Kummalla päällä

miehet ajattelee kirjoitti:

Tapasin reilusti yli vuosi sitten reissutöissä olevan miehen, joka puhui pääni pyörryksiin siitä kuinka ihana ja kiva olen ja tämmöiseen imarteluun tottumattomana, sitä ei voinut vaan vastustaa, joten suostuin kutsumaan hänet kahville. Ja koska vähän antautuvainen luonne joskus olen, niin sänkyynhän sitä sitten tuli mentyä, tottakai. No tietenkin kuten arvata saattaa tämä mies TIETENKIN oli varattu (muutenhan en täällä tilittäis) ja tämä asia selvisi aikalailla alkumetreillä. No en ole kenenkään moraalinvartia, joten annoin asian olla, koska tietenkin tajusin että kyseessä on vaan seksisuhde, joka loppuu enen pitkää. No tavattiin siinä muutaman kerran (5-7??) ja sitten mies vaan päätti kadota, siis työt loppui ja palasi kiltisti kotiin. Se siitä sitten ajattelin, tietenkin hieman katkerana, kun ei voinu ees hyvästejä jättää, mutta kai se miehille niin on helpompaa. Ajattelin että kusipää mikä kusipää ja annoin asian olla. No tästä miehestä ei kuulunu mitään n. vuoteen kunnes eräänä kauniina päivänä puhelin soi ja herra soitti, oli kuulemma ollu KOVA ikävä ja kaikkee muuta paskaa mitä ny voi kuvitella. Minä tein selväksi ettei enää kyllä kiinnosta, vähän hävettikin se mitä oli tullu touhuttua ukkomiehen kanssa, joten voisit niinkuin lopettaa. Muttas ongelma on nyt tässä ettei se lopeta soitteluaan, viestittelyään vaikka mitä sanois. Lopetin puhelimeen ja viesteihin vastaamisen mutta tämä älypää tuli oven taakse, en kyllä avannut ja ajattelin että eiköhän nyt luovuta, mutta vielä mitä. Soitti jonkun kaverinsa numerosta ja sano että jos en suostu tapaamaan, niin kyllä keinot keksii että nähdään. voi jessus mikä mies. Mä en vaan ymmärrä, miksi se saakelin tavara on niin pirun tärkeetä miehille, ettei voi vaan luovuttaa ja antaa olla, (tai etsiä jotain hieman helpompaa) en nyt usko että niin hyvä pano olin että sen takia kannattai ruikutta kuitenkin näin pitkän ajan jälkeen, vai olinko sitten vaan semmonen kivan luotettava, (kun en omaa niin kusipäistä luonnetta että kenellekkään siitä huutelisin) vai mikä ihme on... Minä oon ihan tavallinen nainen, en todellakaan mikään missi tyyppinen, kaukana siitä, joten hieman ihmetyttää. On semmosen ilmasen huoran olonen fiilis ja mietityttää nettä kuinka saakelin tyhmänä se mua pitää että mä muka uskoisin kaiken mitä se suoltaa.. Olisko kellään vastaavanlaisia kokemuksia, olis hirveen mukava "kuulla". Kyllä miehet on saatanan ihmeellsiä otuksia.. Niin ja vielä loppun semmonen ettei mua yhtään pelota tai mitäään, naurattaa vaan enimmäkseen se että kuinka iso ego ihmisellä voi olla, ettei ymmärrä että aikansa kutakin, eikä tullut edes pieneen mieleen että olisin voinut tavata jokun. ähän sekava teksti mutta pääpiirteet tulin toivottavasti selviksi.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä