Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä pian 4 vuotta ja siitä 2 vuotta naimisissa. Meillä on ihana pikkutyttö, joka on 7kk. Nyt parin viime kuukauden aikana meidän parisuhde on mennyt alamäkeä. Mua ei kiinnosta seksi juuri lainkaan ja mieheni halut mielestäni vain kasvavat. Mieheni rakastaa mua ja mä rakastan miestäni. Raskaudesta jäi muutama ylimääräinen kilo ja se häiritsee mua. Olen yrittänyt laihduttaa ja tehdä vaikka mitä, mutta tuloksia ei tunnu tulevan. Mieheni on sanonut ettei muutama ylimääräinen kilo haittaa häntä. Itse en ole kuitenkaan sujut itseni kanssa. En halua että mieheni koskettaisi minua, enkä päästä häntä lähelleni. Se on alkanut kalvamaan häntä. Olemme keskustelleet asiasta, mutta tuntuu että ratkaisua ei löydy.
Tiedostan itse, että tuhoan tätä suhdetta haluamattani koko ajan. Valitan asioista koko ajan, en osaa löytää kenestäkään hyviä puolia varsinkaan itsestäni. Tyttäreni avulla jaksan elää päivän kerrallaan. Mieleni tekisi vaan jättää elämättä.
Haluaisin hakea apua, mutta mistä? Rahaa ei ole yhtään ylimääräistä. Kaikki menee perustarpeisiin. Rakastan miestäni ja haluan suhteemme kuntoon, mutta miten?
Tiedostan itse, että tuhoan tätä suhdetta haluamattani koko ajan. Valitan asioista koko ajan, en osaa löytää kenestäkään hyviä puolia varsinkaan itsestäni. Tyttäreni avulla jaksan elää päivän kerrallaan. Mieleni tekisi vaan jättää elämättä.
Haluaisin hakea apua, mutta mistä? Rahaa ei ole yhtään ylimääräistä. Kaikki menee perustarpeisiin. Rakastan miestäni ja haluan suhteemme kuntoon, mutta miten?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oliskohan viisain kääntyä terveydenhuolto henkilöstön puoleen ja hakea apua sieltä.
Ero aikeita tuon takia ei kannata haikailla.
Jospa saisit uutta elämää ulkoilemalla tyttäresi kanssa, et olisi katsomassa peiliin ja päivittelemässä olotilaasi. Tekemiset myös yhdessä auttaa pois niistä liikakilo jajattelusta. Parempi olla normaaleissa kiloissa kun
anorexian puolella.
Joten ,kyllä Sinä olet ihan normaali suomalainen nainen kaikilta osin.
Hyväksy itsesi.
Moro,
Koita kysäistä nevolan tädeiltä synnytysmasennuksesta, sillä kuvailemasi ongelmat kuullostaavat vastaavilta, mitä minun suhteessani oli lapsen syntymän jälkeen. Synnytysmasennus on yllättävän yleistä.
Moni parihan eroaa juuri siinä vaiheessa, kun tulee lapset kuvioihin.
On biologinen tosiasia, että nainen rauhoittuu lapsen myötä, näin täytyykin olla.
Hassua että luonnon keino rauhoittaa nainen tulkitaan masennukseksi.
Valitettavasti parisuhteen odotukset eivät kestä sitä tosiasiaa.
En usko että asialle voi tehdä mitään, mutta voittehan mennä juttelemaan jonkun ulkopuolisen kanssa ja onhan alan kirjojakin.
Itse en noin helposti luovuttamassa kuin Maarit tuossa toteaa. Jos et edes kokeile mitään, niin miten voit olla 100% varma, että homma on 'finito'? Kun vauva on päiväunilla niin keitä kahvit ja funtsi onko neuvola vai juttutuokio kotona se mistä aloittaa.
Seuraava menee ehkä vähän 'off-topic' puolelle, mutta 'luonto' siis rauhoittaa äidin tekemällä hänestä alakuloisen ja henkisesti voimattoman? :o En ole moista vielä kuullut. Onko tuohon jotain referenssiä vai onko kyseessä oma mielipiteesi?
Oli, kuinka oli niin juttelemalla ainakin meillä solmu saatiin vähitellen löysättyä ja sitten lopulta poistumaan. Joskus se molemmin puolin avoin juttuhetki oli raskaskin, mutta kannattava. Myös ulkopuolista apua käytettiin. Yksi päämäärän saavuttamista auttava asia ainakin meillä on ollut, että jutellessa/riidellessä on hyvä yrittää pitää tunteet siten kurissa, että ne eivät aiheuttaisi keskusteluun ylilyöntejä. Tähän liittyen erään Tampereen Yliopiston psykologian puolen proffan kommentti -nimeä en muista, on jäänyt mieleen: "Sinä olet talo ja tunteesi sekä mielipiteesi sen huonekaluja. Vaikka huonekalut -siis tunteesi ja mielipiteesi, vaihtuvatkin talo silti pysyy." Pätee aika moneen muuhinkin asiaan. :) Esim. nuoreen joka vielä hakee itseään.
Kirjoista lienee myös apua, mutta ainakaan henk.koht. en jaksanut niitä lukea.
Niin lääketieteellinen diagnoosi lienee sinullekin siis tuttu, mutta mikä siis avuksi. Kukaan ei kotoasi tule sinua auttamaan paitsi miehesi tai sinä itse. Eli aloitetaan sinusta. Sinusta voi tässä vaiheessa tuntua siltä, että kaikki vain vaatii sinulta jotain. Lapsi tietenkin vaatii kaiken, se on luonnolaki. Miehesikin vaatii sinulta läheisyyttä,ehkä kotia ja pullantuoksua sukulaiset tuttavat iloista äiteyttä jne. Nyt on aika Sinun vaatia jotain. Vaadi itsellesi omaa aikaa, järjestä parintunnin kävelylenkki, kauppareissu, uinti tms, yksin. Tuuleta itseäsi myös päivällä, vauva rattaisiin nukkumaan ja ulos katselemaan kevättä. Osta matakalla kioskilta jokin "hömppälehti" ja lue se sitten kotona kun teet itsellesi välipalaa. Kotityöt voi välillä odottaa. Käytä Sinä hyväsi neuvolaa, kerro tunteistasi myös siellä, jos on hyvätuuri, hoitajalla voi olla hyvinkin jotain auttavaa tiedossa. Kun sukulaiset/tuttavat kyselee vointiasi, sano suoraan, että väsyttää. Ei sinun pidä vaan nyökytellä päätä ja sanoa, että kaikki ok. Ravisteleepahan vähän niitäkin. Uskon, että miehesi kyllä ymmärtää asian, jos hän on Mies. Ei suhde tähän kaadu. Jos olet yhtään sosiaalinen, äiti/lapsi-ryhmät voi olla hyvä vaihtoehto silloin tällöin päivänrutiineihin. Parhaimmillaan huomaat, että muillakin on vastaavia ongelmia. Jos olet ujonpuoleinen, yritä silti, sillä eihän sinulla ole mitään menetettävää. Sillä jos sinusta tuntuu, että voit vaan jättää elämättä, niin kokeile myös sitä ennen miltä tuntuu elää. Lapsi on Sinulle varmasti tärkein, mutta ole myös itse itsellesi tärkeä. Ole siis välillä itsekäs. Aika menee yllättävän nopeasti ja pian huomaat että sinulla on jo muuta mietittävää. Jaksa, sillä Sinä olet Tärkeä ihminen tässä maailmassa, varsinkin lapsellesi ja se tunne voi kääntyä positiiviseksi voimaksi.
Ymmärsin viestistäsi, ettei miestäsi haittaa muutama ylimääräinen kilo vartalossasi. Itseäsi se tuntuu haittavan kovastikin ja sillä perusteella et päästä miestä lähellesi?
Sanot myös, ettet löydä itsestäsi mitään hyviä puolia. Minusta raskauden jälkeiset (ilmeisen pienet) muutokset vartalossasi hallitsevat liikaa omia ajatuksiasi. Koska miehesi kuitenkin haluaa sinua, en ymmärrä ongelmaa. Jokin terapia varmaan auttaisi karkottamaan sen sinun päästäsi.