Kristuksen ruumis haetaan taivaaseen.

Kastettu lapsi on kasteessa oksastettu kiinni ikuisesti elävään Kristuksen ruumiiseen. Kastamaton lahkolapsi, satanistin, tms. kastamaton lapsi on maailmassa. Eikä kuulu ylöstemmattavaan Kristuksen ruumiiseen. Se on ihan selvästi sanottu Raamatussa: Yksi ruumis, monta jäsentä 12 Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. 13 Meidät KAIKKI, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ON KASTETTU yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä."
22449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

on vain uskovien upotuskaste!! atso iso kodin kuvaraamattu hakusanana KASTE, sieltä löytyy totuus!

Äänestä
  • Meinaatko,että kastamaton woodoo-perheen lapsi kuuluu ylöstemmattavaan Kristuksen ruumiiseen?

    Äänestä

ALKUPERÄÄ. Se tuli Vatikaanin USKONNOKSI ALKUAAN BAABELISTA, VÄLIMEREN MAIDEN KAUTTA VAIN ERI NIMILLÄ. Siis luterilaisuus tuli sieltä Vatikaanista KATOLISUUDESTA MUUNTUEN VAIN HIUKAN - ja palaa siihen takaisin. Olennainen osa katolisuutta on juuri OKKULTIIKKA, SAATANANPALVONTOINEEN, mikä kuuluu siihen uskontoon. Siispä luterilainen LAPSIKASTE ON SUORAA SAATANANPALVONTAA, eri nimillä vain. Opin perusteiden PITÄÄ OLLA RAAMATUSSA, VANHASSA JA UUDESSA TESTAMENTISSA. Ellei niin ole osoitettavissa SUORAAN TEKSTEISTÄ, ON KYSE HARHAOPISTA. SIIS KIRKON OPPI ON SELVÄÄKIN SELVEMPI HARHAOPPI. Luterilaiset "kastavat" lapsensa ennenkuin he itse voivat valita tietänsä, SAATANAA PALVOMAAN. KATUKUVA TODISTAA: SAATANA ON TULLUT "VARASTAMAAN, TAPPAMAAN JA TUHOAMAAN". Sitä siellä tapahtuu. Ilm-18: "2. Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi. 3. Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta." 4. Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa. 5. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa. " Lähes KAIKKI LAPSI"KASTETUT" on oksastettu saatanankirkkoon kiinni eivätkä siis kuulu siihen ylöstemmattavaan Kristuksen ruumiiseen, ELÄVIEN USKOVIEN SEURAKUNTAAN, vaan kuolleen USKONNOLLISUUDEN "PAPPIEN" EKSYTTÄMÄÄN kadotukseen menevään joukkoon, sillä USKONNOLLISUUS EI OLE JEESUKSEN USKOA. Luterilaista Luther- munkkien perustamaa ROOMAN KIRKON LAHKOA HARHAOPPEINEEN tulisi KAIKKIEN RAAMATUN OMISTAVIEN YMMÄRTÄÄ LUKEMANSA PERUSTEELLA VAROA. Ja tuomita ne "pappinsa" ja "YLIPAPPINSA" HARHAANJOHTAJINA. Kirjoittihan Paavalikin uskoontulleille OIKEILLE KRSITUSRUUMIIN JÄSENILLE - ja kyllä HE YMMÄRSIVÄT KIRJEEN SISÄLLÖN: >>Yksi ruumis, monta jäsentä 12 Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. 13 Meidät KAIKKI, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ON KASTETTU yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä."

Äänestä

Ei Karitsan häihin voi mennä ilman kasteessa saatavaa hääpukua, vaikka olisi kuinka viaton tahansa. Pitää olla Kristuksen antama hääpuku päällä Karitsan häissä. Muuten tulee ulosheitetyksi. Vain kastettu lapsi on puettu Kristuksen lahjavanhurskauteen.

Äänestä
  • Mutta, miten käy tämn kastetun vauvan kun hän aikuistuu ja himot ja halut kuljettavat häntä.

    Äänestä

  • ml213. kirjoitti:

    Mutta, miten käy tämn kastetun vauvan kun hän aikuistuu ja himot ja halut kuljettavat häntä.

    Kastaen, opettaen ja kilvoitellen. "Joka vanhana pysyy loppuun asti, sellainen pelastuu" Älä koskaan hylkää lapsena saamaasi kastetta ja opetusta, jotka voivat kerran sinut pelastaa uskomalla Jeesukseen ja Jumalaan. Mutta jos lähdet hurmahenkien perässä uudelle kasteelle, niin tiesi on kerran pysähtyvä Jeesuksen sanoihin taivaanportilla: Mt.7 22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' 23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    Äänestä

  • opetuslapsi, kirjoitti:

    Mutta, miten opetat todellisuudessa kun ihminen/vauvakastettu ei ole uudestisyntynyt.Lihallinen ihminen ei ota mitään vastaan,- joka on Jumalasta, eikä se voikkaan. "Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan on lihan mieli, mutta niillä jotka elävät Hengen mukaan on Hengen mieli." " Sentähden, että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikkaan". Ajatteleppa. Miten jumalattomat lihallisessa mielessä elävät vanhemmat mahdollistuvat opettamaan lastaan Hengen mielen mukaisesti.Asia on kokonaan toinen,- jos vanhemmat ovat uudestisyntyneet. Niin, seuraappa TODELLISUUTTA Suomalaisissa perheissä. Kun ihmnen uudestisyntyy, niin häntä opettaa ja ohjaa Pyhä Henki,- jonka ihminen saa sydämeensä kokemusperäisesti uudestisyntyessään. " Totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä, eikä tunne häntä, mutta te tunette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne JA ON TEISSÄ ASUVA." " Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, HÄN OPETTAA TEILLE KAIKKI JA MUISTUTTAA TEITÄ KAIKESTA, MINKÄ MINÄ OLEN TEILLE SANONUT". Ymmärrä, miten Pyhän Hengen tehtävää ei KUKAAN ihmnen tai vanhempi voi suorittaa ja hoitaa. Siis ihmisen on välttämätöntä uudestisyntyä, että hän saisi sydämeensä opettajan ja tämä opetus ilmentyy ihmisen ymmärryksessä ja elämässä hedelminä. Seuraappa vauvakastettujen ymmärrystä ja hedelmiä ilmentyykö niissä Pyhän Hengen opetus.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Miten paljon on niitä lihallisia maailmassa, joita ei ole koskaan kastettu eikä opetettu Jeesuksesta yhtään mitään. Heitähän on paljon enemmän maailmassa? Vai meinaatko, että esim. muslimilapsi on Jeesuksen ruumiin jäsen sellaisenaan?

    Äänestä

  • opetuslapsia. kirjoitti:

    Miten paljon on niitä lihallisia maailmassa, joita ei ole koskaan kastettu eikä opetettu Jeesuksesta yhtään mitään. Heitähän on paljon enemmän maailmassa? Vai meinaatko, että esim. muslimilapsi on Jeesuksen ruumiin jäsen sellaisenaan?

    Mutta ihmsen on ENSIN uudestisynnyttävä.

    Äänestä

  • ml213. kirjoitti:

    Mutta ihmsen on ENSIN uudestisynnyttävä.

    Raamatun mukaan uusi elämä ei ala ennen kastetta, vaan kasteessa, jossa ihmisen sielu liitetään Kristuksen ruumiiseen. Room.6:4 "Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin ALKAISIMME elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista." HUOMAA: "YHDESSÄ HÄNEN (JEESUKSEN)KANSSA. SANA ON KASTEESSA HENKILÖKOHTAISESTI LÄSNÄ. KASTEESSA LIITYTÄÄN KRISTUKSEN RUUMIISEEN JA ALETAAN ELÄÄ UUTTA ELÄMÄÄ ELI UUDESTISYNNYTÄÄN.

