ensitreffit

meen tossa ekan kerran treffeille parin päivän päästä.tiiän jo että tyttö tykkää musta ja mä tietysti siitä, sillä ollaa jo pusuteltu vähä ja avauduttu mutta oltii molemmat humalassa. Nyt tieteki pitäs jotai tekemistä keksii ja juttelun aiheita. olla vietetty aikaa jonkun verran porukalla ja tunnettu jonkin aikaa eli ei iha mitää tuntemattomii olla. eli mitäs ehotatte?
2976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Menkää piknikille vähän syrjäisempään paikkaan. (ei liian syrjäiseen ettei tyttö luule että meette vaan kuhertelemaan) mukaan hyvää evästä, ehkä jotain herkkuja. Ei mitään luksusta tarvii olla. Ja liina mukaan minkä päällä voi istua ja ottaa aurinkoa. Loistava tilanne olla rennosti, vähän lähennellä(pitää kädestä ym)luonnollisesti,popsia ruokaa rennosti ei tarvitse tilata mtn tai keskittyä pelkkään syömiseen, puheen aihetta tulee vaikka maisemista jos ei muuta keksi, voi katsella yhdessä pilviä ja vain makoilla. Paikkana toimisi vaikka metsässä korkealla oleva kallio, tai metsikön keskellä oleva niitty esim. joen varressa. Ihan sama kunhan ei näy autoja, taloja(ainakaan ihan lähellä) tai ihmisiä. Toiset voivat kyllä tykätä piknikistä ihan kaupungillakin. Mutta joko kaupungissa tai aivan rauhallisessa paikassa, ei missään leikkipuistossa. Itse olen ainakin sitä mieltä että jokaiselle tytölle kelpaisi erittäin hyvin, kunhan mainitset ulkoilman. Minulle tämä olisi ykkösvaihtoehto, sillä haluan rennon tunnelman. jos paikka sallii voi ottaa vaikka sulkkismailat mukaan...

Äänestä

Ihanaa, treffit! :) Älkää vaan sitten leffaan menkö, siellä ei voi jutskailla. Myös kahvilla saattaa olo olla ekoilla treffeillä aika tukala. Miten olis keilailu? Tai joku ulkona tapahtuva toiminta? En nyt keksi näin äkkiä lajia... Mut kuitenkin. Siinä olis rento fiilis eikä tarvis pelätä hiljasia hetkiä. Tai vie tyttö vaikka ulos jädekiskan kautta kävelylle johonkin kauniiseen paikkaan/istumaan meren rannalle. ;) Mukavaa, että mietit etukäteen, mitä tekisitte. On ärsyttävää, jos mies pyytää ulos eikä ole yhtään miettinyt, minne veisi. On inhottavaa joutua päättämään paikka, mihin mennään, vaikka mies olisi ollut se, joka ulos pyytää. Onnea treffeille :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ballzeye kirjoitti:

meen tossa ekan kerran treffeille parin päivän päästä.tiiän jo että tyttö tykkää musta ja mä tietysti siitä, sillä ollaa jo pusuteltu vähä ja avauduttu mutta oltii molemmat humalassa. Nyt tieteki pitäs jotai tekemistä keksii ja juttelun aiheita. olla vietetty aikaa jonkun verran porukalla ja tunnettu jonkin aikaa eli ei iha mitää tuntemattomii olla. eli mitäs ehotatte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu