Meillä on omakotitalo, jossa asun mieheni ja kahden murrosikäisen lapsen kanssa, lisäksi löytyy myös liuta lemmikkejä.
Nyt ero tulossa, mutta tämä asumisjuttu on noussut peikoksi. Mulla ei ole varaa lunastaa miestäni pois, eikä ostaa pienempää omakotitaloakaan tältä alueelta. Kerrostalo on poissa laskuista ja nyt kun olen käynyt katsomassa rivareita, tulee kamala ahdistus siitä, että naapurit ovat vieri vieressä ja pihana pieni läntti.
Mihin ihmeeseen muutan lasteni ja eläimieni kanssa? Miten ne eronneet ovat sopeutuneet, jotka ovat lähteneet isosta omasta talosta ison oman pihan ihanuudesta noihin "kommuuniasuntoihin"?
Asuminen eron
jälkeen?.?.
171957
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Itsekin asuin uudessa rivarissa rauhallisella alueella, mies halusi eron ja muutto pieneen kerrostaloon kahden pienen lapsen kanssa, ei ollu muita vaihtoehtoja. Tosin olen tottunu asumaan kerrostaloissa. Onhan se aluksi erilaista ja kauheaakin mutta omaisuus on omaisuutta ja jos se kerrostaloasunto on oma lämmin koti missä ei huudeta ja raivota ja on kuitenkin ne perusjutut olemassa niin onhan se tärkeämpää kuin raha. Ja sitten joskus kun olet erosi läpikäynyt niin varmasti kohtaat kivan miehen jonka kanssa sitten mahis ostaa se omakotitalo :)
Rivarin ja omakotialueen juoruhelvetistä täydelliseen vapauteen! En enää ikinä voisi muuttaa toisenlaiseen asumismuotoon. Ei ole riippuvainen mistään naapureiden kehittämistä pakkotöistä talkoista omakotiyhdistyksistä kyttäävistä naapureista..huhuhuh! Täällä saa valita, haluaako tutustua naapureihin vai ei, viettää vapaa-aikansa juuri niinkuin haluaa eikä tarvitse matkojaan suunnitella ruohon kasvun aikataululla. En voisi kuvitella aikuiselle sopivampaa asumismuotoa!
Minäkin muutin isosta ok talosta yksiöön - ei tuota tuskaa. Ne neliöt eivät minua onnelliseksi tehneet.
Mä viihdyn myöskin kerrostalossa, johtuisiko siitä, että viihdyn kaupungissa ja vilskeessä. Kerrostalossa on ihana vapaus verrattuna vaikka rivitaloon, ei tarvitse olla naapureiden kanssa naimisissa, vaikka heitäkin talosta löytyy. Onni onkin että löytyy, sillä aina on mukaan sattunut joku ystäväainestakin. Ja kun kerrostalossa on iso hieno yhteinen piha, jota yhdessä tuunataan niin avot. Omakotitaloon voisin kuvitella itseni vasta mummelina, mutta kukin tavallaan. Ja mistäpä tiedän mitä mieltä asiasta olisin 5 vuoden päästä. Vaan sama kysymys mullakin mielessä pyörii. Nykyisen kämpän kustannukset on niin kovat...mutta kun tämä on koti! Ihana, kaunis, sopivan kokoinen, kivat naapurit... Poden (tällä hetkellä) enemmän luopumisen tuskaa kodistani kuin itse liitostani:´-C
Ihmisten elintaso riippuu suuresti heidän tuloistaan. Ainoa poikkeus tästä on avioliitto, missä toisen puolison elintaso voikin poikkeuksellisesti riippua hänen puolisonsa tuloista omien tulojen sijaan. Nyt kun eroat, joudut, kuten normaalit ihmiset muutenkin, elämään _omien_ tulojesi mukaan. Toivottavasti tämä ei tullut yllätyksenä.
Se on vain ja ainoastaan asennekysymys. Kyllä mäkin kaipailen meidän ihanaa omakotitaloa, tilaa ja pihaa - mutta siltikään en sitä "entistä elämää" vaihtais takaisin, vaikken kerrostalossa järin hyvin viihdykään. Puolensa ja puolensa.. mitä sitten kukin arvostaa kaikkein eniten? Maallista mammonaa vai rauhaa oman pään sisällä..? Lapsetkin sopeutuu varmasti, varsinkin jos koulu ja kaveripiiri pysyvät samoina. Seinät on vain seiniä ja meillä on elettävänä vain yksi elämä. Sitäpaitsi itse uskon, että vielä joskus koittaa sekin päivä, että saan kantaa kamani kerrostalosta pois takaisin maan kamaralle :)
Kerrostalo on kuitenkin poissa laskuista noiden lemmikkien vuoksi. Niiden kanssa oma, pienikin, piha tarvitaan. Ja mun mielenterveyden... Se valintahan tässä on tehtävä. Valitsenko kamalan avioliiton, jotta voin asua ilman naapureita isossa talossa vai ahdistavien naapureiden kanssa rivarissa, mutta mieli on levollinen.
Itse asun mieluiten kerrostalossa. Kun menin naimisiin muutin aluksi mieheni omakotitaloon. Muutaman vuoden jälkeen tuli muutto toiselle paikkakunnalle ja muutimme rivariin. Kaikkien huolettominta asuminen on kerrostalossa. Huoltoyhtiö huolehtii asioista. Rivitalossa hommat on jaettu asukkaiden kesken. Omakotitalossa joutuisit vastuuseen kaikesta yksin kuten lämmitukset, ruohonleikkuut ja lumityöt. Tunnetko tulevat naapurit vai miksi se asuminen sinua ahdistaa ? Omakotitalon rakentanut ja siinä vuosia asunut mieheni ei ole rivitaloasumisen jälkeen halunnut enää palata omakotitaloon juuri sen takia, että tässä pääsee niin paljon vähemmällä.
isoilla tonteilla esim päätyhuoneistot ja sitte on paritalot. Mutta mikset lunasta sitä taloa itellesi maksaa melkeen saman kun iso rivari tai vähän keskemmältä kerrostaloasunto, jollet haluu mennä "hamppialuueelle", sieltä saa halvemmalla asunnon.
Olen miettinyt samansuuntaisia kuin sinä- lopulta aloin ajattelemaan että talossa ja tavarassa roikkuminen on osa rooliani meidän kamalassa liitossa. Kuvittelen olevani jotain kalliden tavaroidemme ja autoni ja talon kanssa- vaikka olen turhauunut, passiivinen ja yksinäinen ja onneton. Alan olla valmis elämään omilla tuloillani ja ottamaan vastuun itsestäni myös ekonoomisesti. Ja enköhän minä pärjää. ja haloo! Mietipä! Miltä tuntuu 20 v. päästä ajatella että järjestit lapsillesi onnettoman lapsuuden jonkin karvaruttana koiran tai marsun tai ponin vuoksi? Vie eläimet lopetuspiikille ja tehe elämästäsi parempi!
Miten sulla on ollut tähän asti varaa asua isossa omakotitalossa, jossa on ihana piha? Oletko koskaan ajatellut, kukahan sen ihanuuden sinulle on järjestänyt? Ihmisen täytyy elää varallisuutensa mukaan. Ihmisen varallisuus taas riippuu mm. hänen kyvyistään. Jos et ole kyvykäs järjestämään sellaista varallisuustasoa, josta nautit miehesi siivellä, sitten sinun pitää lähiössä kaksiossa. Ensin isi järjesti tytölle hyvät olot. Sitten ex-mies järjesti tytölle hyvät olot. Kenen pitäisi nyt ne hyvät olot järjestää? Eiko vastuu ole sinun?
Ei ne "hyvät olot" riipu ollenkaan varallisuudesta eikä varallisuus välttämättä ollenkaan ihmisen kyvyistä. Jotkut syntyvät ns. kultalusikka suussa. Ihminen ei pysty itse ollenkaan vaikuttamaan siihen kenen lapseksi syntyy. Kultalusikkalapsilla on aina paljon rahaa, mutta mitä merkitystä sillä on, jos vanhemmilta ei saa aikaa ja rakkautta? Juuri kultalusikkalapsien vanhemmat tai ainakin toinen heistä pystyy toteuttamaan itseään sellaisessa ammatissa, jossa voi kartuttaa varallisuutta. Se tehdään hyvin usein lasten/parisuhteen kustannuksella. Tunnen kasapäin vanhempia, enimmäkseen isiä, jotka matkustavat 300 päivää vuodessa. Jos vielä saman perheen äitikin matkustaa vähintään viikoksi kuukausittain työnsä puolesta, niin mitä se viestittää lapselle? Sitä, ettei hän ole tärkeä. Etenkään silloin, kun lapsella ei omaa suht vakituista "sannakaisaa" :). Alkuperäiselle sanoisin, että hyvät olot eivät lasten mielestäkään tarkoita vain ulkoista hyvää. Vanhempien tehtävä onkin näyttää lapselle miten voi olla onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, vaikka asuu pienessä kerrostaloasunnossa. Jos vanhempi ei ole onnellinen, eivät ole lapsetkaan. Enkä malta olla kysymättä - merkitsikö liitossasi talo alunperinkin enemmän kuin puoliso? Itse ajattelin eron aikoihin, että luopuisin ihan kaikesta omaisuudestani, kunhan vain pääsisin eroon exästä suurinpiirtein sovussa. No, ex ei sitten kuitenkaan lopulta ottanut edes osuutta perinnöstäni eikä oikeastaan paljon muutakaan. Ihminen pärjää todella vähällä mammonalla, jos asiaa oikein rupeaa pohtimaan. Nekin saa edullisesti alennusmyynneistä, kirpputoreilta, huutonetistä, lahjoituksina tuttavilta. Puhumattakaan roskalavoista - niissä on tuhansien eurojen arvoista tavaraa etenkin pääkaupunkiseudulla.
>>Kultalusikkalapsilla on aina paljon rahaa, mutta mitä merkitystä sillä on, jos vanhemmilta ei saa aikaa ja rakkautta?
että mies on kustantanut kaiken? Tosiasihan on, että kun kaksi ihmistä jakaa taloudellisen vastuun, niin pärjäähän siinä paremmin kuin yksin. Siis rautalangasta vääntäen: kaksi pienituloista pärjää paremmin kuin yksi pienituloinen, kun ei tarvitse maksaa yksin esim. Tv-lupaa, lehtitilauksia, sähköä....
tiedät, että ap.n mies on kustantanut KOKO perheen elintaso? Ja vaikka olisikin, niin entä sitten? Ihmiset ovat melko useasti naimisissa vain esim. talon takia. Yritin viestilläni saada ap:n ymmärtämään, että pienemmässä asunnossa voi olla jopa onnellisempi kuin suuressa talossa. Avaapa itse uusi ketju "raha tuo onnen - etenkin, jos se on itse ansaittua (vaikkakin perheenjäsenten kustannuksella)"
>>Tämän ketjun aiheena on
kyllä, eläimet huonosti.