman maanviljelyksen keksimistä ei olisi VHH-laisillekaan riittävästi lihaa tarjolla. Ilman sitä kirottua viljateollisuutta ei nykymaailman lihateollisuus selviä päivääkään. Hyvä puoli viljattomassa maailmassa olisi se, että maailman väkiluku olisi edelleenkin laskettavissa korkeintaan miljoonissa.
Luolamiehen ruokavalio oli ______riittävä luolamiehen suvunjatkamiseen_____, mikä ei välttämättä ole sama kuin paras mahdollinen.
saa siittiöt lamaan jo teini-ikäisillä. Sydärit paukkuu.