HULLUKSI MENEE!!!
Kirjoittanut: isosiskoa nyt hiukan huolet... 5.5.2009 klo 22.13
Siskoni on ollut jo useamman kuukauden (n. puoli vuotta) säännöllisesti töissä eräällä huoltoasemalla.
Koska työ on ollut säännöllistä ja jatkuvaa, hän on pyytänyt myös työsopimusta, ja se hänelle ilmeisesti luvattiin, mutta sopimusta itseään ei koskaan kuulunut allekirjoitettavaksi.
Siitä huolimatta siskoni jatkoi työntekoa kyseisellä huoltsikalla. Koulusta päästyään suoraan iltavuoroon ja lauantaina koko päivä aamu seitsemästä sulkemisaikaan asti. Lisäksi hän kävi sunnuntaisin tekemässä työpaikallaan munkkitaikinan valmiiksi seuraavaa päivää varten.
Yhtä vapaapäivää pyytäessään hän kävi sellaiset taistelut että oksat pois. Pomo kun oli sitä mieltä, että vapaapäivä tulee kyllä mikäli siskoni hankkii itse sijaisen ja maksaa tämän palkan!!! Myös sairaslomaa ilmoittaessaan hänet käskettiin töihin vaikka terveystodistus oli hankittu.
Nyt siskoni sai kenkää työpaikaltaan sillä pomon mukaan ei kuulemma ollut tarvetta. Ja heti seuraavana päivänä työpaikalla perehdytettiin jo uutta työntekijää. Perimmäinen syy potkuille oli siis ilmeisesti siskoni työharjoittelu jonka takia hän ei voinut enää iltavuoroja tehdä.
Potkut tulivat siis täytenä yllätyksenä, kun siskoni työkaveri kävi vain hakemassa siskoltani avaimet pois ja totesi ettei niille enää ole tarvetta.
Toinen yllätys tulikin sitten viimeisenä palkanmaksu päivänä. Palkkaa ei sovittuna päivänä kuulunutkaan joten siskoni otti entiseen pomoonsa yhteyttä ja perään kuulutti puuttuvaa palkkaansa niinkuin kuka tahansa meistä tekisi..
Pomo ilmoitti ettei palkkaa makseta lainkaan, vaan sillä kuitataan OSA kassavajeista joita siskoni työvuoron aikana on tullut. Loppusumma kuluneelta puolelta vuodelta kapuaa kuulemma nelinumeroiseksi luvuksi, joka tulee maksaa hänen tililleen KAHDEN VIIKON KULUESSA!!!
Onkohan tämä nyt ihan tervettä touhua?
Minkä takia asiaan ei ole puututtu aikaisemmin? Varmasti jos kassassa on vajetta ollut niin rahat olisi voinut vaatia aikaisemminkin, pienempinä summina, mikäli siskoni edes korvausvastuullinen olisi...
Siskoni meinasi vielä alistua tähän pomonsa vaatimukseen tuosta noin vaan selvittelemättä ensin oikeuksiaan.
Mielipiteitä tästä? :O
otettu
tuolta laki-palstalta..
6555
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
liittoon, näissä jutuissa ei ytk:t auta mitenkään ja näin kohdellaan villejä ja vapaita..
Tuohan nimenomaan kuulostaa enemmän mielipidekyselyltä tai oletustilanteelta. Jos tilanne olis kokonaan aito ei kukaan täälä enää varmasti kyselisi neuvoa...ehkä asialle tehtäisi jotakin ihan muuta.
syytetään epäselvyyksistä, parasta kutsua paikalle poliisi ja luottamusmies. Jos syytetään varkaaksi, silloin täytyy olla myös todisteita.
neuvoa kysytäkkään vaan mielipiteitä ...
voi olla noin vitun tyhmiä, että suostuvat tuollaiseen kohteluun?
varmasti monelle nuorelle työntekijälle on aika kova paikka nousta vääryyttäkin tekevää työnantajaa vastaan, se paskiainenhan voi pilata nuoren työntekijän maineen pelkkää vittumaisuuttaan antamalla huonon työtodistuksen jos työtodistusta ollenkaan mikä vaikeuttaa työnsaantia jatkossa. Moniko liittyy ammattiliittoon tällaisten tilapäisten hanttihommien takia? Liiton jäsenmaksu veisi huomattavan paljon niistä pienistä tienesteistä jotka rahat opiskelija tarvitsisi paljon tärkeämpäänkin kuten ruokaan, opiskelumateriaaliin ja vuokraan. Tämä on taas niitä vittumaisia mahdottoman yhtälön ansoja mitä tässä paska yhteiskunnassa riittää!!!