Mies toi yllärin

Ensitreffit miehen kanssa menivät ihan jees. Sitten häneltä tuli salaperäinen viesti että "tuon sulle yllätyksen". Mies tuli postiluukulleni ja alkoi hoilottaa "anna mulle tähtitaivas, anna valo pimeään....". Leikin etten ollut kotona ja laulun loputtua hän tiputti 7päivää-lehden postiluukusta mihin oli piirretty sydän. Lopuksi mutisi et "no haista vittu ku et oo kotona, toivottavasti se soittelee edes prrkl". ?
132779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tämähän kertoo, jotta miehellä on mielikuvitusta, seikkailunhalua ja rohkeutta sekä ennen kaikkea julmettua huumorintajua olla oma ihana itsensä, vaikka sitten rappukäytävässä kaiken kansan kuuluvilla :D Itse kiinnostuisin ainakin samoin tein moisesta tallaajasta :D Voisin kokeilla laulaa vaikka Kikkaa hänen ikkunansa alla puolinakuna keikistellen x) Ota tolkkua mikä on miehiään, lupaavalta vaikuttaisi ainakin näin alkuunsa :D

Äänestä
  • kovastikin päihteissään?

    Äänestä

  • on sulla miesmaku, mieshän paljasti millainen oikeasti on kun lähtiessään raskaasti kiroili. Näin tekee sellainen joka kuvittelee että seurustelu on käynnissä kun on kerran tavattu, eli riesan tälläisestä saa.

    Äänestä

  • Ai sinusta on huumorintajua haistattaa vitut ja kiroilla lähtiessään? Minua pikemminkin puistattaa. Toi alku oli ihan ok, jos se olisi jäänyt siihen mutta ei ekojen treffien jälkeen vielä tungeta yllättäen toisen kotiovelle ja samaa kysyn minäkin: mistä tiesi osoitteen? Seiskaa lukeva mies ei oikein sytytä....

    Äänestä

sun oven takanas vieraili..! Epäilemättä yritti tosissaan, ja oli hillittömän pettynyt, kun et ollutkaan ovea avaamassa...

Äänestä

hehehehehe :))) Mitä ihmettä tulee oven taakse hoilottamaan ja jättää jonkun seiskan jälkeensä?!?! Taidat olla tekemisissä latvakakkosen kanssa! :)

Äänestä

Diagnoosi on täysin selvä. Rakkaus on sekottanut pään miesparalta. Oireet ovat ilmiselvät: täysin ääliömäistä käyttäytymistä vain kiinnittääkseen huomiosi ja hurmatakseen sinut. Mies on kuule sellainen otus että kun pää sekoaa niin se saattaa tehdä juuri tuollaisia juttuja. Noille loppumutinoille ei kannata pistää hirveästi painoa. Ehkä se kuuli alaovelta rapinaa ja tajusi just ettei ollutkaan yksin hoilaamassa ovesi takana. Tipahti vaan tilapäisesti vähän lähemmäs maata ja häpesi silmänsä päästään alakerran mummolle. Soittele nyt vaan rohkeasti äijälle jos hän muuten vaikutti ok tyypiltä mielestäsi. Mutta ethän nyt vaan lyö lyötyä, hemmo voi olla melko nolona siellä että mitäs tulikaan tehtyä. Muistan itse joskus vuosien takaa käyttäytyneeni aivan samalla lailla. Nainen vei jalat alta muutamassa minuutissa ensinäkemältä. Rakastuin päätä pahkaa ja tein samanlaisia ääliömäisiä juttuja kun kuvitelin olevani romanttinen tai jotain hurmaavaa häntä kohtaan. En sitten saanutkaan vastakaikua naiselta ja makasin kämpässäni viikon päivät ja häpesin silmät päästäni. Valitettava totuushan taitaa kuitenkin olla että eivät naiset tuollaisesta perusta. Miehen pitää olla mies eikä mikään vitun pelle... (ja kuka vielä väittää että miehen pitäisi osata näyttää tunteensa???)

Äänestä
  • makasin kämpässäni viikon päivät ja häpesin silmät päästäni. Valitettava totuushan taitaa kuitenkin olla että eivät naiset tuollaisesta perusta. Miehen pitää olla mies eikä mikään vitun pelle... (ja kuka vielä väittää että miehen pitäisi osata näyttää tunteensa???) ............................... Itsehän juuri sanoit sen, pitää osata näyttää tunteensa eikä leikkiä pelleä. ;)

    Äänestä

Ei tollasia oo :D Hajosin niin paljon :) Hyvä juttu.

Äänestä

ja nyt herää mulla kysymys: kuinka se tiesi missä asut? siis itse ainakin olen hyvin hyvin varovainen kun tutustun ihmisiin. en ensimmäisillä kerroilla kerro oikeastaan lainkaan missä asun. en katua, en mitään. mumisen vain jotain epämääräistä. ja sanomattakin siis on selvää, että numerollani ei osoitetta löydy ;) ja tuo mieen loppu mutina... voi hitsit :S en suosittelisi ottamaan siihen enään yhteyttä. jos on noin sponttaani, niin millainen se on sitten kun/jos suhde kariutuu naisen aloitteesta???? seiskan tilalla saattaa kolahtaa jotain muuta luukusta kotiin.

Äänestä
  • Siitä saat vaan itseäsi syytää...miksi antaa tarkka osote ensi treffeillä,kyllä puh.nro.pitäs riittää ja sekin Prepeid liittymä...ni ei tule yllätyksiä....taas yks "nöyrä" nainen lisää!

    Äänestä

Siis ensitreffit sujuivat kivasti, ja jatkossa mies vielä osoittautui musiikin (laulu), lukemisen (lehti) ja piirrostaiteen (sydämenkuva) kultturelliksi ystäväksi. Lisäksi tuo tunteikas yksinpuhelu lukitun ovesi takana... Älä päästä tuollaista miestä käsistäsi - hänen kaltaisiaan ei ole monta vapaana!

Äänestä
  • Lisäksi tuo tunteikas yksinpuhelu lukitun ovesi takana... Älä päästä tuollaista miestä käsistäsi - hänen kaltaisiaan ei ole monta vapaana!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


treffien jälkeen... kirjoitti:

Ensitreffit miehen kanssa menivät ihan jees. Sitten häneltä tuli salaperäinen viesti että "tuon sulle yllätyksen". Mies tuli postiluukulleni ja alkoi hoilottaa "anna mulle tähtitaivas, anna valo pimeään....". Leikin etten ollut kotona ja laulun loputtua hän tiputti 7päivää-lehden postiluukusta mihin oli piirretty sydän. Lopuksi mutisi et "no haista vittu ku et oo kotona, toivottavasti se soittelee edes prrkl". ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu