Sain eilen kuulla vaimoni kaverilta, että vaimoni tekstailee toisen miehen kanssa ja osa viesteistä on ollut rivojakin esim. seksi ehdotuksia. Epäilin jo kuukausia sitten, että jotain voisi olla vialla. Kysyin häneltä, mutta suuttui ja sanoi minulle, että miten saatan edes kuvitella mitään sellaista. Juttelin illalla vaimoni kanssa ja hän myönsi tekstaileensa miehen kanssa ja myönsi, että on itse ehdottanut seksiä hänelle. Hän kertoi myös yrittäneensä jättää minua jo puolisen vuotta, mutta nyt hän heitti kapulan mun syliin. En tiiä mitä pitäisi tehdä. Olen itsekin sekaisin kuin käkikello.
Tekstaileva vaimo
kjgliyhf
71652
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vaivaa? En tarkoita aloittajaa, mutta muuten. Miksei osata avata suutaan jos suhde ei enää innosta jne.? Heitä menemään!!
Tuntuu siltä että eipä tuossa ole paljoa tehtävissä. Vaimosi on tehnyt jo ratkaisunsa, päätitäpä sinä mitä tahansa. Pakoilee vaan vastuutaan, jos ja kun jättää asian päättämisen sinulle. Ole mies; niele katkeruutesi yms. muut turhaan energiaa syövät tunteet, pidä itämainen tyyneys, päästä nainen menemään ja päätä suhde kaikilla tavoilla itsesi kannalta tyylikkäästi - osoittamatta hänelle mitään tunteita puoleen tai toiseen. Turhautumisen tunteet voit purkaa myöhemmin vaikka salilla nyrkkeilysäkkiin (kuntokin kasvaa) ja aika hoitaa loput. Helpommin sanottu kuin tehty - tiedän... mutta helpompi on hallita laumaa villihevosia, kuin kiimaista naista.
ensimmäinen uskottomuus tapaus alkoi viattomasta (jos se nyt yleensä viatonta on) tekstailusta. Sitä vaan jatkui, ja jatkui, vaikka hän väitti että se on loppunut. Ei loppunut, ja se johti pettämiseen. Sinulle aloittaja sanon, että vaikeaa sinuun on jatkossa vaimoosi luottaa, jos tekstiviestit ovatkin seksiviestejä. Ja jos tekstaillaan toisen selän takana, niin se on jo pettämistä.
Jo tekstiviestittely on pettämistä. Ajatukset ovat toisen ihmisen luona jatkuvasti. Pahimmalta kuitenkin tuntuu se, ettei puoliso puhu avioliiton "ongelmasta", sillä puolisoiden luulisi tuntevan toisensa ja luottavan sen verran että yrittäisivät yhdessä ratkaista ongelmat. Kukaan ei ole ajatusten lukija. Vain pöydän rehellinen putsaaminen on askel uuteen. Pettämisestä ei koskaan seuraa mitään hyvää.
"Hän kertoi myös yrittäneensä jättää minua jo puolisen vuotta, mutta nyt hän heitti kapulan mun syliin. En tiiä mitä pitäisi tehdä. " Heität ämmän pihalle niska-pers otteella. Sehän vain kerjää verta nenästään ja jos olisi minun vaimoni, sitä moinen lutka myös saisi!
Itse olen ihan rakastunut vieraaseen mieheen, koska oma mieheni on torjunut minut jo liian kauan. Ei koskaan halauksia, ei katseita, hymyjä. Jos yritän koskea, minut vain työnnetään pois. Ei ihmekään että ihastuin toiseen. Mutta jos mieheni ottaisi minut taas syliinsä, niin silloin unohtaisin toisen miehen. Muussa tapauksessa käy päin vastoin ja se on kokonaan miehen oma vika.
Ei mee läpi noi sun yritykses, ei IKINÄ.