Tuon esille tämän pikku ongelman: kun kerran hampparit tarjoavat hamppua alkoholin tilalle, niin miten ko. hampparit aikovat saada alkoholin käytön loppumaan. Lisäksi huomautan että itseasiassa hamppu taitaa olla pikemminkin tupakan kanssa samassa sarjassa, joten mielestäni myös sen kielto pitää saada aikaan ennen kuin sen korvaamista voi edes harkita. Siispä odotankin nyt että kansakuntamme tupakan ja alkoholin kulutus loppuu täydellisesti ja sen jälkeen voimme pohtia sitä voisiko hampun laillistaa. Mielestäni viisi vuotta täysraittiutta riittää ja sen jälkeen järjestetään kansanäänestys. Itse luonnollisesti äänestän silloinkin vastaan.
Huumekeskusteluun kyllästyneenä
11
219
Vastaukset
- Papeete1
Ole tarkoitus korvata eli alkoholia hamppuun. Porukka sen jälkeen kittaa viinaa, polttelee ruohoa ja piikittää heroiinia. Ai niin ja namipussikin on aina taskussa ja sieltä sitten kiskotaan hieman rauhoittavia ja lihasrentoutuslääkkeitä, että ollaan oikein sekaisin kuin seinäkellot. Että tulisi vaan yksi paska lisää mukaan tuohon järkyttävään touhuun.
Ja siksi koko tuo laillistamisen perustelumantra on täysin kaksinaamaista peliä. Lisäksi niillä on joku ihmeen elitismijuttu siinä kun eivät sentään alkoholia käytä (ja samalla ovat sokeita sille mitä kaiken maailman aineiden käyttö aiheuttaa). Lisäksi ne ovat sekakäyttäjiä joka ainut.
- Papeete1
buddy-love kirjoitti:
Onko koipi kunnossa?
Ne on. Eniten mua aina naurattaa se lääkekäyttöjuttu. Voisin kyllä hyvinkin uskoa että siitä voisi jollekkin parantumattomasti sairaalle ja tuskiinsa sekoavalle olla jotain hyötyä, mutta nää jotka sitä sillä perusteella yrittää saada lailliseksi, ei ole kipeetä nähnytkään. Ihan puhtaasti viihdekäyttöön menis niillä ellei sitten vuosien päästä sattuisi elimistö mömmöjen ja sekakäytön takia pettää niin pahasti että kovemmat lääkkeet on tarpeen ennen kuoleman vapauttavaa suudelmaa :D Juu, koipi on hyvä ja maanantaina sitten verikokeisiin. Katotaan mitä sitten tapahtuu.
Papeete1 kirjoitti:
Ne on. Eniten mua aina naurattaa se lääkekäyttöjuttu. Voisin kyllä hyvinkin uskoa että siitä voisi jollekkin parantumattomasti sairaalle ja tuskiinsa sekoavalle olla jotain hyötyä, mutta nää jotka sitä sillä perusteella yrittää saada lailliseksi, ei ole kipeetä nähnytkään. Ihan puhtaasti viihdekäyttöön menis niillä ellei sitten vuosien päästä sattuisi elimistö mömmöjen ja sekakäytön takia pettää niin pahasti että kovemmat lääkkeet on tarpeen ennen kuoleman vapauttavaa suudelmaa :D Juu, koipi on hyvä ja maanantaina sitten verikokeisiin. Katotaan mitä sitten tapahtuu.
Pidän kokeiden suhteen peukkuja. (tää hajaantui tää juttu, eli sori viive)
- penttiperuspatu
tähän päivän polttavaan aiheeseen. Minun puolestani jokainen vetäköön mitä mömmöjä tahtoo. Se on semmonen homma, että ne jotka päänsä haluaa sekoittaa, niin nehän tekee sen sitten konstilla tai toisella. Maalikaupasta saa tinneriä ja kontaktiliimoja jos ei muuta.
- Arko Rakk
"niin miten ko. hampparit aikovat saada alkoholin käytön loppumaan." Tämä ei ole hamppareiden vaan alkoholipolitiikan ongelma. Kannabis ei pakota ketään juomaan viinaa tai ole luonut alkoholiongelmia suomeen. Asiat eivät ole sillä tavalla sidoksissa toisiinsa. "Lisäksi huomautan että itseasiassa hamppu taitaa olla pikemminkin tupakan kanssa samassa sarjassa" Olet taas väärässä. Tupakka ei vaikuta psyykeeseen tai muuten suorituskykyyn lainkaan - tupakka on ainoa riippuvuutta aiheuttava päihde jolla on lähinnä vakavia riippuvuutta aiheuttavia ominaisuuksia muttei kovin kummoisia päänsekoitusominaisuuksia. Kannabiksella ja alkoholilla sensijaan saa säädettyä nuppiaan kuten useimmilla muillakin huumeilla. Se tekee päihdeteknisesti kannabiksesta nimenomaan tajuntaan vaikuttavan päihteen joka on siinä kategoriassa enemmän alkoholinkaltainen kuin tupakankaltainen. Pelkkä nautintapa ei merkitse mitään - paitsi siis idiooteille jotka ei osaa ajatella. "Siispä odotankin nyt että kansakuntamme tupakan ja alkoholin kulutus loppuu täydellisesti" Hohhoijaa. Alkoholin ja tupakan käyttö ei ole kannabiksenkäyttäjien aiheuttamaa eikä kannabisongelmat lopu alkoholiin puuttumalla eikä alkoholiongelmta lopu kannabikseen puuttumalla. Mene valistamaan ihmisiä alkoholin ja tupakan varoista ja säätämään niille kieltolakeja jos haluat "auttaa" asiassa, sillä tokihan samat keinot tepsii kuin kannabiksen hillitsemisessä. Takas nukkuun nyt. (Saanko pisteitä siitä etten esittänyt yhtään huumemyönteistä faktaa tässä kirjoituksessa?)
Siis alkoholin ja tupakan haittojen lisäksi halutaan mukaan myös hampun tuomat haitat. Miten tässä hommassa muka nähdään mitään järkeä (ai niin ei nähdäkään kun järki on jo sumentunut).
- että...
varmasti osa alkoholin satunnaiskäyttäjistä vaihtais viinan pilveen. Mut ei täs olekkaan kyse korvaamisesta, vaan siitä et kannabiksen kieltämiselle ei ole olemassa mitään perusteluita, jos verrataan sitä vaikka alkoholiin. Missään tieteellisissä tutkimuksissa ei ole pystytty esim. määrittelemään kuolemaan johtavaa annosta pilveä. Jopa energiajuomalle tiedetään tappava annos. Kannabis ei aiheuta riippuvuutta kuin korkeintaan psyykkistä. Suklaakin jopa addiktoi fyysisesti. Lue säkin huvikses wikipediasta kannabiksesta vähän tietoja... Ihmiset luulee sitä huumeeksi propagandan ja väärän tiedon vuoksi. Kannabis on yksi maailman harmittomimmista ja hauskimmista päihteistä, jolla on paljon terveyttäkin edistäviä vaikutuksia ja lääkekäyttömahdollisuuksia. Kannabis ei ole huume, vaan mieto päihde.
Tuossa on ld50 arvot http://en.wikipedia.org/wiki/Tetrahydrocannabinol Ai se on huume propagandan vuoksi. No jos huumevaikutus poistetaan, niin käytätkö sitä vielä sitten.
SUOSITKO SITÄ EDELLEEN TURHANPÄITEN????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591154Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33517Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487
