Heips! En tiedä, onko tää oikea palsta, mut yritetään...
Mä oon 22 vuotias neitokainen ja kysyisin nyt niiltä, jotka ei halua lapsia koskaan tai ei aikasemmin halunnu missään nimessä lapsia, et voiko vauvakuume tulla myöhemmin?
Mä en halua lapsia koskaan ja niin mä oon ajatellu jo vuoskaudet. Mä pidän itseäni todella omituisena ja kylmänä, ku en vaan halua lapsia. Kavereilla on jo nyt vauvakuumetta, mut mä tiedän, etten kykenis huolehtimaan lapsesta, koska oon aika pentu itsekin vielä.
Ongelmana on se, että multa kuitenkin tavallaan vaaditaan lapsia joskus tulevaisuudessa, koska tavallaan yhteiskuntakin asettaa sellasen muotin, johon pitäis itsensä asetella. Kaikki mun tuttavat sanoo, et kyl mäkin sitten joskus vielä sen vauvakuumeen saan. Mä en kuitenkaan usko oikeesti, koska en vaan halua lapsia!
Nyt te, jotka AJATTELETTE samalla tavalla tai AJATTELITTE samalla tavalla voisitte kertoa omia näkemyksiänne ja kokemuksianne. Miks ette halua lapsia? Onks se itsekkyyttä jne ja hyväksyyks ihmiset tein ympärillä, ettette halua lapsia? Ja te, jotka ette ennen tasan halunneet lapsia, ni missä vaiheessa tuli se tunne, et kyl sittenkin ja ois valmis äidiks tai isäks. Mulla on vaan tullu sellanen tunne, et oon ainut tässä maailmassa, joka ei halua lapsia elämäänsä koskaan. Pidetäänkö sellasia ihmisiä yleensä kauheina tai jotain?
Tiedän, et nää kysymykset kuulostaa hulluilta ja et ne on jokaisen oma asia, mut ois silti kiva kuulla ajatuksia, jos vaan niitä löytyy...
Mä oon 22 vuotias neitokainen ja kysyisin nyt niiltä, jotka ei halua lapsia koskaan tai ei aikasemmin halunnu missään nimessä lapsia, et voiko vauvakuume tulla myöhemmin?
Mä en halua lapsia koskaan ja niin mä oon ajatellu jo vuoskaudet. Mä pidän itseäni todella omituisena ja kylmänä, ku en vaan halua lapsia. Kavereilla on jo nyt vauvakuumetta, mut mä tiedän, etten kykenis huolehtimaan lapsesta, koska oon aika pentu itsekin vielä.
Ongelmana on se, että multa kuitenkin tavallaan vaaditaan lapsia joskus tulevaisuudessa, koska tavallaan yhteiskuntakin asettaa sellasen muotin, johon pitäis itsensä asetella. Kaikki mun tuttavat sanoo, et kyl mäkin sitten joskus vielä sen vauvakuumeen saan. Mä en kuitenkaan usko oikeesti, koska en vaan halua lapsia!
Nyt te, jotka AJATTELETTE samalla tavalla tai AJATTELITTE samalla tavalla voisitte kertoa omia näkemyksiänne ja kokemuksianne. Miks ette halua lapsia? Onks se itsekkyyttä jne ja hyväksyyks ihmiset tein ympärillä, ettette halua lapsia? Ja te, jotka ette ennen tasan halunneet lapsia, ni missä vaiheessa tuli se tunne, et kyl sittenkin ja ois valmis äidiks tai isäks. Mulla on vaan tullu sellanen tunne, et oon ainut tässä maailmassa, joka ei halua lapsia elämäänsä koskaan. Pidetäänkö sellasia ihmisiä yleensä kauheina tai jotain?
Tiedän, et nää kysymykset kuulostaa hulluilta ja et ne on jokaisen oma asia, mut ois silti kiva kuulla ajatuksia, jos vaan niitä löytyy...
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minäkään en halua lapsia, en nyt, enkä usko haluavani niitä koskaan. Ikää on 27, avoliitossa. Miehenikään ei halua lapsia. Minun kohdallani asiassa on ainakin käynyt niin päin, että vielä parikymppisenä haaveilin useammastakin lapsesta, mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, niin sitä vähemmän lastenhankinta on innostanut. Olen myös kuullut monelta noita "kyllä se mieli siitä vielä muuttuu" -kommentteja. En kyllä usko oman mieleni enää muuttuvan. Syyt siihen, miksi en halua lapsia, ovat moninaiset. En pidä lapsista, enkä muutenkaan koe kykeneväni sitoutumaan mihinkään niin aikaa ja voimia ja hermoja vaativaan juttuun kuin lapsi. Minulla on myös niin paljon tärkeitä asioita ja menemisiä ja tekemisiä elämässäni, että en halua niistä luopua (huom. en ole uraohjus, nuo asiat eivät liity työhön). Minua saa vapaasti sanoa itsekkääksi, sillä itseänihän minä tässä asiassa ensisijaisesti ajattelen. Mutta jos hankkisin lapsen, minusta tulisi varmasti huono äiti. En usko että se olisi parempi ratkaisu.
Yhteiskunta ja usein myös sukulaiset asettavat tosiaan ihan kiitettävästi odotuksia ja paineita etenkin naisille. Ärsyttää kuulla kommentteja "...sitten kun teillä on lapsia, niin..." ja "koskas teille tulee vauva". Asiaa pidetään tosiaan ihan itsestäänselvyytenä. Kovinkaan monelle emme ole kuitenkaan asiasta puhuneet. Eihän se edes kenellekään kuulu, mitä olemme päättäneet. Äläkä sinäkään anna kenenkään ulkopuolisen vaikuttaa asiaan, vaan tee päätös yhdessä (tulevan?) puolisosi kanssa. Sukulaisten tai yhteiskunnan tai tavan vuoksi älä hanki lapsia, hanki niitä vain itsesi takia.
Tässä hiukan sekavaa selostusta kiireessä...
Tämä ei sinänsä ole muuten hyvä palsta tälle aiheelle, koska mitään järkevää keskustelua aiheesta ei koskaan ole saatu aikaiseksi. Tahtoo valitettavasti mennä syyttelyyn ja riitelyyn...
ettet ole tehnyt lapsia "ympäristön painostuksesta". Ei kaikkien tarvitse tehdä lapsia,varsinkin jos tuntee olevansa kypsymätön vanhemmaksi. Liikaa näkee nykypäivänä lapsia,joiden vanhemmat ei välitä jälkikasvustaan. Itse olen äiti,vaikka joskus ajattelin etten koskaan tee l0apsia. Oma lapseni on maailman tärkein asia,ja olen surullinen niiden lasten puolesta,jotka ovat vanhemmilleen "pakollinen paha".
...sinun ikäisenäsi!! Eikä minulla itseasiassa ole koskaan ollut "oikeaa" vauvakuumetta, mutta niin sitä vaan elämä vie mukanaan, ja nyt odottelen onnellisena esikoistani, viikolla 40 4!! (Sais muuten luvan syntyä jo!! ;)) )
Toki kenenkään ei ole pakko lapsia haluta, eikä se tee naisesta sen huonompaa. Olet kuitenkin vielä niin nuori, että älä turhaan stressaa itseäsi moisella pähkäilyllä!! Nauti elämästäsi, ystävistäsi ja harrastuksistasi. Tulevaisuus sitten näyttää mitä elämä eteesi tuo, tai ei tuo. Joka tapauksessa olet ihan yhtä arvokas, haluat sitten lapsia tai et!! Äläkä yhteiskunnan tai lähipiirin "painostusta" mieti, kyse on kuitenkin sinusta ja sinun ratkaisustasi!!
Oikein hyvää jatkoa sinulle!!
Olen lähemmäs kolmekymppinen ja onnellisesti avoliitossa, ihan kahdestaan. Kolmannesta ei ole ollut vielä puhetta eikä varmaan tulekaan. Meidän on erittäin hyvä olla näin.
Älä tunne itseäsi mitenkään kummalliseksi. Meitä on monta tässä maailmassa mutta aiheesta vaietaan. Mitä enemmän painostusta tapahtuu yhteiskunnan ja perheen puolelta, sitä vähemmän mietin lastensaantia.
Mieltänsä saa tietenkin vaihtaa ja mistäpä sitä tietää jos niin vaikka minullekin käy mutta vaikka "kello tikittäisi" kuinka kovasti ei minulla ole mitään mielenkiintoa asiaa kohtaan.
En ole koskaan ollut kiinnostunut lapsista millään tavoin, mutta en silti koe olevani "kylmä" ihminen. Avioliittoni on tosi hyvä - siinä kai se vitsi onkin, että löytää parikseen toisen samanmielisen. Ellei nyt siis satu pitämään ihan yksin elämisestä, sellaisiakin toki on, eikä siinäkään ole mitään luonnotonta.
Niin, mitään vauvakuumetta en ole koskaan tuntenut, ja olen siis keski-ikäinen. Ei ole paniikkia eikä mikään kello tikitä takaraivossa.
No, jokaisellahan on se oma elämä, ja mitä turhia huolehtimaan tuostakaan asiasta. Jos mielesi muuttuu vanhempana niin - siitä sitten vaan, hanki se muksu sitten. Älä kuitenkaan lankea hankkimaan sitä MUIDEN ihmisten takia. Se on ainoa neuvoni.
Jokainen päättää omasta elämästä! Älä kuuntele toisia vaan kuuntele sisäistä ääntäsi.
Ei sun tarttee lapsia tuoda maailmaan,pääasia että itse viihdyt. Mä sain lapsen 34 vuotiaana ja sitä ennen olin sitä mieltä etten halua lapsia koskaan, koska olin isosta perheestä. Mä en tykkänyt silloin lapsista. Mutta nyt tykkään mun tytöstä joka on 10 v. Voihan elämästä nauttia muutenkin ilman lapsia esim: mä reissasin aika paljon ulkomailla ja harrastin mitä milloinkin. Nyt ne ovat jääneet taakse muistoksi jota kerron sitten lapselle. Kyllä ihminen pärjää ilman lapsia. Onnea sulle.
.. ja onb sinun asiasi, mitä sillä teet. Mieli voi muuttua, ja saakin muuttua, koska itsekin ihmisenä elämän myötä muuttuu.
Olen nyt 29, enkä minäkään halua lapsia. Tuntuu, että hyvä kun osaan huolehtia itsestäni, en jaksaisi ottaa vastuuta pienestä, avuttomasta olennosta.
Tuntuu, että lapset käyvät hermoille ja rajoittavat elämää, ainakin, kun kavereiden perheitä seuraa. Ja mielestäni taloudellisen tilanteenkin pitäisi olla hyvä ja vakaa, jos lapsen tekee. Myös raskaus ja sen keholle aiheuttamat muutokset pelottavat.
Olen tosin miettinyt sitäkin, että mitäs, jos 70-vuotiaana alankin kaivata sitä, että olisi joskus ollut lapsia... Samoin askarruttaa se, että mieheni sanoi heti tutustuessamme haluavansa joskus kaksi lasta. Tiedän, että hän ei niitä kuitenkaan hoitaisi, eihän hän nytkään tee kotona mitään. Mutta jos hän kuitenkin haluaa lapsia, on edessä varmaankin ero...
Minäkään en pitänyt lapsista aiemmin, vaan nyt 27-vuotiaana minulla on vauva. Vielä yli kakskymmpisenä en pitänyt lapsista. Itse olen sisarussarjan nuorin ja en ole ollut tekemisissä pienten lasten kanssa. Lisäksi muistiini syöpyi lapsena vauvoista kokemus, jolloin sylissä ollut vauva tarttui hiuksiini ja repi tukon pois...tälläinen merkityksetön asia oli mielessäni pitkään vauvoista...kuitenkin nyt vähän vanhempana iski vauvakuume, jota jatkui pari vuotta ja nyt mieheni kanssa meillä on ihana pikkuinen.
Kirjoitat ettet halua lapsia, se tarkoittaa ainakin omassa kielessäni sitä, että lapsettomuus on vapaaehtoista ja perustuu omaan tahtoon, ei vallitseviin mahdollisuuksiin.
Toisaalta pidät itse itseäsi outona ja kylmänä ja toivot itsellesi vauvakuumetta!!! Suret sitä, mitä ympäristö sinulta tahtoo ja koska sen vauvakuumeen SAA...
Kehottaisin sinua ensin miettimään mitä haluat, ja sitten vasta pohtimaan miten sen toteutat ja koska...
Olen melko varma, että kysyjä on todellakin miettinyt (enemmän kuin moni muu), mitä hän haluaa vai haluaako mitään. Itselläni on nimittäin lähes sama tilanne: En ole koskaan halunnut äidiksi, vaikka toki lapsista pidänkin. Ja koska mielestäni lapsia tulee todella haluta ennen kuin niitä hankitaan, ajattelin odotella josko se vauvakuume minuunkin joku päivä iskisi.
En halua tehdä lapsia ympäristön painostuksesta, mutta ympäristön painostuksesta tosin oikeastaan toivon, että joskus minäkin haluaisin tehdä lapsia. Ristiriitaista totta tosiaan!
Ja voihan myös käydä niin, että aika ajaa ohi ja vauvakuume iskee vasta silloin, kun se on jo liian myöhäistä. Tämän riskin olen kuitenkin päättänyt ottaa. Minulla on vielä muutama vuosi aikaa, olen 26-v.
sinä et näköjään tajunnut. jos minä en halua lapsia, en sure sitä saanko koskaan vauvakuumetta...
Jos sinä olet tyytyväinen ja sinut lapsettomuuspäätökseesi kanssa, hyvä niin! En silloin oletakaan, että suret sitä, saatko koskaan vauvakuumetta.
Itselläni tämä asia on kuitenkin enemmän luonnekysymys kuin varsinainen päätös. En yksinkertaisesti koe olevani äitityyppiä ja usein tuntuu, että olen sen vuoksi omituinen ja kylmä. Aivan kuten ensimmäinen kirjoitajakin sanoi. Ymmärrän häntä hyvin.
Hirveätä tunnustaa, mutta me mieheni kanssa teimme lapsen pitkälti suvun painostuksesta - liian nuorina (parikymppisinä). Suvut kummallakin suuret, melkein koko yhdessäolomme ajan oli meiltä jatkuvasti kyselty että "koskas niitä pieniä...?".
Voin sanoa ihan suoraan että kadun lapsen tekemistä. Rakastan häntä tietenkin, mutten ollut enkä ole niin kypsä ja viisas kuin äidin pitäisi olla. Kaipaan vapauttani ja itsekästä elämääni ennen lapsen tuloa ihan liikaa. Ja tunnen syyllisyyttä siitä.
Mieheni ja minun välinen kanssakäyminen ei ole lapsentulon jälkeen ollut läheskään yhtä ihanaa kuin ennen. Ei henkisesti eikä fyysisesti.
Onneksi suku on täynnä innokkaita lapsenhoitajia, mummuja ja ukkeja, tätejä, enoja ja setiä, jotka lasta halusi varmaan enemmän kuin me.
Jos sinusta tuntuu sille ettet halua lapsia ei siinä ole mitään pahaa.Ei kukaan voi sanoa että elämä on oikeaa vain jos on lapsia.Turha siitä on huolta kantaa.Jos kavereillasi on vauva kuumetta, anna olla.Kyllä se aika näyttää miten sinun kohdallasi käy, olet vielä niin nuori.Mutta tärkeintä on, että et tee lapsia jos sille tuntuu.Siis et edes miehen mieliksi...
Nauti elämästäsi, se on ihan yhtä arvokasta vaikka et lapsia haluaisikaan.
p.s.mulla on itselläni lapsia ja myös ystäviä jotka eivät ikinä halua lapsia.Kaikki ovat silti ihan yhtä arvokkaita ja tasavertaisia.
Minulla oli joskus aikasemmin se tunne, etten välttämättä halunnut lapsia koskaan. Miehelleni se oli vaikea uutinen.
Nyt olen tämän alkuvuoden aikana alkanut harkita asiaa ja haluan lapsen joskus. Olen 25 v.
Eräs kaverini kysyi minulta juuri, että etkö halua lapsia koskaan. Se oli ikävää. Kun nyt haluan.