Ei juma ette kaikki voi olla noin vajaita.
"Paras" ja oikein "pääsee" parittelemaan ja bla bla blaa...
Tänne palstalle kirjoittelevat pääasiassa parisuhdekipeät saamattomat vässykät. Ei ole mikään saavutus saada pillua tai munaa. Ei ihminen ole kakkosluokan kansalainen vaikka perheen perustaminen ei kiinnostaisikaan.
Minä saisin pillua kaikilta 16 - 99 vuotiailta minkä haluaisin, mutta minulla on elämälleni laadukkaampaakin tekemistä kuin toimia jonain munankipeiden lutkien tyydyttäjänä.
No woman no cry.
PS. Kyse ei edelleenkään ole kilpailusta, ja ihminen ei ole eläin.
Päivän saldo taas
sellaista paskaa
8399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
sen kumppanin hinnalla millä hyvänsä, koska toisillakin on sellainen. Tahdotaan kuulua joukkoon(laumaan), muutetaan yhteen, mennään naimisiin, tehdään lapset, hankitaan yhteiset ongelmat lainoineen yms. kulissit on kunnossa. Paskaahan se on, mutta totuus on tämä. Seksihalut on suurin syyllinen armottomaan parinhakuun. Se otetaan kenet saadaan eikä yksin voida olla päivääkään. Vaihdetaan parempaan ja kokeillaan jokaista mahdollista. Ei olla eläimiä ei, mutta usein tuntuu pahasti siltä että ollaan(tai että suurin osa meistä on). Ei minunkaan mielestäni suurin saavutus ole saada seksiä. En minäkään tahdo perustaa perhettä. En koe olevani toisen luokan kansalainen(muut tosin pitävät huolen siitä että tiedän heidän ajattelevan minua säälittävänä vanhanapiikana jolla ei ole elämää kun ei ole MIESTÄ=naisen elämän mittari edelleen vuosiluvusta 2009 piittaamatta).
Se voi olla totuus mutta mielestäni se on surullista.
"Minä saisin pillua kaikilta 16 - 99 vuotiailta minkä haluaisin..." Juu juu, valehtele lisää. Luulitko että joku oikeasti uskoo tuon, vai onko tuo jonkinlainen itsepetos, jota vakuuttelet itsellesi buustataksesi olematonta itsetuntoasi?
ai ei ihminen ole eläin? miks ruumiintoiminnot on sit ihan kun muillakin eläimillä?
Jumala ei jaksanut säätää? Ei juma. Vertaat siis ihmistä vaikka apinaan? Kyllä niilläkin sydän lyö, käyvät kusella ja paskalla (paitsi ei tyttöapinat), ovat muutenkin melko hassuja ainakin korkeasaaressa jne... Ihmisen erottaa eläimestä tietoisuus. Tietoisuus itsestä, sitä et löydä koirilta etkä kissoilta etkä liskoilta. Ihminen kykenee kontrolloimaan toimiaan, apina välttämättä ei. Siinä on huima ero. En väitä etteikö moni ns. ihminen vaikuttaisi eläimeltä.
Monet eläimet ovat tietoisia itsestään. Tietoisuuden taso on vain erilaista. Eläinten ei tarvitse kuluttaa elämäänsä peilistä itseään tietoisesti tuijotellen, ooh, näen itseni ja siksi olen...... Eläimet myös kommunikoivat keskenään kuten ihmiset mutta omalla kielellään (jota tyhmä ihmislaji ei opi tajuamaan ei sitten millään..).
Onhan sinulla pointti.
Tietenkään Et kai siellä kehuskele itseäsi ja mollaa naisia huh huh? Näkyy oikei että olet parempi kuin muut ;)