Tältä palstalta on ilmeisesti poistettu ne ketjut, joissa todetaan työministeri Cronbergin Hyvän työn manifestin olevan voimakas statement työpaikalla tapahtuvaa henkistä väkivaltaa vastaan.
Samoin työpaikkakiusatuille on ollut tärkeä etappi se, että HCD on työpaikkakiusattujen asian esille tuojana saanut kutsun osallistua julkilausuman valmisteluun.
Eilen poistettiin tältä palstalta ketju, jossa keskusteltiin tutkimustiedosta - naisjohtajien ja huonon työilmapiirin korrelaatiosta.
Keskustelu kääntyi seksismiin, kun viestissä pidettiin mahdollisena esimiesasemassa olevien
keskinäisiä seksisuhteita, ja että näiden vuoksi
saattaa johtaja käyttäytyä epäasiallisesti muita työntekijöitä kohtaan. Tälläinen näkemys leimattiin kokonaan seksistiseksi (-Jouni).
Kommentoin tuota viestiä liittämällä linkin
viime vuoden keväällä julkisuudessa olleeseen seksikohuun. Tuon uutisen löysin netistä verohallituksen pääjohtaja Mirjami Laitisen nimellä. Muistin, että hänen nimensä esiintyi uutisessa, kun hän oli määrännyt asian selvitettäväksi. Korostin eilen viestissäni, että Mirjami Laitista en halua mitenkään muuten
liittää naisjohtaja/huono ilmapiiri keskusteluun.
Oikeastaan häntä voidaan käyttää esimerkkinä
naisjohtajasta, jota arvostetaan sekä rautaisen asiantuntemuksensa että henkilöjohtamistaitojensa puolesta. Tiedän, että häneltä on saanut turvaa sellaisetkin, jotka ovat joutuneet muiden johtajien vainoamiksi.
Jonkinlaista ihmetystä herättää kuitenkin Laitisen harjoittama viimeaikainen nimityspolitiikka joitakin korkeita virkoja täytettäessä. parhaalla tahdollakaan sitä ei voi nähdä muuna kuin verohallituksen/Laitisen statementinä henkisen väkivallan puolustamisena.
Varsinkin kun nyt alkuvuodesta VM:n vero-osasto (Lasse Arvela, Helena Ikonen)on käsitellyt asiaani, eikä nähnyt mitään moitittavaa tapahtuneen.
Ilmeisesti valtio tarvitsee yhtä kipeästi vaikkakin perusteettomasti omalla
ja edesmenneen mieheni työllä hankitun kotini ( VH karhuaa oikeudenkäyntikuluja ulosmittauksen uhalla) kuin se on tarvinnut lainvastaisesti autoverotettujen (VM:n vero-osaston ohjauksessa)ihmisten eurot
(eilinen 45 min MTV3:ssa).
Tässä linkki oikeudenkäyntiasiakirjaan, jossa
kerrottua verohallinto ei ole kiistänyt:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000022&posting=22000000043151913
Kun verohallitus toimii VM:n vero-osaston ohjauksessa on Laitisen statementit myös VM:n statementteja.
verohallinnon statement
Kanvas
741657
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 74
Vanhimmat
"parhaalla tahdollakaan sitä ei voi nähdä muuna kuin verohallituksen/Laitisen statementinä henkisen väkivallan puolustamisena. " Tarkoitat varmaan, että sinä et näe sitä muuna, kuin henkisen väkivallan puolustamisena; omista henkilökohtaisista syistäsi. Moni muu, Laitinen mukaanlukien, ei varmaan näe asioilla mitään yhteyttä.
uusi nälvittävä valittu aivan kuten kiusaajat toimivat.
En välitä niinkään siitä, kuka viestin on kirjoittanut, vaan sen sisällöstä. Onko siis keskustelupalstalla tarkoitus ottaa kantaa asioihin, vai sanoa vain "kyllä, kyllä, jees , jees". Mikä on oma kontribuutiosi aiheelle? Aloitukseen liittyen: uskotko, että kaikki työpaikan toimet ovat jollain tavalla linkitettyjä henkiseen väkivaltaan? Voiko nimityksille olla jokin muu, täysin henkisestä väkivallasta riippumaton syy?
nyt olt valinnut seuraavan henkilön arvotelusi kohteeksi etkä edelleenkään keskustele työpaikkakiusaamisesta kuten palstan aihe edellyttäisi.
Et sitten vaivautunut vastaamaan aiheiseen liittyviin kysymyksiin, vaan käytit puheenvuorosi henkilökohtaisuuksiin, jotka eivät liity työpaikkakiusaamiseen. Tällä palstalla kiusaamisen uhreiksi itseään väittävät toimivat kiusaajan tavoin. Siksi en uskokaan, että ihmisiä voitaisiin luokitelle kiusatuiksi ja kiusaajiksi, vaan kiusaaminen on olosuhteista riippuva ilmiö, jossa sama henkilö voi olla "antavana" ja "vastaanottavana" osapuolena.
tulee puppua koko viestin täydeltä ja samoin kertovat tutkimukset leimaat epäluotettaviksi. Olisiko aika miettiä omaa toimintaasi palstalla?
Tunnetko hyvin nimitysasian taustaa, vai kommentoitko ihan vain sanoaksesi painanvan -Jounin -sanan tähän asiaan ?
Näkisin, että todistustaakka siitä, että nimitykset ovat jokin statement henkisen väkivallan puolesta, ovat Kanvasilla. En tunne Verohallintoa laitoksena erityisen hyvin, vaikka sieltä olen jotain vuotuista postia saanutkin... Sen sijaa työelämää tuntevana ei ole vaikea sanoa, että jos joku nimitetään tehtävään, syyt ovat suurilta osin ammatilliset. Tietysti jonkin verran henkilökohtaiset ja julkisella sektorilla poliittisetkin, mutta se, että nimitykset jotenkin olisivat kannanottoja henkisen väkivallan puolesta, on helppo huomata varsin yksisilmäiseksi katsantokannaksi.
faktavastaus tulee asiaan kuin asiaan vaikket tietäisi keskusteltavasta asiasta hevonherttaista.
Työpaikkakiusaamisessa on kyse nimenomaan huonosta johtamisesta, koska työyhteisölle ei saada perille niin yksinkertaista asiaa, kuin käyttäytymistä työpaikalla, jota ei erikseen edes pitäisi sivistyneille ihmisille tähdentää. Kiusaajilla ei ole mitään tapoja ja he elävät työpaikoilla, kuin siat pellossa, mutta juuri esimiesten tehtävänä olisi pistää tällainen käytös aisoihin heti alkuunsa. Mutta heikot johtajat eivät tee asialle mitään.
Periaatteessa on totta, että työpaikan huono ilmapiiri, häirintä ja kiusaaminen ovat johtamisongelmia - kala alkaa haista ensin päästä, kuten vanha sananlasku sanoo. Kuitenkin, jos vastuu kiusaamisesta laitetaan täysin esimiehelle, silloin hänellä pitää olla valtaa rekrytointiin ja irtisanomiseenkin paljon nykyistä enemmän. Vaikea se on aikuisille ihmisille opettaa tapoja, eikä se edes ole työpaikan tehtävä. Mitä itse tekisit, jos olisit vaikka työnjohtajana paperitehtaassa, satamassa, tai konepajalla ja huomaisin, että työporukka eristäisi yhden työntekijän ja pilkkaisi häntä? Tai minkä neuvon antaisit työnjohtajalle, tai tehtaanjohtajalle yms. ongelman ratkaisemiseksi?
Lain mukaan vastuu kiusaamisesta on esimiehillä ja työntekijöillä, esimiehillä on nykylainsäädännön puitteissa tarvittava toimivalta kiusaamisen ehkäisemiseen ja lopettamiseen, ainoa ongelma asiassa on esimiesten tietämättömyys ja haluttomuus puuttua työpaikkakiusamiseen. Työnjohtaja voisi aloittaa asian selvittämisen opiskelemalla, mistä on kyse ja mitä asialle pitäisi tehdä: http://www.tjs-opintokeskus.fi/easydata/customers/opintokeskus/files/pdf_tiedostot/tyopaikkakiusaamisen_selvittaminen_loppuraportti.pdf
Tuon tutkimuksen ongelmana on se, että se perustuu ainoastaan kiusattujen näkemykseen. Eli jos kiusatulta kysytään syytä kiusaamiseen, kateus on helppo vastaus - ihminen selittää helposti itselleen, että hänelle ollaan kateellisia, jos häntä kohdellaan huonosti. Toki kiusattujen äänen tulee kuulua, mutta ongelman käsittely on varsin yksipuolista ja kapeaa tuosta näkökulmasta - yhtenä kiusaamisen motiivina se varmasti on, mutta ei tarjoa laajempaa vastausta aiheeseen. Lisäksi tutkimus oli tehty ammattiliittojen lähtökohdista - esimerkkini mukaiset alat eivät olleet valittu sattumalta, vaan ovat juuri sellaisia, joissa liitot ovat perinteisesti suosineet painostusta ja kiusaamista omien tavoitteidensa saavuttamiseksi, ja joissa liittojen valta on mennyt jonkin yksittäisen johtajan tai esimiehen edelle.
taas on -Jounin mielestä kelpaamaton tutkimus kun hänen oma näkökantansa ei tule esiin. Nähty on keksi jotain uutta jo.
Mitä sanot suoraan lainaukseen tutkimuksesta? "4.3. Aineiston rajoituksia Kerättyyn aineistoon liittyy tiettyjä rajoituksia, jotka estävät tekemästä laajoja yleistyksiä. Tarina-aineiston rajoituksena on erityisesti se, että ne kuvaavat vain yhden näkökulman kiusaamistilanteista. Muiden osapuolien kuten kiusaajaksi koetun, esimiehen tai työyhteisön muiden jäsenten näkökulma jää puuttumaan. On myös todennäköistä, että tällaiseen omakohtaisten kokemusten keräämiseen osallistuvat ne, joiden kokemaa tilannetta ei ole syystä tai toisesta kyetty selvittämään työpaikalla tai kiusaamista kokeneet eivät ole olleet lopputulokseen tyytyväisiä. Sellaiset, joiden kohdalla tilanne on saatu selvitettyä ja se on taakse jäännyttä elämää, eivät ehkä yhtä aktiivisesti kerro omista kokemuksistaan. Heille kokemuksesta kirjoittaminen voi nostattaa uudelleen ikäviä kokemuksia ja tunteita. Aineiston keruutapa eli kirjoituskilpailu on todennäköisesti valikoinut kirjallisesti lahjakkaita henkilöitä kirjoittamaan. Tämä rajaa aineistosta pois sellaiset henkilöt, jotka eivät ole tottuneet kirjallisesti ilmaisemaan itseään. Lisäksi monille henkilöille kirjoittaminen on helpoin 11 tapa purkaa pahaa oloa ja siksi saattaa olla, että joukossa useita kirjoittajia, jotka ovat kokeneet poikkeuksellisen pitkään jatkunutta ja vakavaa kiusaamista. Lisäksi erityisen haasteellisia kiusatuille ovat ne tilanteet, joissa esimies kiusaa. Myös tässä tilanteessa kirjoittaminen saattaa olla ainoa tapa purkaa asia mielestä. Siksi saattaa olla, että aineiston keruun luonne on vaikuttanut siihen, että tässä joukossa on paljon pitkäkestoista kiusaamista ja esimiesten kiusaamista kokeneita henkilöitä." Mielestäni se sisälsi hyvin paljon samaa asiaa, kuin oma viestini. Kelpuutatko, vai hylkäätkö tämän osan tutkimuksesta? Poimitko vain rusinat pullasta?
huomioidaan tutkimuksissa myönsit sen itse aiemmin. Siitä tuossa on kysymys. Sinun näkökulmasi on myös vähemmintön mielipide mutta se eikä tuo mitätöi tutkimuksen tuloksia.
Tuo varsin pitkä kappale tutkimuksesta ei itsessään ollut mikään viittaus vähemmistön eriävään mielipiteeseen, vaan siinä viitattiin siihen, että tutkimus oli tehty vähemmistön mielipiteisiin perustuen. Miksi muuten suurimmassa osassa täällä lainatuissa tutkimuksissa on nuo varoitukset siitä, että tulokset eivät oikein ole vertailukelpoisia, tai niistä ei voi tehdä yleistyksiä? Kuitenkin juuri nuo tutkimukset ovat niitä, joista monet palstalaiset HALUAVAT löytää ehdottoman totuuden.
"Maailman tappiin" kuten tapanasi on mutta se ei muuta tosiasioita tutkimuksista, vähemmistön lausumista ja sinun kirjoituksistasi.
Eivät kirjoitukseni tosiasioita muuta, kuten ei ole tarpeenkaan, vaan tuovat esiin totuuden, jonka sulattamisessa osalla palstalaisista on suunnattomia vaikeuksia.
pessimistinen luonne. Kaikkeen reagoit sanomalla, että ei kannata, ei voi todistaa jne. Voisitkohan käyttää älyäsi myös päinvastaiseen vai puuttuuko todellisuudessa motiivi?
Olen realisti, enkä etsi helppoja, yksinkertaistettuja ja yksipuolisa vastauksia monimutkaisiin asioihin.
löytänyt joitain vastauksia ja mihin kysymyksiin? Vai olisiko niin, että "etsii, etsii, muttei soisi löytävänsä"...? :) Kaikki ei ole suhteellista, niin paljon kuin se helpottaisikin, jos on itse syyllistynyt esim. kiusaamiseen.
Melkoista vihjailua esität, mutta vastataan nyt kysymykseen: olen löytänyt vastauksia spesifeihin kysymyksiin (siis kiusaamiseen liittyviin), mutta en mitään yleispäteviä totuuksia. Eli tapauskohtaisesti ratkaistuja juttuja.
löytämäsi vastaukset ovat valehtelu ja mitätöinti tai vastaavasti ensin mitätöinti ja seitten valehtelu. Tämä toiminta nimetään realistiseksi mielipiteeksi ja perustellaan se sananvapaudella. Kiusaajan yleispätevä pakettin on valmis.
Tarkoitit varmaan, että kirjoitat vastauksia päissäsi? Sen verran epäloogista on tekstisi, ja eivät ole sormesikaan löytäneet oikeaa järjestystä näppiksellä...
etkö enää muuta keksinyt? loppuivatko argumentit? :D
Ei minun tarvitse varsinaisesti keksiä mitään argumentteja, koska viestisi todellakin aidosti vaikuttavat juovuksissa kirjoitetuilta. Eikä niissä sinun viesteissäsi ole missään vaiheessa ollut mitään painavia argumentteja, pelkkää jankutusta ja hymiöitä.
kuka viestin kirjoitti? se en ollut minä.
- Jouni kysyy. "minkä neuvon antaisit --" Onneksi tässä henkisen väkivallan kitkemisessäkään kaikkien ei tarvitse lähteä alusta ja keksiä pyörää itse. WWW.Suomi.fi -sivuiltakin nykyään ohjataan tiedon äärelle. Tällä palstalla on esitelty aiemmin ei armeijaa käyneelle mielenkiintoista tietoa nollatoleranssin soveltamisesta armeijan simputuskäytäntöön. "...Jokaisella on oikeus hyvää työhön ja työympäristöön. Itsekin joskus "kessuna" olleena olen edelleen vakuuttunut siitä, että vanhempien sotilaiden tehtävänä on opettaa talon tavoille. Olen ikuisesti kiitollinen niille vanhemmille sotilaille, jotka ohjasivat minua uran ensimmäisinä vuosina. Niihin keinoihin eivät kuuluneet "kessuttaminen" vaan isällinen ohjaaminen siitä, mikä on oikein ja hyväksyttävää." Näin kirjoitetaan Aliupseeriliitto ry:n nettisivulla http://www.aliupseeriliitto.fi/?247_a=comments&247_m=546&s=148 Armeijassa on nopeaan tahtiin omaksuttu nollatoleranssi kiusaamiseen. Kehitys lähti liikkeelle, kun sekä kenraali Hägglund että minsiteri Häkämies kovin sanoin edellyttivät kiusaamisen kitkemistä puolustusvoimista.
Kysymys koski sitä, minkä neuvon antaisitte esim. paperiteollisuuden, sataman tai konepajateollisuuden esimiehelle kiusaamiseen puuttumisessa. Oletetaan, että hän ei itse pääse alun alkaen valitsemaan alaisiaan. Oletetaan myös, että tilanne on sellainen, että suuri joukko kiusaa pientä joukkoa, tai yhtä tiettyä yksilöä. Eli ei mikään teoreettinen tilanne, vaan konkreettista arkipäivää. Työpaikalla on vahva AY- liike, jonka jäsenet ja toimitsijat osallistuvat kiusaamiseen. Mitä tulee esimiehen (työnjohtajan) tai ylemmän johdon tehdä? Siis ihan käytännössä. Etsiä netistä tietoa?
sun vänkäykset jone.
Koska sinut on nimitetty muiden äänitorveksi?
Niin kuin -Jouni sen tietääkin, henkisen väkivallan tilanteisiin on työpaikoilla varauduttava jo etukäteen, ohjeistamalla ja kouluttamalla henkilöstö. Tuohon prosessiin tietoa voi hakea netistä, tai käyttää ostopalveluita. Kun tilanne on päällä, ohjeistuksen laiminlyönti on työturvallisuusrikkomus/rikos samalla tavoin kuin kiusaamiseen puuttumisen laiminlyönti.
Susanna Lundellin tekemässä Kateus työyhteisössä -kirjassa kirjoitetaan mm. "Kun kateus on hallitsematonta, se johtaa helposti henkiseen väkivaltaan". Lundell myös korostaa johdon merkitystä kiusaamisen ennaltaehkäisyssä. Kiusaamisen on tietysti myös muita syitä kuin kateus, mutta hyvin usein se on ainakin yksi kiusaamiseen johtavista syistä. Omassa tapauksessani päällimmäiseksi syyksi osoittautui nimen omaan kateus. Tämä arvio perustuu muiden tekemään johtopäätökseen, johon minun itseni on ollut helppo yhtyä.
Hyvä johto laatii pelisäännöt myös kiusaamistapauksia varten ja noudattaa näitä sääntöjä myös itse. Tämä koskee mielestäni työpaikkoja ja johtajia / esimiehiä / työnjohtajia / ... alasta riippumatta. Kun työpaikan johto ilmoittaa yksiselitteisesti, että kiusaaminen ko. työpaikalla on kiellettyä ja kertoo, miten kiusaamistapauksessa tulee toimia ja mitä sanktioita / toimenpiteitä kiusaamisesta seuraa, niin ollaan jo pitkällä. Kun johto vielä omalla esimerkillään osoittaa olevansa sitoutunut tällaiseen nollatoleranssiin ja toimii sen mukaisesti, niin kiusaamisen kitkemisessä ollaan jo pitkällä. Mitä tapahtuu valitettavan monessa työpaikassa, kun kiusaamistapaus tulee ilmi. Vastaus: Ei yhtään mitään. Jos organisaatiossa on oikeanlaisia henkilöitä oikeilla paikoilla, voi olla, että kyseinen kiusaamistapaus saadaan loppumaan, mutta organisaation tasolla ei kuitenkaan opita mitään. Jos kiusaamistapauksen esilletulo ei saa aikaan mitään ehkäisevää tms. toimintaa, niin tällainen laiminlyönti menee mielestäni selvästi johdon piikkiin. Johdolla on direktio-oikeus, jota sen tulisi nimen omaan käyttää tällaisissa väärinkäytöksissä. Ellei johtaja pysty nykyisellä osaamisellaan mm. yllämainitsemaani toimintaan, hänen tulee palata koulun penkille opiskelemaan johtamis- ja esimiestaitoja. Ei se sen kummempaa ole. Selvää on, että kaikki eivät näitä asioita "opi", koska heillä saattaa olla esim. narsistinen persoonallisuushäiriö, asenneongelma tms. , jonka takia he eivät yksinkertaisesti halua kitkeä kiusaamista organisaatiosta, koska se kalahtaisi omaan nilkkaan.
arkipäivä on ihan eria asia kuin joku paperi Töissä pitää selvitä.Kaikki on itsestä kiinni. Cronbergi ei voi mitään kiusaajille. Se on fakta,koska kiusaajat eivät voi itsekään itselleen mitään. Hyvä Jouni! Pidä keskustelua yllä,että eräiden ego ei liikaa pullistuisi.
kiusaajilla paskat housuissa. :D
kakka lirahtanut housuihin? Tällä palstalla ei ole muita kiusaajia kuin sinä.
-Jouni.
Osuvasti sanottu
"Vapauttiko valtiovarainministeriö Muhosen autoverosta, jotta vältyttäisiin valtion kannalta ikävältä ennakkoratkaisulta? Myöhemmin tulleen Siilin-päätöksen jälkeen silloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö arvioi, että valtio tulee menettämään sen takia vuosittain 50-70 miljoonaa euroa verotuloja. " Näin kysyttiin eilisessä MTV2 45 minuuttia - ohjelmassa. Muhonen kommentoi tuntojaan kamppailessaan kohtuuttoman verotuspäätöksen oikaisemiseksi : "...En jaksanut huojennuspäätöksen jälkeen enää pitää asiasta meteliä. Riidasta puhuminen on vaikeaa vielä nytkin. Vaikka monta koettelemusta on elämässä ollut, tämä otti ylivoimaisesti eniten kropan päälle, Muhonen huokaa." http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/05/873298 Ryövääminen on voimakas sana, mutta se tulee väkisinkin mieleen. Virka-aseman käyttäminen ryöväämiseen, ja välittämättä siitä, miten ryövätylle käy.
Miten autovero liittyy työpaikkakiusaamiseen?
sun vänkäykset.
Kyllä mua kiinnosti Jounin kysymys ja varsinkin vastaus siihen. Älä puhu muiden puolesta!
muistuttaa hyvin paljon ryöväämistarkoituksessa tehtyä työpaikkakiusaamista. Yksilön kärsimyksistä piittaamaton toimintakulttuuri, nylkeminen, ylivoimatilanteen hyväksikäyttö, luottamus Suomen oikeusjärjestelmän virkavelivetoisuuteen, siinä yhteneväisyyksiä. Virallisen taakse (valtioneuvoston linnaan) kätkeytyy epävirallinen. Epävirallinen pitää valtaa ja määrää.
Ohhhooh!!
saako -Jouni tässä vänkäysketsjussa 100 viestä täyteen. Lyödäänkö vetoa? ;)
voittaa.Hän pitää yllä tasoa tässä infanttiilin keskustelussa.
Hyvä kysymys -Jounilta. Tullin pääjohtajan haastattelusta saa käsityksen, että hän arvelee joutuvansa syntipukiksi, vaikka sotku on saatu aikaan vm:n vero-osastolla. Niin että kummasti noita epäasiallisen kohtelun elementtejä tässäkin jupakassa löytyy. Kun EU:n kanta on ollut jo pitkään tiedossa, homman pääideologit ovat hyvin ehtineet suunnitella, miten pelastavat itsensä ja kenet laitetaan tuleen.
-Jouni on kiusaajan esikuva 200:lla viestillään palstalle. Sen parempaa oppimateriaalia ei kiusatuille voi tarjota.
Haastattelussa Erling sanoo, että oikeusasiamieskin on jo hätyytellyt veronpalautusjonojen vuoksi. Tätä tietoa kyllä ihmettelen. Onko laillisuusvalvontaviranomainen puuttunut asiaan jo näin nopeasti Minulle Oikeuskanslerinvirastosta sanottiin, että siellä käsitellään kanteluita kahden vuoden viiveellä. Onkohan joku merkittävä henkilö ostanut käytetyn auton ulkomailta, joutunut auto"vero>"vedätyksen uhriksi, ja jotenkin keplotellut asiansa kantelupinojen päällimmäiseksi?. Tuo tietysti tarkoittaisi, että oikeusasiamiehen viraston käytäntöihin voitaisiin vaikuttaa epäkorrektisti. En halua siitä minkäänlaista todistustaakkaa, en siis spekuloi tuolla vaihtoehdolla. Toinen mahdollisuus on, että oikeusasiamiehen virastossa on oltu tietoisia "vero"vedätyksestä, mutta on tyydytty vain siunailemaan. Nyt on näyttävästi hutkittava vähän sinne ja tänne, jotta jossakin toivottavasti uskottaisiin laillisuusvalvonnan toimivan. Jos Erling on valittu syntipukiksi, niin kuin hän itse olettaa, oikeusasiamiehen kovistelu sopii kuvioon kuin tilauksesta. Tosin eihän niitä kait voida tilata. -Jouni varmasti seuraavasta kysisi miten se liittyy, mutta kerron silti. Jos pääjohtaja erotetaan, syntyy täytettävä hyväpalkkainen virka. Mikä ettei syntyisi myös mainio tilaisuus yhdistää tullihallinto ja verohallinto. Tähähän on ollut ikuisuushanke. Veropuolella veronkanto(palautus)väkeä on jo ryhtynyt tutustumaan verotuspäätösten saloihin. Verohallinnon tyhjäkäyntiä työllistäisi sopivasti autoveropalautusruljanssi moneksi vuodeksi. - Jouni hyvä, kannanottosi siitä että verohallituksessa on tehty nimityksiä ammatillisten syiden (perehdytyksen)vuoksi, voi hyvinkin pitää paikkansa.
***Erään Tullin työntekijän mukaan jotkut työkaverit ovat olleet poliisikuulusteluissa, koska asiakkaat ovat syyttäneet heitä virkavelvollisuuden rikkomisesta**** http://www.taloussanomat.fi/liikenne/2009/05/06/tunteet-karyavat-autoverosotkun-takia/200911517/139 Sietäisi lopettaa puheet mafioista ja muista Hyväveli porukoista
jutut ovat fiksuja ja ajatuksia herättäviä. Kiusatut saavat niistä oppia ja apua. en pidä ko. miestä kiusaajana. On hienoa,että Jouni jaksaa meitä kiusattuja auttaa. Varmaan hänellä on parempaakin tekemistä.
YLLÄTTÄVILLE NÄKÖKULMILLE http://www.ystavyydenmajatalo.fi/danielin_tekstit/pdf/nauru.pdf
sen häirikön kirjoituksissa kehumista. Laittaa naisensa palstalle itseään puolustamaan.
Myös kuntapuolella, joka sekin on politiikan temmellyskenttää, syntipukkeja tehdään kunnanjohtajista. "Syntipukiksi leimaamisessa on kyse henkisestä väkivallasta. Syntipukki-ilmiössä syyt henkilöityivät yhteen ihmiseen, jonka niskaan kaadetaan kaikki yhteisössä kielteiseksi koetut ratkaisut." http://www.polemiikki.fi/lehdet/2004/numero-3/kuntajohtajaa-kiusataan-mutta.aspx
Tämä syntipukkiasetelma on taas yksi esimerkki siitä, että uhrin osaaminen, henkilökohtaiset ominaisuudet ja tekemiset eivät ole syynä siihen, että joutuu savustamisen kohteeksi. Tosin Erlingin googlettaminen paljastaa, että hän on "kovin sanoin" arvostellut esimiesvirastoaan autoverotusasiassa. Pääjohtajan posti on "namivirka", joka kelpaisi monelle.
" ...oikeusasiamieskin on jo hätyytellyt veronpalautusjonojen vuoksi!" Luulisi oikeusasiamiestä kiinnostavan myös se, että veronpalautukset saadaan maksatettua oikeille hakijoille. Erlingin kuvaama "KAAOS" ei kyllä vaikuta otolliselle olosuhteille ulosmaksatukseen. Varsinkaan, jos palautusten historiatietojen säilyminen ei ole varmistettu.
naisvihaa.
autoverojen joukkopalautus verohallinnolle. Tehdäänkö palautuspäätökset
joukoittain?
http://www.taloussanomat.fi/liikenne/2009/06/11/vaarin-perityt-autoverot-palautetaan-jo-tana-vuonna/200914316/139
Eikö sille statementille löydy suomalaista sanaa, mikset kirjoita kokonaan englanniksi? Eilenkin kuuli Tammisen kommenteista "mental balance" useasti, ei se vakuuta hienommalta mitenkään, jos sekaan heittää ulkomaan kielisiä vastineita sanoille. Ärsyttävää löpinää.
tykkää,kun naispomoja haukutaan ja leimataan huomnon ilmapiirin auheyttajaksi. Olisi pitänyt lähettää se juttu Naisliittoon. Olisi ollut kiva nähdä heidän reagtio. On miehessä vikaa,jos ei naispomon kanssa tule toimeen.
hänelle siitä mailia. Kuuntelee varmasti.
Eivät varmaan ole muuten asiasta kuulleetkaan
tälläisellakin palstalla. Naisliitto voisi olla hyvinkin kiinnostunut. Vähän miettiä mitä pistää nettiin.
naisvihaa sepä onkin jotain uutta. Ehkä -Jouni onkin nainen. ;)
Aina vaan jännemmäksi menee. Tästä puuttuu enää se, että HCD tulee naureskelemaan "keskustelua taustalta seurattuaan", miten "taas on spämmätty palsta täyteen kiusaajien toimesta." Nimenomaan tämä "-jouni&co spämmäreinä." Ei tarvitse olla kovinkaan välkky huomatakseen, mistä "klaanista" nämä spämmiviestit sikiävät.
on mani taas monta tuntia ettei tullut yhtään -Jouni&co spämmiä mutta taas alkoi. No mikään ei kestä ikuisesti. Ainoa puuttuva asia on itse -Jouni kommentoimaan taaas jotain sopivan näsäviisasta vaikka tyyppi on tyhmä kuin saapas. :D
Ehkäpä kaikki eivät jää tänne päivystämään vuorokauden ympäri. Jospa täällä käy satunnaisia kävijöitä. Jospa totuus on niin jännä, että täällä kirjoittelee muutkin kuin sinä ja oletettu -jounin nainen, tai viimeisimpien luulojen mukaan naiset. Miksi piti haukkua toinen tyhmäksi? Onko sinua alennuttu haukkumaan imbesilliksi?
jo aamuyöllä 3 jälkeen kuten tänään kirjoitetuista viesteistä voi todeta. Entäpä jos täällä kirjoittaa vain yksi katkeroitunut henkilö koska hänen valehtelunsa on paljastettu ja ammatilliset näkymät ovat hänen työpaikallaan nyt erittäin heikot. Siksi hän on nyt kostoretkellä jo 3 vuotta. Vai kuinka -Jouni?
Parin päivän ajan tälle palstalle on tarjottu keskustelua "HCD ja Kanvas sama henkilö". Kuulemma sen perusteella, että vastaan pääasiassa HCD:n viesteihin. Kun noihin"HCD ja Kanvas sama henkilö" viesteihn vastaa, ne heti poistetaan. On totta, että pääasiassa olen osallistunut HCD:n aloittamiin keskusteluihin. Niistä tiedän, että ne ovat olleet HCD:n aloittamia. Toiseksi minusta on tärkeää yhdessä pohtia, mitä keinoja ja miten nopeasti saadaan aikaan työpaikan henkisen väkivallan rajoittamiseksi. Lisäksi on tärkeää saada pahoinpitelijät ja toisen työn ja toimeentulon ryövääjät vastaamaan teoistaan. Sellaisiin "omakohtais"keskusteluihin, jotka arvelen jouneilijoiden aloittamiksi, en viitsi vastata. Joissakin aloituksissa on kiinnittänyt huomiota esim murre, josta ei saa selvää, onko se savoa, turun murretta vai mitä. Nimimerkki _jounille olen vastannut useinkin. Erilaisten näkemysten esiintuominen on minusta välttämätöntäkin, jotta saataisiin uusia ideoita eikä junnattaisi paikoillaan. Minun työstä savustamisen perusteeksi oikeustasteita myöten on pidetty riittävänä ( taulukoiden käyttämisen lisäksi)se, että olen halunnut kuulla useamman kuin yhden asiantuntijan mielipiteen tärkeässä työtehtävässä ( verotuksen it-järjestelmien v 2000 testaus). Silti pidän edelleen erilaisten näkemysten kuulemista järkevän toiminnan edellytyksenä. HCD on tähän asti koettu joissakin piireissä vaaraksi ja häntä on kovasti spämmätty palstalta ulos. Nyt saman arveluttavaa kunniaa näköjään tarjotaan minullekin. Spämmääjät ovat tajunneet sen, minkä tutkijat ovat selvittäneet jo aiemmin: Jos uhria ei jätetä kokonaan yksin, häntä ei voida nujertaa. HCD:lle ei saisi kukaan vastata. Myös niin päin, että minun viesteihini ei pitäisi vastata. Jos vastaa, joutuu spämmäreiden kynsiin. No, luvassa olisi älytöntä viestittelyä vuorokauden ympäri tällä palstalla. KIITOS EI. En muutenkaan ole aikonut istua kauniita kesäiltoja tietsikkaa näpytellen, vielä vähemmän spämmien parissa. Nyt on järkevää pitää KESÄTAUKOA, nauttia luonnosta ja auringon valosta. Kenenkään ei tarvitse minun takiani spämmätä ja jättää yöuniansa nukkumatta. HCD on ottanut työpaikkakiusatuista vastuuta harteilleen enemmän kuin kenellekään yhdelle ihmiselle voidaan sälyttää. Hän tietysti ratkaisee itse miten toimii. Jokainen työpaikkakiusaamisen uhri ymmärtää kyllä sen, jos panee foorumiin "lapun luukulle KESÄLOMALLA". Loman HCD on ehdottomasti ansainnut. Tärkeää on keskittyä Hyvän työn Manifestin jatko- hankkeisiin, johon HCD on jo kutsuttu mukaan. Kyllä yhteiskunnankin on tehtävä oma osuutensa henksien väkivallan uhrien auttamiseksi. Se ei voi olla ensisijaisesti yksityishenkilön vastuulla työvoiman eikä rahoituksen osaltakaan. Ne uutislinkit, joita itse olen palstalle viime päivinä linkittänyt, osoittavat, että omassa jutussani ei todennäköisesti tapahdu pitkään aikaan mitään. Poliisit on tullin autoverotusta syynäämässä, sitten tulee kesälomat, syyskiireet jne. Onkohan EU-parlamenttiehdokkailla kenelläkään ja minkäänlaista työpaikan henkisen väkivallan kitkemisagendaa? Voimme jokainen osaltamme tutustua ehdokkaisiin ja lobata heille mobbausasiaa.
Antaa spämmäreiden huudella, aikanaan ne väsyvät ja lopettavat, se on huomattu vuosien aikana. Ainoastaan katkerimmat kostonhautojat jaksavat häiriköidä viesteihini oikein vuositolkulla, mutta sekin on vain terapiaa, aikanaan hekin päästävät irti vihasta tai sitten sairastuvat, jommin kummin kuitenkin. Kuten sanoin aiemmin, juttuni oikeudenkäynnin julkaiseminen toi spämmärit palstalle 2006 ja se oli varsin odotettavaa, julkistin juttuni kuitenkin, koska näin sen olevan tarpeellista tuodakseni esille työpaikkakiusaamisen vakavana aiheena. Nyt asiat ovat hyvällä mallilla ja työpaikkakiusaaminen on ministeriön manifestin mukana tulossa aiheuttamaan koko työmarkkinoiden kattavia toimenpiteitä, jos joitakin kiusaajia asia sapettaakin, niin kiitokset tästä kaikesta voitte laittaa HP:lle. :) Kirjoittelen tänne aina välillä, kun projekteiltani ja kesänvietolta vaan ehdin. Monta kivaa juttua on tulossa taas kesän aikana, mutta niistä lisää myöhemmin. Foorumissa on onneksi 2 modea, joten lomanvietto ei ole ongelma. On ollut todella mukavaa huomata miten paljon voi saada aikaan vain 4 vuoden aikana, kun vain tekee työtään sinnikkäästi. Tästä eteenpäin on edessä hitaampi vaihe, eli asenteiden muuttaminen työpaikoilla ja siihen ei 4 vuotta riitä, mutta en ole hoppuillut tähänkään asti, joten en aloita nytkään. Hyviä kesiä kaikille kiusatuille!
"First they ignore you then they laugh at you, then they fight you, THEN YOU WIN"
Juridisesti valtion virasto ei joudu vastaamaan oikeudessa korvausvaatimuksiin, vaan työntekijä joutuu haastamaan Suomen valtion. Viranomaiset kuuluvat samaan juridiseen " oikeushenkilöön".
Poliisiviranomainen on siis samaa "oikeushnekilöä" kuin esim verohallinto.
Poliisi jumiuttaa valtion virastoa koskevat tutkintapyynnöt useaksi kuukaudeksi
esikäsittely-yksikköön. Ilmeisesti noin voi tehdä eikä poliisi syyllisty virkatoverien avustamiseen , todistusaineiston peittelyyn tai muuhun virkarikokseen.