Mitä mies haluaa

Tapasin miehen joitakin viikkoja sitten, alussa hän vaikutti innostuneelta ja otti yhteyttä usein ja monta kertaa päivässä ja vastaili kun otin yhteyttä häneen. Innostuin, ja aloin itse myös ottamaan yhteyttä useammin ja kuitenkaan hän ei vastaillut enää niin usein. Olemme olleet yhdessä muutamia kertoja ja myös seksi on kuvioissa mukana. Hän saattaa unohtaa, jos on luvannut jotain. Olen ymmärtänyt hänen haluavan enimmäkseen seksisuhdetta, mutta ihmettelen kuitenkin hänen tarvettaan helliä minua ja katsella minua kuin ihaninta asiaa maailmassa. Yllätyn usein kun hän sanoo minusta asioita, joihin en olisi uskonut hänen kiinnittäneen sen kummemmin huomiota. Jotain mitä olen tehnyt, joka hänen mielestään oli todella suloista. Olen yrittänyt käyttäytyä kuin seksisuhteissa yleensä, ei turhia halauksia ja suukkoja mutta hän haluaa nähdessä ja erotessa halata ja suukottella minua, vaikka itse yrittäisin näitä tilanteita välttää ja poistua paikalta. Hän haluaa olla lähelläni muutenkin kuin seksin aikana ja muutenkin kuin vain halutessaan seksiä ja ylistää ulkoista olemustani usein. Olen ymmärtänyt että hän on maininnut minusta myös joilleki ystävilleen ja on kertonut minulle ystävistään ja asioistaan. Silti olen itse se joka nykyään tekee aloitteen yhteydenotossa. Alussa mies kuitenkin ilmaisi olevansa valmis kanssani vakavempaaki suhteeseen jos asiat hyvin käy. Onko kiinnostus kadonnut jonnekin, miehen käytös muuten on samanalaista kuin alussa, mutte yhteydenpito on vähentynyt. Miehet kertokaa minulle mistä voi erottaa onko mies kiinnostunut muustakin kuin vain seksisuhteesta vai haluaako hän vain seksin lisäksi myös läheisyyttä ja hellyyttä eikä vakavempaa suhdetta?
71666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mies on sanonut parillakin eri tapaamiskerralla tykkäävänsä minusta paljon. Ja katsellut minua silmät loistaen kuin todella ihastunut, mutta mistä johtuu että hän on ottanut nyt etäisyyttä ja käyttäytynyt viime tapaamisemme jälkeen välinpitämättömästi.

Äänestä
  • varattuun tai don juaniin tai ??? vastauksia löytyy monia. Alkuvaiheen hurmausvaiheen jälkeen tulee varmaan myös tämmöinenkin vaihe, että mies on odottavalla kannalla. Mut jos se on sitä, että vain sinä otat yhteyttä ja hän unohtelee eli tekee ohareita, niin aika pahalta näyttää. Miten voit luottaa kyseiseen mieheen? Sinun kannattaisi kysyä myös itseltäsi, mitä itse haluat suhteelta? Haluatko pelkkää seksiä, itse olen nainen ja voin vaan kertoa, että seksi ilman tunteita ei multa onnistu siis en saa siitä sitä parasta hekumaa. Itse en voisi edes kuvitella suhdetta perustuen pelkkään seksiin, mutta ihmisiähän on monelaisia.

    Äänestä

  • ole langennut kirjoitti:

    varattuun tai don juaniin tai ??? vastauksia löytyy monia. Alkuvaiheen hurmausvaiheen jälkeen tulee varmaan myös tämmöinenkin vaihe, että mies on odottavalla kannalla. Mut jos se on sitä, että vain sinä otat yhteyttä ja hän unohtelee eli tekee ohareita, niin aika pahalta näyttää. Miten voit luottaa kyseiseen mieheen? Sinun kannattaisi kysyä myös itseltäsi, mitä itse haluat suhteelta? Haluatko pelkkää seksiä, itse olen nainen ja voin vaan kertoa, että seksi ilman tunteita ei multa onnistu siis en saa siitä sitä parasta hekumaa. Itse en voisi edes kuvitella suhdetta perustuen pelkkään seksiin, mutta ihmisiähän on monelaisia.

    tiedän ettei hän ole varattu. Don juani hän sanoi ettei ole. Mutta silti tiedän että hänellä on edelleen olemassa profiili paikassa, jossa alunperin tutustuimme. Mistä tiedän onko mies odottavalla kannalla?Nyt en ole miehestä kuullut pariin päivään. Hän taitaa olla unohtanut minut :( Haluaisin enemmän kuin seksiä, en vain tiedä mitä hän haluaa.

    Äänestä

  • minusta uudestaan kirjoitti:

    en tiedä miksi kun soitan miehelle hän on äreä ja purkaa kiukkunsa ja väsymyksenä minuun. Johtuuko se siitä että hän ei halua enää olla kanssani?

    Äänestä

  • minusta edelleen ja edelleen kirjoitti:

    en tiedä miksi kun soitan miehelle hän on äreä ja purkaa kiukkunsa ja väsymyksenä minuun. Johtuuko se siitä että hän ei halua enää olla kanssani?

    ...että ihan varmasti ilmaisevat kiinnostuksensa, jos heillä sellaista on. Siis järjestelevät tapaamisia, ottavat itse yhteyttä ja ovat aktiivisia. He myös tekevät selväksi sen että ovat suhteessa tosissaan. Kun mies vain katselee silmiin ja kertoo, että tykkää, se taitaa tarkoittaa, että viihtyy seurassa, mutta ei ole kiinnostunut sen vakavemmasta. Haluaa siis varmistaa, että pääsee lakanoihin seuraavankin kerran. Erittäin huolestunut olisin, jos mies ei vastaisi viesteihin tai unohtelisi sovittuja asioita. Anna miehelle kenkää ja kerro, mitä itse suhteelta odotat, jos oikean suhteen haluat. Ehkä saat hänet näin ottamaan sinut vakavasti. Itse en lähtisi ikinä pelkkään seksisuhteeseen.

    Äänestä

  • minusta uudestaan kirjoitti:

    tiedän ettei hän ole varattu. Don juani hän sanoi ettei ole. Mutta silti tiedän että hänellä on edelleen olemassa profiili paikassa, jossa alunperin tutustuimme. Mistä tiedän onko mies odottavalla kannalla?Nyt en ole miehestä kuullut pariin päivään. Hän taitaa olla unohtanut minut :( Haluaisin enemmän kuin seksiä, en vain tiedä mitä hän haluaa.

    Koska profiili on edelleen paikallaan, epäilen että hän on tavannut sieltä toisen naisen ja pitää sinua vain varalla. Sitä tapahtuu aika paljon tuolla nettipuolella. Äreä voi olla siksikin, kun tulee hankalaksi sovittaa muita tapaamisia, kun hänelle soittelet pahaan aikaan. Sinuna en enää hänelle soittelisi jos rupeaa jo näin alkuvaiheessa ärisemään.

    Äänestä

nopeastikin, mutta alkaa sammumaan ja yskimään, kun kiinnostus alkaa hiipua. Jos vielä unohteleekin, niin täytyy olla, ettei ole hirveän-hirveän kiinnostunut. Vai onko sitten sentyyppinen mieskin, että nainen kiinnostaa vähäsen aikaa ja sitten pitää jo uutta kiinnostusta vähän katella. Onneksi maailmassa on muitakin miehiä, jos yksi ei kunnolla käynnisty:-\

Äänestä

Kommentoi aloitusta

minusta kirjoitti:

Tapasin miehen joitakin viikkoja sitten, alussa hän vaikutti innostuneelta ja otti yhteyttä usein ja monta kertaa päivässä ja vastaili kun otin yhteyttä häneen. Innostuin, ja aloin itse myös ottamaan yhteyttä useammin ja kuitenkaan hän ei vastaillut enää niin usein. Olemme olleet yhdessä muutamia kertoja ja myös seksi on kuvioissa mukana. Hän saattaa unohtaa, jos on luvannut jotain. Olen ymmärtänyt hänen haluavan enimmäkseen seksisuhdetta, mutta ihmettelen kuitenkin hänen tarvettaan helliä minua ja katsella minua kuin ihaninta asiaa maailmassa. Yllätyn usein kun hän sanoo minusta asioita, joihin en olisi uskonut hänen kiinnittäneen sen kummemmin huomiota. Jotain mitä olen tehnyt, joka hänen mielestään oli todella suloista. Olen yrittänyt käyttäytyä kuin seksisuhteissa yleensä, ei turhia halauksia ja suukkoja mutta hän haluaa nähdessä ja erotessa halata ja suukottella minua, vaikka itse yrittäisin näitä tilanteita välttää ja poistua paikalta. Hän haluaa olla lähelläni muutenkin kuin seksin aikana ja muutenkin kuin vain halutessaan seksiä ja ylistää ulkoista olemustani usein. Olen ymmärtänyt että hän on maininnut minusta myös joilleki ystävilleen ja on kertonut minulle ystävistään ja asioistaan. Silti olen itse se joka nykyään tekee aloitteen yhteydenotossa. Alussa mies kuitenkin ilmaisi olevansa valmis kanssani vakavempaaki suhteeseen jos asiat hyvin käy. Onko kiinnostus kadonnut jonnekin, miehen käytös muuten on samanalaista kuin alussa, mutte yhteydenpito on vähentynyt. Miehet kertokaa minulle mistä voi erottaa onko mies kiinnostunut muustakin kuin vain seksisuhteesta vai haluaako hän vain seksin lisäksi myös läheisyyttä ja hellyyttä eikä vakavempaa suhdetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu