Erosta pian vuosi aikaa, mies vaihtoi naapurin perheeseen. Meillä on kaksi lasta joista vanhempi on 9v. Pojan on paha olla, koska jouduin muuttamaan heidän kanssaan exmiehen nimissä olevasta talosta vuokralle. Kaverit ja koti jäivät ja jouduimme aloittamaan aivan alusta. Lapsi kaipaa vanhaan kotiin minun ja siskonsa kanssa, mutta ex ei anna minun asua lasten kanssa siellä, vaikka käytännössä itse asuu työkaverinsa ja hänen lastensa kanssa. Itselläni ei niin väliä, mutta lapsi :( Kävin vartissa koululla ja olin järkyttynyt, lapsi on ihan muissa maailmoissa koulussa, kiusataan ja jos pareja tehtäviin valitaan, niin hän jää ilman jne. Olin ja olen vedet silmissä, koska juttelimme opettajan kanssa pitkään mitä lapselle on tapahtunut. Lapsi sairasti 2 vuotta sitten aivokalvontulehduksen jonka seurauksena toisesta korvasta meni kuulo kokonaan, rakas mummi kuoli syöpään vuosi sitten jonka perään iskä muutti naapurin perheeseen. Kaikki tämä on jo aikuisellekin liikaa, mitä sitten lapselle. Olen yrittänyt puhua exmiehelle, pojan kärsimisestä, mutta saan vain vastauksena: näyttää siltä, että et pysty lapsista huolehtimaan voivat muuttaa meidän kanssa asumaan, poika ei halua. Olen pyytänyt enemmän kuin kerran, että viettäisi aikaa ihan kolmistaankin lastensa kanssa, mutta ei käy, vastaukset tyyliin: sä et mua määrää, ei kuulu sulle, haista vittu, hyvästi, vitun höyrypää, idiootti, sun pääs on vikaa. Nytkin hän on ilmoittanut vievänsä uuden perheen jossa on meidänkin lapset lomamatkalle. Mikään ei auta ja mitään en voi, ennen niin iloinen poika on muuttunut ja syrjäytynyt, iskä se vaan tarjoaa uutta perhettään, kunpa edes joskus ymmärtäisi, mitä oma poikakin tarvitsee, aikaa isänsä kanssa. Lapsi tuossa jo muutama kuukausi sitten kysyikin: äiti onko tämä normaalia? Tavarat kun ennen joulua pakkasimme, niin hätinä oven ehti kiinni laittaa kun uusi oli jo saunomassa sielä lastemme kanssa kun olivat isällään. Kaiken tämän vitun paskan kuvion keskellä, minä kuulemma olen ainut syyllinen jos lapsella on ongelmia. En minäkään varmasti syytön ole, en ole täydellisesti pystynyt itkujani lapsilta piilottamaan vaikka yritänkin. Onneksi sentään opettaja ottaa nyt asiaksensa, että lapsen eteen tehdään kavereiden suhteen kaikki koulussa, mitä on tehtävissä, hänkin oli pettynyt kun isä ei anna omaa aikaansa lapselle, muulla tavalla kuin uuden perheen muodossa. Pienempi lapsi kertookin aina kaikki kuinka iskä ja tämä nainen nuolevat melkein kaiken aikaa jne. Miksi pitää heti eron otettuaan vetää uusi touhu lasten silmien eteen, ei mitään sopeutumista, ei mitään omaa aikaa, olen todella pettynyt ja järkyttynyt. Kuten sanoin ei mulla ole väliä, mutta kun näen miltä lapsesta tuntuu ja kuulen kuinka koulussakin menee, niin pelkään, että kuinkahan tässä vielä käy. Onpa nuo molemmat mulle sanoneet, että aikuisten asiat ja lasten asiat ovat erikseen toisistaan. Voi v.ttu sanon minä, kuinkahan ne nyt sitten on erikseen.
Lapsi kärsii
mitä voin tehdä?
6697
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi poika parkaasi ja tiedän kyllä miten on sydäntä raastavaa äidin katsoa lapsen kärsimistä usko vaan. Miehet eivät jumankauta ymmärrä asioita niinkuin me naiset. Minulla samantapainen juttu minun poikani kärsi karmeita painajaisia eikä voinut nukkua ollenkaan öisin ja sitä kesti 8 kuukautta, olin tulossa sairaaksi kun olin niin naatti ja hän ei voinut mennä kouluun monena päivänä viikossa kun ei tullut nukutuksi ja koulu kärsi jne. Mutta huomasin että kun minä muutin käyttäytymistäni niin poika muuttui, lapset vaistoavat meidän hädän ja surun. En sano että on sun vika ollenkaan mutta kun et saa miehestä apua niin unohda se ja keskity tekemään itses vahvaksi ja ainoa mitä voit tehdä pojalles on ruveta rakastamaan häntä ja pistää kaikki huomios siihen, kutsu kavereita sille kotiin koulun jälkeen ja ehkä aloita uusia harrastuksia. Hänelle uusia virikkeitä niin että ajatukset menee niihin ei isäänsä ja eroon enää. Ja älä näytä suruas pojan edessä ikinä, älä ole katkera, äläkä tee asioita hankalaksi exäs kanssa vaikka se kuinka yrittäs sua ärsyttää. Kukaan muu ei voi auttaa sun poikaa kun sinä, exäs teki paskasti kun ei antanut teidän asua entisessa kodissa, ei voi paskemmin tehdä, ei todellakaan ajatellut mitä teki paskiainen mutta mitäs siitä rakenna lapselles uusi turvallinen ja onnellinen koti ja kyllä se siitä sitten alkaa menee, annat paljon rakkautta niin hänestä tulee vahva. Jos haluat miehelles puhua pojastasi niin ehkä olisi parempi jos pistät kirjeeseen mutta ei tapaamisia sinun kanssasi vaan isän ja pojan pitäisi viettää aikaa kaksin paljon niin poika tietäisi että isä ei jättänyt häntä. Olen pahoillani että sun on pitänyt käydä läpi tämmöstä ja on vaikeaa kattella vierestä kun miehellä jo uusi mutta kyllä se heillekkin tulee se mälsä arki. Mä tiedän että on helppoa antaa neuvoja mutta minä oon käyny nää läpi ja tiedän mistä puhun. Todella paljon tsemppiä sulle ja haleja pojallesi ja toivottavasti asiat alkaa sujua paremmin.
kiitos, tuo kaikki tuli tarpeeseen. Olen miettinyt, että juuri noin minun pitäisi ollakin ja sitä niin kovasti toivon. Kärsin, olen katkera, hermostunut, uupunut jne. tottakai lapsikin sen huomaa. Mistä vain voimat tämän kaiken kärsimyksen keskellä? En ole vieläkään sinut lapsen käymän sairauden kanssa, jättihän se elinikäisen vamman hänelle, myös toisenkin vanhemman kuolema syöpään on ollut rankkaa käydä läpi, puhumattakaan miehen lähdöstä. En edes tiedä mitä suren milloinkin, olen aivan hajalla. Käyn terapiassa, on siitä se apu ollut, että itsetunto on hieman parempi, en usko enää olevani ainut huono ihminen, vaikka anoppi ja exmies kaiken vuosikaudet syykseni laittoikin. Isä on tehnyt päätöksensä, hän ei lapsen kanssa ole ilman uutta perhettään hetkeäkään, joten se siitä toiveesta, mutta minä voisin tehdä parhaani, kuinka saisin itseni kasattua, mitkä ne keinot on itsensä vahvistamiseen?
Rakkaus lapseen siinä ne keinot, yksinkertaisesti ja päätös että nyt riitti se itsensä kiduttaminen. exästä ei tule apua niin sinun pitää se unohtaa ja olla se tuki ja turva lapselle. Minun poika elinikäisesti sairas ja vielä nämä erot päälle niin tein yksi päivä päätöksen että nyt muutun tai jään tähän helvettiin koko iäkseni ja kun minä muutuin niin poikani muuttui ja sitä parempaa palkkaa ei saa. Ei kukaan muu voi auttaa sua kuin sinä itse, sitä etsii pilleriä (vaikkakin ehkä masennus lääkkeet on hyvä syödä kun on tarvis) ja sitä sun tätä mutta on itsestä kiinni ja täytyy löytää se vahvuus jostain joka meissä kaikissa äideissä on usko vaan. Sulle on käynyt karmeita asioita ja olet varmaankin shokissa ja anna itselles aikaa parantua siitä ja eihän se yhdessä päivässä paremmaksi tule mutta ota yksi päivä kerrallaan ja keskity poikaan ja vietä aikaa hänen kanssaan, todella kuuntele ja opettele tuntemaan hänet ihmisenä ja tajuat että mikään muu ei maailmassa ole niin tärkeetä. Kaikkihan me teemme virheitä ja jos luulet että olit huono ihminen exäs kanssa niin ehkä se oli se hän joka toi sinun huonot puolet ulos, on helppo syyttää toisia niinkun sun anoppi jne..mutta näytä niille että ovat väärässä. On sinusta itsestä kiinni.
Tuntui hirveältä kun isä lapsensa noin hylkää. Et voi oikein muuta kuin pitää toivoa yllä lapsellesi ja yrittää järjestää positiivisia ihmisiä elämäänsä. Jos kiusaaminen täytyy saada loppumaan. Yritä pitää lapsella toivoa yllä, että eivät kaikki ihmiset ole tuollaisia.
Moi, poikasi ongelmat kuulostavat olevan ihan lähtöisin teistä.Ei suinkaan kuulon menettämisestä tai talon vaihtumisesta. Ainakin kirjoitelmasi antaa sen johto päätöksen.Tiedä sitten onko teillä ollut ennen eroa paljon keskenäistä ongelmaa ex:säsi kanssa, ja lapsi on näistä asioista jo alkanut sulkeutumaan vai onko lapselle tapahtunut jotaikin vielä kauheampaa. Oli asia miten tahansa kuitenkin, niin sinun on aika päästää nyt ex:sästä irti.Sinä et ole se jonka velvollisuus on koittaa saada häntä tukemaan,olemaan tai ymmärtämään poikaanne.Sinun tehtävä äiti on suojella, antaa hyvät elämän mallit ja ohjastaa lastasi.Tiedän että se tuntuu kauhealle kun isä kääntää selkänsä lapselleen tai lapsilleen, mutta hän tekee sen omasta halustaan. Jos hänelle sinä olet pojan ongelmien syypää ja kaiken pahan alku ja juuri niin anna asian olla niin hänelle. Lakkaa viemästä viestiä pojasta isälle, koska jos palaute on sitä mitä se on tähän mennessä ollut niin luuletko että se auttaa poikaasi yhtään.Päinvastoin poika alkaa pian luulemaan että isä ei rakasta häntä ollenkaan. Sinun omalla käytöselläsi ja ratkaisuilla voi olla enemmän painoarvoa poikasi elämään kuin arvaatkaan.Katkera pala nieltäväksi mutta niin se vain menee.Me äidit jäämme yleensä nuolemaan näppejämme,lapset kasvaa vinoiksi ja isät saa vaan uuden muijan ja perheen.Asian ei tarvitse olla välttämättä niin.Ensi askel on päästää irti sanasta perhe, johon sisältyy kaikki ja alkaa käyttämään sanaa perhe johon sisältyy sinun kanssa asuvat lapset ja sinä. Muista että asian kanssa ei tarvitse olla yksin vaan kunnat ja yksityiset tarjoavat paljon apua lasten mielenterveys ongelmiin ja tukea perheellenne. Voimia teille. p.s meillä isä havahtui hiljaisuuteen ja lapsen jättäytymiseen pois elämästään hyvin nopeasti.Lapsen ja isän välit ei kuitenkaan parantunee, koska lapsi näki isän lävitse ihan ilman minuakin.Teillä voisi olla toisin. Poikani kuitenkin selvisi erosta ja sen aiheuttamasta kovasta pelosta paremmin, kun hänen ei tarvinnut seurata isänsä tekemisiä ja tekemättä jättämisiä niin tiiviisti.
Isä kyllä hoitaa tapaamiset ja huolehtii lapsista omalla tyylillään. On vain niin ikävää, kun poika haluaisi viettää aikaa ihan päinsäkin isänsä kanssa, mutta isän ratkaisu on tarjota lapselle uusi perhe joka tapaamisella. En tiedä miksi näin, luuleeko sen olevan minun toive, vai pelkääkö uuden lähtevän lätkimään, jos joskus irrottautuisi uudesta perheestään omille lapsille, en todellakaan tiedä. Mennyttä vuotta kun mietin, niin olen onnekseni huomannut meneväni pikku hiljaa elämässä eteenpäin. On aivan totta, että jos minä olen vahva niin lapsikin selviytyy paremmin. En suostu todellakaan olemaan exän viemäri enää päiväkään, herra täydellinen saa nyt ihan vapaasti etsiä jonkun muun jolle vittuilla, mutta minä se en enää ole!