Naiset

siinä käsilaukun sisällössä oikein on? - Miksi siellä on niin älyttömästi tilpehööriä? - Onko se kaikki tarpeellista, vai onko siellä mitään, mitä ei ikinä tarvitse? - Kuinka vanhaa tavaraa siellä on? - Mitä erikoista siellä on/- on ollut? - Mitä sieltä voisit jättää pois? - Mitä siellä on?
12448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

laittaa miehen logiikan alle naisen logiikkaa koskeva kyssäri?????

Äänestä
  • selvyys naisen logiikasta.

    Äänestä

Käsilaukkua vakikäytössä. Ainoastaan raflaan mennessä kerään kamat käsilaukkuun jotta ne voi hukata kätevästi kerralla. Ei tärväännyt aikaa hukkaamisiin. Ei vaiska. En ole hukannut kännissä veskaa mutta selvästä päästä jättäisin sen välittömästi sinne minne ekan kerran sen laskisin. Minä kun en ole siihen tottunut enkä usko että tulen ikinä tottumaankaan. En kanna isoa määrää tavaraa mukana etteikö ne takin taskuun mahtuisi. Tai selkäreppuun jota käytän usein kaupparetkien takia. Raflassa mulla on mukana vaan tärkeimmät mitä sinä iltana tarvin. Meikkejä, rahat, röökit sytkä, ehkäpä jopa kotiavain ja känny. Kännyn yleensä jätän kotiin ja avaimenkin jemmaan kotioven läheisyyteen, että kotiin pääsee vaikka veskan hukkaiskin. En pidä edes ylimääräisiä kortteja kuten KELA tms. mukana.

Äänestä

talvella on hyvä kun avaimet, tupakat, rahapussi ja kännykkä mahtuvat takin taskuun. Jollei taskuja ole, niin laukkuun on turvauduttava. Omistan oikeastaan vaan aika pieniä laukkuja. Niissä mukana kulkee yllämainittujen lisäksi usein vielä huulirasva. Meikkejä en kanna mukana. Tarvittaessa meikkaan kotona lähtiessä ja en koe normaalipäivinä tarvetta päivän mittaan lisäillä meikkiä. En tiedä, mitä muut naiset noiden lisäksi laukuissaan kantaa, mutta mulle riittää nuo. Noilla pärjään pari, miksei kolmekin päivää pois kotoa. Tupakkaa saa kaupasta lisää:)

Äänestä

tonne naisten palstalle. Siellhä ne naiset miettii omia juttujaa.

Äänestä

KÄSILAUKUN SISÄLLÖSTÄ; - Miksi siellä on niin älyttömästi tilpehööriä? Vastaus; Siksi, että me naiset käytämme esim. meikkejä toisin kuin "useimmat" (miehiset) miehet. *** - Onko se kaikki tarpeellista, vai onko siellä mitään, mitä ei ikinä tarvitse? Vastaus; Naisille kaikki käsilaukun sisällöstä on tarpeellista, jos hän on ne itse sinne laittanut. Kaikkea mitä käsilaukusta löytyy voi aina tarvita. *** - Kuinka vanhaa tavaraa siellä on? Vastaus; Riippuu siitä koska esim. meikit on ostettu. Jos en ole menossa käsilaukkuineni, säilytän laukkua tyhjänä ja meikkejä laatikossa. *** - Mitä erikoista siellä on/- on ollut? Vastaus; Mikä luetellaan erikoiseksi? Mitä tarkoitat erikoisella? En lue erikoiseksi esim. Hiusharjaa, meikkejä, kännykkää, avaimia, hajustetta, purkkaa tms, mitä nyt naisilla siellä yleensä on. *** - Mitä sieltä voisit jättää pois? Vastaus; Purkan. *** - Mitä siellä on? Vastaus; Kaikki se mitä edellä kerroin ja ehkä jotain lisää...

Äänestä

Mä en vois lähtee mihinkään ilman mun laukkua! Mitä siellä on? -Siellä on avaimet, kännykkä, lompakko, meikkipussi jossa meikkejä, lääkkeitä, käsirasvaa, huulirasvaa, hiusharja, laastaria, kynsiviila, hakaneuloja, purkkaa, nessuja, peili, mp3-soitin ja vaihtoparistot, bussikortti, kalenteri.. Mitä vielä? Kuitteja ja muuta roskaa.. Kaikki on tarpeellista. Koskaan ei tiedä mihin tilanteeseen joutuu :) Mä tarvitsen kaikkia mitä siellä on, harvemmin hakaneuloja koska vaatteet eivät ole repeilleet aikoihin tai nappeja ei ole irronnut, vetoketjut toimii jne jne :P Erikoisuudet mitä siellä on ollut on ruuvimeisseli.. Oli tarpeen, ei enää. En voisi jättää mitään pois.. Ehkä meikit vois jättää koska en joudu korjailee meikkiä niin hirveästi enää.

Äänestä

"älyttömästi tilpehööriä" Itselläni on melko pieni veska, eikä sinne edes mahtuisi mitään tarpeetonta. Lompakko, känny ja avaimet sielä yleensä on, joskus voi olla kampa ja huulirasvakin.

Äänestä

että: Yleensä naisten vaatteissa ei ole yhtä paljon tai suuria taskuja, kuin miesten vaatteissa, jonne tavarat mahtuisi. Toisekseen taskuissa kantaminen on ruman näköistä ja venyttää vaatteet muodottomiksi. Mukana täytyy olla niin paljon kaikenlaista, niin ei niitä taskuihin sais mahtumaankaan. Ja sit kun se laukku on, niin sinne tulee tungettua kaikenlaista, joka jää mukaan roikkumaan. Vanhin juttu mun laukussa näyttää olevan viime kesästä asti siellä pyörinyt tyhjä sytkäri. (Laitoin sen nyt roskiin.) Erikoista kantamusta laukussani on kai ollut siellä pitkään mukana kulkenut jakoavain. Pois sieltä vois jättää turhat paperit ja roskat. Nyt laukusta löytyy: Lompakko, kalenteri, postia ym. papereita, 2 puuteria, huulirasva, huulikiilto, huulipuna, tamponeja, sadesuoja, laskin, handsfree, roskia, dvd, hakaneuloja, hiusrenksu, käyntikortteja, lääkkeitä, suklaalevy, kyniä, hiuskiinnettä, mattoveitsi, hajuvesi, tupakkaa, nikotiinipurkkaa, tulitikut ja tyhjä muovikassi.

Äänestä

Joku jo kommentoikin, että naiset yleensä käyttävät meikkejä, mutta miehet yleensä eivät. Toinen selitys voi olla se, että naisten vaatteissa ei ole taskuja (enpäs ole koskaan hankkinut hametta tai mekkoa, jossa olisi taskut). Housujen taskuihinkaan ei kannata tunkea kamaa, koska lantio on usein vartalon levein kohta ja pullottavat takataskut aiheuttaisivat illuusion melkoisen kokoisesta persuksesta. Laukussani on yleensä lompakko, henkkarit, mekkipussi, hiusharja ja puhelin. Tarpeettomia tavaroita ei ole. Joskus on kyllä käynyt siten, ettei löydä omia tavaroitaan, koska laukussa on niin paljon salaluukkuja.

Äänestä
  • Unohtui mainita kotiavain, kuukautissuojat, tupakka-aski ja tulitikut. Laajemmassa mittakaavassa tupakka-aski on täysin tarpeeton.

    Äänestä

,mut joka mies jonkakaa oon seurustellu on ollu todella kiinnostunut mitä mä kuskaan veskassani:p. Mulla on kun laukku on siisti .pakolliset meikit: ripsari,puuteri,kajali,huulipuna,kiilto,luomari.. .ym.dödö,tamppooneja,pareria,harja,pinnejä. .kyniä,vihko,avaimia,lompakko,vesipullo,purkkaa. röökit,pari sytkää. siinä oli ne tarpeelliset. Tarpeetonta EI OLE!:), no joskus ollut jostainsyystä kiviä, kerran oksensin baarissa käsilaukkuun(onneks oli halpa!) Ja juomat nyt aina pitää kuljettaa laukussa. Ja roskia kiertyy järjetön määrä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mikä logiikka kirjoitti:

siinä käsilaukun sisällössä oikein on? - Miksi siellä on niin älyttömästi tilpehööriä? - Onko se kaikki tarpeellista, vai onko siellä mitään, mitä ei ikinä tarvitse? - Kuinka vanhaa tavaraa siellä on? - Mitä erikoista siellä on/- on ollut? - Mitä sieltä voisit jättää pois? - Mitä siellä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu