kaarituet

Miksi kaikki sanovat että kaarituet eivät ole hyvät. Olen 15 vuotias tytteli jonka jokaisissa liiveissä on kaarituet. Äitini oli vähän niitä vastaan mutta ostin silti kaarituelliset. Käytän muuten yleensä push uppeja koska olen aika pienirintainen. Kokoni on A75, joten kertokaahan mikä kaarituellisissa on vikana?
5723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä en edes muista, milloin minulla olisi viimeksi ollut yllä kaarituettomat liivit, sporttimalleja lukuunottamatta. Taisi olla 80-luvun puolivälissä. Ja koko on 80E, joten skaalan kumpaakin päähän näkyvät tuet sopivan. :)

Äänestä

...vikaa. Kaarituettomat "toppiliivit" ovat pikkutytöille(kin) sopivia, ja kaarituelliset "oikeat" liivit aikuisille naisille. Äidit ovat aika usein sen verran suojelevaisia, etteivät millään haluaisi antaa lastensa kasvavan aikuisiksi. Joten luulen siis, että äitisi ei vaan todennäköisesti haluaisi myöntää, että olet kasvamassa aikuiseksi, ja ei siksi oikein lämpene ajatukselle seksikkäiksi mielletyistä alusvaatteista kuten push-up-liiveistä. Kaarituet ovat tarpeelliset erityisesti isommille rinnoille, tukemaan ja muotoilemaan rintaa. Koolla 75A et välttämättä kaaritukia varsinaisesti tarvitsisi tuen takia. Muita kuin kaarituellisia oikeita liivejä (eli muita kuin niitä esimurrosikäisille suunnattuja toppiliivejä) on kuitenkin kaupoissa niin vähän tarjolla, että en näe mitään syytä olla ostamatta kaarituellisia.

Äänestä

Vaikka itsekin omistan pienet rinnat, niin en kuitenkaan käytä push uppeja vaan sellasia joissa on hieman paksumpi(2mm)kuppi osa, siten en anna miehille vääriä luuloja että rintani olisivat isommat mitä oikeesti ovat. Minulla rinnat kuitenkin ovat A ja B välimuoto ja ei minulle muutenkaan sopisi isommat rinnat kun olen hoikka ja lyhyt. Joskus jotku miehet ovat maininneet, että pienet rinnat olisivat suloiset. Minulle kuitenkaan tuota ei ole sanottu vaan olen lukenut joltain mielipide palstalla.

Äänestä
  • vierastan push-uppeja, kuppikoko 85D. En vaan voi kuvitella että nostaisin ryntääni liki solisluita vaan sen takia että se muka näyttäisi paremmalta

    Äänestä

  • Sinulla ja kirjoitustasi kommentoineella on aivan vääriä käsityksiä kaarituista. Kaarituet eivät tavallisissa kaaritukiliiveissä nosta, työnnä eivätkä suurenna yhtään mitään, vaan toimivat liivien omana rakenteena. Käykää vaikka kokeilemassa; myyjä auttaa, jollette itse osaa nähdä liivien eroja. Push-upit, balconettet ja vastaavat ovat ihan omia liivimallejaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


liiviliinu kirjoitti:

Miksi kaikki sanovat että kaarituet eivät ole hyvät. Olen 15 vuotias tytteli jonka jokaisissa liiveissä on kaarituet. Äitini oli vähän niitä vastaan mutta ostin silti kaarituelliset. Käytän muuten yleensä push uppeja koska olen aika pienirintainen. Kokoni on A75, joten kertokaahan mikä kaarituellisissa on vikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu