Olemme keski-ikäinen tuore pari, seurustelleet noin 4 kk. Molemmilla on tietysti elämää takanakin ja lapsia, minulla 2 ja miehellä 1. Minä olen aina uskonut ja myös toteutunut rakkaus ensisilmäyksellä. Kuten tässäkin tapauksessa. Olisin valmis vaikka muuttamaan yhteiseen kotiin, ei kuitenkaan mikään välttämättömyys. Ongelmana on, että en tiedä mieheni suhtautumista minuun. Keskustelemme asiasta usein ja aina hän sanoo tykkäävänsä minusta ja haluavansa olla minun kanssani, mutta ei hän voi vielä sanoa rakastavansa minua, koska olemme olleet niin vähän aikaa yhdessä. Eikä hän oikeestaan edes tiedä mitä rakkaus on. Kuitenkaan hän ei koskaan aikaisemmin ole tuntenut näin voimakkaasti. Olen aika hämilläni siitä, että minkälainen sen tunteen pitäisi sitten olla, että hänkin voisi elää täysillä tätä suhdetta ja päästäisi minut elämäänsä.
Käytännössähän tämä toimii niin, että mies haluaa omaa aikaa paljon. Hänellä on harrastuksia paljon ja niistä ei voi tinkiä. Kun hän on viikonloppuisänä, silloin hänen täytyy saada olla lapsensa kanssa kahdestaan. Ja viedä lastaan omiin harrastuksiinsa mukaan. Minä haluaisin, että olisimme yhtä perhettä ja esim sunnuntaisin, joka on ainoo päivä viikossa kun olemme kaikki vapaalla, viettäisimme sen yhdessä. Mutta eilenkin hän häipyi lapsensa kanssa jo puolen päivän aikaan, täytyy saada olla lapsen kanssa kahdestaan, ja ilta menikin taas oman harrastuksen parissa ja kavereitten kanssa oluella.
En oikeen täysillä usko, että hän oikeesti haluaa rakentaa tulevaisuutta mun kanssani. Mielestäni vielä näin tuoreessa suhteessa pitäis molemmilla olla hirvittävä into viettää aikaa mahdollisimman paljon toistensa kanssa. Hän enemmänkin välttelee. Olen kuitenkin hyvin rakastunut häneen ja elän vielä toivossa, että meistä jonain päivänä tulee oikea pari. En vaan tiedä onko se koskaan mahdollista.
Käytännössähän tämä toimii niin, että mies haluaa omaa aikaa paljon. Hänellä on harrastuksia paljon ja niistä ei voi tinkiä. Kun hän on viikonloppuisänä, silloin hänen täytyy saada olla lapsensa kanssa kahdestaan. Ja viedä lastaan omiin harrastuksiinsa mukaan. Minä haluaisin, että olisimme yhtä perhettä ja esim sunnuntaisin, joka on ainoo päivä viikossa kun olemme kaikki vapaalla, viettäisimme sen yhdessä. Mutta eilenkin hän häipyi lapsensa kanssa jo puolen päivän aikaan, täytyy saada olla lapsen kanssa kahdestaan, ja ilta menikin taas oman harrastuksen parissa ja kavereitten kanssa oluella.
En oikeen täysillä usko, että hän oikeesti haluaa rakentaa tulevaisuutta mun kanssani. Mielestäni vielä näin tuoreessa suhteessa pitäis molemmilla olla hirvittävä into viettää aikaa mahdollisimman paljon toistensa kanssa. Hän enemmänkin välttelee. Olen kuitenkin hyvin rakastunut häneen ja elän vielä toivossa, että meistä jonain päivänä tulee oikea pari. En vaan tiedä onko se koskaan mahdollista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miehet kun eivät ole niin kovia puhumaan kuin naiset. Olemme myös keski-ikäinen pari, tunnemme n. 3-4kk. Hän on myös viikonloppu isä, minulla lapset ovat aina. Annan hänen rauhassa puuhailla lastensa kanssa, kunnes hän itse "vinkuu" että olisi kivempi tehdä jotain yhdessä. Neuvoisin sinua,että älä vielä puhu paljoa sitoutumisesta.
Mies on kuin kuminauha, mitä vähemmän pidät häntä tiukassa otteessa, sitä innokkaammin hän taas palaa luoksesi. Koita keksiä kivaa tekemistä itsellesi (ja lapsillesi), kun teillä on mukavia ideoita hänkin haluaa tulla kokeilemaan niitä. Puhun syvällä rintaäänellä, sillä ennen olin myös liian innokas, tosin se ei tuonut aina hyviä tuloksia. Siis jäitä hattuun!!
"...seurustelleet noin 4 kk..."
Olet liian hätäinen. Et voi tuon pituisen tuttavuuden perusteella odottaa, että toinen on valmis leikkimään kotileikkiä.
"...elää täysillä tätä suhdetta ja päästäisi minut elämäänsä..."
Ovatko teidän käsityksenne täysillä elämisestä erit?
"...Kun hän on viikonloppuisänä, silloin hänen täytyy saada olla lapsensa kanssa kahdestaan..."
Mielestäni mies kuulostaa järkevältä ja vastuuntuntoiselta. On tärkeätä, että hän hoitaa suhdettaan lapseensa. Hän haluaa edetä hitaasti tutustuttaessaan lastaan naiseen, jota ei itsekään vielä tunne tarpeeksi. Hän haluaa suojella lastaan henkisiltä kolhuilta. Sehän on aivan oikein. Entä sinä? Et puhu lapsistasi mitään.
"...En oikeen täysillä usko, että hän oikeesti haluaa rakentaa tulevaisuutta mun kanssani..."
Miten keski-ikäinen nainen voi olla noin naiivi ja hätäinen? 4 kk tuttavuuden jälkeen pitäisi olla jo pesää rakentamassa. Olisikohan sitten parempi, että etsit itsellesi itsesi kaltaisen "kiirehtijän".
Luin mielenkiinnolla kirjoitustasi. Olen aivan samassa elämäntilanteessa kuin Sinäkin olet. Myös minulla on 2 lasta ja miehellä 1. Olemme rakastuneet ja tavanneet toisemme 1 1/2 kk sitten ja eläneet joka hetki yhdessä. Olen ehdottanut miehelle, että saisin pitää yhden illan viikossa rakkauslomaa ja mennä omaan kotiini mutta hän sanoo ehdottoman Ei:n. Elikkä meillä on niin, että mies haluaa joka hetki olla kanssani.Tunnemme myös syviä ja suuria tunteita molemmat ja tunnustamme päivittäin rakkauden ääneen. Olemme äärettömän onnellisia ja lähetän joka päivä kiitokseni siitä tuonne yläkertaan.
Rakkaus on ihanaa !
Silti tuli hieman paha mieli puolestasi koska selvästikään tuo Sinun miehesi ei ole valmis vielä uuteen suhteeseen. Hän haluaa pitää kaverit, yhdessäolon lapsensa kanssa sekä harrastuksensa. Hän ei siis ole valmis tinkimään mistään vuoksesi...outoa ! Silti hänellä on voimakkaita tunteita Sinua kohtaan. En osaa muuta neuvoa kuin, että kokeile miten suuret ovat hänen tunteensa. Ole naisellisen ovela ja ala olemaan tietoisesti "etäinen". Älä näytäkään enää yksipuolisesti hänelle avoimesti mitään vaan elä Sinä myös hetken omaa itsekästä elämääsi. Mene likkojen kanssa ulos, käy kyläilemässä....tee syitä miksi ei iltaisin enää sovi tapaaminen.
Katso...kiinnostuuko hän yhtäkkiä lisää Sinusta !
Joka tapauksessa...toivotan koko sydämestäni teille molemmille onnellista parisuhdetta.
Hirmuista juonittelua. Itse kyllä olen vasta parikymppinen neitokainen, joten saatan olla asioissa väärässäkin. Avioero lapsena minun on puolustettava miehen käytöstä, koska itse muistan lapsuudestani sen, että eron jälkeen meillä ei ikinä ollut isän kanssa kahden keskeisiä hetkiä. Aina oli joku "ylimääräinen". Ja tämän takia minun suhteeni isään on melko etäinen.
Rakastuneena sitä on ehkä vähän liiankin innoissaan ja yleensä unohtuu asiat joiden parissa puuhaili ennen rakastumista. Joskus myös saattaa "unohtaa" ne rakkaat ystävät joiden kanssa vietti iltoja yhdessä.
Jos aijotte olla loppuelämänne yhdessä niin mihin teillä on kiire... Miehen käytökseen saattaa vaikuttaa niin monet asiat, esim. kuinka kauan erosta on, kumman aloitteesta ero lähti käyntiin jne... Kyllä se mies pikku hiljaa oivaltaa minkälaisen kultakimpaleen on löytänyt. Hiljaa hyvää tulee. =)