Mitä teen kun tuntuu että tunteet kuolleet? Takana 10 v. yhteistä elämää. Väliin mahtunut paljon kaikenlaista mikä syö luottamusta pikkuhiljaa. Mieheni pettänyt ja valehdellut jne...Meillä 1,5v tytär ja nyt tuntuu että haluaisin omilleni. Olen 28v. nainen ja aina asunut jonkun kanssa.( Eli kotoa muutin suoraan miehen kanssa kimppaan) Tuntuu että pitäisi löytää itsensä ja etenkin kun tiedän että miheni ei halua muuttua näissä pikkuasioissa..
Hänestä näkee läpi että on juonut, mutta ei tunnusta.... hän valehtelee mutta ns. pienissä asioissa... Enkä kestä sitä vaikka kuinka tietäisin ja vaistoaisin totuuden niin mies vain pysyy kannassaan.. En kestä että minua pidetään tyhmänä. Minua ei kunnioiteta. Minulle ei maistu seksi ja olen alkanut haaveilemaan muutosta tyttäreni kanssa. " Erosta".
Jos otan asioita puheeksi ja kannustan häntä puhumaan totta, ei se auta. En jaksa...Enkä pysty luottamaan! Menneisyys seisoo liian vahavana takana.
Mistä rutistan itselleni voimaa tähän?!? Älkää sanoko enää että yrittäkää vielä... En jaksa ja tiedän ettei suhteella ole tarjota enää mitään.
Tätä vahvuuden ja varmuuden tunnetta asiasta olen rukoillut itselleni pitkään. Olen aina ollut heikko ja läheisriippuvainen vaikka toinen tekisi mitä. Nyt pystyisin pääsätmään irti. Mutta miten taata sopuisa ero, mahdollisimman hyvä meille kaikille????
Miten eteenpäin?
Milladonna
2665
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sopuisa ero? en tiedä onko semmosta? Miksi haluat sopuisan eron, näköjään et ole tarpeeksi vahva lähtemään tekemään sitä eroa vielä koska siihen tarvitset voimaa ja sulla pitäs olla paksumpi nahka eikä ajatella että miten saisit sopuisan eron. Jos pystyt tukemaan rahallisesti itseäsi ja lastasi ja on asunto minne mennä ja ehkä olisi hyvä jos sinulla olisi perhettä ja ystäviä apuna niin eroa mutta oletko nyt varma koska jos haluat erota niin et ajattelisi tämmöisiä asioita. Eron jälkeen se elämä ei ole helppoa ja on ylämäkiä ja alamäkiä ja mieti oletko tarpeeksi vahva ja varma siihen varsinkin kun lapsesi on pieni. Kaikille tulee kriisi suhteessa ja se ero ei ole aina ratkaisu, se on raastavaa ja satuttavaa kaikille, ei sopuisaa valitettavasti. Jos te kummatkin olette tunne kylmiä kaikille osapuolille ja ette välitä mistään mitään niin sittenhän se voi olla sopuisaa. Ja sittenhän se ero on helppoa. Valitettavasti sulla on kaksi vaihtoehtoa ala tekemään paljon töitä sen eteen että suhteenne paranee tai eroa ja käy läpi se helvetti.
Onko sinulla läheisiä ihmisiä, jotka tietävät tilanteen? Vanhempasi? Sisarruksesi? Ystäviä? Voisitko kertoa tilanteesta avoimesti jollekin? Uskotko saavasi heiltä tukea? Itse olen elämässäni kokenut, että kaiken moista ka**aa elämässä kestää, kun vain on tukiverkko kunnossa ja syitä elää. Olet nuori vielä ja ehdit vielä tavata uuden paremman miehen. Joskus minulle sanottiin näin: "Eikä kannattaisi käyttää se energia, mikä nyt menee parisuhteen kestämiseen, mieluummin siihen, että etsit uutta suhdetta?" Itse tilanteessasi lähtisin liikkeelle siitä, että kertoisin ongelmistani läheisilleni ja kertoisin toiveistani erota. Melkeinpä luottaisin siihen, että he tarjoavat apua (ovat tarjonneet tähän asti). Yhdessä heidän kanssaan miettisin, että miten tästä eteenpäin. Mistä asunto? Mistä rahat? Miten muutto? Ei ero ole koskaan helppo, mutta joskus välttämätön. Ymmärrän hyvin, että kaipaat eroa ja uskoisin, että siitä olisi jopa tyttärellesikin etua ajan kanssa. Kuulostat jo nyt pahasti masentuneelta. Jos teillä on pahoja ongelmia, niin tuskin tuo masennus tuosta itsestään katoaa, vaan asioille on tehtävä jotakin. Ja jotakin kannattaa tehdä ennen kuin on liian myöhäistä.