Moi
Olen tässä mietiskellyt suhdettani. (avokkini on 33-vuotias ja minä 20)
Ensimmäisen kerran kun kerroin avokilleni, että lapsen haluan ja vieläpä nuorenä hän sanoi ettei lasta halua ikinä. No ajattelin sitten että no erohan tästä tulee. Annoin ajan kulua ja keskustelimme asiasta moneen kertaa. Miehen mieli muuttui ja seuraava kysymys sitten olikin että koska olisi se aika jollin ruvetaan yrittämään.
Mieheni halusi odottaa vielä ja suostuin tietenkin, vaikka olisin jo itse lasta halunnut.
No päätimme että ensivuonna sitten alamme yrittämään, alku vuodesta.
No minulle on jotenkin nyt tullun jonkinlainen kriisi... Mieheni on minua aikas paljon vanhempi ja joissain asioissa olemme aivan eri aaltopituudella, pääosin meillä kuitenkin toimii hyvin. Mieheni on kiltti, ei käy liiaksi baareissa ja kaikinpuolin kelpo isäehdokas.
Mutta olenko valmis saamaan lapsen? Onko hän minua liian paljon vanhempi?
Sekava kirjoitus, mutta tarkoitus kai oli omia tuntemuksia purkaa. =)
Hyvää kesää kaikille
Iso askel
Nainen 22
1562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
uskon etta tuollaiset isot sitoutumiset esim naimisiin meno ja lasten saanti on aina pienen itsetutkiskelun paikka, ja monille tulee kriisi ja epavarmuus ilman syytakin. toisille se tosipaikka taas osoittaa etta kumppani ei ole oikea. ala ala lapsia vaantaa jos viela on epailyksia mielessa varsinkin kun olet noin nuori. ja jos taytyy taalta kysella oletko valmis ja onko han liian vanha, tuntuu silta etta kannattaa odottaa viela. muista se etta aviomiehesta voi erota, mutta lapsista ei ikina, ja se kenen kanssa niita vaannat tulee oleman elamassasi aina. ellei itse paata lahtea.