Mun rakas kummitäti, joka oli mulle tosi läheinen ja tärkee kuoli 54-vuotiaana rintasyöpään 2001. Tätini kuolema on jättäny elämääni sellaisen aukon josta en ole päässyt yli. Tästä on jo aikaa, mut ei aika oo mua auttanu. Ajattelen itsaria päivittäin. Ennen kuin tätini kuoli kävin katsomassa häntä sairaalassa ja hän kysyi: Katja-kulta, lupaatko,että et tee koskaan itsellesi mitään pahaa, et lähde oman käden kautta? Mä sanoin: Et lupaan Riitta. Tähän saakka olen pystynyt pitämään lupaukseni. Olen menossa elokuussa naimisiin aivan ihanan miehen kanssa. Kaikesta huolimatta ikävöin Riittaa niin paljon, et haluisin lähteä täält ennen aikojaan. Ja mikä pahinta edesmenneen kummitätini lapsi, mun serkku joka on myös mulle tosi tärkee. Hänellä todettiin aivokasvain. Jos sitä ei leikata niin se tappaa, mut leikkauskin on vaarallinen. Hänet leikataan piakkoin ja pelkään tosi paljon. Ei oikein oo fiiliksiä nauttia tulevista häistä, ku en tiedä miten serkkuni käy. Ja sit mun toisella tädillä on todettu rintasyöpä viime keväänä. Hänet leikattiin ja nyt on ollu sytostaattihoidot ja sädehoidot. Nyt on vaan pelko, et uusiutuuko se. Pelkään myös, et äitini sairastuu, ku kummatkin on äitini siskoja. Käyn terapiassa ja syön lääkkeitä, mut silti en jaksais. Oon joku päivä hetken iloinen, mut sit tulee kummitäni ja serkkuni tilenne mieleen ja ajattelen, et en jaksa enään. Mieheni on psykiatrian sairaanhoitaja ja oon hänen kanssaan jutellu, mut en viitti paljoa häntä rasittaa, ku hänellä on varmaan töis ihan tarpeeks tressiä. Kummitätini kuolemaa en oo päässy käsittelemään äitini kans, vaik hän oli äitini isosisko. Äiti vaan sano, et turhaan suret, ei Riitta ollu kovin läheinen. Ei ehkä äidilleni, mut mulle oli. Ja niin on serkkunikin. Muut sukulaiset ei oo yhtään niin läheisiä, kun Riitta oli ja serkkuni on. Miten selviän eteenpäin? Tuntuu, et mul ei oo voimavaroja. Yritän jaksaa päivä kerrallaan, mut se on vaikeeta. Jumalaan en usko, koska jos Jumala ois olemassa ni se on sadisti, koska täält lähtee kiltit ja hyvät ihmiset ensin ja kaikki murhaajat sun muut jää eloon. Oon vihanen elämälle. Tää on niin väärin. En tiijä miten selviäisin täst umpikujasta, tuskin mitenkään, mut jos jollain on neuvoja niin kiitos etukäteen!
En jaksa selvitä!
Katja78
61187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Elämä on välillä hemmetin vaikeeta mut sisulla sitä on vaa puskettava eteenpäin, nimittäin muista et itsemurha on väärin. Meille kaikille on annettu elämä ja on väärin ite sitä riistää. No se siitä saarnasta mut koita mennä päivä kerrallaan ja muista et Riitalla on varmasti hyvä olla missä se nyt onkin. Ja se varmaa haluais et nautit elämästäs. Helppohan mun on sanoa mut halusin vaa koittaa jotenki auttaa sun henkistä tuskaas. No adios, koita pärjäillä.
Miksi murhata itsensä kun niin monet haluaisivat selvitä hengissä? Miksi pitäisi ajan loppua sinulta jos joku sukulainen ,ystävä tai tuttava on siirtynyt toiseen aikaan? Jokainen elämä on lahja. Jokainen kuolema on menetys. Mutta niin monta kuin on ihmistä niin monta on kuolemaa tai siirtymää. Jokainen siirtymä on jokaisen oma. Kukaan muu ei voi toisen puolesta kuolla, tai syntyä. Taivaallisen Isän tiet ovat tuntemattomat hän antaa ja ottaa niinkuin on sen parhaaksi nähnyt. Jokainen elämä on hänen. Jumala on laupeus jos hän on ottanut yhden pois antaa hän toisen tilalle. Sinulla on suru menetetystä ihmisestä. Sure valmiiksi itke niinpaljon kuin ikinä jaksat itke silmäsi turvoksiin ja pääsi kipeäksi jonain päivänä se helpottaa. Jonain päivänä olet tottunut että sinun kuollut tuttu ihminen joinka kanssa olet elellyt. Jonain päivänä huomaat saaneesi uusia ihmisiä joita et tiennyt olevan olemassakaan. Anna itsellesi aikaa tottua uusiin tilanteisiin elämässäsi. Mediteeraa itseksei meistellen tätä ihmistä. Ota määrätty tunti joka päivä samalle asialle. Sen jälkeen unohda kaikki sellainen ja elä sitä hetkeä täysillä mikä on tilanteesi. Esimerkiksi Mies ja uusi elämä. Onnea matkaasi toivotan sinulle.
Hei!
Olen menettäny oman isäni vuonna 2002, aluksi oli hirveän raskasta luopua toisesta, alle viisikymppisestä isästä.
Minun tapani kohdata suru oli puhuin asiasta kaikille, ystävät ja nykyiselle miehelleni kerroin myös.
Suru pitää elää, ikävä totuus, mutta muuten se patoutuu....
Puhu miehellesi ,hänen työ jää työpaikalle, sinä olet kotona, kirjoita tunteita ylös, surusta ja tuskasta,mutta muistele hyviä hetkiä.
Itkeminen autaa,mutta minun kohdalla tärkein asia oli hyväksyminen isä ei enää ole täällä ,vaikka kuulenkin hänen ohjeensa ja toteutin hänen unelmansa lähtemällä hoitoalalle, ja se on nyt minun kutsumukseni.
Ymmärrän surusi ja kaipauksesi, sillä suren, kaipaan ja kipuilen itse tässä vajaa vuosi sitten itsemurhan kautta kuollutta äitiäni. Tuska on joskus niin kova, että sen kanssa on lähes mahdoton elää. Itsemurha ei ole kuitenkaan mikään ratkaisu! Läheisten tuskan määrää ei voi kuvata. Ei tähän maailmaan kaivata enää yhtään ylimääräistä tuskaa.
Itse yritän lohduttautua sillä, et tiedän, että mulla joskus oli äiti, joka rakasti mua. Niin myös sulla on ollut läheinen täti, joka välitti. En ole mikään superuskovainen, mutta mun mielestä meidän kaikkien täytyy täällä oma polkumme loppuun asti mennä, oli se sitten välillä kuinka kivikkoinen tahansa ja vaikka välillä viha elämää kohtaan on kuinka suurta tahansa. Olen kokenut itse samaa vihantunnetta.
Olen jotakuinkin sun ikänen ja uskon omalla kohdallani, et tää menetys on myös totaalisesti lopettanut lapsuuden ja nuoruuden ajan mun elämässä. On vaikea hyväksyä, ettei elämä ole sellaista, mitä sen ajatteli olevan. Tähän kuuluu valitettavasti kovia menetyksiä, joista selviäminen ei oo mikään itsestäänselvyys. Tää on kuitenkin mun tie, joka on kuljettava epätäydellisyydestään huolimatta. Uskon ja olen aika varmakin, että sulla ja mulla on vielä jokin mutka katsomatta, jossa on vielä jotain hyvää. Voimia.
Älä pelkää, kaikki on sinun kohdaltasi jo ennakkoon säädetty, ole huoleti, sinusta huolehditaan. Sinulla on oma suojelusenkelisi, olet varmaan huomannut hänen varjelunsa useasti.
Kuolemaa ei kannata pelätä, me vain jätämme maallisen ruumiimme ja siirrymme korkeammille tasoille. Anna anteeksi sinua kiusanneille ja muista antaa myös itsellesi anteeksi, se helpottaa. Kauniita kevätpäiviä sinulle elämänpolullasi.
latteasti sanottu, mutta elämä vain välillä riepoittelee joitain yksilöitä liikaa. Muista, että olet luvannut kummitätillesi, ettet tee itsemurhaa. Hän ei saanut elää, mutta sinä saat ja sinun on koitettava kestää ja tukea tuota serkkuasi näin kummitätisikin olisi varmaan toivonut. Elämässä voi olla vielä hyviä hetkiä tulossa ja koita iloita häistäsi. Ehkä nyt on vain sinulla huono ajanjakso (pitkäkin) menossa ja kohta tulee parempia aikoja.
Itse sain viettää hyvän lapsuudeen, mutta nyt nuorena on mennyt huonommin. On vain sattunut kaikkea ikävää ja tuntui välillä, etten jaksa. Uskon kuitenkin, että ei koko elämä ole kellään kärsimystä ja paremmat ajat koittaa niin sinulle kuin minullekkin.