    Äänestä

  • alkaa kirjoitti:

    Tuo on totta, jos se liitetään ihmiseen, joka on antanut pelastaa itsensä.Entinen elämä syntielämisineen ja usi elämä uudessa luomuksessa.Tätähän se terve uskoontuleminen on. Todella kasteen ottaminen tulisi tapahtua pian uskoontulemisen jälkeen.

    Äänestä

  • alkaa kirjoitti:

    Raamatun mukaan uusi elämä ei ala ennen kastetta, vaan kasteessa, jossa ihmisen sielu liitetään Kristuksen ruumiiseen. Room.6:4 "Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin ALKAISIMME elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista." HUOMAA: "YHDESSÄ HÄNEN (JEESUKSEN)KANSSA. SANA ON KASTEESSA HENKILÖKOHTAISESTI LÄSNÄ. KASTEESSA LIITYTÄÄN KRISTUKSEN RUUMIISEEN JA ALETAAN ELÄÄ UUTTA ELÄMÄÄ ELI UUDESTISYNNYTÄÄN.

    Ei vesikasteessa ihminen liity Kristuksen ruumiiseen/seurakuntaan,- vaan uudestisyntymisen kautta ihminen syntyy seurakuntaan. Ei vesikaste uudista ihmisen mieltä, vaan uudestisyntyminen.

    Äänestä

  • alkaa kirjoitti:

    Raamatun mukaan uusi elämä ei ala ennen kastetta, vaan kasteessa, jossa ihmisen sielu liitetään Kristuksen ruumiiseen. Room.6:4 "Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin ALKAISIMME elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista." HUOMAA: "YHDESSÄ HÄNEN (JEESUKSEN)KANSSA. SANA ON KASTEESSA HENKILÖKOHTAISESTI LÄSNÄ. KASTEESSA LIITYTÄÄN KRISTUKSEN RUUMIISEEN JA ALETAAN ELÄÄ UUTTA ELÄMÄÄ ELI UUDESTISYNNYTÄÄN.

    "Te, jotka olette UUDESTISYNTYNEET , ette katoavaisesta, vaan katoamattomasta siemenestä, JUMALAN ELÄVÄN JA PYSYVÄN SANAN KAUTTA". Siis uusielämä alkaa heti tuon kokemuksen jälken, vaikkakin vesikaste tulisi ottaa pian tämän uudestisyntymisen jälkeen. Siis vasikasteessa ei ihminen uudestisynny,- eikä liity vasikasteen kautta Kristuksen ruumiiseen, vaan Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi.

    Et näköjään lukenut riittävän tarkasti. Uudestisynnyttävä Sana on läsnä kasteessa "Yhdessä Hänen kanssaan". Samoin kasteessa on läsnä puhutut sanat. Uudestisynnyttävä SANA on kasteessa. Room.6:4 "Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin YHDESSÄ HÄNEN KANSSAAN (=SANA), jotta mekin ALKAISIMME ELÄÄ UUTTA ELÄMÄÄ, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

    Äänestä

  • uusi elämä kirjoitti:

    Eiköhän sanan merkitys ole toisaalla kuin kasteessa.Sanan kuuleminenhan synnyttää ihmiseen uskon,- joka pelastaa ihmisen. Sanan kuuleminen on välttämätön asia uskoontulemiselle ja siten kasteen ottamiselle.Kasteen ottaminenkin vaatii jo ihmiseltä uskoa.Siis uskomista siihen, mitä Raamattu ilmoittaa kasteeseen liittyvän.

    Room.6:4 "Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin YHDESSÄ HÄNEN KANSSAAN (=SANA), jotta mekin ALKAISIMME ELÄÄ UUTTA ELÄMÄÄ, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12] ---- No, empä ole ennen kuullut tallaista tulkintaa tästä, "Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin YHDESSÄ HÄNEN KANSSAAN (=SANA), Jos luet aiemman jakeen (3) nin siinä kylläkin puhutaan Kristuksesta Jeesuksesta eli HÄNEN kanssaan.

    Sana on Kristus ja sana pienellä tarkoittaa puhuttuja sanoja. Kyllä ilmaus "Yhdessä Hänen kanssaan" tarkoittaa sitä, että Jeesus on itse läsnä kasteessa. Kasteessa liitetään Kristuksen ylösnousemusruumiiseen. Puetaan Kristus päälle. Niin johan on ihme, jos Kristus ei ole silloin itse paikalla. "Ja Minä olen teidän kanssanne joka päivä, aina maailman loppuun asti." sanoi Jeesus KASTAJILLE.

    Äänestä

  • ml213. kirjoitti:

    Eiköhän sanan merkitys ole toisaalla kuin kasteessa.Sanan kuuleminenhan synnyttää ihmiseen uskon,- joka pelastaa ihmisen. Sanan kuuleminen on välttämätön asia uskoontulemiselle ja siten kasteen ottamiselle.Kasteen ottaminenkin vaatii jo ihmiseltä uskoa.Siis uskomista siihen, mitä Raamattu ilmoittaa kasteeseen liittyvän.

    Vain kuuromykkä ei voi kuulla maallisilla korvillaan puhuttua sanaa. Sana tekee sen, mitä varten se on lähetetty. Puhuttu sana ja Sana eli Kristus on mukana kasteessa.

    Äänestä

  • Jeesus, kirjoitti:

    Sana on Kristus ja sana pienellä tarkoittaa puhuttuja sanoja. Kyllä ilmaus "Yhdessä Hänen kanssaan" tarkoittaa sitä, että Jeesus on itse läsnä kasteessa. Kasteessa liitetään Kristuksen ylösnousemusruumiiseen. Puetaan Kristus päälle. Niin johan on ihme, jos Kristus ei ole silloin itse paikalla. "Ja Minä olen teidän kanssanne joka päivä, aina maailman loppuun asti." sanoi Jeesus KASTAJILLE.

    Jokainen uudestisyntynyt ihminen ymmärtää ja uskoo, miten todella Jeesus on Pyhän Hengen kautta keskuudessamme. Siis ei lihallise4ssa muodossa, vaan Pyhän Hengen kautta. Pyhä Henkihän johdattaa ihmisen Jumalan kutsuun ja uudestisyntymiseen. Mutta, joka tapauksessa pienen vauvan kastaminen on ristiriidassa Raamatun ilmoituksen kanssa,- koska vauva ei ole kuullut pelastus sanomaa puhumattakaan että ymmäertäisi kuullut sanat."Usko siis tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta". Ihminenhän tulee uskoa jo ennen kastetta.

    Äänestä

Opettiko Jeesus meitä väärin vain valehteletko sinä??? ######### JEESUS EI OLE TÄMÄN SANOESSAAN KRISTUS ######## JEESUS TIETÄÄ ITSE PARHAITEN KUKA ON. ASETTAKAA HÄNEN TIETOJA PAREMMAT TIEDOT JOS YLÄMPÄÄ JUMALALLISUUDEN TIETOA LÖYTYY! Kenen todistajia olette ellette USKO, LUOTA, KUUNTELE mitä JEESUS ITSE SANOO? --------------------------- Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta. Matt. 24:23 Matteus 24:23-24 23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko. 24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko. Mark. 13:21 Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko. ############################################################## ############# JEESUS RISTILLÄ - KRISTUS ######################## Luuk. 24:46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ############################################################# ######### YLÖS NOUSEMISEN JÄLKEEN HÄN ON JEESUS ########## Markuksen evankeliumi: 16:6 Mutta hän sanoi heille: "Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat. ############################################################### Vain harhauttajat käyttävät "kristus" sanaa jotta tuntisimme harhauttajat.

Äänestä
  • Kyllä Kristus on ihan oikea nimitys Jeesuksesta. Jeesus oli Jumalan voitelema ainosyntyinen Poika. Jeesus Kristus on Herra ja Vapahtaja. Luuk. 1:35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.

    Äänestä

"vauvakasteessa"vauva siirtyy evlutkirkon veronmaksajajäseneksi ei yhtään muuta,saatana nauraa aina kun evlutin harhaopin makisesti vauvojen kanssa liberaaliteologit leikkivät vesileikkejään ja näin saattavat suuret määrät ihmisiä harhaan. Vauvakasteoppiin ja sakramenttiuskontoon uskovat ns."kirkkouskovat"ovat matkalla helvettiin. Kirkko onkin näiden liberaaliteoligien suojatyöpaikka teologiseentiedkuntaan menee net kaikki jotka ei sitten muuanne pääse. Tehkää parannus ja ottakaa Jeesus elämäänne ja luopukaa synneistänne. Sakramentalistit ovat Jumalan sanan vihollisina henkilöitä, joiden kanssa on kaikenlaisen yhteyden harjoittaminen ankarasti kiellettyä. (2Kor 6:14-18.) Emme saa tulla osallisiksi heidän synteihinsä ekumenian kautta vaan meidän tulee loppuun asti julistaa totuuden sanaa, että kasteen armoon toivonsa perustavat joutuvat ikuiseen rangaistukseen. Jos annamme periksi tässä asiassa, tuuditamme näitä väärämielisiä ja harhaoppisia väärään rauhaan, niin että luulevat olevansa Jeesukseen uskovia. He tosin uskovat, mutta heidän uskonsa kohde ei ole Jeesus Kristus vaan kasteen armo, sakramentti ja kasteen vesi. He luulevat, että kaste pelastaa ja on tehnyt heidät Jeesukseen uskoviksi. On eri asia uskoa saavansa synnit anteeksi kasteessa kuin uskoa Jeesukseen ja saada synnit anteeksi uskon kautta Jeesukseen. Kastoivatko apostolit vauvoja? Uudessa testamentissa ei mainita yhtään tapausta, missä kastetaan vauvoja. Kun apostoleiden aikana oli massaherätyksiä, niin silloin ei mainita yhtään perhekunnan kastetta. (Apt 2:38-47; 4:4; 8:5-24.) Vain miehiä ja naisia kastettiin ja niitä, jotka olivat ottaneet sanan vastaan sekä uskoneet. (Apt 8:12,14; 2:41.) Näin ollen ei ole perusteltua väittää, että näissä tilanteissa kastettiin perhekuntia, joissa oli vauvoja. Uudessa testamentissa mainitaan viisi perhekuntaa, jotka kastettiin. Täsmentävissä jakeissa kerrotaan, että nämä kastetut perhekuntalaiset olivat uskovaisia ja palvelivat pyhiä. Näin ollen he eivät voi olla vauvoja. Ilman henkilökohtaista uskoa ei ketään ole lupa kastaa. (Apt 8:37.) Tämän tunnusti Lutherkin. Nyt, kun vauvojen kastetta ei löydy Uudesta testamentista, niin miksi sellaista tapaa yhä vielä jatketaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kristukseen kastetut kirjoitti:

Kastettu lapsi on kasteessa oksastettu kiinni ikuisesti elävään Kristuksen ruumiiseen. Kastamaton lahkolapsi, satanistin, tms. kastamaton lapsi on maailmassa. Eikä kuulu ylöstemmattavaan Kristuksen ruumiiseen. Se on ihan selvästi sanottu Raamatussa: Yksi ruumis, monta jäsentä 12 Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. 13 Meidät KAIKKI, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ON KASTETTU yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu