Mihin terve ihminen vetää rajan kilpavarustelussaan vastakkaisen sukupuolen huomiosta?
Kuinka pitkälle tämä kilpavarustelu menee äärimmäisyyksissään?
Voivatko miehen ura, urheiluharrastukset tai vaikkapa kokonainen elämäntapa olla yksinkertaisesti valittu taktikoiden naisensaantia varten?
Entä naiset? Silikonirinnat, 600 toistoa perseenkohennuspenkissä kuntosalilla per päivä ja meikkilaukku jolla pystyisi värjäämään kiinanmuurin?
Missä menee kilpavarustelun järkiraja ja milloin kyseestä tulee alati sairastuva sokea rimpuileminen jossa on unohdettu miksi rimpuillaankaan?
Mihin terve ihminen vetää....
Kuukautisliite
3347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jotain tollasta olen ajatellut itsekin. Elämä on tyhjäää...
että kukkaan ei tiedä mitä muut haluavat. Esim minä en haluaisi naiselleni silikooni rintoja eikä täydellinen vartalo ole mikään parisuhteen ehto. Olen oppinut elämässä että paras parisuhde syntyy kun molemmilla synkkaa toisetensa kanssa. Tottakai naisen täytyy minua ulkonäöllisesti miellyttää mutta toisen henkinen yhteen sopivuus on vain se kaikista tärkein osa koko parisuhteessa. En vain voi tietää mitä nykynaiset haluavat pisuhdekumppaniltaan. Olen tokiurheilullinen ja omaan akateemisen koulutuksen mutta silti tunnen itseni vain kohtuulliseksi parisuhde kumpaniksi. Seuraavaksi parisuhteeksi toki haluiasin loppuelämäni kestävän suhteen.
Olen rikas, komea, sivistynyt sekä muutenkin melko kiva mies. Löytyy sijoitusasuntoja sekä hummeria että ferraria sun muuta paskaa. En huomaa naisia. Homo en ole, homot vittuun. Minun oma imperiumini on suurempi kuin Trumpin. Sitä paskaa ei naiset tule sössimään. Pillu ei vain yksinkertaisesti ole sen arvoinen. Oma käteni antaa paremmat kyydit kuin yksikään tautinen lutka jota on hoonattu jokamiehen toimesta. Tässä minun viisi senttiseni.