Miten te muut pitkäaikaiset sinkut kestätte kaipauksen tunteen? Vai tunnetteko te kaipausta vain vähän tai ette ehkä ollenkaan?
Itselleni kaipaus ottaa voimille. Itken itseni usein uneen, minun on vaikea suunnitella tulevaisuuttani, keskittyä työhöni tai edes hoitaa arkisia askareita (ruoanlaitto, siivous jne.) Tuntuu, että olen putoamassa pois omasta elämästäni. Masennuslääkkeistä huolimatta omat voimavarani eivät tunnu kertakaikkiaan riittävän.
Pieni osa minua haluaa nytkin mennä ulos katselemaan maailmaa, hymyilemään ihmisille ja etsimään juttuseuraa. Kun kerään hieman rohkeutta, pystyn lähestymään vierasta asiallisen oloista ihmistä, joka katselee kiireettömästi muita ihmisiä ja ympäristöä. Näiden kriteerien täyttyessä pieni porukkakin käy. Todennäköisesti palaan reissultani löytämättä juttuseuraa, ja alan itkeä elämän realiteettien edessä: tämä(kään) ei ole se tapa, jolla minun persoonallisuudellani varustettu nuori mies löytäisi uusia tuttavuuksia pääkaupunkiseudulta.
Arvostaisin kovasti vinkkejä, joilla kaipausta saisi lievitettyä. Myös 'mihin mennä yksin kesällä hakemaan juttuseuraa' -vinkit ovat tervetulleita.
Miten kestätte kaipauksen?
Vertti Intro
91027
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä helevetin kaipausta!? Et voi kaivata olematonta. Itse kaipaan vain kuolleita omaisiani, en tosiaan mitään tuntemattomia naisia tai miehiä. Elämä hymyilee, olen riippumaton.
...yksinkertaisesti ajattelemalla, että se tulee loppumaan. Löydän vielä jonkun. Vaikkei se olisikaan totta, se auttaa pahimman olon yli ja vähintään seuraavana päivänä kaikki on taas ihan ok.
löydät jonkun, usko pois. Kaipausta voi olla joskus vaikea kestää. Yritä löytää jotain muuta mielenkiinnon kohdetta. Jokin uusi harrastus tms.? Sen parista saatat löytää etsimäsikin.
suurempi ja toisinaan ei. Varsinki kevät ja kesä on hankalaa aikaa. Mutta ei se vaikuta minun töihin eikä harrastuksiin. Ainoastaan sillon jos on pitempään ollut yksikseen ilman ystävien seuraa.
Olen ikisinkku ja nykyään kaipaan rakkautta lähes koko ajan, mutta pidän itsemurhan vielä loitolla masennuslääkkeillä ja harrastuksilla, muun muassa aktiivisella liikunnalla. Jaksamista antaa myös kaverit ja heidän tyttöystävänsä jotkat jaksavat uskotella minunkin joskus jonkun löytävän vaikken kaipaustani edes ilmaise. Kavereista varsinkin eräs ennen todella epätoivoinen tapaus joka nykyään elää todella onnellisessa parisuhteessa, jos hänkin tuollaisen onnen on löytänyt, kai minullakin on vielä mahdollisuus.
Minä olen ollut sinkku vasta puolitoista vuotta. Olin sitä ennen pitkässä parisuhteessa ja poikaystäviä on riittänyt 14-vuotiaasta asti. Yksinäinen olin oikeastaan jo parisuhteessa, mies oli omilla teillään eikä meillä ollut yhteistä elämää. Kaipasin jo silloin läheisyyttä ja jotakuta jonka kanssa jakaa elämää. Esim. kaikki juhlapäivät kuten vappu olin yksin kun mies luuhasi päissään pitkin kaupunkia päiväkausia. Nyt toisaalta on paremmin, ainakin minulla olisi mahdollisuus ryhtyä parempaan suhteeseen. Tuntuu välillä vaan että on mahdotonta löytää sopivaa kumppania. Luulen että monikin olisi kiinnostunut, mutta koska olen saanut saanut miehiltä pelkkää paskaa niskaan tähän asti, niin en oikein uskalla ryhtyä millekään kenenkään kanssa. Ehdokkaat ovat nimittäin olleet saman oloisia kuin aikaisemmatkin renttumieheni. En oikeastaan edes uskaltaisi treffeille, se olisi kamalaa. Joskus mietin että olenko normaali kun en tapaile miehiä kuten muut tuntemani sinkkunaiset. Yksin on kuitenkin parempi olla kuin kynnysmattona. Myös minun on vaikea keskittyä välillä, ja varsinkin aamuisin olen ahdistunut. Opinnot on kesken, minulla ei mitenkään olisi energiaa niihin. Mutta liikunta auttaa minuakin jonkin verran. Itse mietin eron jälkeen että mistä löytäisin ystäviä, olin todella yksinäinen silloin. Sitten ryhdyin harrastamaan facebookia, ja sitä kautta olen löytänyt vanhoja ystäviä uudelleen. Ja uusiinkin ystäviin on helpompi tutustua facebookin avulla. Olen myös pakottanut itseni sosiaalisemmaksi, vaikka olen hirmu ujo ja arka.
kun käy täällä suoli24:ssä lukemassa naisten asenteellisia vuodatuksia. Ei yksinolo enää niin tunnukkaan ikävältä.
Mitä kauemman lukee miesten juttuja täällä suomi.24:llä, niin sitä tyytyväisempi on sinkkuna. :) No, eihän se sitä läheisyyden tarvetta poista, mutta mulla ainakin se, että olen täällä tajunnut, ettei miehet edes olisi yhtään sellaisia kuin haluaisin heidän olevan, auttaa siinä mielessä, että tiedän nyt, etten jää paitsi niin paljosta kuin ennen luulin.
I'm a hanger ;D Saan aina seuraa.Heti,näps,ja silti sinkkuna.Ei oo sumeeta,eih.