Suhteet työpaikalla

Juttu: Olen ollut ko työssä pian vuoden, muutaman kuukauden olen ollut ihastunut työkaveriini(mieheen), me molemmat varattuja, en ole hälle sitä kertonut. Hänen käyttäytymisestään olen voinut 'päätellä' kiinnostuksen minuun. Ongelma: Meillä ollut jonkinlainen muuri koko ajan, miten sen saa pois, haluaisin että voisimme olla 'normaalisti' toistemme seurassa, jutella ja hassutella. Olen aktiivisempi osapuoli juttelulle. Pelkääkö hän minua vai mikä se on? Töissä muitten miesten kanssa juttelen vapautuneesti, mutta hänen kanssaan vähän tönkköä. Kysymys: Miten voin itse edesauttaa, jotta välimme olisivat 'normaalit', mukavan leppoisat?
61525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sama täällä ja minä olen se mies. Olen yrittänyt purkaa muuria ottamalla tunteet puheeksi, mutta nainen ei myönnä omia tunteitaan eikä suostu puhumaan aiheesta. Ilmeisesti hän odottaa että eroaisin vaimostani jotta saisi koko paketin. Mielestäni tosi raskasta molemmille kun epäselvä tilanne vain jatkuu ja jatkuu. Kyllä tunteista on voitava puhua, oli sitten varattu tai ei. Siitä se solmu aukeaa. Laita vaikka sähköpostia, jossa kerrot tunteesi suoraan, tai sitten ehdotat tapaamista työajan ulkopuolella.

Äänestä
  • olen aikonut puhua asiasta ja tunteistani, mutta kun en ole uskaltanut.Haluaisin ja tuntuu kuin sydän pakahtuisi. En kuitenkaan halua rikkoa ihastukseni enkä omaani suhdetta, mutta haluaisin siis selventää tilannetta ja jotta voisimme jatkaa 'normaalisti' niin kuin tuossa aiemmin kirjoitin. En voi lähettää meiliä ja tekstari kuulostaa 'kylmältä'. Siis otanko vaan asian puheeksi, tulis mitä tulis?

    Äänestä

  • montako kertaa kirjoitti:

    olen aikonut puhua asiasta ja tunteistani, mutta kun en ole uskaltanut.Haluaisin ja tuntuu kuin sydän pakahtuisi. En kuitenkaan halua rikkoa ihastukseni enkä omaani suhdetta, mutta haluaisin siis selventää tilannetta ja jotta voisimme jatkaa 'normaalisti' niin kuin tuossa aiemmin kirjoitin. En voi lähettää meiliä ja tekstari kuulostaa 'kylmältä'. Siis otanko vaan asian puheeksi, tulis mitä tulis?

    Voi olla että puhumisesta ei tule mitään, jos kerran muutenkin on tönkköä. Niin ainakin minulle kävi, eli nainen meni vain lukkoon eikä myöntänyt mitään. Kirjoita vaikka kirje ja anna se hänelle käteen. Saat kerralla asiasi jäsentyneesti perille. Ja mieti tosiaan tarkkaan ja monelta kantilta, mitä kirjoitat.

    Äänestä

Välit on vaivautuneet ennen romanssia mutta vielä huonommaksi ne menevät kun romanssi hiipuu. Omalla kohdalla olen saanut osakseni naisen taholta 2 vuoden mykkäkoulun romanssimme päätteeksi. Älä siis unelmoi normaalin leppoisista väleistä. Sitä ei ole tarjolla.

Äänestä
  • 'ihastumista'. Kait nyt aikuiset ihmiset osaavat käyttäytyä siitä huolimatta. Vissiin se sitten on luonteissa se normaali käytös.

    Äänestä

Naiset, nimenomaan ne varatut, katsovat kaihoisasti ja olettavat jokaisen kohteliaisuuden ja ilmaan heitetyn vitsin olevan flirttiä. Jos jokaista jolle kohteliaiusuden latelen olisi varteenotettava työpaikkasuhde, niin olisin aika ori. Kyllähän se monesti vituttaa, kun toinen toistaan rumempiakin tulee siihen keimailemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä teen kirjoitti:

Juttu: Olen ollut ko työssä pian vuoden, muutaman kuukauden olen ollut ihastunut työkaveriini(mieheen), me molemmat varattuja, en ole hälle sitä kertonut. Hänen käyttäytymisestään olen voinut 'päätellä' kiinnostuksen minuun. Ongelma: Meillä ollut jonkinlainen muuri koko ajan, miten sen saa pois, haluaisin että voisimme olla 'normaalisti' toistemme seurassa, jutella ja hassutella. Olen aktiivisempi osapuoli juttelulle. Pelkääkö hän minua vai mikä se on? Töissä muitten miesten kanssa juttelen vapautuneesti, mutta hänen kanssaan vähän tönkköä. Kysymys: Miten voin itse edesauttaa, jotta välimme olisivat 'normaalit', mukavan leppoisat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu