Olen vapaa, samoin sinä. Olet lähin työtoverini, ystävä, ja - pakko myöntää - tunteideni kohde. Mutta en tiedä mitä tehdä, miten uskallan sen tuoda esiin. Tiedän, että olet kiinnostunut myös työn ja ystävyyden yli, mutta et uskalla. Minuakin on varoitettu ongelmista, mitä voisi syntyä, jos meitä ajatellaan siinä mielessä. Mutta en jaksa enää välittää! Onko aseman vuoksi pakko luopua toivosta, että olisi onnellinen? Miten voin olla päivästä toiseen lähelläsi, tuntea kipinät, mutta... Miten tästä eteenpäin?????
Tuun hulluksi
*Epätoivo*
71524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihan reilusti ota syliisi, silitä hiuksiani ja suutele pitkään. Haluaisin tuntea kosketuksesi ihollani ja huulet huulillani,kädet ympärilläni ja tuoksun joka jäisi sinusta lakanoihini.
semmoiset hajut jäi muistoksi että se koko suhdekin muuttui välittömästi muistoksi.
Minulla on asiat aivan samoin...työkaveri erosi ja elämäni ihanin ihminen olisi siinä lähellä, mutta niin kaukana...Olemme kuin toisillemme luotuja, ainakin minun mielestäni ja kukaan ulkopuolinen ei kyllä muuta mieltä voisi olla, jos näkisi meidät yhdessä...
ja rakastankin. Ystävyys ei enää riitä, en kestä tätä. Olet kyllä kiinnostunut, mutta et usko että minä olisin. Kukaan ei tunnu uskovan! Vaikka olet juuri mitä haluan. Miksi niin moni kärsii samasta tilanteesta? Miksi kaiken pitää olla niin monimutkaista? Vain pieni askel ja onni voi olla siinä. Sanokaa nyt joku, miten voisi sopivalla tavalla edetä, jos jollakin on kokemusta. Tässä jo muutama odottaa neuvoja.
neuvo: Teet just niin kun sinusta tuntuu hyvältä,älä kuuntele kavereita vaan omaa sisäistä ääntäsi,kaverisi ei voi tietää miten syvällisiä tunteita sun sisällä on..Kerro tunteesi tälle sun kohteelles.Kyllä se siitä sit johonkin päin etenee.
Siinä menee sitten työtoveruus vaikeaksi, jos kaikki ei sujukaan hyvin. Ja ystävyys. Miten voi uskaltaa?
otsikot sen kertoo, anna palaa ja uskalla.