Hei,
jotenkin ajaudun lukememaan tätä palstaa todella pitkästä aikaa ja ajattelin, että haluan kirjoittaa oman tarinani rohkeisuksi.
Koin repivän, koko mielenterveyttäni raatelevan eron neljä vuotta sitten. Minulla oli kaksi pientä lasta ja aviomies, jonka pelimiehen taipumuksista kyllä tiesin, mutta jotekin liian kilttinä ihmisenä vaan aina oletin, että lupaukset yms pitäisiävät hänet rehellisenä. Luotin liikaa, jopa silloin kun selkeitä merkkejä oli näkyvissä. Exmieheni käytti myös viinaa ajoittain erittäin paljon liikaa. Väsyin, jaksoin huolehtia enää vain lapsistani, en parisuhteestamme ja kaikkein vähiten itsestäni.
Eräänä kauniina päivänä sain mieheni kiinni pettämisestä ja suhteesta toisen naisen kanssa. Tätä oli jatkunut jo yli vuoden ajan. Maailma romahti. Yritimme vielä hetken mm pariterapiaa. Mutta ei siitä mitään tullut.
Olin niin täynnä vihaa ja surua, että toisina päivinä en tiennyt miten päin olla, miten hengittää. Mitenkö selvisin?
1.Hain apua lääkäreiltä ja sain unitablettaja. Ja niistä todella oli apua, kun tiesi että edes yönsä saa jotenkin nukuttua. Väsymys lisää ahdituksen määrää huomattavasti.
2. Puhuin kaikille mahdollisille ystäville ja tuttaville jotka vain suostuivat kuuntelmaan. Joskus soitin jopa auttavaan puhelimeen vain kertoakseni jollekulle kuinka vihainen (tai surullinen ) olin.
3.Lueskelin paljon netistä tämän kaltaisia palstoja ja kirjoittelinkin muutamia kertoja omaa oloani ja tarinaani.
4. Kun aivan pahin oli ohi sain jostain voimia aloittaa säännöllisen liikunnan ja sitä suosittelen kaikille. Kumma kyllä agressionpurun lisäksi liikunta tuo mielihyvää ja auttaa poistamaan pahaa oloa.
5. Päätin ettei katkeroituminen ja yleinen miesten vihaaminen, auta mitään vaan päin vastoin omaa elämääni sillä pilaan tulevaisuuteenkin.
6. Kävin Fisherin eroseminaarin ja tätä suosittelen lämpimästi kaikille
Ja pikkuhiljaa alkoi olla päiviä jolloin olo oli parempi tai viha ja suru oli helpommin käsiteltävissä tai unohtui pidemmäksi ja pidemmäksi ajaksi.
Nyt neljä vuotta myöhemmin elämäni on paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Minulla on uusi miesystävä, jonka kanssa meillä ei ole sellaisia ongelmia kuin avioliitossamme oli. Elämä tuntuu hyvältä. Exmiestäni en enää jaksa vihata, harmittaa lähinnä etten avannut silmiäni aikaisemmin ja eronnut aikaisemmin. Hänen elämänsä on yhä kriisistä toiseen kulkemista. Itse olen löytänyt tasapainon ja tasapainoisen parisuhteen.
Ensimmäinen vuosi eron jälkeen oli pahin, kun se oli takana tiesin että selviän. Toisen vuoden jälkeen tiesin olevani voittaja ja nautin taas elämästäni enemmän kuin koskaan ennen.
Eli vaikka tänään elämäsi olisi romahtanut ja tuntuu ettet jaksa eteenpäin tai että suru tai viha on kaikki mitä tunnet, usko pois parempi aika odottaa sinuakin. Voimia teille ja meille kaikille!
Rohkaisuksi petetyille
nainen-72
41202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitokset nainen-72 postistasi, tällä hetkellä tarvitsen juuri tämänkaltaisia kommentteja hyvästä uudesta alusta. Itse olen vasta taipaleeni alussa, jopa niinkin, että ex mieheni vakuuttaa minulle, että hän työstää pelimiehen taipumuksiaan ja tulee pääsemään niistä eroon - samalla toki pelaten ainakin 2 eri naisen kanssa (toisen kanssa petti vajaa 1/2 suhteemme lopusta). Minä olen vielä liian naivi ja luottavainen, ja haluan uskoa ihmisen hyvyyteen, en halua uskoa, että ihminen joka on ollut minulle se tärkein ja läheisin voi heittää suhteemme romukoppaan sen takia, että voi "jahdata" muita naisia. Koetan työstää eroa koko ajan, unilääkkeetkin ovat tulleet tutuiksi, nyt pystyn jo jotenkin nukkumaan ilman, syöminen sujuu jo kohtalaisesti, mutta ehdistus iskee vielä välillä todella pahasti. Asiaa ei helpota se, että exäni pitää edelleen yhteyttä ja vakuuttaa rakkauttaan ja sitä, että me tulemme vielä olemaan yhdessä. Välillä haluaisin niin kovasti uskoa, mutta tiedän, että olen vahvimmillani, jos nyt pystyn irrottautumaan ja opettelemaan taas olemaan yksin - se on vaan niin kovin vaikeata. Lisämausteen omaan ahdistukseen tuo se, että eksä vain porskuttaa uusien valloitustensa kanssa, saa heiltä huomiota ja läheisyyttä, ja vaikka tiedän, että hänen toimintansa on oikeastaan säälittävää, ja se, mitä itse nyt yksinäni työstän vahvistaa minua oikeasti, olen kuitenkin katkera/surullinen/vihainen siitä mitä hän on tehnyt minulle, ja miten hän voi olla tyytyväinen ja onnellinen elämäänsä, kun on ensin hajottanut suhteemme ja minut palasiksi :-( Toivottavasti aika auttaa, ja huomaan jossain välissä olevani paljon vahvempi. Tuo Fischerin eroseminaari voisi olla hyvä, sitä tosin taidetaan suositella vasta noin 1/2 vuotta eron jälkeen?
Olet tehnyt erostasi selviytymistarinan ja ottanut oman elämäsi hyvin haltuusi. Petetyksi tuleminen syö itsetunnon murusiksi, mutta siitä voi todellakin selvitä. Ei välttämättä yksin eikä omin avuin, mutta kun lähtee tosissaan taistelemaan uuden elämänsa puolesta keinoja ja apuja löytyy. Niiden luokse pitää vain hakeutua. Minulla on oma erokokemukseni kolmen vuoden takaa ja käytin myös noita kaikkia luettelemiasi keinoja paitsi lääkitystä en tarvinnut. Mutta lääkkeetkin on paikallaan oikealla hetkellä. Näin jälkeenpäin ajattelen, että unettomia öitä siinä aluksi oli aivan liikaa ja tästä kärsi sitten muu jaksaminen. Liikunta on aivan erinomainen keino ja siinä saa sivutuotteena hyvän kunnon ja kiinteän kropan, vaikka näitä ei siinä vaiheessa päällimmäisenä ajattelekaan. Ystävät, kuuntelijat ja hyvät sosiaaliset suhteet on tärkeitä, ettei jää yksin vatvomaan asioitaan. Ne alkavat helposti kiertää kehää eikä pääse eteenpäin. Kävin myös Fisher-eroseminaarin ja se oli ratkaiseva kymmenviikkoinen. Opin itsestäni uutta, ymmärsin suhteemme laadun, otin vastuun omista tunteistani, tajusin että on normaalia tuntea tietyt pahat tunteet läpi ja ymmärsin miksi suhteemme ajautui siihen tilaan, että ero tuli. Aloin nähdä ex-mieheni ihan eri valossa ja jollakin lailla tajusin miksi hän käyttäytyi niin kuin käyttäytyi.
Oli piristävä lukea kirjoitus, jossa avioero avasi oven uuteen elämään!
jossa ensimmäinen pettäminen tapahtui 2v yhdessä elämisen jälkeen ja viimeinen 27vuoden jälkeen. Se oli shokki todellakin,että hän teki se uudelleen. Mutta varmaan oli koko ajan jotain,oli se aikaa,onneksi en enää ole siinä suhteessa. Sain revittyä itseni irti lopulta,olin niin tai näin,hän petti. En syytä enää itseäni,vaan olen käynyt läpi kaiken ja jatkan matkaani. En kyllä hyväksy koskaan pettämistä,sitä ei unohda.